Lue keskustelun säännöt.
38-vuotias ja elämä takana. Eläkekö edessä?
15.08.2018 |
Traumaattisen lapsuuden/nuoruuden jälkeen elin pitkään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaikki jysähti vuosi sitten kun mielenterveys teki tenän. Jäin sairaslomalle joka jatkuu edelleen.
Prosessoin koko elämääni ja käyn läpi asioita jotka ovat kivuliaita mutta joita en ole koskaan käsitellyt. Hoitoalalle en pysty enää palaamaan. Huomasin että toisten hoitaminen kävi niin viheliäiseksi että otteeni kovenivat työssä viimeisinä aikoina. Mieleni olisi tehnyt lyödä potilaita. Samoin fyysinen terveys meni hoitotyössä, sain elinikäisen hermokivun käteeni. Masennus on lamaavaa, vaikka lääkitys on maksimissaan. Tiedä sitten mikä olisi vointi ilman lääkettä, luultavasti olisin kuollut.
Pystyn juuri ja juuri hoitamaan vain välttämättömät kodin- ja lastenhoidolliset asiat. En ole kiinnostunut mistään enkä saa nautintoa tai iloa asioista. Vain olen.
Ihmisiä välttelen koska koen itseni täysin ulkopuoliseksi ihmisistä ja elämästä. Kotona lasten kanssa pärjään ja olen turvassa. Muut ihmiset aiheuttaa lähinnä vihaa lähemmässä kontaktissa, pääasiassa olen vain välinpitämätön muista.
Mitäs nyt sitten? Olen liian tyhmä hakemaan minnekään, vaatimukset on kovat joka oppilaitokseen. Ikää on niin paljon että tuskin enää edes kelpaan minnekään. Mulla on alaikäisiä lapsia joita hoidan yksin. Heitä rakastan ja hoivaan täydestä sydämestäni.
Kommentit (12)
En usko että hoidat lapsia hyvin. Laiminlyöt heitä masennuksellasi. Ota yhteys lastensuojeluun ja kerro että lapset ovat vaarassa, voisit saada heidät perheeseen jossa molemmat aikuiset on terveitä. Sos lapsikylään kannattaa myös ehkä soittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoida itsesi kuntoon ja mieti vasta sitten työ ja opiskeluasioita.
Ymmärrän hyvin että hoitotyö on kuluttanut sinut loppuun.
Pitkä psykoterapia voisi olla järkevää. Saisitko myös tukea lasten hoidon kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut antaa lapset sijoitukseen? He kärsivät kun äiti kärsii. Olet vastuuntunnoton mielestäni.
Vastuuntunnoton koska kärsii? Sairas kommentti.
Eläkettä et saa vaan pääset työkokeiluun
Onpas täällä ilkeitä kommentteja. Perus av.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hoida itsesi kuntoon ja mieti vasta sitten työ ja opiskeluasioita.
Ymmärrän hyvin että hoitotyö on kuluttanut sinut loppuun.
Pitkä psykoterapia voisi olla järkevää. Saisitko myös tukea lasten hoidon kanssa?
Tämä. Keskity nyt kunnolla itseesi ja lapsiisi ja mieti työ- ja koulutuspuolta myöhemmin. Liian monta asiaa jos lähtee hutiloimaan kerralla, niin helpommin vain koko paketti räjähtää käsiin.
Ja keskustelun kaksi ensimmäistä vastaajaa saisivat suosiolla hypätä kaivoon.
Vierailija kirjoitti:
Hoida itsesi kuntoon ja mieti vasta sitten työ ja opiskeluasioita.
Ymmärrän hyvin että hoitotyö on kuluttanut sinut loppuun.
Pitkä psykoterapia voisi olla järkevää. Saisitko myös tukea lasten hoidon kanssa?
Kela painostaa päälle koko ajan ja vaatii joka sairaslomahakemukseen suunnitelman työllistymisestä. Mulla ei oikeasti ole mitään mielessä! Haluaisin osallistua yhteiskuntaan täysillä, niin kuin tein viimeiset 15 vuotta. En vain pysty! Enkä tiedä mitä voisin tehdä. Olen saanut kuntoutustuen terapiaan mutta tuntuu että siitä ei ole hyötyä. En osaa nähdä sitä tavoitteellisena että höpötän tajunnanvirtaa 45 min ajan ja terapeutti katsoo jatkuvasti kelloa että kohta tuon pitäisi lähteä..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus voisi olla minun kirjoittama, niin paljon yhtymäkohtia omaan tilanteeseeni.
Masennuslääke voi aiheuttaa tyhjyydentunteen, ettei mikään oikein tunnu miltään. Ei ole surullinen mutta ei iloinenkaan. Päivästä toiseen. Juttelisin hoitavan lääkärin kanssa lääkityksen muuttamisesta, koska nykyisestä lääkkeestä ei ole selkeästi sinulle apua.
Minä olen saanut mielialaa hieman ylös kun olen muistellut mistä asioista pidin nuorena kun suhtauduin elämään vielä optimistisesti. Kuuntelen musiikkia, opiskelen ranskaa omaksi ilokseni, yritän saada itsestäni irti edes 5 minuuttia aktiivisuutta ja teen 5 sarjaa jumppaliikkeitä.
Oletko harkinnut avoimen yliopiston kursseja ja kokeilla mikä voisi innostaa? Lähde kokeiluun vaikka sen mukaan mistä tykkäsit aikoinaan ylä-asteella tai lukiossa. Esimerkiksi yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa on paljon mielenkiintoisia opintosuuntia. Entäs terveystieteet tai psykologia?
Jos sinusta kuitenkin tuntuu että mikään uusi ala ja opiskelu ei tunnu kiinnostavalta, voi olla että olet vielä liian masentunut ja sinun pitää vain antaa itsellesi aikaa toipua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoida itsesi kuntoon ja mieti vasta sitten työ ja opiskeluasioita.
Ymmärrän hyvin että hoitotyö on kuluttanut sinut loppuun.
Pitkä psykoterapia voisi olla järkevää. Saisitko myös tukea lasten hoidon kanssa?Kela painostaa päälle koko ajan ja vaatii joka sairaslomahakemukseen suunnitelman työllistymisestä. Mulla ei oikeasti ole mitään mielessä! Haluaisin osallistua yhteiskuntaan täysillä, niin kuin tein viimeiset 15 vuotta. En vain pysty! Enkä tiedä mitä voisin tehdä. Olen saanut kuntoutustuen terapiaan mutta tuntuu että siitä ei ole hyötyä. En osaa nähdä sitä tavoitteellisena että höpötän tajunnanvirtaa 45 min ajan ja terapeutti katsoo jatkuvasti kelloa että kohta tuon pitäisi lähteä..
Ap
No ei siinä kannaltasi olekaan mitään mieltä. Ainoa kuka hyötyy on Kela ja terapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitus voisi olla minun kirjoittama, niin paljon yhtymäkohtia omaan tilanteeseeni.
Masennuslääke voi aiheuttaa tyhjyydentunteen, ettei mikään oikein tunnu miltään. Ei ole surullinen mutta ei iloinenkaan. Päivästä toiseen. Juttelisin hoitavan lääkärin kanssa lääkityksen muuttamisesta, koska nykyisestä lääkkeestä ei ole selkeästi sinulle apua.
Minä olen saanut mielialaa hieman ylös kun olen muistellut mistä asioista pidin nuorena kun suhtauduin elämään vielä optimistisesti. Kuuntelen musiikkia, opiskelen ranskaa omaksi ilokseni, yritän saada itsestäni irti edes 5 minuuttia aktiivisuutta ja teen 5 sarjaa jumppaliikkeitä.
Oletko harkinnut avoimen yliopiston kursseja ja kokeilla mikä voisi innostaa? Lähde kokeiluun vaikka sen mukaan mistä tykkäsit aikoinaan ylä-asteella tai lukiossa. Esimerkiksi yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa on paljon mielenkiintoisia opintosuuntia. Entäs terveystieteet tai psykologia?
Jos sinusta kuitenkin tuntuu että mikään uusi ala ja opiskelu ei tunnu kiinnostavalta, voi olla että olet vielä liian masentunut ja sinun pitää vain antaa itsellesi aikaa toipua.
Kiitos viestistä kohtalotoveri. Voimia myös sulle. Mulla olisi paikka yliopistolla, tai ei varmaan ole enää kun en ole ilmoittanut ollenkaan. Opintoja oon miettinyt joskus Ruotsin yliopistossa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoida itsesi kuntoon ja mieti vasta sitten työ ja opiskeluasioita.
Ymmärrän hyvin että hoitotyö on kuluttanut sinut loppuun.
Pitkä psykoterapia voisi olla järkevää. Saisitko myös tukea lasten hoidon kanssa?Kela painostaa päälle koko ajan ja vaatii joka sairaslomahakemukseen suunnitelman työllistymisestä. Mulla ei oikeasti ole mitään mielessä! Haluaisin osallistua yhteiskuntaan täysillä, niin kuin tein viimeiset 15 vuotta. En vain pysty! Enkä tiedä mitä voisin tehdä. Olen saanut kuntoutustuen terapiaan mutta tuntuu että siitä ei ole hyötyä. En osaa nähdä sitä tavoitteellisena että höpötän tajunnanvirtaa 45 min ajan ja terapeutti katsoo jatkuvasti kelloa että kohta tuon pitäisi lähteä..
Ap
Ap, mulla oli ihan sama kokemus ns. terapiasta. Muija ei puhua pukahtanut yhtään mitään session aikana, herätyskello hälyttämässä, kun 45 min mennyt. Kiitos ja näkemiin. En tajunnut, että terapeuteissa on eroja, että oma terapeuttini oli tuommoinen 'psykoanalyyttinen' eikä esim. ratkaisukeskeinen tai tukeva, supportiivinen. Lopetin sitten "terapian", mistä terapeutti suuttui. Kosla häneltä meni tulonlähde.
Ap, hae psykiatrilta/neurologilta semmoinen lääkärintodistus, että olet työkyvytön pitkäksi aikaa. Etsi uusi, erilaisen koulukunnan terapeutti.
Muuten otat ihan iisisti, keskityt hoitamaan itseäsi ja lapsiasi. Kysy lastenhoitoapua, että pääset harrastamaan esim. liikuntaa tai muuta terapeuttista toimintaa. Kuuntele itseäsi, oloasi. Älä tee mitään väkipakolla. Nuku hyvät yöunet, vaikka sitten lääkkeillä. Päivällä menet vaikka istuksimaan kauniiseen paikkaan ulkona ja yritä unohtaa itsesi, katselet ja havainnoit vain, mitä näet. Rentoudut. :)
Oletko ajatellut antaa lapset sijoitukseen? He kärsivät kun äiti kärsii. Olet vastuuntunnoton mielestäni.