Millaisia isovanhempia eivät kiinnosta lastenlapset?

Sellaisia isovanhempia joita eivät kiinnosta lastenlapset.

Sellaisia, joita on ennen lapsenlaste syntymää pidetty mahdollisimman etäällä lapsensa perheestä. Esimerkiksi syytetty siitä, että ei ole katkaistu napanuoraa ja puututaan kaikkeen, mikä ei heille kuulu. Sitten yllättäen pitäisi olla kiinnostunut lapsenlapsista ja hoitaa näitä.

Luulen että sellaisia, joita eivät omatkaan lapset kiinnostaneet/kiinnosta. Huomasivat kenties jossain vaiheessa, että lasten tekeminen oli virhe, ja ajattelivat, että kun nämä kasvavat aikuisiksi, eivät halua enää hetkeäkään "tuhlata" elämästään lapsiin. Tätä eivät tietenkään ääneen koskaan sano eikä tarkoita, etteivätkö rakastaisi lapsiaan.

Minulla on lapsia, siskollani on ja parhaalla ystävälläni. Siskoni ja ystäväni elämä ja seura kiinnostaa, mutta heidän lapsensa eivät juuri yhtään. En myöskään oleta minun lapseni kiinnostavan muita kuin minua (ja heidän isäänsä). Tämä on varmaan vähän vastaava juttu kuin tuo, ettei isovanhemmat ole kiinnostuneet viettämään aikaa lapsenlapsiensa kanssa.

Meillä tuleva mummo (miehen äiti) on perhepäivähoitaja, ja hoitanut lähes ikänsä muiden rääkyviä lapsia. Sanoi heti alussa kun ilmoitettiin raskaudesta, että hän ei sitten ota lasta koskaan hoitoon. Ja se on ok. Appiukko taas ottaisi varmasti (ovat eronneet) mutta hän polttaa tupakki talossaan, joten ei sinne voi pientä lasta viedä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuleva mummo (miehen äiti) on perhepäivähoitaja, ja hoitanut lähes ikänsä muiden rääkyviä lapsia. Sanoi heti alussa kun ilmoitettiin raskaudesta, että hän ei sitten ota lasta koskaan hoitoon. Ja se on ok. Appiukko taas ottaisi varmasti (ovat eronneet) mutta hän polttaa tupakki talossaan, joten ei sinne voi pientä lasta viedä.

Miksi ei? Satunnaiset vierailut tuskin pilaavat lapsesi terveyttä. Sensijaan lapsesi voi katkeroitua sinulle, kun et isoisän tupakoinnin vuoksi antanut viettää aikaa tämän kanssa.

Varmaan minunlaista. En ole siis vielä isovanhempi mutta omia (pieniä) lapsia on ja kun tästä elämänvaiheesta pääsen, en kyllä hoida enää yhtään lasta vapaaehtoisesti. Lapset on rakkaita mutta raskaita.

Itsekeskeisiä. Onneksi olen perinyt saman ominaisuuden ja en aio huolehtia heistä missään vaiheessa.

No ensiksi tulee mieleen sellaiset isovanhemmat jotka hankki lapsensa vain sosiaalisen painostuksen takia, kun on normien mukaan täytynyt elää

Vierailija kirjoitti:

Varmaan minunlaista. En ole siis vielä isovanhempi mutta omia (pieniä) lapsia on ja kun tästä elämänvaiheesta pääsen, en kyllä hoida enää yhtään lasta vapaaehtoisesti. Lapset on rakkaita mutta raskaita.

Ei kai tässä mistään hoitamisesta puhuttu vaan siitä, ettei lapsenlapset kiinnosta yhtään: ei kiinnosta mitä heille kuuluu, ei edes onnitella synttäreinä, ei käydä kylässä, ei katsomassa edes vauvoja, ei ehditä koskaan tapaamaa. Hoitamisen ja välittämisen väliin mahtuu todella paljon.

Esim. minun vanhempani. Äitini meni naimisiin varmaankin rakkaudesta ja siitä syystä, et pääsi irti lapsuudenperheestään. Enköhän mäkin tullut siihen samaan syssyyn. Siskoni olikin sit jo vahinko. Äiti koki koko lapsuutemme olevansa ansassa eikä hän saa tehdä asioita, joita haluaisi tehdä. Sanoi aina minulle, että tekisin vain yhden lapsen, jolle "voisi antaa kaiken". Samoin hän aina sanoi, että ei tule koskaan hoitamaan minun lapsiani. Eikä ole hoitanut. Mut en oo koskaan pyytänytkään. Hän on käynyt kodissamme viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Kun olemme menneet kotipaikkakunnallemme, on hänellä kiireinen aikataulu eikä hän ehdi tavata. Ei olla enää pariin vuoteen käyty ollenkaan. Viimeinen pisara oli, kun ei tullut esikoisen rippijuhliin. Ei kutsuttu keskimmäisen omiin. Koen loukkaavana sen, että hän ei halua meitä nähdä eikä kuulla lasten kuulumisia. No nyt on muutaman kerran kutsunut kylään. Se tarkoittaa tunnin kyläilyä kahvikupposen ääressä. En taida jaksaa ajaa yhteensä viittä tuntia mokoman takia.

No sellaisia jotka ovat alkoholisoituneet ja muuten haluavat pysyä erossa omista lapsistaan ja arvottavat asiat siten että omat jälkipolvet eivät kiinnosta.

Sellaiset, joille omat lapset ja etenkin lasten puolisot ovat tehneet selväksi, että he eivät halua olla missään tekemisissä kanssaan. Jostain kumman syystä hyvät välit omiin ja appivanhempiin ovat suorassa yhteydessä siihen, miten isovanhemmat suhtautuvat lapsenlapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan minunlaista. En ole siis vielä isovanhempi mutta omia (pieniä) lapsia on ja kun tästä elämänvaiheesta pääsen, en kyllä hoida enää yhtään lasta vapaaehtoisesti. Lapset on rakkaita mutta raskaita.

Sama täällä. Meidän ainokainen on aikuistumassa. Ollaan jo etukäteen puhuttu asiat selviksi hänen kanssaan, ettei täältä löydy hoivamummolaa. Kroonisesti sairaana voimat ovat vähissä jo nelikymppisenä, enkä todella jaksaisi enää pieniä, en omia enkä toisten.

No jos jostain syystä ovat riitaantuneet lastensa tai esim miniän tai vävyn kanssa. Surullistahan se on, mutta niin todellista monissa perheissä. Itsellekin kävi niin ja nyt kaikki isovanhemmat ovat jo kuolleet. Hautajaisiin en saanut kutsua. Toivon että omille lapsilleni ei käy niin ja itse yritän olla aikanani hyvä mummo, mikäli lapsenlapsia joskus tulee.

Olen hoitanut ensimmäistä lapsenlastani päivittäin melkein kolmen vuoden ajan. Kahdeksaan vuoteen en ole kieltäytynyt lastenhoidosta kuin yhden kerran. Silloin olin sairaalassa.

Nyt kuitenkin alkaa nyppimään lapseni ja lastenlasten toisen vanhemman suhde: Ollako vai eikö olla yhdessä. En edes halua tietää, kun tilanteet muuttuu koko ajan. Pienistä tykkään kuitenkin. Aina.

Itsekkäitä, narsistisia, alkoholisoituneita...

Meillä tilanne on lisäksi se, veljeni lapset suvunnimen jatkajina kiinnostavat isovanhempia kyllä oikein kovasti, mutta minun, tytttären, lapset ei sitten enää kiinnostakaan.

Toisaalta, tämä kiinnostus ja arvostus tuntuu periytyvän sukupolvesta toiseen: en minäkään heitä ole koskaan lapsena kiinnostanut, veljeni on aina ollut se kultalapsi, jota palvotaan ja rakastetaan.

Sama juttu nyt lastenlapsien kohdalla. Veljeni lapset ovat vanhemmilleni tärkeitä, minun lapseni eivät. Pahalta tuntuu. Erityisesti kun joudun lapseni tälle tilanteelle olosuhteiden pakosta satunnaisesti altistamaan.

Jotkut isovanhemmat eivät ole koskaan oppineen olemaan toisten ihmisten seurassa ja olemaan aidosti kiinnostuneita ihmisistä ihmisinä. Heille toiset ihmiset ovat vain keino puhua omista asioistaan. Tällaiset isovanhemmat eivät osaa myöskään nähdä arvoa lapsenlapsessa ja kohdata lasta sellaisena kuin hän on. He eivät myöskään näe arvoa siinä, että pääsevät mukaan pienen ihmisen ajatusmaailmaan juuri sellaisena kuin lapsi sen kokee.

Itsenäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Itsenäisiä.

Miten sitä toteutetaan paskavaipoissa laitoksessa myöhemmin?

Persläpiä.