Lue keskustelun säännöt.
Kumppanilla kaksisuuntainen mielialahäiriö
Katja
15.08.2018 |
Kaipaisin kokemuksia miten tulee esiin esimerkiksi arjessa?
Kumppanini väittää että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Itse en ihan tuohon usko, uskon enemmänkin siihen että luonne on hieman mätä. Ja yrittää tuolla ”luulosairaudellaan” oikeuttaa ailahtelevan käytöksensä.
Ei syö lääkkeitä helpottaakseen oireita,
eikä ole tietääkseni käynyt edes lääkärillä asiaa toteamassa.
Kommentit (9)
Asiat voisivat aina olla huonomminkin ja hänellä voisi olla kolmisuuntainen mielialahäiriökin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu persoonasta ja sairauden laadusta. Osa niistä pääsee eläkkeelle...
Vierailija kirjoitti:
Asiat voisivat aina olla huonomminkin ja hänellä voisi olla kolmisuuntainen mielialahäiriökin.
Omalla puolisollani kävi vähän tuollainen kokemus. Hän kävi ensimmäisellä lääkärillä joka totesi kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja viikkoa myöhemmin meni toiselle lääkärille, joka totesi myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja ynnäsi aiemmin todetun mielialahäiriön itse toteamansa häiriön kanssa yhteen ja totesi yhteensä nelisuuntaisen mielialahäiriön.
Mä olen naimisissa kakkostyypin kaksisuuntaisen kanssa. Hypomaniat ilmenevät ajatuksen tasolla, eivät niinkään toiminnassa. Näkyvät ulospäin yöunien lyhenemisenä, tiettynä kireytenä ja levottomuutena ja kasvaneena puhenopeutena. Depikset taas ovat aikanaan olleet sellaisia kuin depressiokaudet yleensäkin; toivottomuutta, synkkyyttä, aikaansaamattomuutta, pahimmillaan itsetuhoisuutta. Ei lääkitystä, puolison tk-eläkettä lukuunottamatta lähes normaalielämää vietetään, ikä on tasannut. Onneksi. Ykköstyyppi onkin ymmärtääkseno hankalampi juttu, ja sitoutuminen hoitoon ratkaisee joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos erityisesti kommentoijalle 2/2. Päivän naurut...
Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä 2, eli yksisuuntainen, ihan oikeasti. Olen aina enemmän tai vähemmän depressiivinen, maaninen en ikinä. Ei sairautta voi itse diagnosoida, eikä se ole helppoa lääkärillekään, etenkään tämän masennukseksi naamioituvan version.
Kun tämä sairaus on todettu, fiksu sitoutuu hoitamaan itseään. Pitää mielialapäiväkirjaa, unipäiväkirjaa, ottaa lääkkeet oikealla annoksella ajallaan, huolehtii riittävästä levosta ja arjen rauhoittamisesta, omien tunteiden tunnistamisesta, manian ja depression laukaisijoiden tunnistamisesta ja niiden välttämisestä. Tunteet ovat voimakkaita, mutta niihin ei kuole, eikä niihin tarvitse jäädä vellomaan päivä- ja viikkokausiksi. Fiksu opettaa kumppanillekin nämä, jolloin parisuhteella on jollaisetkin mahdollisuudet toimia ja ihmisistä on tukea toisilleen.
Ennuste on nimittäin todella huono, ellei näin tee. Viidennes päättää päivänsä oman käden kautta, toinen viidennes yrittää sitä toistuvasti, yksi viidennes pärjää jotenkin eläkkeellä, yksi viidennes kuntoutuu työelämään ja yksi viidesosa on pysyvästi laitoshoidon tarpeessa. Kaksisuuntaista potevilla on alttius hankkia ikäviä riippuvuuksia, kuten peliriippuvuus, päihdeongelma tai työnarkomania. Meistä puuttuu tehonsäätönappi, olemme joko on tai off, välimuotoa ei oikein ole.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on helppo sekoittaa joihinkin persoonallisuushäiriöihin, joita on hitsin huono hoitaa, kun ei ihminen koe itseään ja tilaansa ongelmalliseksi. Kaikki vika on aina muissa...
Sinuna koettaisin kovasti saada kumppanin lääkäriin asian selvittämistä varten.
Mun mielestä on vaan itsekäs ja lapsellinen.
On taloudellisesti hyvinkin vakaa ja toimeentuleva. Rahat käyttää viisaasti.
Ei juurikaan kerro asioista oma-alotteisesti. Siis asioista mitkä vaikuttavat parisuhteeseen. Ja minulla olisi oikeus niistä tietää vaikka en tajuaisi asiasta kysyä. Silti olen huomannut että minun täytyy oikealla tavalla, oikeaan aikaan, oikeasta aiheesta kysyä jos tahdon saada vastauksen.
Ja tällöinkin vastaukseksi tulee vastakysymyksiä kuten ”ai enkö kertonu?”, ”mitä mä taas oon tehny?” tai mun suosikki ”no kerro sä mulle kävinkö” tms.
Tulee semmonen olo että häntä pitäis osata epäillä kokoajan, koska jos en osaa epäillä niin en osaa myöskään kysyä oikeita asioita. Hän ei myöskään koskaan ole pyytänyt anteeksi. Vaan osaa kääntää asiat _aina_ niin että häntä on loukattu ja minä päädyn pyytämään anteeksi. Ja joka ikinen kerta mä hölmönä odotan että hänkin pyytää, mutta ei kyllä näy eikä kuulu:D
Tiedän kyllä nipottavat naiset, ja semmonen en itse ole. Joten siitä ei tuo käytös ole kiinni :) Olen antanut omaa tilaa hänelle enemmän kuin tarpeeksi, pistänyt itseni ja oman jaksamisen sivuun kun hän on vakuutellut että on taas se ”huono kausi”.
Olen tästä suhteesta joka tapauksessa lähdössä, joten sinänsä ei nämä asiat niinkään enää paina. Mua vaan kiinnostais tietää osuuko epäilykseni oikeaan tuon ”sairauden” suhteen, luulisin erottavani kusipäisyyden sairaudesta. Siksi kaipailisin kokemuksia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis ihan normaalisti toimiva ihminen on muuten. Käy töissä, osaa halutessaan keskustella ja en ole näiden viiden vuoden aikana huomannut mitään suurempaa heittelyä hänen luonteessa/olotilassaan.
Ihan on vaan tasasen itsekäs. Ja itsekkäitä ihmisiä en voi sietää. Tuon hänen ”sairauden” takia jaksoin olla ymmärtäväinen.
Mutta nyt kun lueskelin aiheesta niin lähinnä naurattaa että en oo aikasemmin aiheesta lukenut.
Minkälaista käytöstä sun miehellä ilmenee ap?