Eipä ne sisarukset olekaan niin tärkeitä, mitä av-mammat kuvittelevat.

HS:n artikkelissa uutisoitiin tänään, ketä pienet ikäluokat ovat valmiita auttamaan. Autettiin mielellään äitiä, ystävää ja isää, mutta sisarusta yhtä mielellään kuin työkaveria tai anoppia...

minä auttaisin kaikkein mieluiten veljeäni ja avopuolisoani. Sitten ystävää ja sitten anoppia. Viimeiseksi vanhempiani...

vaan nykyaikuisista. Toisekseen minä uskon, että sisarusten suurin anti tulee nimenomaan lapsuudessa. Aikuisuus on sitten elämänvaihe erikseen, jolloin ollaan jo eri perhettä.

olisi ainakin ollut lapsena aika yksinäinen ilman sisaruksia. Nyt aikuisenakin, tuosta ap:n listasta auttaisin sisaruksiani toiseksi mieluiten, heti vanhempieni jälkeen. Olen tosi iloinen, että olen saanut syntyä perheeseen, joka on poikkeus ap:n mainitsemasta säännöstä, mutta en silti ole mikään av-mamma, joka väittää, että lapsia on pakko tehdä joku tietty määrä.

Minulle ainakin oma sisko on äärimmäisen tärkeä, samoin miehelle on veljensä. Jos pakko olisi valita, oma nykyinen perhe (mies ja lapset) olisivat tieytysti ykkösenä, mutta sisko tulisi heti sitten - jopa ennen vanhempia.



Minä ainakin teen päätökseni ihan omista lähtökohdista käsin - minulle ja samoin miehelle sisko/ veli on ollut suuri rikkaus, ja siksi olemme myös halunneet ja saaneet useamman kuin yhden lapsen. Lapsemme ovat myös hyvin läheisiä ja tärkeitä toisilleen.