Lesbous ja ahdistava identiteettikriisi -- mikä avuksi?

Mitäs jos olisit ihan vaan itseksesi siihen asti että olet päättänyt mitä oikeasti olet?

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos olisit ihan vaan itseksesi siihen asti että olet päättänyt mitä oikeasti olet?

Olen toki tässä ollutkin itsekseni, mutta tuntuu ikävältä tuntea näin. Haluaisin olla hetero, mutta kaipaan sitä naista aivan jatkuvasti. Ok, en saa häntä rakkaakseni, mutta todennäköisesti ihastuisin helposti johonkin häntä paljon muistuttavaan henkilöön.

Näin kesän kynnyksellä tulee myös sellainen romantiikankaipuu pintaan aika väkevästi ja olisi ihanaa nauttia kesästä rakkaansa kanssa. Olen ihastumisineni kuin joku hormonihuuruinen nuorimies. En ole tuntenut vastaavaa ennen häntä koskaan, kun en ihastunut miehiin yhtä voimakkaasti.

Miksi koet tärkeäksi olla jossain ahtaassa kategoriassa? Ja miksi koet syyllisyyttä homoudesta?

Koko teemahan on tällä palstalla kielletty, mutta tutkiskelin netistä jonkun kristillisen järjestön järjestämiä eheytyskurssejakin. Vaikka on varmaan kiellettyä ajatella ja tuntea näin, haluaisin päästä eroon näistä tunteistani kokonaan.

Minulla ei ole mitään homoja ja lesboja vastaan tietenkään, mutta en halua itse olla sellainen. Koen sen vain täysin vääräksi omalla kohdallani. Tuntuu tosi oudolta ja väärältä tuntea siten kuin tunnen.

En voi saada apua siihen mistään Setastakaan, kun siis siellä ei varmaankaan sallita kokea omia tuntemuksiaan tällä tavalla. Siellä lähinnä ajatellaan ilmeisesti, että ongelmana _muiden_ hyväksyntä.

Omat vanhempani ja kaverini ovat hyvin liberaaleja ja hyväksyisivät minut aivan varmasti, jos kertoisin homoudestani heille -- ei ole siinä ongelmaa. Ongelmana on se, etten halua olla tällainen ja haluan tästä suuntautumisestani eroon.

Ei sun tartte olla suhteessa tai hetero että kelpaat.

Vierailija kirjoitti:

Miksi koet tärkeäksi olla jossain ahtaassa kategoriassa? Ja miksi koet syyllisyyttä homoudesta?

Miellän sen pettymykseksi ja sellaiseksi, että olin sittenkin sellainen, jota pelkäsin jo teininä ja jollaiseksi sukulaiset epäilivät, kun olin parikymppinen, eikä mulla ollut koskaan ollut poikaystäviä ym.

Nimittäin jo teininä tajusin tuntevani vetoa joitain naisia kohtaan ja menin siitä jotenkin paniikkiin ja ratkaisin sen välttelemällä liian söpöjen naisten seuraa. Siis en voinut olla kaveri mua viehättävän naisen kanssa.

Päädyinkin tilanteeseen, jossa mulla oli kavereina miehiä, jotka olivat ihastuneet minuun, mutten kokenut mitään vetoa heitä kohtaan ja siis he olivat mulle vain kavereita. Varsinaisia suhteita miehiin on mulla ollut vain muutama ja nekin ovat olleet todella huonoja. Ja en tunne miehiä kohtaan juurikaan mitään vetoa; olen vain pakottautunut tuntemaan jotain. En tiedä, mikä tähän tosiaan auttaisi; olen kärsinyt tästä nolosta salaisuudestani (josta tietää tällä hetkellä vain se mun ihastukseni ja paras ystäväni) teini-ikäisestä lähtien.

T. Ap

Jätä ne eheytyskurssit, ei niistä tule kuin paha mieli. Olet mitä olet. Lesbo tai kenties bi. Kyllä tähän maailmaan kaikenlaista rakkautta mahtuu. Ehkä sinussa onkin kaksi puolta.

Itse olen hetero ja en tajua, miten joku voi omaa sukupuoltaan pitää seksuaalisesti viehättävänä, mutta ei siinä mitään väärää ole.

Ei ne tunteet ketään satuta, eikä sussa ole mitään väärää. Identiteettikriisi vaan.

Vierailija kirjoitti:

Koko teemahan on tällä palstalla kielletty, mutta tutkiskelin netistä jonkun kristillisen järjestön järjestämiä eheytyskurssejakin. Vaikka on varmaan kiellettyä ajatella ja tuntea näin, haluaisin päästä eroon näistä tunteistani kokonaan.

Minulla ei ole mitään homoja ja lesboja vastaan tietenkään, mutta en halua itse olla sellainen. Koen sen vain täysin vääräksi omalla kohdallani. Tuntuu tosi oudolta ja väärältä tuntea siten kuin tunnen.

En voi saada apua siihen mistään Setastakaan, kun siis siellä ei varmaankaan sallita kokea omia tuntemuksiaan tällä tavalla. Siellä lähinnä ajatellaan ilmeisesti, että ongelmana _muiden_ hyväksyntä.

Omat vanhempani ja kaverini ovat hyvin liberaaleja ja hyväksyisivät minut aivan varmasti, jos kertoisin homoudestani heille -- ei ole siinä ongelmaa. Ongelmana on se, etten halua olla tällainen ja haluan tästä suuntautumisestani eroon.

Kokeile sitä Setaa. Et varmasti ole ensimmäinen sinne yhteyttä ottanut joka kipuilee juuri kuvailemallasi tavalla. Saatat saada apua itsesi hyväksymiseen tai kuulla samoin ajattelevien mietteitä omasta tilanteestaan.

Harmi että olet noin armoton itsellesi. Toivottavasti löydät itsesi hyväksynnän jotenkin. Suuntautumistasi tuskin voit muuttaa mutta asenteesi siihen voit. 

Lisäksi tässä on sellainenkin aspekti, että ainoa naispuolinen pitkäaikainen ystäväni on itse asiassa lesbo. Kaikki muut läheiset kaverini ovat olleet miehiä. Paras ystäväni ei koskaan aiemmin tiennyt suuntautumisestani ja väitin aina olevani hetero, koska luulin siten itsekin.

Olen tuntenut hänet teini-ikäisestä lähtien ja pelkään, että hänen lesboutensa on minun syytäni, sillä puhuin tosi avarakatseisesti ja "älyllisesti" aiheesta tuolloin, vaikka pidin selvänä, etten itse ole lainkaan siten suuntautunut. Käytiin jossain homobaareissakin joskus yhdessä. Ja hänestä tulikin lesbo ja minä pysyin piilolesbona ihan näihin päiviin saakka.

Olen tuntenut tosiaan hänen osaltaan kammottavaa syyllisyydentunnetta, sillä koen pilanneeni hänet, vaikka siis minulla ja hänellä ei ole koskaan ollut mitään romanttisiin tunteisiin viittaavaakaan, enkä teininä ollut häneen ihastunut. Joihinkin muihin ihastuin, mutten kyennyt olemaan heidän ystävänsä juuri sen ihastumiseni vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi tässä on sellainenkin aspekti, että ainoa naispuolinen pitkäaikainen ystäväni on itse asiassa lesbo. Kaikki muut läheiset kaverini ovat olleet miehiä. Paras ystäväni ei koskaan aiemmin tiennyt suuntautumisestani ja väitin aina olevani hetero, koska luulin siten itsekin.

Olen tuntenut hänet teini-ikäisestä lähtien ja pelkään, että hänen lesboutensa on minun syytäni, sillä puhuin tosi avarakatseisesti ja "älyllisesti" aiheesta tuolloin, vaikka pidin selvänä, etten itse ole lainkaan siten suuntautunut. Käytiin jossain homobaareissakin joskus yhdessä. Ja hänestä tulikin lesbo ja minä pysyin piilolesbona ihan näihin päiviin saakka.

Olen tuntenut tosiaan hänen osaltaan kammottavaa syyllisyydentunnetta, sillä koen pilanneeni hänet, vaikka siis minulla ja hänellä ei ole koskaan ollut mitään romanttisiin tunteisiin viittaavaakaan, enkä teininä ollut häneen ihastunut. Joihinkin muihin ihastuin, mutten kyennyt olemaan heidän ystävänsä juuri sen ihastumiseni vuoksi.

Alan epäillä provoksi. Seksuaalisuus on sisäsyntyistä, et sä voi kasvattaa ketään lesboksi.

https://www.sinuiksi.fi/tietoa-palvelusta soitteles tonne maanantaina kun on taas auki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi tässä on sellainenkin aspekti, että ainoa naispuolinen pitkäaikainen ystäväni on itse asiassa lesbo. Kaikki muut läheiset kaverini ovat olleet miehiä. Paras ystäväni ei koskaan aiemmin tiennyt suuntautumisestani ja väitin aina olevani hetero, koska luulin siten itsekin.

Olen tuntenut hänet teini-ikäisestä lähtien ja pelkään, että hänen lesboutensa on minun syytäni, sillä puhuin tosi avarakatseisesti ja "älyllisesti" aiheesta tuolloin, vaikka pidin selvänä, etten itse ole lainkaan siten suuntautunut. Käytiin jossain homobaareissakin joskus yhdessä. Ja hänestä tulikin lesbo ja minä pysyin piilolesbona ihan näihin päiviin saakka.

Olen tuntenut tosiaan hänen osaltaan kammottavaa syyllisyydentunnetta, sillä koen pilanneeni hänet, vaikka siis minulla ja hänellä ei ole koskaan ollut mitään romanttisiin tunteisiin viittaavaakaan, enkä teininä ollut häneen ihastunut. Joihinkin muihin ihastuin, mutten kyennyt olemaan heidän ystävänsä juuri sen ihastumiseni vuoksi.

Alan epäillä provoksi. Seksuaalisuus on sisäsyntyistä, et sä voi kasvattaa ketään lesboksi.

https://www.sinuiksi.fi/tietoa-palvelusta soitteles tonne maanantaina kun on taas auki.

Voihan se olla niin. Ja siis tämä ei ole provo. Ehkä välillämme oli joku dynamiikka, joka salli ystävyyden ja se, että saatoimme kuitenkin innostua moisesta aiheesta, paljastikin jotain muuta. Hänellä tosiaan oli joku seurustelujuttu miehen kanssa nuorena. Itselläni ei ollut yhtään mitään. Oli se sisäsyntyistä tai ei, en tiedä, mikä mun seksuaalinen suuntautumiseni edes on. Olen vain ihan mielettömän ihastunut naiseen, mutta se on ehkä jotain harhaa, josta yhtäkkiä herään. Ja ehkä kohtaankin jossain vaiheessa miehen, johon kykenen ihastumaan yhtä voimakkaasti. En tiedä. :( Täytyy toivoa vain parasta.

Itse uskon että jos ihmisen tunne-elämä tasoittuu niin hän haluaa olla lopulta hetero. Eri mieltä saa olla.

Vierailija kirjoitti:

Itse uskon että jos ihmisen tunne-elämä tasoittuu niin hän haluaa olla lopulta hetero. Eri mieltä saa olla.

Missä vaiheessa ja mistä tietää, onko tunne-elämä tasoittunut? Vaiko juuri siitä, että haluaa olla hetero (kehäpäättelyä)?

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi tässä on sellainenkin aspekti, että ainoa naispuolinen pitkäaikainen ystäväni on itse asiassa lesbo. Kaikki muut läheiset kaverini ovat olleet miehiä. Paras ystäväni ei koskaan aiemmin tiennyt suuntautumisestani ja väitin aina olevani hetero, koska luulin siten itsekin.

Olen tuntenut hänet teini-ikäisestä lähtien ja pelkään, että hänen lesboutensa on minun syytäni, sillä puhuin tosi avarakatseisesti ja "älyllisesti" aiheesta tuolloin, vaikka pidin selvänä, etten itse ole lainkaan siten suuntautunut. Käytiin jossain homobaareissakin joskus yhdessä. Ja hänestä tulikin lesbo ja minä pysyin piilolesbona ihan näihin päiviin saakka.

Olen tuntenut tosiaan hänen osaltaan kammottavaa syyllisyydentunnetta, sillä koen pilanneeni hänet, vaikka siis minulla ja hänellä ei ole koskaan ollut mitään romanttisiin tunteisiin viittaavaakaan, enkä teininä ollut häneen ihastunut. Joihinkin muihin ihastuin, mutten kyennyt olemaan heidän ystävänsä juuri sen ihastumiseni vuoksi.

Alan epäillä provoksi. Seksuaalisuus on sisäsyntyistä, et sä voi kasvattaa ketään lesboksi.

https://www.sinuiksi.fi/tietoa-palvelusta soitteles tonne maanantaina kun on taas auki.

Voihan se olla niin. Ja siis tämä ei ole provo. Ehkä välillämme oli joku dynamiikka, joka salli ystävyyden ja se, että saatoimme kuitenkin innostua moisesta aiheesta, paljastikin jotain muuta. Hänellä tosiaan oli joku seurustelujuttu miehen kanssa nuorena. Itselläni ei ollut yhtään mitään. Oli se sisäsyntyistä tai ei, en tiedä, mikä mun seksuaalinen suuntautumiseni edes on. Olen vain ihan mielettömän ihastunut naiseen, mutta se on ehkä jotain harhaa, josta yhtäkkiä herään. Ja ehkä kohtaankin jossain vaiheessa miehen, johon kykenen ihastumaan yhtä voimakkaasti. En tiedä. :( Täytyy toivoa vain parasta.

Hämmennän vähän pakkaa ja mainitsen vielä sen, että itse asiassa ihan parin kuukauden ajan olin hieman ihastunut lesboksi myöhemmin osoittautuneeseen parhaaseen kaveriini parikymppisenä. Teininä, kun tutustuimme, en ollut lainkaan ihastunut häneen missään vaiheessa, mutta pidin hänestä kovasti ystävänä. Sen jälkeen kun olin ihastunut häneen (ja ihastumiseni ehti laantuakin sekä ajattelin, että olin itse se "paha" heteroon salaa ihastunut piilolesbo), miin hän tulikin "ulos kaapista". Siis hän olikin lesbo. Olin järkyttynyt ja tunsin syyllisyyttä.

Jännä seikka on sekin, ettemme ole ikinä keskustelleet mahdollisista tunteista välillämme muuten kuin puhtaana ystävyytenä. En usko, että tunne tuolloin siis oli edes molemminpuolista, vaan olin itse se ainoa ihastunut. En tunnustanut hänelle tunteitani koskaan. En pystynyt ja arvelin, että tunteet eivät olleet molemminpuolisia. Ja korostin aina olevani hetero. Mutta siis pelkään tehneeni jotenkin alitajuisella myyräntyölläni hänestä lesbon. Ja vielä näytän itse tipahtaneeni samaan ansaan itsekin.

T. Ap