Miten ihminen oppii hyväksymään itsensä? Jos ensin on ollut esim. rikas, kaunis/komea, älykäs, ja se poistuukin?

:D Tarkennappa vähän?

Ehkä siitä oli luonut itselleen asian , mitä ympäristö jotenkin vaatisi. Ja miten suhde ympäristöön muuttuu, kun se jokin hieno asia sitten poistuu. Ei tiedä, miten olla. Mutta onko sellainen ympäristö loppujen lopuksei pinnallinen? Entä työelämä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siitä oli luonut itselleen asian , mitä ympäristö jotenkin vaatisi. Ja miten suhde ympäristöön muuttuu, kun se jokin hieno asia sitten poistuu. Ei tiedä, miten olla. Mutta onko sellainen ympäristö loppujen lopuksei pinnallinen? Entä työelämä?

ap

Ihan naurettava aloitus, tottakai tuommoiset asiat on tavoiteltavia. Eli, jos huomaisin, että ulkonäkö huonontuu, no, pyrkisin sitten elämään terveellisemmin, menemällä kampaajalle, ja pitämään itseni niin hyvässä kunnossa kuin pystyn.

Sitten vaikka alkaisin lukemaan kirjoja

ja seuraisin uutisia, että pysyn perillä, mitä maailmalla tapahtuu ja olisin sitten ihan fiksu..

Jos olisi huono rahatilanne, miettisin alanvaihtoa ja opiskelua johonkin varman työpaikan alalle, kuten sote-alalle.

En ymmärrä tommosta, että jos käy joku epäonni tai suru elämässä, niin sitä sitten voivotellaan, että "voi voi voi voi aina on tämmöstä voi voi mitäs nyt", vaan sitten kehitetään itteä ja mennään eteenpäin..? :DD 

Vierailija kirjoitti:

:D Tarkennappa vähän?

No esimerkisi huomaisit, että hiuksesi tippuvat pois ja loput harottaa pahasti, niin että näytät pultsarilta.  Eli sinusta välittyvä mielikuva muuttuu, kun ennen olivat laittamatta hienot?

ap

Tai en usko semmoiseen, että noi asiat on lopullisia, tai kyllä kaikilla on joskus huonoja vaiheita elämässä, niin miksi pitäisi sitten loppuikä miettiä, että tämä oli nyt tässä ja pitää looserimoodi päällä ja voivotella. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:D Tarkennappa vähän?

No esimerkisi huomaisit, että hiuksesi tippuvat pois ja loput harottaa pahasti, niin että näytät pultsarilta.  Eli sinusta välittyvä mielikuva muuttuu, kun ennen olivat laittamatta hienot?

ap

NO, varmaan miettisin, että paska tilanne, menisin lekuriin, että mistä johtuu, onko mulle puhjennut alopecia tai pälvikalju vai onko kilpparissa vikaa. Käyttäisin varmaan hattuja. Selvittäisin tilanteen, ja sitten harkitsisin peruukkia. Vòla!!! :D ??? Mikä on ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siitä oli luonut itselleen asian , mitä ympäristö jotenkin vaatisi. Ja miten suhde ympäristöön muuttuu, kun se jokin hieno asia sitten poistuu. Ei tiedä, miten olla. Mutta onko sellainen ympäristö loppujen lopuksei pinnallinen? Entä työelämä?

ap

Ihan naurettava aloitus, tottakai tuommoiset asiat on tavoiteltavia. Eli, jos huomaisin, että ulkonäkö huonontuu, no, pyrkisin sitten elämään terveellisemmin, menemällä kampaajalle, ja pitämään itseni niin hyvässä kunnossa kuin pystyn.

Sitten vaikka alkaisin lukemaan kirjoja

ja seuraisin uutisia, että pysyn perillä, mitä maailmalla tapahtuu ja olisin sitten ihan fiksu..

Jos olisi huono rahatilanne, miettisin alanvaihtoa ja opiskelua johonkin varman työpaikan alalle, kuten sote-alalle.

En ymmärrä tommosta, että jos käy joku epäonni tai suru elämässä, niin sitä sitten voivotellaan, että "voi voi voi voi aina on tämmöstä voi voi mitäs nyt", vaan sitten kehitetään itteä ja mennään eteenpäin..? :DD 

Olen kanssasi samaa mieltä ja noin olen juuri toiminutkin.  Tarkoitan enemmänkin sitä huonoa vaihetta, että miten sen kestää kun vielä ei ole kuten toivoisi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siitä oli luonut itselleen asian , mitä ympäristö jotenkin vaatisi. Ja miten suhde ympäristöön muuttuu, kun se jokin hieno asia sitten poistuu. Ei tiedä, miten olla. Mutta onko sellainen ympäristö loppujen lopuksei pinnallinen? Entä työelämä?

ap

Ihan naurettava aloitus, tottakai tuommoiset asiat on tavoiteltavia. Eli, jos huomaisin, että ulkonäkö huonontuu, no, pyrkisin sitten elämään terveellisemmin, menemällä kampaajalle, ja pitämään itseni niin hyvässä kunnossa kuin pystyn.

Sitten vaikka alkaisin lukemaan kirjoja

ja seuraisin uutisia, että pysyn perillä, mitä maailmalla tapahtuu ja olisin sitten ihan fiksu..

Jos olisi huono rahatilanne, miettisin alanvaihtoa ja opiskelua johonkin varman työpaikan alalle, kuten sote-alalle.

En ymmärrä tommosta, että jos käy joku epäonni tai suru elämässä, niin sitä sitten voivotellaan, että "voi voi voi voi aina on tämmöstä voi voi mitäs nyt", vaan sitten kehitetään itteä ja mennään eteenpäin..? :DD 

Olen kanssasi samaa mieltä ja noin olen juuri toiminutkin.  Tarkoitan enemmänkin sitä huonoa vaihetta, että miten sen kestää kun vielä ei ole kuten toivoisi.

ap

No, se on varmasti raskasta, mutta kannattaa ajatella, että se on vain huono vaihe.

En tiedä tuollaisesta mutta kyllä se ikä vissiin auttaa ihmistä asettumaan aloilleen. Mutta ei se ihminen siitä kuitenkaan varmaan ainakaan viisastu.

Mulla oli syöpä ja hoitojen aikana hiukset (ja muutkin karvat) lähti. Tukka kasvoi aikanaan takaisin, tummasta tuli blondi. Silloin ilman hiuksia pidin kylmällä ilmalla pipoa ja muutoin olin avopäin, ei se minua haitannut.

N57

Se on kamalaa ja jotkut eivät toivu koskaan.

Itse olin nuorena melko kaunis - ja identiteetti rakentui sen varaan enemmän kuin koskaan tajusinkaan. Se kävi ilmi, kun ulkonäköni muuttui erinäisistä syistä nopeasti neljänkympin jälkeen  - en pidä tätä elämää rumana naisena minkään arvoisena. En välitä etsiä itselleni miesseuraa, koska jos tapaan mukavan miehen, niin tottakai toivoisi hänelle kaunista ja viehättävää seuraa - miehet kun ovat niin ulkonäkökeskeisiä, heille naisen pantavuus on kaikki kaikessa- niin enhän minä itseäni voi sellaiselle tyrkyttää. Olen työssäni pätevä, mutta kummasti tuntuu kauniit ja nuoret pyyhältävän ohi. Kai minun pitäisi löytää oikeaoppisesti ja polliittisesti korrektisti jostain se nappi, jolla kohotan itsetuntoni, ei vain ole vielä löytynyt. On kylmäävää, miten helppoa kauniiden elämä on ja mitä kaikkea saa niin helposti, ja sitä kaikkea pitää myös itsestäänselvänä. Kun tajuaa, että onkin saavuttanut kaikenlaista pelkän ulkonäön takia, ei niitä saavutuksiakaan niin arvosta. Itse on tyhmänä luullut olevansa lahjakas. Samaten on luullut olevansa todella mukava ja kiva ja huumorintajuinen ja älykäs, mutta ulkonäön takia ne miehet jahtasi. Ei älyllä ja huumorintajulla tee niissä asioissa yhtään mitään. Ne eivät ole tehty naisille.

Eräs tuttavani (vanhempi nainen) puolestaan oli naimissa parikymmentä vuotta erittäin rikkaan miehen kanssa. Matkusteli ja asui usean vuoden ulkomailla, kalliita merkkivaatteita, kalliita harrastuksia jne. Sitten tuli akanvaihtoviikot ja riitaisa ero, ja nainen löysi klassisesti itsensä erään pahamaineisen lähiön neukkukuutiosta. Upeat maisemat ikkunasta ja melko tilava kaksio, joihin meikäläinen olisi ollut ihan tyytyväinen, mutta tämä nainen ei. Katkeruus oli kovaa ja viini alkoi maistumaan. Ei nyt kuitenkaan rappiolle ole mennyt. Kitkutteleen nykyään kansaneläkkeellä.