Missä menee normaalin ja epänormaalin epäsosiaalisuuden raja?

Siinähän se kysymys oli?

Ihan nyt niin kuin maalaisjärjellisiä mielipiteitä tai sitten ihan ammattimaisia, jos täältä sellaisia löytyy.

Minkälainen eristäytyneisyys ihmiselle on vielä ok, jos ei ole kauhean sosiaalinen? Sanotaan, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, eli kuitenkin on 'normaalia' kaivata oikeita sosiaalisia kontakteja muiden ihmisten kanssa.

Onko 'normaali', jos on työtön, eikä siis käy töissäkään, niin ettei sit ole muitakaan kavereita. Ei perhettä. Kaikkiin on mennyt välit poikki, syystä tai toisesta. Onko ok, jos tällaisella henkilöllä on lapsi joka toinen viikko kotonaan ja ovat vain kahdestaan, kun eikö kuitenkin lapsi kaipaisi virikehoitoa ja sosiaalisia kontakteja.