Millaisia isovanhempia eivät kiinnosta lastenlapset?

Vierailija kirjoitti:

Persläpiä.

Isovanhempien lapsi on näköjään "persläpi" ja lapsenlapset siis ovat sellaisia myös. Eipä hirveesti kiinnostele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Persläpiä.

Isovanhempien lapsi on näköjään "persläpi" ja lapsenlapset siis ovat sellaisia myös. Eipä hirveesti kiinnostele.

Teiltä se persläpisyys on lähtöisin, joten ette tekään kiinnosta ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsenäisiä.

Miten sitä toteutetaan paskavaipoissa laitoksessa myöhemmin?

Siellä ei enää pysty, joten parempi toteuttaa kun vielä pystyy. Velvollisuuksiahan ei enää ole. Eiköhän itsenäinen lähde ennemmin omilla ehdoillaan kuin makaa laitoksessa. Niitä lapsia tai lapsenlapsiahan ei siellä näy kuin jouluna, vaikka kuinka olisi hoitanut jälkimmäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuleva mummo (miehen äiti) on perhepäivähoitaja, ja hoitanut lähes ikänsä muiden rääkyviä lapsia. Sanoi heti alussa kun ilmoitettiin raskaudesta, että hän ei sitten ota lasta koskaan hoitoon. Ja se on ok. Appiukko taas ottaisi varmasti (ovat eronneet) mutta hän polttaa tupakki talossaan, joten ei sinne voi pientä lasta viedä.

Tämän ymmärrän hyvin. Miten oma kakarasi ei poikkeaisi noista?!

Ainakin omassa tuttavapiirissä isovanhemmat ovat vähemmön kiinnostuneita lapsenlapsistaan, jos lapsen vanhemmilla on etäiset välit isovanhempiin.

Aikuisen tehtävä on luoda ihmissuhteet, niin isovanhempiin, kuin muihin sukulaisiin, ei sitä lapsi pysty tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan minunlaista. En ole siis vielä isovanhempi mutta omia (pieniä) lapsia on ja kun tästä elämänvaiheesta pääsen, en kyllä hoida enää yhtään lasta vapaaehtoisesti. Lapset on rakkaita mutta raskaita.

Sama täällä. Meidän ainokainen on aikuistumassa. Ollaan jo etukäteen puhuttu asiat selviksi hänen kanssaan, ettei täältä löydy hoivamummolaa. Kroonisesti sairaana voimat ovat vähissä jo nelikymppisenä, enkä todella jaksaisi enää pieniä, en omia enkä toisten.

Aika heikkoa on, jos nelikymppisenä ollaan jo hauden partaalla. T: 45 -vee pienen lapsen äiti, jonka 70 -vee vanhemmat hoitavat lapsenlastaan hyvin mielellään

Yksi ilmentymä nykyajan minäminämentaliteetista. Oli onni saada ihanat isovanhemmat. Rakastavat ja lämminsydämiset.

Mutta onhan nykyajan lapsilla some.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan minunlaista. En ole siis vielä isovanhempi mutta omia (pieniä) lapsia on ja kun tästä elämänvaiheesta pääsen, en kyllä hoida enää yhtään lasta vapaaehtoisesti. Lapset on rakkaita mutta raskaita.

Sama täällä. Meidän ainokainen on aikuistumassa. Ollaan jo etukäteen puhuttu asiat selviksi hänen kanssaan, ettei täältä löydy hoivamummolaa. Kroonisesti sairaana voimat ovat vähissä jo nelikymppisenä, enkä todella jaksaisi enää pieniä, en omia enkä toisten.

Aika heikkoa on, jos nelikymppisenä ollaan jo hauden partaalla. T: 45 -vee pienen lapsen äiti, jonka 70 -vee vanhemmat hoitavat lapsenlastaan hyvin mielellään

Ymmärrätkö sairaan ja terveen eron?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan minunlaista. En ole siis vielä isovanhempi mutta omia (pieniä) lapsia on ja kun tästä elämänvaiheesta pääsen, en kyllä hoida enää yhtään lasta vapaaehtoisesti. Lapset on rakkaita mutta raskaita.

Sama täällä. Meidän ainokainen on aikuistumassa. Ollaan jo etukäteen puhuttu asiat selviksi hänen kanssaan, ettei täältä löydy hoivamummolaa. Kroonisesti sairaana voimat ovat vähissä jo nelikymppisenä, enkä todella jaksaisi enää pieniä, en omia enkä toisten.

Aika heikkoa on, jos nelikymppisenä ollaan jo hauden partaalla. T: 45 -vee pienen lapsen äiti, jonka 70 -vee vanhemmat hoitavat lapsenlastaan hyvin mielellään

Hyi helevetti, kun olet inhottava!

En tiedä. Itse odotan ja olen odottanut jo pitkään, koska saisin lapsenlapsen. Hellisin ja lellisin ja rakastaisin rusinaksi 💕

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan minunlaista. En ole siis vielä isovanhempi mutta omia (pieniä) lapsia on ja kun tästä elämänvaiheesta pääsen, en kyllä hoida enää yhtään lasta vapaaehtoisesti. Lapset on rakkaita mutta raskaita.

Sama täällä. Meidän ainokainen on aikuistumassa. Ollaan jo etukäteen puhuttu asiat selviksi hänen kanssaan, ettei täältä löydy hoivamummolaa. Kroonisesti sairaana voimat ovat vähissä jo nelikymppisenä, enkä todella jaksaisi enää pieniä, en omia enkä toisten.

Aika heikkoa on, jos nelikymppisenä ollaan jo hauden partaalla. T: 45 -vee pienen lapsen äiti, jonka 70 -vee vanhemmat hoitavat lapsenlastaan hyvin mielellään

Meillä tutun perheen lapsi kuoli krooniseen sairauteen jo vähän toisella kymmenellä. Se saa sinut tuntemaan olosi varsinaiseksi sankariksi, kun pärjäät niin paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan minunlaista. En ole siis vielä isovanhempi mutta omia (pieniä) lapsia on ja kun tästä elämänvaiheesta pääsen, en kyllä hoida enää yhtään lasta vapaaehtoisesti. Lapset on rakkaita mutta raskaita.

Sama täällä. Meidän ainokainen on aikuistumassa. Ollaan jo etukäteen puhuttu asiat selviksi hänen kanssaan, ettei täältä löydy hoivamummolaa. Kroonisesti sairaana voimat ovat vähissä jo nelikymppisenä, enkä todella jaksaisi enää pieniä, en omia enkä toisten.

Aika heikkoa on, jos nelikymppisenä ollaan jo hauden partaalla. T: 45 -vee pienen lapsen äiti, jonka 70 -vee vanhemmat hoitavat lapsenlastaan hyvin mielellään

Joo. Paskat geenit, minkäs teet. Lapsi on onneksi terve, ja minäkin vielä hänet hankkiessani. Mun vanhemmat ovat 65 ja 70, ja omien (eri) sairauksiensa kanssa raihnaisia vanhuksia. Nuorempi odottaa paikkaa palvelutaloon. Onneksi heidän lapsenlapsensa ovat jo aikuisia, hoitosuhde on jo kääntynyt toisin päin.

Parhaat lapsuudenmuistot on mummosta, jonka vatsa oli pehmeä, joka teki parasta ruokaa ja jonka luo sai aina mennä. Siinä mulle tavoitetta, haluan olla samanlainen mummi 😍

Mun appi ja anoppi, erityisesti anoppi. Ei anoppi ole välittänyt olla kummoinen äiti lapsilleenkaan, ei ole koskaan esim. laittanut ruokaa tai leiponut, ei lukenut lapsilleen, ei käynyt näiden kanssa retkellä, ei askarrellut, ei leikkinyt, ei pelannut, ei koonnut palapelejä yms. normaalia mitä lasten kanssa tehdään. Ei myöskään ole osoittanut lapsiaan kohtaan mitään hellyyttä eikä ole ollut heidän tekemisistään kiinnostunut oikein missään vaiheessa. Oma työ, harrastukset, luottamustoimet ja ystävät olleet aina tärkeimmällä sijalla. Avioliittokin hajosi heiltä tuon takia.

Anopille on ollut kuitenkin aina tärkeää näytellä ulkopuolisille täydellistä perhettä. Eli kertoilee kaikille miten tärkeitä ja rakkaita lapsenlapset hänelle ovat ja kotinsa seinät on vuorattu lasten ja lastenlasten kuvilla. Mutta esim. lasten hänelle tekemät askartelut ja kortit lentää auttamatta roskiin pikapikaa. Ei ole koskaan hoitanut lapsenlapsiaan eikä tiedä heidän elämästään mitään. Kun lapsemme olivat pieniä, hän saattoi vaikka nipata heitä, jos eivät jaksaneet istua hiljaa sohvan laidalla sitä paria pakollista tuntia. Mitään kivaa tekemistä hän ei varannut lapsille eikä hänen kodissaan saanut pitää ääntä, ei levitellä leluja, ei tehdä oikeastaan yhtään mitään. 

Nyt mummo sitten valittaa, kun lapsetnlapset käyvät niin harvoin, ovat siis jo teinejä ja aikuisia. 

Appiukko on sentään vähän yrittänyt, vaikka ei hänkään oikein osaa olla lasten kanssa. Hieman paremmin kuitenkin pärjää, on sentään joskus peräti lukenut lapsenlapsille ja pelannut näiden kanssa ulkona jalkapalloa ja hänen luonaan sai jopa piirtää, jos oli omat kynät ja paperit mukana. 

Meitä lapsia on tosi monta, mutta meistä ei olla oltu pahemmin kiinnostuttu. Kylässä jos ollaan niin poikieni pitäisi olla näkymättömiä että mummi saa kertoa juttujaan. Lapsuudesta en muista mitään yhteisiä perhejuttuja. Anoppi taas ei jaksa mitään kun on erakoitunut. Viimeksi "hoiti" lapsiamme 2h (2 ja 7v katsoi tv tä 2h) ja sen jälkeen oli viikon ihan uupunut. Ei ole muuta terveysongelmaa kuin jonkinlaista syrjäytymistä ja mtongelmaa, omat lapsensa hoitanut hyvin.

No eipä ole meidän lapsilla kiinnostuneita isovanhempia. Tai ketään muitakaan heistä kiinnostuneita aikuisia isän ja äidin lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuleva mummo (miehen äiti) on perhepäivähoitaja, ja hoitanut lähes ikänsä muiden rääkyviä lapsia. Sanoi heti alussa kun ilmoitettiin raskaudesta, että hän ei sitten ota lasta koskaan hoitoon. Ja se on ok. Appiukko taas ottaisi varmasti (ovat eronneet) mutta hän polttaa tupakki talossaan, joten ei sinne voi pientä lasta viedä.

Tämän ymmärrän hyvin. Miten oma kakarasi ei poikkeaisi noista?!

Minähän kirjoitin että se on ok, että ei ota lasta hoitoon.

Itse olen melko pettynyt omiin vanhempiini, jotka eivät juuri koskaan tule katsomaan vuoden ikäistä lastani. Meillä on paljon välimatkaa, joten ymmärrän tietenkin, etteivät he jaksa tätä väliä usein ajella. Mutta kummasti tuntuu heillä olevan aikaa ja energiaa käydä milloin missäkin lomamatkoilla ja tapahtumissa. Korkeintaan tulevat pikaisesti moikkaamaan, jos heillä on jokin muu parempi syy tulla tänne pääkaupunkiin.

Itselläni ei ole autoa, joten sen takia en usein itse pääse lähtemään sinne suuntaan, eikä heiltä kyllä kutsujakaan tule.

Siskoni lasta sen sijaan hoitavat harva se päivä ja yö (juu, asuvat lähekkäin, mutta myönnän että vähän silti ärsyttää).

Siskoni oli äitini kultalapsi kyllä itsekin ja minä enemmän se musta lammas.

Ymmärrän kyllä tilanteen, että välimatka on mikä on. Mutta silti jotenkin koen, että ei se olisi este jos kiinnostusta olisi oikeasti nähdä lastani. Silloin harvoin kun näkevät niin kiire on heillä kaikkialle ja tapaamiset ovat ahdistavan hätäisiä.

Jotkut isovanhemmat (ja myönnetään, myös lasten vanhemmat) kuvittelevat, että välittäminen on yhtä kuin hoitaminen. Liekö perua siitä, että isovanhemmat ovat itse hoidattaneet lapsia omilla vanhemmillaan?

Vierailija kirjoitti:

Jotkut isovanhemmat (ja myönnetään, myös lasten vanhemmat) kuvittelevat, että välittäminen on yhtä kuin hoitaminen. Liekö perua siitä, että isovanhemmat ovat itse hoidattaneet lapsia omilla vanhemmillaan?

Hyvä huomio!

Vierailija kirjoitti:

Itse olen melko pettynyt omiin vanhempiini, jotka eivät juuri koskaan tule katsomaan vuoden ikäistä lastani. Meillä on paljon välimatkaa, joten ymmärrän tietenkin, etteivät he jaksa tätä väliä usein ajella. Mutta kummasti tuntuu heillä olevan aikaa ja energiaa käydä milloin missäkin lomamatkoilla ja tapahtumissa. Korkeintaan tulevat pikaisesti moikkaamaan, jos heillä on jokin muu parempi syy tulla tänne pääkaupunkiin.

Itselläni ei ole autoa, joten sen takia en usein itse pääse lähtemään sinne suuntaan, eikä heiltä kyllä kutsujakaan tule.

Siskoni lasta sen sijaan hoitavat harva se päivä ja yö (juu, asuvat lähekkäin, mutta myönnän että vähän silti ärsyttää).

Siskoni oli äitini kultalapsi kyllä itsekin ja minä enemmän se musta lammas.

Ymmärrän kyllä tilanteen, että välimatka on mikä on. Mutta silti jotenkin koen, että ei se olisi este jos kiinnostusta olisi oikeasti nähdä lastani. Silloin harvoin kun näkevät niin kiire on heillä kaikkialle ja tapaamiset ovat ahdistavan hätäisiä.

Meillä on sama tilanne. Välimatka vaikuttaa enkä ole ikinä kuvitellut mitään arkielämän tiivistä apua. Kuitenkin on alkanut ihmetyttää se, että vanhempani eivät ikinä jaksa tulla tänne, mutta muita hankaliakin matkoja jaksetaan tehdä.

Tilanne on jatkunut jo vuosia. Meidän pitäisi aina mennä sinne vauvan/pienten lasten/töissä ollessa 5 viikon vuosilomien puitteissa. Olen esittänyt ihan selkeitä kutsuja meille vuorostaan, mutta kovin on hankalaa..