Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalinen ahdistus saa minut vaikuttamaan idiootilta
T16
04.07.2018 |
Olen nuori nainen ja kärsin ajoittain melko pahastakin sosiaalisesta ahdistuksesta. Mitään varsinaista diagnoosia mulla ei ole, eikä lääkitystä. Jännitän kamalasti ihan kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita ja annan helposti itsestäni idiootin kuvan, kun jännitän niin paljon. Saan myös migreenin joka kerta, kun pitäisi lähteä jonnekin. Se ei helpota asiaa, koska alan änkyttää ja puhuminen vaikeutuu ja järjenjuoksu hidastuu entisestään. Tämä on valtava ongelma minulle, on hankala saada uusia kavereita tai vakuuttaa muita ihmisiä siitä, että minäkin olen ainakin lähes normaaliälyinen ja ymmärrän jotain. Syitä ahdistukseen keksin muutamia, ainakin keskittymisvaikeudet ja valtava epävarmuus omasta ulkonäöstäni vuosia kestäneen kiusaamisen seurauksena. Olen käynyt psykologilla ja vaikka millä kuraattoreilla ja terkkareilla, mutta ei auta. :( Mitä ihmettä voisin tehdä? Tämä todella rajoittaa elämääni.
Kommentit (22)
Kyllä, olen 16. Syksyllä aloitan lukion ja se jännittää ja ahdistaa valtavasti, unohdin mainita aloituksessa vaikka tarkoitus olikin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaan kaipaisin jonkinlaista vertaistukea ja ehkä kokemuksia vastaavanlaisessa tilanteessa olevilta, miten sujuu ja miten olette pärjänneet elämässä. :)
Ap
Minulla oli sama ongelma mutta se poistui kun aloin streamaan pelejä, ensin ilman facecamia pelkän mikrofonin kautta juttelin satunnaisille katsojille ja myöhemmin naama ruudun kulmassa.
Mulla ahdistuneisuus ei ole vähentynyt ikääntyessä, päin vastoin. Mutta sen olen huomannut, että sosiaalisuutta voi harjoitella ja sitä myöten kasvattaa itsetuntoa keskustelutilanteissa. Mulla myös helpottaa se, kun haluan antaa itsestäni mahdollisimman hyvän kuvan. Lapsena sain kuulla liikaa sitä, kuinka hiljainen olen, ja nykyään se motivoi puhumaan uusien ihmisten kanssa häpeilemättä. Jännitys kuuluu elämään, ja se on vain hyväksyttävä osana sinua/minua. :)
T. N24
Vierailija kirjoitti:
Mulla ahdistuneisuus ei ole vähentynyt ikääntyessä, päin vastoin. Mutta sen olen huomannut, että sosiaalisuutta voi harjoitella ja sitä myöten kasvattaa itsetuntoa keskustelutilanteissa. Mulla myös helpottaa se, kun haluan antaa itsestäni mahdollisimman hyvän kuvan. Lapsena sain kuulla liikaa sitä, kuinka hiljainen olen, ja nykyään se motivoi puhumaan uusien ihmisten kanssa häpeilemättä. Jännitys kuuluu elämään, ja se on vain hyväksyttävä osana sinua/minua. :)
T. N24
Sama juttu täällä miehenä.
Muistan että joskus nuorempana esim ruokakaupassa käyminen jännitti vähän mutta nyt vanhempana on tilanne on hiljalleen pahentunut jopa niin, että välillä en ole uskaltanut mennä kaupan kassalle kun jännitti niin paljon.
Kuulostaa naurettavalta, mutta kerran sellaisessa jonotustilanteessa missä oli paljon ihmisiä sain jopa sellaisen ahdistus/jännityskohtauksen. Naamani oli varmaan näkemisen arvoinen siinä tilanteessa.
Näitä juttuja on mahdoton "normaalien" ihmisten ymmärtää.. Pari lääkettä on nykyisin käytössä pahimpia tilanteita varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin ahdistaa juuri kauppareissut ja etenkin kassalle meno. Se jono on maanpäällinen helvetti. Olin kuitenkin alkukesästä isossa tapahtumassa ja siellä ei ahdistanut ollenkaan, olen myös harjoitellut vähän esiintymistä ja pakottanut itseni erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ahdistuksesta huolimatta. Tuo ahdistuksen tunne on pahin juuri kaupassa käydessä, koulussa ja muutenkin sellaisissa tilanteissa, joissa on paljon tuntemattomia ihmisiä. Erityisesti minua pelottaa saman ikäiset tai nuoremmat teinit ja lapset, todennäköisesti juuri kiusaamisen vuoksi. Lenkillä jos tulee vastaan lapsia, saan paniikkikohtauksen ja alan itkeä, on pakko kääntyä takaisin. Sama juttu, jos vaikka kaupassa on paljon teinejä tai lapsia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ahdistaa juuri kauppareissut ja etenkin kassalle meno. Se jono on maanpäällinen helvetti. Olin kuitenkin alkukesästä isossa tapahtumassa ja siellä ei ahdistanut ollenkaan, olen myös harjoitellut vähän esiintymistä ja pakottanut itseni erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ahdistuksesta huolimatta. Tuo ahdistuksen tunne on pahin juuri kaupassa käydessä, koulussa ja muutenkin sellaisissa tilanteissa, joissa on paljon tuntemattomia ihmisiä. Erityisesti minua pelottaa saman ikäiset tai nuoremmat teinit ja lapset, todennäköisesti juuri kiusaamisen vuoksi. Lenkillä jos tulee vastaan lapsia, saan paniikkikohtauksen ja alan itkeä, on pakko kääntyä takaisin. Sama juttu, jos vaikka kaupassa on paljon teinejä tai lapsia.
Ap
Mulla on vähän samanlaista että vanhemmat ihmiset ei jännitä.
Eniten jännittää nuoret naiset. En koskaan mene kaupan kassalle jos siinä on nuori viehättävä nainen..
Kai se liittyy sihen että ajattelen liikaa mitä toinen ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai tähän ole muuta ratkaisua kuin selvittää perin pohjin että mistä pelko johtuu ja sitten altistaa itsensä usein siihen tilanteeseen että aivot sisäistää että mitään pelättävää ei ole.
Lääkkeistä voi saada alkuun helpotusta jos se altistaminen on liian vaikeaa mutta lääkkeillä ei tilanne tule muuttumaan loppuelämää ajatellen.
Minä en valitettavasti parantunut tai siedättynyt. Iän myötä on kasvanut korkeintaan ymmärrys omaa itseä kohtaan. Olen introvertti. Se näkyy mm. siinä, että jos olen väsynyt tai pääni on täynnä toimintaa, suullinen ulosanti on minulle verrattain "rankkaa" ja kuulostaa kangertelevalta tai hössöttämiseltä. Mieluiten ajattelisin asiaa ensin itse. Ja toisin valmiin ajatuksen esiin. Mutta silloin olen "liian sulkeutunut". Ja kun taas ajattelen ääneen (tai yritän ajatella), olen tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu. Olen miettinyt, auttaisivatko lääkkeet, missään lääkärillä en ole koskaan tästä käynyt. Nyt yliopistossa vaan opiskelu tuntuu ihan ylivoimaisen hankalalta tämän sosiaalisen ahdistuksen takia. Ahdistaa sekin ihan hirveästi, jos pitäisi mennä puhumaan terveydenhoitajalle ja lääkärille. Olen vaan siirtänyt sitä, vaikka tiedän, että varmaan pitäisi hakea apua.
Minulle ei psykologista eikä psyk. sairaanhoitajasta ollut mitään apua. Psykiatrin määräämästä lääkityksestä ja kognitiivisesta terapiasta oli oikeasti apua. Ei hävetä enää ja selviän työhaastatteluissa tms. tilanteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen ahdistuksen kanssa oppii pikku hiljaa elämään ja hyväksyy sen että vaikuttaa idiootilta. Mulla alkoi/puhkesi sosiaalinen ahdistus 20 kieppeillä, nyt 10 vuotta ollaan yhdessä elelty. Lähes joka päivä koen näitä häpeän/ahdistuksen/nolouden tunteita, mutta en enää anna niiden lamaannuttaa. Töissä on pakko pystyä käymään ja hommat hoitaa.
Minulla on jostain syystä nyt kolmekymppisenä vaan pahentunut tämä, en ymmärrä miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minähän en ole koskaan oppinut hyväksymään sitä että vaikutan idiootilta vaan otan lääkettä jos vain suinkin ehdin. Pitäisi ollakin astmalääkkeen tyyppinen inhaloitava pikalääke jännittäjille.
Eikä psykologien ohjeista ole hyötyä jos he väittävät että muut ei huomaa sitä tai se ei alenna arvoani muiden silmissä tai että pitää mennä tilanteisiin jotka pelottaa. Siedättäminen on hidasta ja uuvuttavaa koska joka tilanne pitää kokea monelta kantilta ja kaikkien erilaisten ihmisten kanssa, kaikissa eri paikoissa ennen kuin se helpottaa. Koko elämästä tulee siedättämistä. Odottelenkin täsmälääkettä jännittäjille koska nyt on tarjolla vain masennuslääkkeitä, rauhottavia tai verenpainelääkkeitä.
Kyllä mulla on ainakin helpottanut ahdistus iän myötä. Itselläni se oli tavallaan sellaista omaan napaan tuijottamista (vaikka en sitä ehkä sitä silloin tiedostanut).
Sitten kun muutin paikkakunnalle jossa kukaan ei minua tuntenut, sain uusia kavereita ja ahdistus vähitellen helpotti. Pahinta mulla on nähdä vanhoja kavereita jotka tuntee mut ja tietää miten ennen niin jännitin. Nykyään on lapset ja niistä huolet, työasiat, joskus avioliiton mutkat ja en kerkeä enää niin miettimään mitä muut musta ajattelee.
Liian paljon muita huolia.
Mulla on samantapainen ongelma. Jännitän paljon sellaisia sosiaalisia tilanteita, joissa ei ole valmista kaavaa. Kaupassakäynti on tuttua kauraa, joten siihen liittyy niin lievä ahdistus, että en edes näe sitä ongelmana. Mutta en oikein pysty tutustumaan ihmisiin eikä mulla ole kavereita.
Sosiaalisten tilanteiden jälkeen häpeän itseäni tajuttomasti, muistelen kaikkea tyhmää mitä olen sanonut tai tehnyt, esimerkiksi ymmärtänyt jotain väärin, puhunut toisen päälle, vahingossa antanut väärää tietoa tai väärän kuvan mielipiteestäni, koska olen puhunut liian nopeasti ajattelematta asiaa tarpeeksi pitkään ennen kuin ulostin ajatukseni toisenkin tietoisuuteen... Sen lisäksi että tunnen ahdistusta sos. tilanteissa, tunnen ahdistusta vielä noita tilanteita muistellessanikin...
Mulla on mm. yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, johon aloin syömään masennuslääkkeiden ohella bentsoja. Jäin niinhin lopulta kuuden vuoden jälkeen koukkuun, ja määrät kasvoi hurjiksi. Se ahdistus, joka tuli jos lääkettä ei heti saanut, oli jotain hirveää!
Toki jotkut pystyvät niitä syömään vuosikymmeniä asiallisesti. Itse vierottauduin vuodessa niistä, ja nyt syön vain masennuslääkettä. Minulla ahdistus iskee nykyään vain, jos istun yksin esim. luennolla. Aiemmin se tuli ihan joka tilanteessa. Enkä tottunut siihen, kyllä lääkitys, sähköhoito ha vuosien terapia ovat auttaneet.
Samaa ollut sinun ikäisestä jo 30-vuotiaaksi. Viime vuodet olo on vähän helpottanut lääkkeiden avulla.
Sama ongelma minulla. Apua ei ole löytynyt.
Onko tuo 16 ikäsi? Iän lisääntyminen ei välttämättä tuo ratkaisua ongelmaan. Ajattelin vain varoittaa, kun kuitenkin jotkut väittävät sinullekin että: "Olet vielä nuori, kyllä jännitys ja ahdistus iän myötä vähenee."
Minulla ei ole vähentynyt.
N29