Taas monta yksinäistä päivää edessä, miten selviän?
Neljä vapaapäivää koulusta edessä, neljältä tuttavalta olen kysynyt, jos voitaisiin nähdä jonain päivänä. Kaikki kieltäytyivät eri syihin vedoten.
Mistä ihmiset löytää sisältöä elämäänsä? Minulla on muutama ystävä (nyo yllämainitut, jotka eivät melkein koskaan ehdi nähdä), enkä ikinä ole ikinä seurustellut. Ihastunut en ole ollut yli kymmeneen vuoteen.
Ja kamalinta on, että ulkona on ihana sää, ja en keksi miten siitä voisi yksin nauttia muuten kuin kävelylenkkien avulla. Tänään kävelin metsässä kolme tuntia, mutta edelleen on kurja olo. Nyt taas sisällä pienessä yksiössä. Onko kellään ehdotuksia, miten saisin ajan kulumaan?
Kommentit (22)
Tai siis tunnen ihmisiä, mutta he ovat liian kiireisiä tavatakseen minua. Voiko heitä kutsua ystäviksi?
On, salilla ja jumpassa käynti. Lisäksi kuulun yhteen yhdistykseen. Salilla nyt harvoin edes puhuu kellekään. Havahduin juuri siihen, että minulla saattaa mennä viikkoja ilman, että kukaan koskettaakaan minua. Tiistaina kävin työhaastattelussa ja siellä kättelin haastattelijoita, ensimmäinen kosketus toiseen ihmiseen yli neljään viikkoon! En muuten saanut työtä.
When you read, you are never lonely. Ota kirja mukaan ja mene takaisin sinne metsään lukemaan. Tai puistoon, parvekkeelle, terassille hyvän juoman kanssa. Kaupungilla näkyi vaikka kuinka paljon yksin olevia ihmisiä, tuskin kaikki olivat yksinäisiä.
Vierailija kirjoitti:
On, salilla ja jumpassa käynti. Lisäksi kuulun yhteen yhdistykseen. Salilla nyt harvoin edes puhuu kellekään. Havahduin juuri siihen, että minulla saattaa mennä viikkoja ilman, että kukaan koskettaakaan minua. Tiistaina kävin työhaastattelussa ja siellä kättelin haastattelijoita, ensimmäinen kosketus toiseen ihmiseen yli neljään viikkoon! En muuten saanut työtä.
Ei suomalaisilla ole tapana kosketella ystäviään.
Joku sanoo varmaan kohta tähän, että hanki koira.
Olen itse vain yrittänyt keskittyä omiin juttuihin ja toivoa parempia aikoja.
Minä en ole koskenut toiseen ihmiseen 10 vuoteen jos ei lasketa sitä kun vahingossa hipaisee kassan kättä rahoja ojentaessa. Olisipa edes joku jonka kanssa vaihtaa viestiä mutta ei.
Positiivista tässä tilanteessa on että kaikkeen tottuu.
Kokeile uusia harrastuksia ja juttelemaan ihmisille.
Ei hitto näitä elämäntilanteiden eroja! Itsellä taas aivan järjetön polte olla yksinään, kahden pienen lapsen ja kahden yrityksen ristitulessa en ole ollut yksin kotona tai poissa kotoa kun yhden yön kuuden vuoden aikana! Tässä oikeasti meinaa pää levitä, vaihdetaanko? Selviä vaikka sillä hetki eteenpäin että kuvittele että Suomessa on ainakin yksi ihminen joka kahdehtii oloasi, aikaasi, valinnanmahdollisuuksiasi, lomaasi!
Jos olisin sinä, menisin vaikka johonkin kivaan baariin ihan siitä riemusta että saan olla yksin, vetäisin pienet hiprakat ja alkaisin illan mittaan jutella tuntemattomille, Ai että on suorastaan ikävä noita ihania seikkailunhetkiä vuosien takaa... vaihtaisin vaikka heti!
Vierailija kirjoitti:
Terassille ryyppäämään
Yksin? Itse kävin vähän aikaa sitten yksin baarissa ja oli kyllä kamalin ilta ikinä. Kukaan ei tullut juttelemaan ja mies ketä lähestyin itse, ei ollut kiinnostunut. Mielummin vietän loppuelämäni viikonloput yksin kotona kuin yksin baarissa jossa kaikki ovat kaveriporukoidensa kanssa. Vain luuserit joutuvat käymään baarissa yksin.
Minä tapaan työssäni niin paljon ihmisiä, että nautin yksin olosta vapaa-ajalla. Ei tule mieleenkään soittaa kenellekään ja kysellä seuraksi jonnekin. Matkustankin mieluiten aina yksin, saan tehdä mitä huvittaa ilman mitään kompromisseja, joihin kumpikaan ei sitten ole tyytyväinen.
Voi kun Suomessa olis vielä vanhan ajan "kulmakuppiloita", mihin voisi ihan yksinkin mennä aikaa viettämään. Siellä sitten olisi seuraa kenen kanssa keskustella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terassille ryyppäämään
Yksin? Itse kävin vähän aikaa sitten yksin baarissa ja oli kyllä kamalin ilta ikinä. Kukaan ei tullut juttelemaan ja mies ketä lähestyin itse, ei ollut kiinnostunut. Mielummin vietän loppuelämäni viikonloput yksin kotona kuin yksin baarissa jossa kaikki ovat kaveriporukoidensa kanssa. Vain luuserit joutuvat käymään baarissa yksin.
Sulla on kyllä itselläsi ihan luuseriasenne. Mulle kävi kerran niin, että mies, jonka kanssa piti olla treffit, teki oharit. Sen sijaan, että olisin mennyt yksin kotiin itkemään, päätin että menen yksin baariin ja pidän hauskaa. Ja niin teinkin. Mullekaan ei tullut kukaan juttelemaan, mutta itse juttelin muutamankin tyypin kanssa - ja oli hauskaa. Ja itseasiassa päädyin myöhemmin pitämään lisää hauskaa yhden siellä baarissa tapaamani kanssa, kun oltiin vaihdettu puhelinnumeroita. Eli keskeinen juttu- jos haluaa seuraa - pitää olla itse aloitteellinen eikä pidä lannistua, jos kaikkien kanssa ei vaan synkkaa. Ylipäänsä turha odottaa, että muut ihmiset tekevät sut onnelliseksi, se on sun itse itsesi tehtävä.
Minä taas olen yli viisikymppinen ikuinen yksineläjä, joka ei voisi kuvitellakaan, että seurustelisi tai asuisi jonkun kanssa. Silloin joutuisi tekemään kompromisseja. Nyt saan päättää yksin kaikesta. Minulla on pari ystävää, joita näen ehkä kerran kuukaudessa. Onneksi ei useammin, että saan viettää aikaa yksin. Olen vakituisessa työssä ja olen niin odottanut näitä neljää päivää, että saan olla ihan yksin, omassa rauhassa. Saan lukea, jos tahdon. Saan katsoa telkkaria, jos tahdon. Voin vain olla, jos tahdon. Voin lähteä kävelemään, jos tahdon. En tunne itseäni ikinä yhtään yksinäiseksi. Ja minua ärsyttää heti, jos työn ulkopuolella on viikossa enemmän kuin yksi meno, jossa tapaa ihmisiä. Rakastan yksinäisyyttäni.
Itsellä on nyt 8 päivää putkeen vapaata opinnoista ennen kuin uusi kurssi alkaa. Ah, tätä ihanuutta! Juuri sain vaikean ryhmätyön 7 viikon jälkeen valmiiksi ja esitettyä, vihdoin voi sulkea kännykän ja olla varma, ettei kukaan ryhmästä soittele hädissään tai lähetä sähköpostia.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen yli viisikymppinen ikuinen yksineläjä, joka ei voisi kuvitellakaan, että seurustelisi tai asuisi jonkun kanssa. Silloin joutuisi tekemään kompromisseja. Nyt saan päättää yksin kaikesta. Minulla on pari ystävää, joita näen ehkä kerran kuukaudessa. Onneksi ei useammin, että saan viettää aikaa yksin. Olen vakituisessa työssä ja olen niin odottanut näitä neljää päivää, että saan olla ihan yksin, omassa rauhassa. Saan lukea, jos tahdon. Saan katsoa telkkaria, jos tahdon. Voin vain olla, jos tahdon. Voin lähteä kävelemään, jos tahdon. En tunne itseäni ikinä yhtään yksinäiseksi. Ja minua ärsyttää heti, jos työn ulkopuolella on viikossa enemmän kuin yksi meno, jossa tapaa ihmisiä. Rakastan yksinäisyyttäni.
En ymmärrä, miten seurustelu estäisi tekemästä mitä tahtoo, paitsi jos ollaan etukäteen sovittu jotain yhteistä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskenut toiseen ihmiseen 10 vuoteen jos ei lasketa sitä kun vahingossa hipaisee kassan kättä rahoja ojentaessa. Olisipa edes joku jonka kanssa vaihtaa viestiä mutta ei.
Positiivista tässä tilanteessa on että kaikkeen tottuu.
Voi ei, onpa surullista :( tsemppiä sulle ja virtuaalinen halaus ♥
Kyllä oikeasti suomalaisen yhteiskunnan tulisi jo puuttua tähän yksinäisyyden epidemiaan, joka maatamme vaivaa. Sen vuoksi myös tavallaan ei synny uusia suomalaisiakaan, kun kukaan ei pariudu todella. Halutaanko suomalaiset ajaa yksinäisyyteen, jolloin ei synny yhteistä joukkovoimaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siten suomalaisia on helpompi hallitakin ja johdatella ties mihin. Esim. SDP voisi nyt tehdä hellän ja perin inhimillisen kampanjan tulevia vaalejakin varten, missä aletaan järjestää tehokkaasti tapaamispaikkoja eri ikäisille ilman alkoholiakin. Ja lukekaa tämä viesti sitten rivien välistä ja herkin silmin, ei kirjaimellisesti. :)
Olin tulossa tykkäämään viestistäsi, ennenkuin selvisi, että et oikeasti ole yksinäinen vaan sinulla on kavereita ja jopa ystäviä.