Vanhat ja sairaat ja heidän ajoterveyteensä puuttuminen

Iltasanomissa on juuri juttua ajoterveyden seurannasta ja siitä, miten ihmisten on vaikea puuttua läheisten ja naapurien heikentyneeseen ajoturvallisuuteen, vaikka syytä oliskin. Ei kehdata, ei haluta loukata, pelätään toisen suuttuvan ja naapurisovun menevän. Meillä on just tämä tilanne, ollut jo toistakymmentä vuotta. Appi kehuskelee, miten taaskin sai lisää ajolupaa 90-vuotiaaksi saakka, vaikka on ollut monenmoisia sairaskohtauksia, tilapäisiä ajoluvan menetyksiä, ja kiihtyvällä tahdilla peltien kolinaa ja riitelyä kolariosapuolten, oikeuden, vakuutusyhtiöiden jne. kanssa. Me lapset emme oikein muuta voi tehdä kuin pitää huolen, etteivät meidän lapset joudu vaarin kyytien varaan, luojan kiitos asumme kaukana. Oloa ei helpota kuitenkaan se, että mummin ja viattomien muiden liikenteessä liikkujien henki ja terveys on vaarassa. Saati se, että tällaisia autoilevia aikapommeja on päivä päivältä yhä enemmän keskuudessamme. Lääkärin kanta on, että kun lääkitys on kohdallaan, ei ajolupaa voi ottaa pois, mutta lääkäri ei pömpelissään näe sitä kokonaistotuutta, kun vaari rattiraivoaa, oikoo peltejään ja lähettelee myötähäpeää herättäviä kirjelmiään eri tahoille siitä, miten vaarallisia kaikki muut autoilijat ovat.
Mitä te muut olette tehneet vastaavassa omaistilanteessa?