Lue keskustelun säännöt.
Vakava masennus, tunteiden katoaminen
19.08.2018 |
Kokemuksia masennuksesta ja etenkin anhedoniasta toipumisesta? Vuosia kestänyt ahdistus masennus ja paniikkikohtaukset ovat vieneet minut siihen pisteeseen etten enää jaksa tuntea yhtään mitää. En huonoja tunteita sen enempää kuin hyviäkään. Mikään mistä joskus sain iloa ei enää hetkauta, saatan nauraa hauskalle vitsille mutta todellisuudessa se ei tunnu sisällä miltään, kuin joku toinen ihminen nauraisi kropassani, joku johon en saa yhteyttä. Läheisen tapaturma ei liikauttanut pätkääkään, mikä oli jo pelottavaa. en jaksa tuntea vihaa enkä surua tai liikutusta. En edes pelkoa. En saa millään enää tunteita tulemaan ja tämä on kamalampaa kuin aiemi jatkuva paha olo ja itkeminen. Olen välinpitämätön kaikkea kohtaan enkä jaksa kiinnostua mistään. Ennen olin todella tunteellinen, itkin jokapikku asiasta ja kaikenlaiset tapahtumat vaikuttivat minuun todella voimakkaasti, nyt tunnen itseni lähinnä pystyynkuolleeksi ihmisrobotiksi joka jollain ilveellä vielä suorittaa arkea . Vielä yksi vastoinkäyminen, viimeinen pisara ja loputkin hajoaa.
Voiko tästä vielä nousta ? Kokemuksia?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Lopeta ne lääkkeet. Ne turruttaa sut.
Tämä. Take the pain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten hyvä, mutten ole koskaan suostunut syömään mitään lääkkeitä....
Entä jos hakisit apua tuohon sairauteen? Keskusteluapua?
En minäkään ole koskaan syönyt lääkkeitä, eikä tämä anhedonia näytä laantumisen merkkejä. Olen yli nelikymppinen joten perspektiiviä on. Luulen että kun mieli ja kroppa joutuu sietämään tarpeeksi kauan traumatisoivaa tilaa, lopulta se lopullisesti rampauttaa ihmisen. Tästä ei nousta. Mukava loppuelämä pystyynkuolleena ihmisenkuvatuksena, jolla joskus oli edellytykset kaikkeen, ja nyt ei mitään.
Mitä apukeinoja olet kokeillut vai oletko kokeillut mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, mulla on kanssa toi. Ollut jo yli kaksi vuosikymmentä vaihtelevalla intensiteetillä. Olen kuin zombie. Negatiivisia tunteita on kyllä. Masennuksen ts. surullisuuden tunne on ok. Pahimpia ovat tuskaisuuden ja ahdistuksen tunteet. En pysty nykyään tuntemaan edes lyhytaikaisesti iloa. Ihmisten kanssa oleminen tuntuu ahdistavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty edes katsomaan tvtä, sekin edellyttäisi jonkinlaista tunne-elämää. Ainoastaan dystopiat ok.
Jos tunteita ei ole hävitetty lääkityksellä, tarvitset täydellisen ympäristön vaihdoksen. Myy kaikki, jos omistat jotain. Jos elät minimituella, pistä itsesi super säästökuurille ja säästä pari tonnia. Sitten lähdet vaikka Intiaan ja menet vapaaehtoistyöhön tai luostariin siellä tai rantapummiksi länismaalaisten turistien alueelle. Tai johonkin muuhun maahan. Älä anna minkään pelon tai epävarmuuden pysäyttää sinua. Täydellinen elämänmuutos. Eihän sinulla oikeastaan ole mitään menetettävää, koska olet jo pohjalla.
Jos jostain syystä et uskalla tuollaiseen ryhtyä, eli sinulla on sittenkin tunteita, ota minimi määrä tavaraa mukaan ja lähde kävelemään. Kävele lappiin ja takaisin tai lähde kävellen Espanjaan. Jossain vaiheessa alkaa tuntua, ensin fyysisesti ja sitten henkisesti. Takaan, että heräät elävien kirjoihin.
Unohda terapiat. Täydellinen ja radikaali elämänmuutos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tunteita ei ole hävitetty lääkityksellä, tarvitset täydellisen ympäristön vaihdoksen. Myy kaikki, jos omistat jotain. Jos elät minimituella, pistä itsesi super säästökuurille ja säästä pari tonnia. Sitten lähdet vaikka Intiaan ja menet vapaaehtoistyöhön tai luostariin siellä tai rantapummiksi länismaalaisten turistien alueelle. Tai johonkin muuhun maahan. Älä anna minkään pelon tai epävarmuuden pysäyttää sinua. Täydellinen elämänmuutos. Eihän sinulla oikeastaan ole mitään menetettävää, koska olet jo pohjalla.
Jos jostain syystä et uskalla tuollaiseen ryhtyä, eli sinulla on sittenkin tunteita, ota minimi määrä tavaraa mukaan ja lähde kävelemään. Kävele lappiin ja takaisin tai lähde kävellen Espanjaan. Jossain vaiheessa alkaa tuntua, ensin fyysisesti ja sitten henkisesti. Takaan, että heräät elävien kirjoihin.
Unohda terapiat. Täydellinen ja radikaali elämänmuutos
Onko sinulla tästä omakohtainen kokemus - kuulostat aika varmalta? Moni varmasti kuulisi mielellään jos on.
En minäkään ole tuntenut aitoa iloa 15-20:een vuoteen. En pysty esim. nauramaan useinkaan, joku estää sen sisällä. Se on kai se masennus juuri. Se on ego.
Jos on kaksi muuta ihmistä, joiden kanssa olen ja toinen niistä vaikka nauraa, niin 90%:sti en pysty itse nauramaan. Sitten se alkaa ärsyttämään ja suutun mielessäni, että lopettakaa se nauraminen. Siksi, että minua harmittaa se, että minulla nauru on estynyt. Teininä olin nauravaisempi, kuin kukaan muu kavereistani. Muistan, kun kiinnitin asiaan huomiota. Joten kyllä siitä joskus tulee varsinainen kauhuajatus, että en pysty nauramaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mindfullnessia, keskusteluapua, matkustelua..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ympäristönvaihdos. Täydellinen. Mulla autto. Nykyään kirkkaita ja iloisia hetkiä. Kipuilun lomassa.
Whatever.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tunteita ei ole hävitetty lääkityksellä, tarvitset täydellisen ympäristön vaihdoksen. Myy kaikki, jos omistat jotain. Jos elät minimituella, pistä itsesi super säästökuurille ja säästä pari tonnia. Sitten lähdet vaikka Intiaan ja menet vapaaehtoistyöhön tai luostariin siellä tai rantapummiksi länismaalaisten turistien alueelle. Tai johonkin muuhun maahan. Älä anna minkään pelon tai epävarmuuden pysäyttää sinua. Täydellinen elämänmuutos. Eihän sinulla oikeastaan ole mitään menetettävää, koska olet jo pohjalla.
Jos jostain syystä et uskalla tuollaiseen ryhtyä, eli sinulla on sittenkin tunteita, ota minimi määrä tavaraa mukaan ja lähde kävelemään. Kävele lappiin ja takaisin tai lähde kävellen Espanjaan. Jossain vaiheessa alkaa tuntua, ensin fyysisesti ja sitten henkisesti. Takaan, että heräät elävien kirjoihin.
Unohda terapiat. Täydellinen ja radikaali elämänmuutos
Onko sinulla tästä omakohtainen kokemus - kuulostat aika varmalta? Moni varmasti kuulisi mielellään jos on.
On sekä omakohtainen, että pari tuntemaani. Omakohtainen on sellainen, että olin 40+, kun mikään ei ollut enää vuosiin tuntunut miltään. En pystynyt edes käymään töissä. Sain kuitenkin rahaa kasaan muutaman tonnin vähitellen ja ostin menolipun Intiaan. Siellä olin luostarissa, lasten orpokodissa (länsimaisten vetämä) ilmaiseksi töissä, rantapummina, vähän hunningollakin (kannabista sun muuta) ja olisin voinut kuolla, kohtasin äärimmäistä kurjuutta, jouduin kerran pieksetyksikin hunningolla ollessa. Näin nälkääkin. Jo Intiaan mennessä tunsi elämän hiukan virtaavan suonissani, kun sukelsin ihmismassaan, hajuihin, kuhinaan en todellakaan mihinkään turistimestaan. No niissäkin kävin. Lopulta palasin suomeen laihtuneena, mutta elossa, lähetystön piikkiin ja jäin kyydin valtiolle velkaa :) Sen jälkeen olen saanut elämästä kiinni ja käynyt muuallakin. Vielä aion palata Intiaan suunnitelmallisemmin, hallitummin, ehkä jäädäkseni. Nyt tunnen, enemmän kuin koskaan, enemmän kuin kukaan tuntemani ihminen.
Ystävä lähti kävelemään. Ei ihan ilman suunnitelmia, hänellä oli pieni eläke (masennus). Kortti taskuun, pieni rinkka selkään, kohti lappia pieniä teitä ja kansallispuistojakin pitkin. Pielisellä souteli "laina" veneellä viikkoja. Säilykemuonaa, hedelmiä ym. kaupoista. Tuli fyysistä kipua ja vaivoja, silloin lepäsi teltassa muutaman päivän. Tuli lopulta takaisin eri ihmisenä. Edelleen työkyvytön, koska lääkärin mukaan muita psyykejuttuja, mutta tunteita riittää eikä syö lääkkeitä.
Toiselle ystävälle riitti muutto Espanjaan ilman kummempia suunnitteluita.
Lopeta ne lääkkeet. Ne turruttaa sut.