Pystytkö millään tasolla ymmärtämään vapaaehtoisesti sosiaalituilla elävän ajatusmaailmaa?

En. Oon kuntoutustuella/sairaslomalla. Aloitan syksyllä koulun.

En. Itse oon pienestä pitäen joutunut)/saanut? Tehdä töitä joten se on luontevaa. 4 viikon loman loppupuolella alkaa jo kaivata työntekoa.

Mutta kai siihenkin tottuis :D

Itse olen vastentahtoisesti työtön ja kärsin. Todella vakavaa masennustakin ollut vaikka töissä koetin raataa niskalimassa.

Kaverini on yli 30 ja ei ole juuri ollut työssä. Opinnot jäi kesken. On kuntoutustuella. On kyllä aktiivinen ja mielestäni aika hyvässä kunnossa.

Hän perustelee, ettei kaikkien tarvitse olla tuottavia vaan saa pötkötellä jos ei jaksa.

Jollain lailla kyllä, hetkellisesti tällainen soisaalitukien varassa eläminen saattaa minusta olla ihan hyväksyttää ja "ansaittua." - Esimerkiksi nuori lapsen yksin synnyttänyt äiti, voi minusta aivan hyvin olla hetken aikaa omistaen elämänsä lapselle ilman, että hänen tarvitsisi kokea asiasta erityisen paljon huonoa omaatuntoa. - Tai opiskelija, joka kykenee ta i pystyy elämään nykyisillä opintososiaalisilla eduilla voi hetken elää näin, ilman isompaa syyllisyyden tuntoa siitä, että kuinka on huono ihminen kun ei samanaikaisesti käy töissä.    

Ap, mikä on mielestäsi vapaaehtoisesti sosiaalituilla elämistä? 

Minulla työssäkäyvänä on sellainen käsitys, että eikös ne tuet ole pienet. 

Kyllä pystyn ja joskus olen jopa leikkinyt ajatuksella että heittäytyisi vaan itsekin pois oravanpyörästä. Todellisuudessa en kuitenkaan tekisi niin. Kuitenkin kun käy pieni/keskipalkkaisessa töissä ja tekee lisäksi toista työtä josta menee yli puolet veroja ym maksuja niin käy mielessä välillä että elämä voisi olla aika paljon helpompaakin. Mutta joo, olen kiitollinen että minulla on aina ollut työtä, en oikeastaan tiedä yhtään millaista se olisi.

Pystyn, mutta en hyväksy. Se on käytännössä muilta ihmisiltä varastamista. 

Kyllä varmasti ihminen jolla ei juuri ole mielenkiintoa mihinkään harrastukseen mikä maksaa, matkusteluun tai herkutteluun ruualla, eikä ole lapsia, vaatteita jne, on niin että pärjää lopun elämää, mikäs siinä. Syö mihin on varaa ja käy kirjastossa ja katsoo telkkaria, välillä vähän käy lenkillä luonnossa ehkä jopa marjassa tai sienestämässä. Jos ei ole mitään ylimääräisiä velkoja, ei polta eikä juo, niin mikäpä siinä rauhallista elämäähän se on.

Suurin osa ihmisistä on vaan niin ahneita ettei se 500 euroa riitä elämiseen siten kun itse haluaisi, tekee mieli sitä ja tätä, haluaa mennä jonnekin, kyllästyy samoihin kulmiin, kirjastoon ja lähimetsiin. Ja kun lapsia on niin niille väkisinkin haluaa aina parempaa kuin itse aikoinaan sai, haluaa että lapsella on kaikki muukin elämässä mitä muillakin lapsilla. Harvoille sopii 500€ elintaso.

Ymmärrän, ja välillä se itseäkin houkuttelee. Pystyisin pääomatulojen ja tukien varassa elämään ihan kohtuullisesti.

Mutta en silti hyväksy sellaista. Yhteiskunnan kokonaismoraali vaatii sitä, että jokainen yrittää osallistua kykyjensä mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Pystyn, mutta en hyväksy. Se on käytännössä muilta ihmisiltä varastamista. 

Ei. ei se mitään varastamista ole. Kaikille ihmisille ei koskaan enää tule olemaan töitä koska koneet ja tietokoneet on keksitty tekemään ihmisten puolesta työt. Se on ihan helvetin hyvä että jotkut uhrautuvat jopa vapaaehtoisesti elämään 500 euron matalalla elintasolla. Minä en ainakaan suostuisi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vastentahtoisesti työtön ja kärsin. Todella vakavaa masennustakin ollut vaikka töissä koetin raataa niskalimassa.

Kaverini on yli 30 ja ei ole juuri ollut työssä. Opinnot jäi kesken. On kuntoutustuella. On kyllä aktiivinen ja mielestäni aika hyvässä kunnossa.

Hän perustelee, ettei kaikkien tarvitse olla tuottavia vaan saa pötkötellä jos ei jaksa.

Kyllä hänkin työllistää jonkun muun ihmisen.

Vaikka tuilla eläminen voi olla raskasta, niin eläväthän mm. opiskelijat ja eläkeläisetkin tukien varassa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi työttömänä pitäisi olla ahdistunut mutta eläkkeellä "toteuttaa itseään". Ei ammatti-kotiäitikään ole työtön vaikka kotona onkin.

Pystyn. Syynä voi olla kotikasvatus (tietyissä etnisissä ryhmissä nauretaan työssä käyville), pettymykset ja eräänlainen oman egon suojelu, joka rohkaisee lopettamaan yrittämisen.

Jos puuttuu aitojen onnistumisen ja ansaitun kunnioituksen kautta hankittu itseluottamus, on helppo käpertyä omiin pikkuympyröihin ja perustella se itselleen jollain suurella viisaudella. Siihen vielä sitä ruokkiva kaveripiiri ja omaiset päälle.

Minulla oli teini-ikäisenä kaveri, joka kuvitteli muiden olevan hänelle kateellisia; ihaili murhaajia ja nyrpistelemällä kaikelle ja väheksymällä muiden aktiivisuutta peitti sitä omaa haavoittuvaisuutta. Taustojen puolesta hänellä ei ollut kummaisia valmiuksia menestyä peruskoulun jälkeisissä opinnoissa. Viimeksi kun näin, oli edelleen samat ryysyt päällä ja tyyli kuin 15 vuotta sitten ja ilme kuin olisi kavaltanut miljoonaomaisuuden. Kaikilla ei riitä omatoimisuus ja näköalat myöskään muuttamaan pois taantuvilta paikkakunnilta.