Onko noloa asua 20 neliön yksiössä?

Ihan normaalia jos on parikymppinen sinkku ja asuu Kalliossa

Tuohan on nykyisin muodikas asumismuoto. Sulla on itseasiassa muutama neliö liikaa. Parisuhteessakaan tuo ei ole noloa, ja lasten syntymän jälkeekin vain hivenen epäkäytännöllistä.

Joo... Onhan se pieni toi sun tupas, mutta ei kai yksinasuvan kannata mitään hirmuneliöitä hankkiakaan, ellei joku harrastus tai työ niitä sanele. Ei ole noloa.

Jos on oma sijoitusasunto, niin hyvällä sijainnilla sen arvo lisääntyy lyhyessä ajassa. Ja muutenkin vaikka vuokralla olisitkin, niin mukava pieni ja hallittava koti. Ei ne neliöt vaan viihtyisyys muutoin.

Toivottavasti ei. Asun vieläkin pienemmässä eikä ole mitään kiirettä muuttaa ulos.

Mua lähinnä nolottaa asua yksin 50 neliön asunnossa. Hukkaneliöitä.

Minulla omakotitalo ja asuinneliöitä noin 140. Kellarikerrosta toinen mokoma. Tämän tästä muistelen kaiholla pientä ja siistiä yksiötä, jossa asuin opiskeluaikana.

Mä asuin puolisen vuotta 20 neliön kämpässä. Kokonsa puolesta ihan riittävä - ainoa ongelma oli asunnon sijainti. Ikkuna antoi asfalttiselle takapihalle, ja asunto sijaitsi siivessä niin, että ylempien kerrosten ikkunoista näkyi suoraan kotiini. Mutta ikkuna oli iso ja muutoin asunto oli aurinkoinen.

Viihdyin hyvin. Sisustin asunnon kivaksi. Viherkasveja ikkunalla, kivat verhot, jne.

Etuna oli se, että siinä oli pieni eteinen, minne sai oven kiinni. Vaatehuone ja tilava vessa/suihkuhuone jäivät sinne eteiseen.

Vietin kiireistä sinkkunaisen elämää. Ja sehän päättyi, kun tapasin tulevan mieheni.

Mutta jos kämppä tympäisee, niin ala etsiä uutta. Kiinnitä huomiota a) sijaintiin b) näkymään ikkunasta c) meluisuuteen, jne. Aina ei kannata tuijottaa halpaa vuokraa, etenkin jos meinaa pidempään asunnossa asua.

Ei tarvitse hävetä. Kun elää yksin, voi olla viisauden merkki, kun asuu pienessä asunnossa.

Jos kämppäsi sijaitseen unelmapaikalla, pidä siitä kiinni.

Älä turhaan häpeile! Sinkkuna asuin miellläni pienessä yksiössä. En halunnut sitoutua isompaan/kalliimpaan asuntoon, sillä en koskaan ajatellut asuvani loppuelämääni yksin. Yksiö tuntui täydelliseltä "välivaihe"-kodilta. Siitä oli sitten helppo muuttaa - ei tosin miehen kanssa yhteen, vaan ulkomaille... :) Kaverini ansaitsee erinomaisesti, mutta asuu silti pienessä yksiössä vuokralla, haluaa olla koska tahansa valmis keräämään kamppeensa ja menemään minne elämä kuljettaa.

Kyllä on noloa, mutta vielä nolompaa olisi olla asunnoton. Sisusta rotankolo fiksusti ja kivasti raikkaan näköiseksi lemmenpesäksi, niin asunnon pieni koko ei haittaa niin paljon.

Täysin ok ja nykyisin hän on ihan trendikästä asua järkevän pienesti. Miksei pieneen kämppään mieskin mahtuisi?