Miten jaksaa pikkulapsiarkea?

Kuulostaa normaaleilta lapsilta, kohta alkavat leikkimään varmasti kahdestaan. Voi varmasti yrittää opettaa leikkimään keskenään. Itseä auttaa kun ajattelee, että ei lapset (ainakaan yleensä) tahallaan pahuutta ole tekemässä, vaan yleensä eivät vaan vielä tiedä tai muista kuinka käyttäytyä.

Me tehtiin joka kuukausi yksi viikonloppureissu. Lapset ja koira mukana, mutta pääsi pois kotoa. Valmis ihana aamiainen.

Paljon rasittavampaa on nyt teinien kanssa...

No lapset on tommosia. Juttele miehen kanssa ja palkkaa apua/pyydä neuvolasta tms.

Se jatkuva hermojen menettäminen häiritsee eniten. Tuntuu, että kiihdyn nollasta sataan koko ajan ja en saa millään pidettyä itseäni kurissa. 4-vuotialla on uhmaikä, mutta pinnani kiristyy pienemmästäkin vastoinkäymisestä hänen kanssa. Huudan jatkuvasti joka asiasta, häpeän käytöstäni ja sen jälkeen pyydän anteeksi. Miten saan tämän kierteen katkaistua?

Mitäpä jos järjestäisitte molemmille myös sitä omaa aikaa? Onko sekääk miehelle reilua, että hän tekee töitä ja kotona ollessaan hoitaa kaiken kotona kun sinä olet poissa? Eli antaisit sille miehelle mahdollisuuden käydä myös yksin jossain pari tuntia, niin ei tarvitsisi mustasukkaisena kiukutella. Lisäksi hakekaa tukea vaikka perheneuvolasta.

Minullakin kiristyy pinna hetkessä jos joudun kuuntelemaan jatkuvaa mölyämistä. Laitan kuulokkeet korville ja kuuntelen lempimusaa. Sanon lapsille, että nyt kuuntelen musiikkia. Pystyy noita vahtimaan silläkin lailla :)

Eikö sinulla ole mitään äitiseuralaisia? Ettekö käy leikkipuistossa tai missään, missä tapaisi muita?

Toinen asia on, että jokainen tarvitsee omaa aikaa. Tee miehelle selväksi, että sinun pitää päästä ostoksille tai jumppaan yksin.

Ihmiset tietentahtoen ryhtyy vapaaehtoisesti moiseen, jaksaa valittaa ja valittaa. Ei auta, koeta jaksaa....

Siis möllöttelette kotona neljän seinän sillä neljä päivää ja odotatte isää kotiin!?!?

Haloo!! Mites kauan ajattelit jaksaa? Nyt ulos ja maailmalle, keinolla millä hyvänsä. Bussilla pääsee ja pyörällä ja kävellen.

Lapset tottuu pikkuhiljaa kulkemaan ja mölyt loppuu, mutta alkuun saattaa olla kiukuttelua ja mölyää ja uutta ja opettelua.

Onko autoa? Seuraa löytyy ja paikat missä käydä. Menkää uimaan, rannalle, kotieläinpuistoihin, patikoimaan.. Ihan mitä vaan.

Ei kukaan jaksa tuollaista!!

Voitko ajatella töihinpaluuta? Menkää vaan niille vaunulenkeille myös, ei kai 4-vuotias sitä sanele? Meillä 3v tykkää kävelystä kun saa taluttaa koiraamme samalla ja välillä pysähdytään tutkimaan lintuja tai ötököitä. Hän tuntee jo monia lajeja. Sitä kautta tulee myöhemmin arvostus luontoa kohtaan. Haluaisiko teillä isompi työntää vaunuja? Annatko vastuuta ja tärkeitä tehtäviä molemmille? Myös 1-vuotias varmaan tykkää jos saa olla esim olohuoneen pöydän pölyjen pyyhkimisvastaava tms eikä vain vallaton kuopus.

Toiminnan ohjaaminen vähentää paljon sellaista päätöntä riehumista.

Kyllä mä pakkaan viisi muksua mukaani ja lähdetään aina touhuamaan jotain. Jos olisin noiden kanssa aina kotona, tulis kaikki hulluksi ja seinät kaatuisi päälle. Ei pädi ole mikään pakopaikka! Arki mukavaksi.

Miksi et käy lasten kanssa missään? Uimarannalla, muiden äitien ja lasten luona kylässä, puistossa, sadesäällä sisäleikkipuistossa, eläimiä katsomassa jne?

Kun on ulkoillut ja liikkunut tarpeeksi vaikka sitten vähän kenenkin kestävyyden rajoissa, on ihan ok laittaa nopea ruoka ja lösähtää sohvalle katsomaan piirretty. Ei mikään onnistu heti.. Täytyy koittaa ja uskaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa jo kysymys ja kaikki vinkit tervetulleita. Pinna on koko ajan kireällä ja koko ajan tulee tiuskittua lapsille. Lapsia on kaksi, toinen vuoden ja toinen 4 vuotta. Mies tekee vuoro/matkatöitä ja on joka viikko noin 4 päivää poissa, itse olen vielä hoitovapaalla. Omaa aikaa ei ole yhtään, ei ole isovanhempia, eikä tukiverkostoa. Muutama lapseton kaveri on, joita näen nykyään harvoin. Kesällä ei ole Mll:n kerhotoimintaa ja ollaan lähes koko ajan kotona. 4-vuotiaalla on uhmaikä ja hänelle joutuu sanomaan monta kertaa samasta asiasta. Vuoden vanha puolestaan on oppinut juoksemaan paikasta toiseen, tyhjentää kaappeja, sekoittaa asuntoa ja on todella kova mölyämään, ei siis itke, vaan huutaa ja testaa ääntään. Hermot ovat jatkuvasti kireällä ja en tunnu pääsen mitenkään "lepotilaan", vaan olen jo valmiiksi jännittynyt ja heti kun tulee pienikin vastoinkäyminen kiukuttelen ja huudan lapsille. Mies auttaa lastenhoidossa aina silloin, kun on kotona ja siivoaa, kaikki periaatteessa hyvin. Ainoa, mitä mies ei ymmärrä, on se, että tarvitsen omaa aikaa, aikaa rauhoittua. Jos lähden vaikka uimaan ilman miestäja lapsia, mies kiukuttelee ja on ihan mustasukkainen vapaa-ajastani. Liikutaan vapaalla siis aina neljästään joka paikassa, en pääse edes vaateostoksille ilman koko perhettä. Miehen vapaapäivät menee siihen, että istun kotisohvalla ipad käsissä ja en tee yhtään mitään. Ipad on ainoa henkireikä, saan edes muutaman minuutin kerrallaan olla omissa oloissa, lukea toisten facebook-päivityksiä, vauvapalstan keskusteluja ym. Siitä mies tietenkin jaksaa valittaa, että hän tekee kaikki kotityöt, hoitaa perheen lapset ja vaimo vaan istuu sohvalla netissä. Hän ei tajua, että silloin kun hän on töissä 3-4 päivää putkeen, minä olen kotona se, joka hoitaa kaiken 24/7. Haluaisin edes tunnin omaa rauhaa silloin kuin se olisi mahdollista. Ilman sitä miehen lapsellista kiukuttelua/mustasukkaisuutta "omasta ajasta". Tiukkaa tekee myös oma luonne, rakastan hiljaisuutta ja omaa rauhaa, nyt perheen lapset ovat siinä iässä, että he roikkuvat lahkeissa koko ajan, toinen huutaaja toinen kiukuttelee. Vaunulenkit ovat ainakin toistaiseksi pois suljettu rauhoittumisvaihtoehto, vuoden vanha jaksaa vaunuissa istua, mutta 4-vuotias narisee kävellessä, että on tylsää.

Pistä päiväkotiin, jotta et joudu olemaan liian pitkiä jaksoja yksin lasten kanssa. Saat omaa aikaa ja aikaa hoitaa asioita ilman, että joku on aina hihassa kiinni.

Tuon ikäisten kanssahan voi leikkiä jo vaikka mitä - ja se että isommalle opettaa miten pienen kanssa leikitään on sellainen juttu mistä on etua myöhemminkin. Ainakaan meillä teinitkään eivät ole toistensa kurkussa kiinni, kun on tehty yhdessä juttuja.

Yksi suosikkileikki oli: isompi kasaa palikoita, jotka pienempi saa kaataa. Äärettömän kutkuttavaa, kun nuorempi tajuaa että siinä pitää odottaa, ennen kuin palkitaan tällä äärettömän humoristisella lopputulemalla. Eli roolit: iso lapsi kokoaa (tietäen että se kaadetaan), nuorempi odottaa ja kaataa tornin, aikuinen "kauhistelee" ja taivastelee vieressä.

Majanrakennus. Aikuinen joutuu sietämään epäjärjestystä, mutta lapset viihtyy.

Vaunulenkit. Ota pallo mukaan. Koskaan ei tarvitse kävellä pidempää matkaa kuin yksi pallonpotkaisu. Ei tietenkään toimi vilkasliikenteisessä ympäristössä. Tai sitten voi ulkoiluttaa jotain muuta, käytä mielikuvitusta.

Mitä enemmän näet vaivaa, sitä helpompaa sinulla on. Eli ulos lähdetään ennen kuin sisällä tulee tylsää, ruoka on tekeillä ennen kuin tulee nälkä.

Ala katsella lapsille hoitopaikkaa ja itsellesi työpaikkaa. Ei ole kenenkään etu, jos äiti piilottelee vessassa saadakseen omaa rauhaa tai huutaa lapsille. Been there. Kotona olo oli hauskaa sen, mitä sitä kesti, mutta töihin palaaminen tuntui silti tosi hyvältä.

1v varmaan nukkuu päiväunia? Meillä on lähes saman ikäiset, ja pienemmän päikkäriaika on mun omaa aikaa. Ruuan jälkeen päivällä pienempi menee nukkumaan ja me isomman kanssa sohvalle pötköttämään. Isompi kuuntelee kuulokkeilla lastenlauluja (spotifyssa on hyvä valikoima) ja mä surffaan netissä. Jos ei teidän lasta musat kiinnosta, niin ihan hyvällä omatunnolla voit antaa lastenohjelmat tai jonkun pelin käteen.

On henkisesti tosi kuluttavaa olla 12 h vuorokaudessa koko ajan valmiudessa, kun joku tarvitsee just mua. Siksi keskellä päivää se tunnin nettitauko on ihan ehdoton.

Isompi päiväkotiin muutamana päivänä viikossa.

Kirjaston lastenosasto on myös hyvä paikka pikkulasten kanssa. Usein niissä on myös leluja ja leikkipaikka. Ilmainenkin vielä.

16 jatkaa: meillä lapset menee päiväkotiin ja mä töihin kun pienempi on 1,5v. En häpeä myöntää, että olen parempi äiti mun lapsille, kun mun ei tarvii olla niiden kanssa tekemisissä koko ajan, jatkuvasti.

Muutettiin ulkomaille, kun lapset (3) olivat pieniä. Oli sama fiilis. Nyt ovat isoja ja KAIPAAN niin tuota kamalan ihanaa aikaa...