ADHD-mies ja parisuhde

Up

Ymmärrän ap.. pojallani adhd ja kuulostaa niin tutulta. Puhu miehen kanssa terapiaan menosta, katso että varaa ajan ja lähde vaikka saattamaan paikanpäälle jos vaan jaksat :(. Adhd liitolla on myös parikursseja joille kannattaisi osallistua? Tsemppiä!

Vastustaakin mies terapiaa vai eikö vaan saa järkätyksi sitä? Voisitko sinä auttaa siinä.

Muuten ymmärrän sun fiilikset ihan täysin. En ole koskaan elänyt ADHD-ihmisen kanssa, mutta tunnen pari sitä sairastavaa aikuista ja vaikka ovat ihmisinä mukavia ja ihania, elämän hallinta on sellaista, että en itsekään siinä jaksaisi mukana. Jos terapiaan ei onnistu ja arki on ihan kaaosta, sun on mietittävä ensisijaisesti omaa jaksamistasi ja tehtävä sen mukaiset ratkaisut. Et kerro, onko teillä lapsia ja miten tilanne heihin vaikuttaa. Voisiko yksi vaihtoehto olla erilliset asunnot, vaikka välejä ei totaalisesti katkaisisikaan?

Vaikuttaa siltä ettei tuo Concerta riitä miehellesi arjesta selviytymiseen. Kannattaisiko vaihtaa lääkäriä/psykiatria jotta saisi oikeasti nyt pian apua tilanteeseen ja mahdollisesti toisen lääkkeen concertan lisäksi kokeiluun sekä terapiaan lähetteen? Adhd liitolla myös vertaistukea esim. viikottaisia tapaamisia jossa voi jutella muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa ja ehkä sinäkin ap tarvitset keskusteluapua tilanteesta. terv 2

Vähän sama tilanne, tosin miehellä ei ole varsinaista diagnoosia mutta on aika klassinen tapaus on, hänen tyttärellään on ADHD-diagnoosi ja epäilemme että myös miehen äidillä on ADHD.

Olen myös miettinyt nyt ihan tosissani eroa, koska mies ei hae apua vaikka myöntää että ongelmia on. Kaikki on tosi kausiluontoista, vuoristorataa. Joskus aikaisemmin söi masennuslääkkeitä, mutta on lopettanut ne.

Masennusta on siis välillä sitten taas vauhti päällä, alkoa menee myös kausittain, välillä enemmän välillä vähemmän. Ei pysty hallitsemaan itseään ja tuhlaa rahat.

Osaa kuitenkin olla myös ihana jos ohjaan tekemään asioita, kokkaa, tiskaa, huolehtii koirasta, käy kauppareissut, tosin on vaikeuksia usein vaikka listakin olisi tehty, mutta jos joku tuote on loppu ei osaa korvata sitä jollain muulla tai jos tavarat on vaihtaneet paikkaa niin voi tulla ongelmia. On muutenkin aktiivinen eli ei makaa sohvalla vaan usein puuhastelee jotain.

Hankaluuksia tuottaa myös aikataulut, eli ei pysty olemaan ajoissa, ei muista katsoa kelloa kun unohtuu johonkin mielenkiintoiseen tms. ja tästäkös minulla sitten hermo menee.

Meillä on myös kaaosta, mies rakastaa kaikkea pikkutavaraa, meillä on pieni asunto täynnä kasseja nurkissa, kellari pursuaa, äitinsä luona yksi huone ja monta kellarikomeroa täynnä tavaraa, haluaa säästää kaiken jos joskus tarvitsee tai on joku niin hieno esine että ei voi luopua.

Oikeasti siis säästössä on kiviä ja kantoja, hiekkaa, kirjoja, vaatteita, työkaluja, johtoja, krääsää, lehtiä, papereita... Ja mitään tavaroita ei osaa laittaa paikalleen, vaan ripottelee sinne tänne ja sitten niitä etsitään tuhannetta kertaa, yleensä silmälaseja, avaimia, lompakkoa, aurinkolaseja... Olen sanonut, että ota joku paikka mihin laitat ne kun tulet kotiin niin ne löytyy siitä, mutta ei.

Mies on kuitenkin tosi huumorintajuinen ja me nauretaan yhdessä paljon, kuitenkin hän on myös sellainen möläyttelijä, sanoo ensin ja ajattelee sitten.

Olen pitkään miettinyt että olisiko parempi yksin, mutta jotenkin ajattelen (tiedän että on ihan järjetöntä, mutta silti) että miten mies pärjäisi yksin. Ei pysty kuitenkaan pitämään huolta kodista yksin, ei siivoa jos joku ei käske. Ennen kuin muutimme yhteen niin näin sen miten hän elää, ei saa otettua itseään niskasta kiinni koska kodinhoito ei kiinnosta niin jää tekemättä. Yhdessä kun olemme niin minä organisoin ja hän sitten auttaa osallistumalla mutta minun pitää aina sanoa että mitä nyt tehdään. Tänään pestään pyykkiä ja vaihdetaan lakanat jne.

Pitkää pinnaa on tarvittu, mutta aina sitä ei itselläni ole ja aika räiskyvää meillä on. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vastustaakin mies terapiaa vai eikö vaan saa järkätyksi sitä? Voisitko sinä auttaa siinä.

Muuten ymmärrän sun fiilikset ihan täysin. En ole koskaan elänyt ADHD-ihmisen kanssa, mutta tunnen pari sitä sairastavaa aikuista ja vaikka ovat ihmisinä mukavia ja ihania, elämän hallinta on sellaista, että en itsekään siinä jaksaisi mukana. Jos terapiaan ei onnistu ja arki on ihan kaaosta, sun on mietittävä ensisijaisesti omaa jaksamistasi ja tehtävä sen mukaiset ratkaisut. Et kerro, onko teillä lapsia ja miten tilanne heihin vaikuttaa. Voisiko yksi vaihtoehto olla erilliset asunnot, vaikka välejä ei totaalisesti katkaisisikaan?

Ei vastusta terapiaa, mutta ei ole tehnyt sen projektin alkamiseksi mitään. Tämä on ihan tuttua siis muillakin elämän osa-aluille, esim kodin siivousprojekti.

Emme siis asu yhdessä eikä meillä ole lapsia. Miehen asunnossa on tällä hetkellä mm. Yksi huone niin täynnä tavaraa ja rikkinäisiä sohvia, että sen huoneen ovea ei saa auki, nukkuu siis olkkarissa. Tämä taas lisää ahdistusta. Kuulostaa niin kammottavalta kuin se onkin.

Yritän puhua vielä terapiasta ja asetan sen suhteen ehdoksi. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Mies on älykäs ja täynnä lahjakkuuksia, mm. Hyvä piirtämään ja kirjoittamaan, mutta älyttömän huono itsetunto ja häpeä estävät toteuttamasta unelmiaan. Myös omituinen kaveripiiri mietityttää minua, juoppoja jne.

Kuitenkin mies nauttii urheilusta ja uskon vakaasti, että alkoholi ym. Jää elämässä jossain vaiheessa kokonaan taakse, kun saa asiansa kunnolla järjestykseen. Silti tietenkin pelkään, että onko elämä loputtomuuksiin tällaista taistelua...

Parisuhdekurssi kuulostaa tosi hyvältä ja olen sellaista katsonutkin adhd-liiton sivuilta, syksyllä näyttäisi menevän seuraava, ajattelin puhua siitäkin kun seuraavan kerran näemme.

Parempaan hoitoon. Monellahan sopiva lääke muuttaa elämänsuunnan ihan saman tien.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama tilanne, tosin miehellä ei ole varsinaista diagnoosia mutta on aika klassinen tapaus on, hänen tyttärellään on ADHD-diagnoosi ja epäilemme että myös miehen äidillä on ADHD.

Olen myös miettinyt nyt ihan tosissani eroa, koska mies ei hae apua vaikka myöntää että ongelmia on. Kaikki on tosi kausiluontoista, vuoristorataa. Joskus aikaisemmin söi masennuslääkkeitä, mutta on lopettanut ne.

Masennusta on siis välillä sitten taas vauhti päällä, alkoa menee myös kausittain, välillä enemmän välillä vähemmän. Ei pysty hallitsemaan itseään ja tuhlaa rahat.

Osaa kuitenkin olla myös ihana jos ohjaan tekemään asioita, kokkaa, tiskaa, huolehtii koirasta, käy kauppareissut, tosin on vaikeuksia usein vaikka listakin olisi tehty, mutta jos joku tuote on loppu ei osaa korvata sitä jollain muulla tai jos tavarat on vaihtaneet paikkaa niin voi tulla ongelmia. On muutenkin aktiivinen eli ei makaa sohvalla vaan usein puuhastelee jotain.

Hankaluuksia tuottaa myös aikataulut, eli ei pysty olemaan ajoissa, ei muista katsoa kelloa kun unohtuu johonkin mielenkiintoiseen tms. ja tästäkös minulla sitten hermo menee.

Meillä on myös kaaosta, mies rakastaa kaikkea pikkutavaraa, meillä on pieni asunto täynnä kasseja nurkissa, kellari pursuaa, äitinsä luona yksi huone ja monta kellarikomeroa täynnä tavaraa, haluaa säästää kaiken jos joskus tarvitsee tai on joku niin hieno esine että ei voi luopua.

Oikeasti siis säästössä on kiviä ja kantoja, hiekkaa, kirjoja, vaatteita, työkaluja, johtoja, krääsää, lehtiä, papereita... Ja mitään tavaroita ei osaa laittaa paikalleen, vaan ripottelee sinne tänne ja sitten niitä etsitään tuhannetta kertaa, yleensä silmälaseja, avaimia, lompakkoa, aurinkolaseja... Olen sanonut, että ota joku paikka mihin laitat ne kun tulet kotiin niin ne löytyy siitä, mutta ei.

Mies on kuitenkin tosi huumorintajuinen ja me nauretaan yhdessä paljon, kuitenkin hän on myös sellainen möläyttelijä, sanoo ensin ja ajattelee sitten.

Olen pitkään miettinyt että olisiko parempi yksin, mutta jotenkin ajattelen (tiedän että on ihan järjetöntä, mutta silti) että miten mies pärjäisi yksin. Ei pysty kuitenkaan pitämään huolta kodista yksin, ei siivoa jos joku ei käske. Ennen kuin muutimme yhteen niin näin sen miten hän elää, ei saa otettua itseään niskasta kiinni koska kodinhoito ei kiinnosta niin jää tekemättä. Yhdessä kun olemme niin minä organisoin ja hän sitten auttaa osallistumalla mutta minun pitää aina sanoa että mitä nyt tehdään. Tänään pestään pyykkiä ja vaihdetaan lakanat jne.

Pitkää pinnaa on tarvittu, mutta aina sitä ei itselläni ole ja aika räiskyvää meillä on. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Voi apua, kuulostaa aivan mieheltäni. Anteeksi mutta nauroin tuolle hamstraukselle, kivijä ja kantoja, aivan kamalan tuttua. Mun miehellä koti täynnä aivan niin kummallista tavaraa, että ei voi kun ihmetellä.

Meillä myös tosi hauskaa yhdessä, miehellä hyvä ja samanlainen huumori kuin minulla. Usein nauramme miehen tunteenpurkauksille jälkeenpäin, mutta välillä mietin onko sekään hyväksi.

Mies on vaan niin mahdoton suustaan kun suuttuu, saattaa puhua esim, että lähtee juomaan naapurin mummon veret ym. Välillä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Suuttuu ihan pikkuasioista ja nollasta sataan. Sitten taas 10 min päästä on normaali.

Moni kaverini on sanonut että jätä tuollainen ”hullu” mies. Mutta kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka hyvä ja rakastettu olo mulla on vaikeuksista huolimatta. Ymmärrämme toisiamme niin hyvin ja tuntuu, että puhumme samaa kieltä. Toisen kanssa on hyvä ja helppo olla.

Yritä saada miehesi lääkärille, lääkkeistä on kuitenkin etua ja apua on saatavilla, kunhan sitä aktiivisesti hakee.

Miten teillä tuo räiskyvyys näkyy?

Meillä usein ihme riitoja, välillä mies riitelee ihan yksinäänkin ja itse kuuntelen vierestä silmät suurina. Suuttuu siis pikkuasioista ja ahdistuu. Uskon kuitenkin, että tuollaisiin asioihin auttaisi juurikin terapia.

Jos pitää olla huolissaan siitä, selviäisikö mies eron jälkeen yksin kodinhoidosta tai raha-asioista, kannattaa itsensä suosiolla vapauttaa. Stressi on valtava, kun joutuu olemaan vastuussa toisenkin elämästä samalla kun ihminen itse vain sotkee kotia ja asioita.

Ja 5 piti vielä lisätä,

Että itse olen myös ajatellut että ehkä elämä olisi helpompaa jos asuisimme yhdessä. Mies ei muista esim. Syödä. Ja sitten syö jotain nopeaa roskaruokaa. Ruokahan tutkitusti pahentaa taikka auttaa oireisiin, riippuen ruokavaliosta. Koti pysyisi avullani siistinä ja itse syön monipuolista ja terveellistä kasvisruokaa.

Mutta en halua ryhtyä miehen äidiksi. Olen myös hyvin itsenäinen ihminen ja kokisin varmasti ahdistavaksi jos saisin aina hoitaa miehen ja meidän yhteisiä asioita. Silti tietysti unelmoin, että voisimme muuttaa joku päivä yhteen ja elää sellaista normaalia parisuhde-elämää. Mies on puhunut myös naimisiin menosta ja olen kuulemma parasta mitä hänelle on tapahtunut. Miehen aivan ihana äiti sanoi samaa, kun olemme jutelleet ja nähneet.

Sinun puolisollasi on siis tytär edellisestä suhteesta? Mun miehellä on poika, ja isä-poika-suhde tuottaa hänelle vaikeuksia. Tämä särkee sydämeni kun niin toivoisin, että näkisi poikaansa enemmän, tiedän kuinka häntä rakastaa ja miten tärkeä hän on miehelle.

Että vaikeata on täälläkin ja jaksaminen kortilla.

Uskon kuitenkin vakaasti, että elämä menee juuri niin kuin sen pitääkin ja löydän joka päivästä tarkoituksenmukaisuutta ja rakkautta.

Ap

Me ollaan sähkövikasten perhe ja meillä on just noita nyssyköitä nurkissa... Tuolla on pesua odottavat talvitäkit ja -takit, tuolla lajittelemattomat liian pienet lastenvaatteet, tuossa yksi purkamaton matkalaukku. Meillä on kaapeissa just jotain johtoja ja jotain hiekkaa, mies on hoardaaja. Ja oon mä sellaisen roinahuoneenkin nähnyt, se on mun isällä. Nyt kyllä alkoi masentaa...

Nyt on taas niin vaikeeta että ei ole todellista...

Puhuimme miehen kanssa pitkästä aikaa eilen. Hän itki ja kertoi kuinka kaipaa eikä kuulemma selviä ilman mua, rakastaa yli kaiken jne. Juttelimme siinä kunnes taas ahdistui jostain sanomisestani ja löi luurin korvaan, suuttui ja kuulemma syytän häntä ilkeäksi. On hyvin ahdistut asunnostaan ja elämästään, kokee olevansa umpikujassa. Vuokrasopimus on loppu ja on jäämässä kaiketi asunnottomaksi.

Yritän ymmärtää, mutta kyllä suoraan sanoen v*tuttaa, että joudun kuuntelemaan luurin lyömistä korvaan ja ihan vainoharhaisia syytöksiä. En jaksaisi olla miehen kanssa nyt tekemisissä ollenkaan, vaikka rakastankin. Tosi raskasta on ollut tämä kesä.

Eihän tästä parisuhteesta tule mitään, kun miehen oma elämä on ihan päin helv... Hänen pitäisi saada ensiksi oma elämä kuntoon, ennen kuin voisimme hoitaa parisuhdettamme. Hän on ihan liian ahdistunut ja stressaantunut ja tämä heijastuu jatkuvasti suhteeseemme, purkaa pahaa oloaan minuun ja olen välillä kuin mikäkin terapeutti. Huoh!

Tulin vain nyt purkamaan ajatuksiani tähän ketjuun uudestaan, helpottaa oloa.

Ap

Ja tuntuu myös pahalta, että mun omat tarpeet ovat nyt jatkuvasti taka-alalla. Miehen ahdistus ja ongelmat vievät kaiken huomion. Joka päivä adhd:ta, ja siihen liittyviä ongelmia, ihan aina. Todella rasittavaa...

Kyllä mies halii ja hellii, kehuu ja puhuu kauniisti minusta jne. Mutta sitten taas hetken päästä on ahdistunut, masentunut jne.

Kauanko tätä vielä jatkuu?

Ap