Lue keskustelun säännöt.
On tämä maailma kyllä melkoinen
väsynyt ja surullinen
29.06.2018 |
Surullista kuinka tietämättömiä ja sivistymättömiä ihmiset on vielä 2000-luvullakin. Olen masennuksen takia kotona ja väsymyksen ja taloudellisen niukkuuden takia siis todellakin vain kotona eli en käy juuri missään. Olen täysin selväjärkinen ja normaali, jopa enemmän kuin ihmiset keskimäärin, mutta "vain" äärimmäisen väsynyt ja alakuloinen. Harva siis oikeasti tuntee minua lainkaan tai tietää mikä tilanteeni oikeasti on. Kuitenkin korviini kantautuu toistuvasti, että minusta puhutaan "hulluna" ymv. Tämä ei muuten haittaisi niin paljoa, mutta näiden huhujen ja luulojen myötä aletaan lapseeni helposti suhtautua eri tavalla eikä kaveruutta enää sen jälkeen tueta samoin kuin aiemmin. Jotenkin käsittämätöntä ja niin äärettömän surullista koska tuo on turhaa ja julmaa. Lastani pidetään usein kivana eikä ongelmista raportoida, mutta kun minun (oletettu) tilanteeni tulee tietoon, alkaa helposti meidän kyseenalaistaminen ja tarkkailu. Miten ihmiset voivat olla vielä näin tietämättömiä, ymmärtämättömiä, ajattelemattomia ja ilkeitä suorastaan. Luulisi, että edes kolulutetut ja muka sivistyneet jo ymmärtäisivät jotain, mutta hämmästyksekseni näin ei olekaan. Ja asiallisia vastauksia kiitos, muuten voit mennä toiseen ketjuun tai tehdä oman.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Kai kuitenkin kaupassa käyt, vanhempien illoissa, lenkillä?
En jaksa lenkkeillä ja kaupassa käyn päivällä kun lapsi on koulussa. Harvoin törmään tuttuihin ja toisaalta en käyttäydy tai pukeudu mitenkään oudosti tai erikoisesti, ellei siis haluta vääntää asioita ennakkoon "lukkoon lyödyn" oletuksen takia niin (tätä olen joskus huomannut).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se väsymys henkistä vai fyysistä? Ilmeisesti henkistä?
Mitä jos vain pakotat itsesi lenkille jos kroppa sen jaksaa? Mitä on pahinta mitä voi tapahtua sen lisäksi, että otat nokoset puistonpenkillä kesken lenkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai kuitenkin kaupassa käyt, vanhempien illoissa, lenkillä?
En jaksa lenkkeillä ja kaupassa käyn päivällä kun lapsi on koulussa. Harvoin törmään tuttuihin ja toisaalta en käyttäydy tai pukeudu mitenkään oudosti tai erikoisesti, ellei siis haluta vääntää asioita ennakkoon "lukkoon lyödyn" oletuksen takia niin (tätä olen joskus huomannut).
Niin ja suurin osa huomaa kyllä että olen ihan "tavallinen" kun tapaa minut, mutta on vaikea unohtaa sitä, että aluksi on ehkä jopa ivattu. Olen myös väsynyt "todistelemaan", sillä minusta kenenkään ei pitäisi joutua tekemään niin vaan ihmisten pitäisi suhtautua toisiinsa kivasti, kypsästi ja ennakkoluulottomasti jo lähtökohtaisesti. Olen myös tullut vähän araksi tuon suhteen, kun on myös niitä, jotka eivät syystä tai toisesta (oma huono olo, ilkeys, kateus, epäkypsyys jne.) edes halua muuttaa käsitystään tai antaa minulle mahdollisuutta. En oikein jaksa enää altistaa itseäni sille, joten sitten vetäydyn entistä enemmän ja se varmaan sitten taas toisaalta ruokkii lisää huhuja ja juoruja.
Vierailija kirjoitti:
Onko se väsymys henkistä vai fyysistä? Ilmeisesti henkistä?
Mitä jos vain pakotat itsesi lenkille jos kroppa sen jaksaa? Mitä on pahinta mitä voi tapahtua sen lisäksi, että otat nokoset puistonpenkillä kesken lenkin?
Molempia, sillä olen ollut nyt kauan "sängyn pohjalla" ja fyysinen kuntokin on valitettavasti jo olematon. Mutta tuo on hyvä ja ehdottomasti kannatettava ajatus, kiitos. Yritän kyllä välillä tsempata itseäni liikkeelle, mutta en pysty. Tämä väsymys ja alakulo tuntuu siltä kuin olisin liisterissä kiinni enkä saa mitenkään kiskottua itseäni irti eli en pääse liikkeelle. En osaa nyt kuvata tuota paremmin, tätä on joskus vaikea yrtittää selittää. Pitää vielä yrittää ja koettaa keksiä keinoja joilla voisin onnistua tuossa. Anteeksi, migreeni sotkee nyt kirjoitusta ja ajattelua, mutta ehkä sait selvää.
Kai kuitenkin kaupassa käyt, vanhempien illoissa, lenkillä?