Olen katkera kun en nuorempana pyrkinyt yliopistoon. Nyt ei mahdollisuuksia enää kun tässä kaupungissa ei sellaista ole.
Tässäkö tämä elämä on.
Omakotitalo, lapset ja duunariammatit sekä miehellä, että minulla.
Mitä voin enää asian hyväksi tehdä?
Kommentit (24)
Tai voiko opiskella jotenkin niin, ettei olisi kuin pari päivää viikossa yliopistokaupungissa opinnoissa?
Mutta sitten tuleekin jo vastaan rahoitus ym kulut..
Argh.
JA asia on alkanut toden teolla vaivata tämän syksyn aikana. 30-vuotissynttärit lähestyy ja kriisi sitä myöten. Olen ihan ok asemassa, kohtalaisella palkalla opintoihini nähden MUTTA en niin arvostetulla alalla ja se harmittaa. Tilanne vaan on se että esim asuntolainaa on niin paljon että en voi lähteä opiskelemaan päätoimisesti vaikka miten haluaisin. Tunnen olevani umpikujassa.
Vierailija:
Luultavasti menen iltalukioon, kunhan lapset vähän kasvaa... mitä vanhemmaksi tulen, sen suurempi tarve minulla on tietää asioista vähän pintaa syvemmältä.Ikää on 35-v. Kun iltalukio käyty, niin ehkä se oma ala selviää.
T:tstosihteeri, joka ON VÄSYNYT PAPEREIDEN PYÖRITTÄMISEEN.
Kaikki vaan toitotti, ettei mulla ole lukupäätä, eikä lukio ENÄÄ kannata.
Siinä se nähtiin joo.
Olisi voinut vanhemmat olla pikkuisen kannustavampia.
Ja työnhaussa on aina vain plussaa, että esim. yksittäisiä opintokokonaisuuksiakin suoritettuna.
Ja jos yhtään lohduttaa, niin ei akateeminen koulutuskaan automaattisesti takaa mielenkiintoisia hommia tai edes hyvää palkkaa.. Tiedän myös monta, jotka vaihtaneet akateemisista hommista duunarihommiin tai esim. yrittäjiksi. Itsekin olen harkinnut
Vierailija:
JA asia on alkanut toden teolla vaivata tämän syksyn aikana. 30-vuotissynttärit lähestyy ja kriisi sitä myöten. Olen ihan ok asemassa, kohtalaisella palkalla opintoihini nähden MUTTA en niin arvostetulla alalla ja se harmittaa. Tilanne vaan on se että esim asuntolainaa on niin paljon että en voi lähteä opiskelemaan päätoimisesti vaikka miten haluaisin. Tunnen olevani umpikujassa.
Ihan sama tilanne.
Kohta 30 mittarissa ja kauhea kriisi päällä.
taas harmittaa, että tuli mentyä yliopistoon. Ammattikoulusta (AMK) valmistuneena tienaisi moninkertaisesti enemmän. Nyt kituutellaan pikkupalkalla vaativassa työssä....jossa toisaalta muuten kaikki kohdallaan, joten pelkän palkan takia on suuri kynnys vaihtaakaan... :(
Tuttavaperheen äiti opisklei sosiaalialaa avoimessa lähemmäs 100 opintoviikkoa ja sit haki yliopistoon ja pääsi suoritamaan tutkinnon loppuun. Ura lähti nousuun jo heti kun esimiehet tiesivät opinnoista. Nyt on johtajana samassa sosiaalialan hoitolaitoksessa jossa aiemmin sai tehdä korkeintaan joitain vakituisten sijaisuuksia. Ikää oli noin 40v kun lähti avoimesta yliopistoon, ja työn ohella siis luki maisterin paperit.
Eli ei tarvitse hakea enää yhteisessä haussa. Siitä en ole varma, onko kaikissa aineissa/yliopistoissa näin.
Älä vietä elämääsi katkerana, ehdit vielä ennen 40v. käydä lukion ja suorittaa korkeakoulututkinnon. Toteuta unelmasi.
Samassa veneessä siis ollaan. Ikää on yli 30 vuotta, lukio käytynä, mutta koulunkäynnit jäi siihen, koska välivuotena sain vakituisen työpaikan.
Minulla on hyvin palkattu työ, mutta naisena pelottaa iän karttuminen ja sen myötä tuo kouluttamattomuus aina vain enemmän. Teen nyt myyntityötä sekä toimistotöitä, mutta jotain pitäisi opiskella. Aina, kun otan asian puheeksi, minulle sanotaan, ettei sillä enää ole väliä; ainoastaan työkokemus merkitsee. En niele tuota kuitenkaan purematta ja joku koulutus nostaisi ammatillista itsetuntoa.
Mutta mikä?
olen vasta parikymppinen... Alkoi hirvittävästi harmittaa kun en ollut käynyt lukiota, siispä hoitovapaalla suorittamaan etälukio! Nyt on edessä joko opiskelmaan pääsy tai jonnekin hanttihommiin... kuitenkin se on varma, että opiskella aion, enemmin tai myöhemmin. Ei voi luopua unelmista.
Aina voi opiskella ja koskaan ei ole liian vanha ainakaan.
Ammattikoulu ja AMK ovat jonkin verran eri asia. Ammattikoulusta saa toisen asteen tutkinnon, ja sinne voi mennä suoraan peruskoulusta. AMK-tutkinto on alempi korkeakoulututkinto, ja ammattikorkeakouluun voi hakea ylioppilastutkinnon tai ammattikoulututkinnon suorittanut.
Olen aloittanut lukemaan pääsykokeisiin ja päättänyt ainakin yrittää. Muuten varmaan katkeroituisin.
Mä tiesin yläasteella minne halusin hakea ja pääsin sinne ja olin tosi tyytyväinen. Vasta myöhemmin on käynyt harmittamaan, että miksi en ole käynyt lukiota. Jotenkin tuntuu, että ihminen luokitellaan tyhmäksi, jos ei ole ylioppilas.
Miksi mä en tajunnut tätä yläasteikäsenä?
Mä koen nyt perheellisenä 32v ja asuntolainaisena, että en voi missään tapauksessa alkaa enää opiskelemaan ja vaikka vaihtaa ammattia. Eikä sen opiskelun jälkeen ole edes taattua työpaikkaa. Nyt on kuitenkin vakituinen työ, vaikka palkka onkin huono.
Tuntuu, että on loppuelämäksi vangittu huonopalkkaiseen hommaansa. Ja omaa tyhmyyttään!!!!
lukio on käytynä ja tradenomiksi opiskelin kun en muuta keksinyt. Päätä olis kyllä ollut muuhunkin. Kuinka paljon yliopistolla pitää olla paikalla kun opiskelee, siis kuinka paljon voi ns. etäopiskella? Yliopistot kans kaukana asuinpaikkakunnasta.
Itse olen 34-vuotias kolmen lapsen äiti, joka opiskelee yliopistossa haavealaansa. Opiskelujen aloittaminen vaati suuria muutoksia, mutta kaikki on mennyt hyvin. Mietin tietenkin pitkään, voinko jättää vakituisen työpaikkani ja lähteä taas opiskelemaan. Aiemmin olen suorittanut AMK-tutkinnon, joten yksi hyvä ammatti minulla jo oli. Aloitin opinnot ihan huvin vuoksi avoimessa yliopistossa, siitä sain kimmokkeen mennä kokeilemaan yliopiston pääsykokeisiin - ja pääsinkin heti sisään, ILMAN lukion käymistä! Siirsin opiskelun aloittamista vuodella äitiysloman vuoksi. Tänä aikana jatkoin opiskeluja avoimen puolella ja sain perusopinnot suoritettua. Mieheni alkoi etsiä opiskelukaupungista työpaikkaa ja saikin sen kolme kuukautta ennen opintojen alkua. Päivähoitopaikat järjestyivät loistavan hyvin ja ostimme ensimmäisen oman talonkin. Nyt käyn opiskelujen ohessa töissä noin 10-16 tuntia viikossa. Opiskelu maistuu ja on hyvin joustavaa. Pitäisin sitä ennemminkin harrastuksena, niin mukavaa se on!
ettei esim lukio opinnoista oikeasti aikuisena kostu juuri mitään, jos on jo työkokemustakin. olen myös huomannut, että monet pitkälle kouluttautuneet tutut ovat jumiutuneet tylsiin hanttihommiin, ne maisterin paperitkaan ei välttämättä takaa mitään, riippuu ihan älyttömästi alasta.
toisaalta opiskelu on aina avartavaa, eikä mene hukkaan, mutta siihen ei kannata kaikkea toivoaan laittaa.
kannattaa miettiä myös sitä, mitä haluaisi saavuttaa ja takaako se sitten onnen? joku parempi duuni? suvussani kaikki muut ovat uraohjuksia paitsi minä... vuosia seurattuani burniksia ja sitä kännykkä kourassa seilaamista, ja kun paikallislehdestä revitään omat tulot pois etteivät sukulaiset vaan katkeroidu kun niin paljon tienataan... hohhoijaa, ei voisi paljoa vähempää kiinnostaa. itse juuri haluan tehdä työtä, jonka voin päivän päätteeksi jättää työpaikalle, kukaan ei soita perään eikä tarvitse illalla aukoa läppäriä tai viikonloppuna keikkua jossain kekkereillä. vapaa-aikanani harrastan intohimoisesti kaikkia minua oikeasti kiinnostavia asioita.
kannustaisin opiskelemaan. Hieman vanhempana osaa arvostaa opiskelua enemmän ja se tuntuu tosiaan etuoikeudelta eikä velvollisuudelta. Itse teen nyt 33-vuotiaana toista tutkintoa yliopistolla lapsen hoidon ohella, ja opiskelu tuntuu paljon mukavammalta kuin silloin parikymppisenä. Jos nuorilla onkin enemmän aikaa opintoihin, niin vanhemmalla iällä tietää paremmin mitä haluaa ja osaa käyttää aikansa hyödyllisemmin. Ja opiskelu antaa paljon!
Luultavasti menen iltalukioon, kunhan lapset vähän kasvaa... mitä vanhemmaksi tulen, sen suurempi tarve minulla on tietää asioista vähän pintaa syvemmältä.
Ikää on 35-v. Kun iltalukio käyty, niin ehkä se oma ala selviää.
T:tstosihteeri, joka ON VÄSYNYT PAPEREIDEN PYÖRITTÄMISEEN.