Onko lestojen lapsilla joku kiltteysgeeni?
Kommentit (27)
meilä ovat ainakin ihan tavallisia
Aina kiusaamassa toisia isolla porukalla. Muutaman kerran kävin heillä kotonakin valittamassa. Esim. kun eräs heistä heitti kivellä veljeni silmäkulman auki. Koskaan en vaan tavnnut vanhempia kotona. Isommille sisaruksille valitin. En tiedä saivatko koskaan mitään rangaistusta.
Vauvat ei inahtaneetkaan, ja pojat istuivat kiltisti tuoleilla, katsoivat vain ihmeissään omien poikieni riehumista.
ei opi huutamaan jos sille ei huudeta.. Tietysti kokeilee omaa ääntään esimerkiksi kiljahtelemalla, mutta jos sille ei huudeta (eli kotona, päiväkodissa) niin ei sekään opi huutamaan..
voisi jatkuvasti pitää auki.
Mä huomaan omassa pojassani heti eron jos katselee telkkaria paljon, käy ylikieroksilla heti.
Kyllä heitäkin on jokalähtöön kuten muitakin. Tunnen sekä kilttejä lapsia että sitten pari perhettä
joissa muksut villiä sorttia.
penikoitakin, pelotellaan tulimerellä.
Asuin hyvin lestaadiolaisessa kunnassa lapsuuden ja naapurin lestaadiolais äidit todellakin pelotteli meitä uskottomia tulimerellä sun muulla....
Voin kyllä sanoa sen että heidän lapset on aivan mahdottomia. Tekevät niin paljon pahaa kun kerkeävät :( Naapureilla on mennyt hermot ihan totaalisesti tähän touhuun :( No, eihän se lapsien vika ole vaan aikuisten jotka eivät kasvata heitä. Ja kun antaa 2 vuotiaiden ja siitä vanhempien olla keskenään pihalla ilman valvontaa niin kyllähän sen tietää mitä siitä seuraa!!!!!
Rivissä sen seittemän silmäparia, suu pikkasen ammollaan tuijotetaan silmää räpäyttämättä. Voi että se on jotenkin niin rasittavaa, kun yrität puhua niille jotain, ei vastausta, sama tuijotus vaan jatkuu, jatkuu, jatkuu...
Ja ysiluokkalainen tyttö sanoi että ne tuijottaa vielä 15-vuotiainakin!!!
Naapurustossa asuu seitsemän lestadiolaista lapsiperhettä, mut en todellakaan oo huomannut että niiden lapset mitenkään sen erityisemmin tuijottaisivat kuin muutkaan lapset.
Vierailija:
Rivissä sen seittemän silmäparia, suu pikkasen ammollaan tuijotetaan silmää räpäyttämättä. Voi että se on jotenkin niin rasittavaa, kun yrität puhua niille jotain, ei vastausta, sama tuijotus vaan jatkuu, jatkuu, jatkuu...
Ja ysiluokkalainen tyttö sanoi että ne tuijottaa vielä 15-vuotiainakin!!!
Kyllä mä sen tiiän et lapset tuijottaa, mut ei- lestat yleensä tekee sen vähän salaa... En väitä että se on mitenkään hienompi tapa tms, mutta se avoin häpeilemätön tuijotus paikasta riippumatta ärsyttää.
Ovat perineet sen minulta :). Tosin en usko että lestadiolaisuus vaikuttaa siihen, paitsi korkeintaa niin etteivät ainakaan saa levottomuutta tv:tä/videoita tuijottamalla.
Mies on tosin kaikkea muuta kuin rauhallinen, pienenä ollut kuulemma melkoisen hyperaktiivinen tapaus. Kumma vaan että yksikään kuudesta lapsestamme ei ole perinyt tätä geeniä. Eihän sitä tosin tiedä vaikka seuraavat kuusi sen saisikin...(vitsi vitsi, tuskin meille enää kuutta lasta ehtii syntyäkään).
Teidän ei-lestadiolaisten tavassa olla ja toimia on jotain määrittelemättömän erilaista kuin meidän lestadiolaisten. Lapsi, jonka lähiympäristössä on vain pääasiassa lestadiolaisia aikuisia, vaistoaa sen, siitä tuijotus. Lapset, jotka ovat tottuneet päivittäin olemaan tekemisissä sekä lestadiolaisten että ei-lestadiolaisten aikuisten kanssa, ei tuijota koska hänelle asia on tuttu.
Vasta täällä av-palstalla olen kuullut noita tulimerijuttuja. Jännä juttu, kun kuitenkin KAIKKI lestadiolaiset pelottelevat tulimerellä!!
Vierailija:
penikoitakin, pelotellaan tulimerellä.Asuin hyvin lestaadiolaisessa kunnassa lapsuuden ja naapurin lestaadiolais äidit todellakin pelotteli meitä uskottomia tulimerellä sun muulla....
Koskaan en ole kenenkään lestadiolaisen kuullut puhuvan tulimerestä.
Tiedän ainakin kaksi pientä, jotka ovat aina toistensa kurkussa kiinni ja nyrkkitappelu pystyssä.
Mä olen ihmetellyt ihan samaa juttua. Hyvä ettei kieli putoo suusta kun suu auki tuijottavat jokaista ihmistä, naapuria kun ohi kävelee. Lapsenikin tästä yksi kerta sanoi....
ainakaan meijän lapsilla! =) ihan samanlaisia ovat kun kaikkien muidenkin lapset, löytyy sekä kilttejä päiviä että sellaisia jolloin olisi parasta kaikkien mennä nukkumaan.
Ja ehkä sisarusten määrä vaikuttaa.