Onko nelikymppisellä enää mitään toivoa löytää onnea elämäänsä?

Vaikka voittaisin päävoiton Lotossa ja antaisin plastiikkakirurgin fiksailla mussa aivan kaiken, niin miehen ja rakkauden löytäminen on aivan utopiaa enää. Ja siltikin olisin se nolo toisella kierroksella oleva luuserinainen. Itkettää. :'(

Lohdutuksena voin sanoa ettei miehenä ole yhtään helpompi tilanne. Vaikkei ole edes lapsiakaan.

M35

Päinvastoin, monillahan se elämä vasta alkaa nelikymppisenä kun on järkeä päässä enemmän ja tietää mitä tahtoo elämältään. Nyt nokka pystyyn ja eteenpäin!

Minä erosin 46-vuotiaana ja jäin yh:ksi. Hiuksissa jo vähän harmaata, ylipainoakin sen verran ettei bikinit tule ensimmäisenä mieleen laittaa päälle. Niin vain tein nettiin seuranhakuprofiilin, ja sieltä jäi haaviin aivan ihana, raitis ja huolehtiva ja itsestään huolta pitävä mies. Kyllä se onni odottaa ihan kaiken ikäisiä.

Olen samaa mieltä. Olen toista vuotta sitten eronnut 47 v. nainen ja kärsin valtavasti yksinäisyydestä. Kun loppui parisuhde, loppui myös ilta- ja viikonloppuriennot muiden pariskuntien kanssa. Oman ikäiset sinkkumiehet ovat vatsakkaita ja todella ikääntyneen näköisiä. Ahdistaa. Onko tässä enää mitään toivoa?

Nelikymppisenä pitäisi jo ymmärtää, ettei ikä ole mikään onnen mittari. Voit olla 89 vuotias ja löytää elämäsi rakkauden. Tai ainakin seesteisyyden elämään.  

En usko. Siksi pysyn tässä kulahtaneessa suhteessani.

Vierailija kirjoitti:

Olen menetetty tapaus, sillä olen eronnut yh-äiti. Nuorena odotin sitä oikeaa vuosikaudet ja elin selibaatissa. Sitten erehdyin naimisiin väärän (=väkivaltaisen) miehen kanssa ja erosin. Opiskelin nuorena ja olen ollut ihan ok-töissä, mutta ne kaikki nuoruuden unelmat pvat murtuneet, eikä mulla ole enää oikein mitään odotettavaa, kun elämäni meni näin pahasti pieleen. Ei ole enää toivoa puolison löytämisen osalta ja pitäisi kuitenkin tehdä uraa täysillä. Musta ei ikinä enää tule parasta A-luokkaa, vaikka tekisin mitä. Sillä aina tulen olemaan se säälittävä vanha eronnut nainen. Mitä tässä tekisi? Kaikki ideat ovat tervetulleita.

P.S. Vinkki: naisen ei kannata koskaan erota yli 35-vuotiaana, sillä silloin koko loppuelämä on heitetty hukkaan. Odotettavissa on vain ikävää ja karua yksinäisyyttä ja murehtimista vuosikymmenet, kunnes kuolo korjaa pois.

No jopas oli neuvo... Älä katkeruuttasi jaa toisille, vaan käsittele se itse. Tähän ikään on tullut useimmilla paljon kolhuja, muttei se oikeuta ketään lyttäämään ja masentamaan muiden elämää. Ihmiset ja kohtalot ovat omanlaisiansa kaikki. Toivon sulle kuitenkin hyvää loppuelämää.

Ihan kuin se loppuun kaluttu parisuhde olisi se hyvän tai huonon elämän mittari. Mun mielestä se mittari on se, miten olet onnistunut ihmisenä. Oletko antanut toisille tukea ja tarvittaessa apua, ollut hyvä ihminen ja ystävä. 

No, jos ajattelet, että onni = parisuhde, niin ei. Olet katkeroitunut ja loppuelämäsi tulee olemaan kiduttavan pitkä ja pitkäveteinen tuolla "toinen jalka haudassa" -asenteella. 

Jotkut nätit kaverit on löytäneet.

Kyllä kauniisti pukeutuneet viisikymppiset naiset keräävät miesten katseita ravintolassa. Eikä nämä miehet ole mitään kaljavatsavalaita.

Vaikka olen 52-vuotias ukkomies, käyn ajoittain ravintolassa katsomassa kypsiä naisia.

Ap lopeta toi itsesäälillä kyllästetty huomionkerjääminen täällä! Tuolla asenteella sinä  terapeuttihullu saat ristiksesi  ihan samanlaisen sekopää-äijän kun se edellisesikin oli  ja huomaat taas nukkuvasti  patjalla lattialla.

Itse erosin yli 35-vuotiaana ja olen nykyisin hyvin toimivassa parisuhteessa aivan ihanan miehen kanssa. Mulla oli  taustalla nuoruudensuhde samantapaiseen ukkoon kuin sun exäsi mutta toivuin siitä kovasti  töitä  tekemällä sen sijaan että  oisin heti lähtenyt kaipailemaan  jonkun kaksilahkeisen huomion perään.

Hoida se kuuppasi kuntoon ja lakkaa mietimästä  kauneusleikkauksia koska eivät ne auta jos sulta puuttuu täysin OMA PERSOONALLISUUS.Lakkaa ennakoimasta muiden mielialoja ja lakkaa peilaamasta muita. Ei se  tai  täällä älyttömiä jankkaaminen auta sua eteenpäin. Ei noin päästään sekaisin oleva ihminen kuin sinä  ole valmis parisuhteeseen koska sä joko  pakenet todellisuutta tai asetut taas hyväksikäytettäväksi jotta joku  soisi sulle edes vähän huomiota.Sun päässäs sun ihmisarvos on täysin kiinni siitä tykkääkö  joku  mies tai nainen susta kumppanimielessä. Se ajattelutapa on suoraan ahterista ja suoraan sanoen hvetin sairas tapa määrittää itsensä.

Sinulla on sentään lapsi, sillä moni on jäänyt lapsettomaksikin.   Monella jää nykyisin koko elämä elättömäksi ja on aivan kauheaa havahtua 40-vuotiaana siihen, kun raju ikäkriisi iskee pyöreiden vuosien ja biologiankin myötä.

Parhaan aikuisuuden vuodet todella ovat tietyllä tavalla jo takana, kun ihminen täyttää 40v. - elämä ei ole vielä loppu, mutta tietyllä tavalla ohi kuitenkin. Ainakin naisilla, koska keski-ikäistyminen näkyy jo päällekin.

Eronneena yh:na sinulla on kuitenkin asiat ikisinkkua paremmin - voit etsiä kahden aikuisen, ehkä eronneenkin - välistä parisuhdetta.  Et ole jäänyt perheettömäksi, koska sinulla on lapset ja se on valtti myös uusissa suhteissa.

Etsi uusia harrastuksia, tee vapaaehtoistyötä - etsi kumppania esim. netistä.

Kouluttaudu jne.

Jokaista eronnutta nelikymppistä naista kohden markkinoille vapautuu yksi nelikymppinen mies. Monilla niistä lapsia jo ennestään itselläänkin aivan kuin sinullakin. Mikä tässä yhtälössä on mielestäsi mahdotonta?

Niin ap, sunkin ois siis ollut parempi  olla sen hullun  ja itaran kontrollifriikin kanssa ihan vaan siksi  että sulla ois suhde? Ja antaa lapsiesi ymmärtää että   se on normaalia? Ihan vaan ajattelit vaan ja ainoastaan omaa napaasi etkä  niitä lapsia. Että  sä olet sekaisin!

Mää en ala! Miksi ihmeessä onnellisuuden määritelmä muka on toinen ihminen ja mielellään vastakkaisen sukupuolen (riippuen toki suuntautuneisuudesta) edustaja?!?!

Olen eroamassa 23 vuoden jälkeen ja se, mitä eniten odotan elämältä on työelämän järjestyminen niin, että saan viran, lasten muutto kotoa (rakastan heitä kuitenkin yli kaiken), jotta saan talon myytyä ja ostettua tilalle edullisen kerrostalo-osakkeen, pääseväni lopullisesti eroon ex-miehestäni, kun lasten asioista ei tarvitse yhdessä sopia ja voivani viettää kaikki loma-ajat ulkomailla. siihen elämään ei uudet kumppanit kuulu! Siihen kuuluu hyvät ystävät ja etelän auringon lämpö! Elämästä nauttiminen kaikin aistein!

Ja otat seuraavankin väkivaltaisen. Tää on niin nähty.

Vierailija kirjoitti:

Mää en ala! Miksi ihmeessä onnellisuuden määritelmä muka on toinen ihminen ja mielellään vastakkaisen sukupuolen (riippuen toki suuntautuneisuudesta) edustaja?!?!

Olen eroamassa 23 vuoden jälkeen ja se, mitä eniten odotan elämältä on työelämän järjestyminen niin, että saan viran, lasten muutto kotoa (rakastan heitä kuitenkin yli kaiken), jotta saan talon myytyä ja ostettua tilalle edullisen kerrostalo-osakkeen, pääseväni lopullisesti eroon ex-miehestäni, kun lasten asioista ei tarvitse yhdessä sopia ja voivani viettää kaikki loma-ajat ulkomailla. siihen elämään ei uudet kumppanit kuulu! Siihen kuuluu hyvät ystävät ja etelän auringon lämpö! Elämästä nauttiminen kaikin aistein!

Aika harvassa on loppujen lopuksi ihmiset, joiden mielestä sinkkuus on hyvää parisuhdetta houkuttelemampi elämänmuoto.

Minäkin kaipailen naista joka olisi edes tykkäävinään minusta ja haluaisi seksiä edes joskua, avokki ei halua tulla lähellekään ja joko huutaa tai ei ole huomaavinaankaan tai kuulevinaankaan.

Meillä olisi mökkikin käytössä, mutta ei tuo sinne halua tai sitten istuu sisällä tuijottaa töllöä puhelin kädessä ja kiukkuaa, hyttysistä ym.ym.