Olen 52-vuotias työtön ja minulla on todella vakava kysymys elämäni suunnasta
Olen tehnyt 23 vuotta kestäneen uran mainosalalla. Vaikka taloudella menee ennätyslujaa, kaikki eivät saa siitä osaansa ja yritys jossa työskentelin irtisanoin melkein kaikki.
Lopputuloksena on se, etten saa enää oman alani töitä. Olen järkyttynyt siitä että tämän ikäistä ei kutsuta edes haastatteluihin. Kautta rantain olen ymmärtänyt että "me olemme pudonneet digikelkasta". Minkälaista puppua tuo on, sillä itsekin olen ollut somessa mukana jo 12 vuotta! Olen tehnyt työtä kaikkiin kanaviin ilman ennakkoluuloja.
Mutta tämä vakava asia. Uskon että oma alani ei enää minua ota. Mainosala on aina ollut ikäsyrjivä, sillä "täällä tarvitaan nuoria, jotka on täynnä ideoita ja jaksavat painaa 12-tuntisia päiviä". Alalla on myös legenda, että eräs kuuluisa naispuoinen mainostoimistopomo aikanaan irtisanoi suuresta firmastaan kaikki yli 40-vuotiaat.
Mitä tehdä? Minulla on HuK-tutkinto vuosien takaa, joka on yhtä tyhjän kanssa. Olen valmis työntekoon, kunhan se on tämän ikäiselle inhimillistä. Tarkoitan että puhelinmyyjän ammatti ei ole minulle.
Masennus on iskenyt, se käy varmaan suurimmalle osalle työttömiä, jotka haluaisivat töihin. Minun kohdallani tilanne on vielä pahempi, sillä työ oli enemmän tai vähemmän koko elämäni.
Mielessä on käynyt kaikki itsetuhosta rikollisuuteen. Tv-sarjoja katsoessa olen ajatellut, että jos minua pyydettäisiin vakoojaksi, lähtisin heti.
Kommentit (38)
Alan vaihto. Mieti onko mitään mistä nautit, mikä kiinnostaa. Vaikka oli miten vaatimattomat intressit, kyllä niistä voi uran rakentaa
Tsemppiä
Sinun pitää opiskella joku uusi ammatti. Sosiaalipuoli, lähihoitaja tai sosionomi?
Löysennä kriteerejä, on muitakin töitä olemassa. Tuo mainitsemasi ala ei ole työtä.
Itse jäin it-alalla (myös ikäsyrjivä ala) työttömäksi neljänkympin paremmalla puolella. Ihmeellisellä onnenkantamoisella pääsin pankkiin töihin ja sillä alalla nyt porskutan. Ihmeitä tapahtuu...
Vierailija kirjoitti:
Ala taksikuskiksi.
Tätä olen todella ajatellut, sillä tuollainen liikkuva työ voisi sopia minulle. Ajatus siitä että olen jossain tehtaassa väh 8 tuntia päivässä ikkunattomissa huoneissa on tällä hetkellä tietysti ahdistava. Muille kiitos.
Ala kiinteistönvälittäjäksi. Voit opiskella tutkinnon.
Mjnun veli oli melkein 60, kun tuli potkut tekniseltä alalta työnjohtajan työstä. Hän etsi alansa työtä, mutta ei löytänyt. Etsi sitten muuta ja löysi. Pääsi postinjakajaksi. On ollut nyt n 4 v siellä töissä.
Toivon sinulle samaa onnea, mitä se kohdallasi onkaan.
Oletko hyvässä kunnossa fyysisesti? Opiskele puutarhuriksi (esim. oppisopimuksella). Eräs sukulaismies irtisanottiin sinun ikäisenäsi eräästä tehtaasta ja hän teki tuon peliliikkeen ja oli siihen erittäin tyytyväinen. Hänestä kuoriutui kuin uusi mies.
Ihan sama tilanne mulla. Olen pari vuotta vanhempi.
Kirjalliset kyvyt huippuluokkaa, referenssit kohdallaan ja täysin terve olen. Ihme myytti, että olisimme joitain kalkkeutuneita ikäloppuja, jotka esim. eivät opi mitään uutta.
Kyllä niin v-tuttaa. Paremmin pärjään tietotekniikan kanssa kuin monet parikymmentä vuotta nuoremmat. Mutta ei meinaa mitään... kun ikä alkaa vitosella, niin on työelämän puolella sama kuin haudassa makaisi.
Oma yritys on mielessä. Lähdetkö kimppaan?
Ikävä kyllä olet liian vanha mainosalalle. Katsos kun eihän meidän ikäisille mainostetakaan yhtään mitään. Korkeintaan jotain monivitamiineja. Sinänsä erikoista, koska meillä olisi rahaa kuluttaa enemmän kuin nuoremmilla, mutta jostain syystä elinkeinoelämä pitää parempana, että kulutamme rahamme jossain muualla kuin Suomessa.
Koita keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin työ. Mulla on vielä työpaikka, mutta jos sen menetän, ensimmäinen mitä aion tehdä on etsiä kaikki mahdollinen tieto syvänmerenhaudoista. Jos en jää työttömäksi, tuo on ensimmäinen projektini eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Alan vaihto. Mieti onko mitään mistä nautit, mikä kiinnostaa. Vaikka oli miten vaatimattomat intressit, kyllä niistä voi uran rakentaa
Tsemppiä
Ei se alan vaihto sitä ikää mihinkään vähennä.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä olet liian vanha mainosalalle. Katsos kun eihän meidän ikäisille mainostetakaan yhtään mitään. Korkeintaan jotain monivitamiineja. Sinänsä erikoista, koska meillä olisi rahaa kuluttaa enemmän kuin nuoremmilla, mutta jostain syystä elinkeinoelämä pitää parempana, että kulutamme rahamme jossain muualla kuin Suomessa.
Koita keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin työ. Mulla on vielä työpaikka, mutta jos sen menetän, ensimmäinen mitä aion tehdä on etsiä kaikki mahdollinen tieto syvänmerenhaudoista. Jos en jää työttömäksi, tuo on ensimmäinen projektini eläkkeellä.
Muista myös virtsankarkailusuojat.
En tunne ketään ikäistäni (55v.), joka olisi niiden tarpeessa. Synnyttänyt olen alateitse neljä kertaa ja tuttavapiirissä pyöreästi saman verran.
Kyllä ikärasismi kukkii ja se on paljon vähemmän esillä kuin muu syrjintä.
Vaikka kuinka perhetyisin syvänmerenhautoihin, niin tuskin huolittaisiin sinnekään. Ja ehkä tässä kohdin jätänkin ne suosiolla nuoremmille :)
Kuitenkin monet kyvyt vain paranevat iän myötä. Ei yhtään oteta huomioon ja heitetään hukkaan resursseja yhteiskunnassa ihan syyttä.
Jatka mainosalan paikkojen hakua, mutta mieti myös millaisia muita tehtäviä voisit tehdä. Mainosalalla olet ehkä ollut yhteydessä yritysasiakkaisiin, joten on mahdollista hakea yritysneuvontaan tai yritysyhteistyöhön liittyviä tehtäviä. Ehkä myös joku konsultointifirma voisi kiinnostua sinusta. Taustastaisi voi olla etua myös laadunhallintaan, brändäykseen ja asiakastyytyväisyyteen liittyvässä työssä. Selaa erilaisia työtehtäviä eri nimikkeillä ja mieti millaisia taitoja sinulla on. Keksi myös perustelut miten taustastasi on etua hieman erilaisessa tehtävässä. Olet jo kuitenkin siinä mielessä vahvoilla, että sinulla on pitkä työkokemus. Voit myös työskennellä käsittelijänä tai projektikoordinaattorina. Joskus taide-instituutit ja yliopistot hakevat toimistohenkilökuntaa.
Ota avoimesti yhteyttä erilaisiin työnantajiin. Työtä on vaikeaa saada, mutta jos jatkat hakemista niin jotain löytyy ennen pitkää. Et välttämättä saa täysin kokemustasi vastaavaa työtä, joten katsele avoimesti hieman erityyppisiä tehtäviä. Työnhaussa pitää käyttää hieman mielikuvitusta.
Hae myös markkinoinnin paikkoja (ikäsi vuoksi myös johtavia tehtäviä). Mainosala on tarpeeksi lähellä markkinointia.
Sain muutama vuosi sitten virsua isosta vientiyrityksestä muiden insinöörien mukana. Jatko-opiskelin ansiosidonnaisella tutkinnon loppuun. Tein tutkimushommia. Olin mukana alani tapahtumissa. Harkitsin myös pöytälaatikkoideoideni muuttamista liiketoiminnaksi. Sain valita työpaikan kolmesta tarjolla olleesta. Buustasin palkkaakin ylöspäin. Nyt olen taas mukana tekemässä isoja teollisuusprojekteja. Tässä vaiheessa uraa on itsensä johtaminen, kokemus ja tieto se josta yritykset maksavat. Sanon suoraan mitä ja miten pitää tehdä. Ei tarvitse joka asiaa kysellä tai selvitellä kuten nuorten vasta-alkajien. Luota itseesi ja osaamispääomaasi.
52DI

Kiitos, mutta mainosala on niin kaukana teknisestä ja insinöörien aloista kuin voi olla. Insinöörinä olisi saanut ulkomailtakin jo töitä.
apua