Tyrmistys valtasi johtavien talousmaiden G7-kokouksen, Yhdysvaltain valtiovarainministeri sai muiden vihat niskaansa
Donald Trump jatkoi twiittailua: ”Et voi hävitä kauppasotaa, jos ulkomaankauppasi alijäämä on melkein 800 miljardia dollaria.”
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steven Mnuchin sai kuulla kunniansa presidentti Donald Trumpin kauppakumppaneilleen määräämistä teräs- ja alumiinitulleista, kun seitsemän johtavan talousmaan G7-ryhmän ministerit tapasivat viikonvaihteessa Kanadan Whistlerissä.
Uutistoimisto AFP kertoi raportissaan, että kokouspaikalla ”velloi tyrmistys ja raivo”, kun kuuden maan ministerit esittivät vastalauseensa Yhdysvaltain edustajalle ja käytännössä sulkivat hänet muun joukon ulkopuolelle.
”Tällaista ei tapahdu usein G7:n kokouksissa, mutta nyt tilanne oli kaikki muut yhtä vastaan”, luonnehti myös uutistoimisto Reuters.
Yhdysvaltain hallitus päätti viime perjantaina, että se asettaa EU:sta, Meksikosta ja Kanadasta tuotavalle teräkselle 25 prosentin lisätullin ja alumiinille kymmenen prosentin lisätullin.
Eräille muille maille, kuten Japanille, uudet tullit tulivat voimaan jo huhtikuussa.
Alun pitäen Whistlerin kokouksessa piti puhua aivan muista asioista, kuten kansainvälisestä veronkierrosta ja kryptovaluutoista. Nekin olivat esillä, mutta ne hautautuivat Yhdysvaltain erityistullien alle.
https://www.hs.fi/talous/art-2000005705452.html
Kommentit (6)
”Kun ulkomaankauppasi on vuositasolla melkein 800 miljardia dollaria pakkasella, et voi millään hävitä kauppasodassa!"
Tuo lausahdus on ikävä kyllä totta. Maailmantaloudelle olisi hyväksi, että tuo alijäämä saataisiin jotenkin sulamaan. Se on epäterveellisellä tasolla.
On ymmärtettävää, että ne maat, joilla on suurimmat kauppaylijäämät Yhdysvaltoihin (siis Saksa kärjessä), protestoivat. Nuo maat katsovat omaa napaansa eivätkä maailmantaloutta kokonaisuutena.
On muistettava, että kellään muulla maalla kuin Yhdysvalloilla ei ole uskottavuutta pitää yllä noin suurta alijäämää. Suomi olisi joutunut jo ajat sitten tasapainottamaan ulkomaankauppansa suhteeltaan yhtä suurella alijäämällä kyin mitä Yhdysvalloilla on.
Tuo Yhdysvaltain uskottavuus maksykyvykkyydessä perustuu itse asiassa ja pohjimmiltaan maan sotilaalliseen voimaan, millä mittarilla Yhdysvallat on maailman ykkönen. Tuo erottaa Yhdysvallat toistaiseksi vielä Kiinasta.
No eipä jaa Euroopakaan - maailman suurin asediileri - myy myrkkykaasuja diktaattoreille - jättää Volkkarin miljardipetokset tutkimatta - veronkierron kultainen maanosa etenkin Luxemburg, Sveitsi, Lichtenstain, Monaco. Gibraltar, Kanaalin saaret,Hollanti & Irlanti etc. Onko porukka tullut sokeaksi, kun ei näe mitä Eu tekee?
Suoraan tästä otsikosta:
Donald Trump jatkoi twiittailua: ”Et voi hävitä kauppasotaa, jos ulkomaankauppasi alijäämä on melkein 800 miljardia dollaria.”
Miten oikeassa se Trump taas onkaan. Naulan kantaan sanottu. Hänet on valittu ajamaan USA:n etua tai torjumaan tässä tapauksessa haittaa. Amerikka osasi valita presidenttinsä.
Vierailija kirjoitti:
”Kun ulkomaankauppasi on vuositasolla melkein 800 miljardia dollaria pakkasella, et voi millään hävitä kauppasodassa!"
Tuo lausahdus on ikävä kyllä totta. Maailmantaloudelle olisi hyväksi, että tuo alijäämä saataisiin jotenkin sulamaan. Se on epäterveellisellä tasolla.
On ymmärtettävää, että ne maat, joilla on suurimmat kauppaylijäämät Yhdysvaltoihin (siis Saksa kärjessä), protestoivat. Nuo maat katsovat omaa napaansa eivätkä maailmantaloutta kokonaisuutena.
On muistettava, että kellään muulla maalla kuin Yhdysvalloilla ei ole uskottavuutta pitää yllä noin suurta alijäämää. Suomi olisi joutunut jo ajat sitten tasapainottamaan ulkomaankauppansa suhteeltaan yhtä suurella alijäämällä kyin mitä Yhdysvalloilla on.
Tuo Yhdysvaltain uskottavuus maksykyvykkyydessä perustuu itse asiassa ja pohjimmiltaan maan sotilaalliseen voimaan, millä mittarilla Yhdysvallat on maailman ykkönen. Tuo erottaa Yhdysvallat toistaiseksi vielä Kiinasta.
Omasta ahtaasta näkökulmastaan huolimatta Trump on täysin oikeassa. Ei globalisaation tuhoisasti vinouttama maailmantalous voi millään jatkua loputtomiin Yhdysvaltain velkaantumisen kustannuksella. Ennemmin tai myöhemmin jotain paljon pahempaa tapahtuu. Jos vino globalisaatio lopulta kaatuu omaan mahdottomuuteensa niin se on kuin tsunami - siihen verraten tämä kauppasota on kuin myrsky vesilasissa.
Ongelma ratkeaa tulleilla. USA vie Eurooppaan paljon vähemmän mitä Euroopasta tuodaan Yhdysvaltoihin. Jos tulee kauppasota USA sen voittaa ja se Euroopassa tiedetään.
Kaikille pitäisi olla samat säännöt vaan eipä ole. Eurooppakin on tukiaisten luvattu maa esim teollisuuden messevät energiatuet Saksassa. Kiina taas saa saastuttaa huru mycket ja riistää työläisiä ja kaikki ovat tyytyväisiä?