Lue keskustelun säännöt.
Mitä kertoa koirakokemuksista/kokemuksesta koirankasvattajalle, kun pentu haaveissa?
24.04.2018 |
Ollaan pitkään harkittu koiran hankkimista ja nyt päätös on tehty, että pentu saa tulla, jos vain sopiva löytyy. Meillä on ollut aiemmin yksi koira, joka oli hirveän haastava. Oli jo pennusta asti arka, epävarma ja pelkäsi kaikkea mahdollista. Ikävä kyllä reagoi näihin asioihin pelkoaggressivisesti. Kun koirasta aika jätti pari vuotta sitten niin ajattelin, että ei enää ikinä koiraa, kun elämä tuon koiran kanssa oli todella raskasta, vaikka koira rakas olikin. Kaikki piti ennakoida ja ns. normaali elämä koiran kanssa oli utopiaa. Kuitenkin tuntuu, että koti ilman koiraa ei ole meidän juttu. Mietin vain, että kannattaako kasvattajalle kertoa minkälaista meillä oli tuon edellisen koiran kanssa vai leimaudutaanko samantien täysin osaamattomiksi koiran pilaajiksi? Edeltävän koiran kanssa kouluttiin ongelmakoirakouluttajia parikin kappaletta läpi ja koulutettiin vaikka miten paljon, mutta tulokset oli laihoja. Kumpikin kouluttaja totesi, että koirasta ei voi ikinä tulla ihan iisiä, koska luonne ja geenit määrää niin paljon käytöstäkin. Mutta, nyt vaan tuli mieleen, että jäädäänkö ilman koiraa, jos kasvattajat ajattelevat automaattisesti, että meistä ei ole koiran omistajiksi. Tosin kyllä itsestäkin tuntui about miljoona kertaa edellisen koiran kanssa, että meistä ei ole koiranomistajiksi :P Mutta, toisaalta tiedän tosi monta kivaa koiraa, joiden kanssa pärjää ihan kokematonkin omistaja, joten uskoisin, että mekään ei ihan toivottomia olla.
Toiveena meillä olisi ehdottomasti lapsiystävällinen, koira/ihmissosiaalinen, rohkea, miellyttämisen haluinen ja reipas pentu. Tätä perustelen juurikin sillä, että en enää koskaan halua sellaista koiraa mikä ensimmäinen koiramme oli :( Aran ja epävarman koiran kanssa eläminen on todella raskasta. Mutta tuleeko koirankasvattajalle tuosta se fiilis, että ollaan jotain koirashoppailijoita, jotka haluaa sitä ja tätä ja tuota? Meillä ei ole mitään väliä värillä tms. vaan luonne on se tärkein asia.
Kommentit (21)
Minusta voitte aivan hyvin kertoa suoraan tuosta kokemuksesta edellisen koiran kanssa, sehän kertoo teistä vain hyvää että pärjäsitte kuitenkin noinkin vaikean koiran kanssa. Myös nuo teidän toiveet pennun luonteen suhteen on aivan ok, sekin on vain hyvä että tiedätte mitä haluatte ja mikä teille sopisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira tulee kouluttaa sosiaaliseksi ja lapsiystävälliseksi. Ei ne ole sitä luonnostaan.
Olen itse kasvattaja ja kyllä kieltämättä vähän nousisi karvat pystyyn tuollaisesta kertomuksesta. Varsinkin jos siihen perään lisätään että halutaan "ehdottomasti lapsiystävällinen, koira/ihmissosiaalinen, rohkea, miellyttämisen haluinen ja reipas pentu". Elävistä olennoista kun ei koskaan mene mihinkään ehdottomiin takeisiin. Kyllä itse ajattelen, että jos koiran ottaa, pitää varautua siihenkin ettei kaikki aina mene kuin Strömsössä ja silti sitoutua siihen koiraan.
Sinuna kertoisin melko niukasti tuon asian, esim. että teillä on ollut turhan arka yksilö ennen ja nyt toivoisitte sellaista sosiaaliseen elämäntyyliin sopivaa. Mutta mitenkään korostamatta aran koiran omistamisen kauhuja tai esittämättä ehdottomia toiveita tai vaatimuksia. Niitä kun ei voi kukaan kasvattaja taata, ei vaikka valitsisi pentueesta sen siinä iässä lupaavan oloisen. On nimittäin 7-viikkoisina rohkeita ja rämäpäisiä joista aikuistuessaan tulee herkkiksiä ja toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Koira tulee kouluttaa sosiaaliseksi ja lapsiystävälliseksi. Ei ne ole sitä luonnostaan.
Mutta koirien luonteissa on eroja, luonnostaan rohkea ja sosiaalinen koira on paljon helpompi sosiaalistaa kuin arka ja pelkoaggressiivinen koira.
Vierailija kirjoitti:
Koira tulee kouluttaa sosiaaliseksi ja lapsiystävälliseksi. Ei ne ole sitä luonnostaan.
Ei pidä paikkaansa kaikkien koirien suhteen. Meidän koira oli niin stressaantunut jo lapsia nähdessään, että pelkkä vilkaisu lapsen suunnalta sai sen aivan tolaltaan. Mitään huonoja kokemuksia lapsista ei tietääksemme ikinä tapahtunut ja sai hyviä kokemuksia lapsista paljon, mutta ei vain ikinä oppinut heitä sietämään yrityksistä huolimatta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kasvattaja ja kyllä kieltämättä vähän nousisi karvat pystyyn tuollaisesta kertomuksesta. Varsinkin jos siihen perään lisätään että halutaan "ehdottomasti lapsiystävällinen, koira/ihmissosiaalinen, rohkea, miellyttämisen haluinen ja reipas pentu". Elävistä olennoista kun ei koskaan mene mihinkään ehdottomiin takeisiin. Kyllä itse ajattelen, että jos koiran ottaa, pitää varautua siihenkin ettei kaikki aina mene kuin Strömsössä ja silti sitoutua siihen koiraan.
Sinuna kertoisin melko niukasti tuon asian, esim. että teillä on ollut turhan arka yksilö ennen ja nyt toivoisitte sellaista sosiaaliseen elämäntyyliin sopivaa. Mutta mitenkään korostamatta aran koiran omistamisen kauhuja tai esittämättä ehdottomia toiveita tai vaatimuksia. Niitä kun ei voi kukaan kasvattaja taata, ei vaikka valitsisi pentueesta sen siinä iässä lupaavan oloisen. On nimittäin 7-viikkoisina rohkeita ja rämäpäisiä joista aikuistuessaan tulee herkkiksiä ja toisinpäin.
Näin ne kasvattajat pesevät kätensä vastuusta, kun koiran luonteessa on ongelmia ja katse kääntyy omistajan suuntaan! Varo ap näitä kasvattajia!!!
Vierailija kirjoitti:
Koira tulee kouluttaa sosiaaliseksi ja lapsiystävälliseksi. Ei ne ole sitä luonnostaan.
Mutta synnynnäisten temperamenttien vaihtelu on niin suurta, että osaa ei tarvitse mitenkään tuohon kouluttaa vaan ne ovat tuota luonnostaan, ja toisessa ääripäässä on niitä, joita ei saa oikein millään koulutettua tuollaisiksi vaan niiden olisi parempi elää elämänsä jossain missä niitä ei jatkuvasti stressaa lapset eikä liiat kohtaamiset. Suurin osa on siltä väliltä.
- 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kasvattaja ja kyllä kieltämättä vähän nousisi karvat pystyyn tuollaisesta kertomuksesta. Varsinkin jos siihen perään lisätään että halutaan "ehdottomasti lapsiystävällinen, koira/ihmissosiaalinen, rohkea, miellyttämisen haluinen ja reipas pentu". Elävistä olennoista kun ei koskaan mene mihinkään ehdottomiin takeisiin. Kyllä itse ajattelen, että jos koiran ottaa, pitää varautua siihenkin ettei kaikki aina mene kuin Strömsössä ja silti sitoutua siihen koiraan.
Sinuna kertoisin melko niukasti tuon asian, esim. että teillä on ollut turhan arka yksilö ennen ja nyt toivoisitte sellaista sosiaaliseen elämäntyyliin sopivaa. Mutta mitenkään korostamatta aran koiran omistamisen kauhuja tai esittämättä ehdottomia toiveita tai vaatimuksia. Niitä kun ei voi kukaan kasvattaja taata, ei vaikka valitsisi pentueesta sen siinä iässä lupaavan oloisen. On nimittäin 7-viikkoisina rohkeita ja rämäpäisiä joista aikuistuessaan tulee herkkiksiä ja toisinpäin.
Näin ne kasvattajat pesevät kätensä vastuusta, kun koiran luonteessa on ongelmia ja katse kääntyy omistajan suuntaan! Varo ap näitä kasvattajia!!!
Minusta se on vain realismia. Rodusta riippuen toki esim. arkuuden esiintyvyys on todennäköisempää kuin toisissa roduissa, mutta millään jalostuksella ei pystytä missään rodussa tuottamaan luonteiltaan tasalaatuista koiramassaa, pelkkiä ns. helppoja temperamentteja.
Itse en syytä omistajia ongelmista, vaan enemmänkin perinnöllisyyden suurta satunnaisuutta. Mutta en kyllä myöskään myy pentua ihmiselle, joka on valmis tulemaan toimeen vain ehdottomasti sosiaalisen ja rohkean ja ties mitä kanssa. Liian suuri riski että koira joutuu kiertoon jos on vääränlainen, varsinkin kun niitä sitoutuneempiakin ottajia on jonossa. (Oma rotuni on vielä sellainen paimenkoirarotu, jossa juuri tuota arkuutta esiintyy jonkin verrankin, joten suosittelen muuta rotuakin kyllä sellaiselle jolle rauhaa rakastava, ei-niin-sosiaalinen koira olisi kauhistus)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira tulee kouluttaa sosiaaliseksi ja lapsiystävälliseksi. Ei ne ole sitä luonnostaan.
Mutta synnynnäisten temperamenttien vaihtelu on niin suurta, että osaa ei tarvitse mitenkään tuohon kouluttaa vaan ne ovat tuota luonnostaan, ja toisessa ääripäässä on niitä, joita ei saa oikein millään koulutettua tuollaisiksi vaan niiden olisi parempi elää elämänsä jossain missä niitä ei jatkuvasti stressaa lapset eikä liiat kohtaamiset. Suurin osa on siltä väliltä.
- 4
Omissa pentueissa monenluonteista koiraa ihan samoissa vanhemmissakin. Toiset ovat luonnostaan lunkeja ja toiset terävämpiä.
Myös aikuiset hyväluonteiset koirat sopeutuvat äkkiä uuteen perheeseen. Oli yllätys itselleni, joka aina vannoin sen nimeen, että pennusta asti. Parissa päivässä ovat kotonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kasvattaja ja kyllä kieltämättä vähän nousisi karvat pystyyn tuollaisesta kertomuksesta. Varsinkin jos siihen perään lisätään että halutaan "ehdottomasti lapsiystävällinen, koira/ihmissosiaalinen, rohkea, miellyttämisen haluinen ja reipas pentu". Elävistä olennoista kun ei koskaan mene mihinkään ehdottomiin takeisiin. Kyllä itse ajattelen, että jos koiran ottaa, pitää varautua siihenkin ettei kaikki aina mene kuin Strömsössä ja silti sitoutua siihen koiraan.
Sinuna kertoisin melko niukasti tuon asian, esim. että teillä on ollut turhan arka yksilö ennen ja nyt toivoisitte sellaista sosiaaliseen elämäntyyliin sopivaa. Mutta mitenkään korostamatta aran koiran omistamisen kauhuja tai esittämättä ehdottomia toiveita tai vaatimuksia. Niitä kun ei voi kukaan kasvattaja taata, ei vaikka valitsisi pentueesta sen siinä iässä lupaavan oloisen. On nimittäin 7-viikkoisina rohkeita ja rämäpäisiä joista aikuistuessaan tulee herkkiksiä ja toisinpäin.
Näin ne kasvattajat pesevät kätensä vastuusta, kun koiran luonteessa on ongelmia ja katse kääntyy omistajan suuntaan! Varo ap näitä kasvattajia!!!
Minusta se on vain realismia. Rodusta riippuen toki esim. arkuuden esiintyvyys on todennäköisempää kuin toisissa roduissa, mutta millään jalostuksella ei pystytä missään rodussa tuottamaan luonteiltaan tasalaatuista koiramassaa, pelkkiä ns. helppoja temperamentteja.
Itse en syytä omistajia ongelmista, vaan enemmänkin perinnöllisyyden suurta satunnaisuutta. Mutta en kyllä myöskään myy pentua ihmiselle, joka on valmis tulemaan toimeen vain ehdottomasti sosiaalisen ja rohkean ja ties mitä kanssa. Liian suuri riski että koira joutuu kiertoon jos on vääränlainen, varsinkin kun niitä sitoutuneempiakin ottajia on jonossa. (Oma rotuni on vielä sellainen paimenkoirarotu, jossa juuri tuota arkuutta esiintyy jonkin verrankin, joten suosittelen muuta rotuakin kyllä sellaiselle jolle rauhaa rakastava, ei-niin-sosiaalinen koira olisi kauhistus)
Ihanaa, jos et syytä omistajaa koiran käytöksestä. Itselläni on kokemus kasvattajasta, joka pisti koiran käytöksen (vahtiminen, pelkoaggressiivisuus ja reaktiivisuus) meidän omistajien piikkiin. Olimme arvojärjestyksessä kuulemma koiraa alempana. Sen jälkeen ei enää tehnyt mieli kysyä neuvoa kasvattajalta.
Minä olen aikoinaan kertonut rehellisesti miten horror meidän eka koira oli ja silti sain kasvattajalta toisen koiran. Siis eri kasvattaja kyseessä kuitenkin. Ensimmäinen koira oli niin vaikea, että sen kanssa eläminen oli samaa kuin olisi linnoittautunut maan alle asumaan, kun ei voinut suunnilleen päivänvalolla liikkua missään. Koira siis reagoi kaikkeen ylimitoitetusti joten lenkit hoidettiin puoliltaöin ja ennen kukonlaulua. Nykyisen koiran kanssa tuntuu kaikki superhelpolle, kun voidaan elää normaalia elämää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha tuosta menneestä on mainita, jos todella haluat koiran.
Jos koiralla on huono hermorakenne niin sä et sitä kouluttamalla muuksi saa.
Mulla on n.15,koiran kouluttamisesta ja kasvattamisesta pentu-aikuinen kokemusta.
1oli arka tullessaan 7vko iässä, toinen tuli 2kk päästä 7vko ikäisenä. Molempien sosiaalistamiseen panostin ja suhde oli hyvä, itseasiassa jopa parempi tähän arkaan.
Ja nää oli alusta asti ku yö ja päivä. Arka meni selän taakse piiloon vieraita ihmisiä ja koiria, toinen oli yltiö sosiaalinen, heti tunki syliin.
Aralle trin paljon kontakti koulutusta yms. Tuo toinen noo kulki vaan mukana enkä lieemmin kouluttanut sitä.
Kun tämä arka uros saavutti murrosiän alkoi se rähisee ihan kaikille ketä näki ja teki sitä myös sisällä, lasten kaverit ku kävi vaik
Vessas niin tää huutaa.
Lopulta vuoden iässä tämä toinenkin alkoi matkimaan toisen huonoa käytöstä.
Sit koulutin vuoden kahta remmirähjää, sosiaalinen tapaus muuttui omaksi itsekseen mutta epäsosiaalinen/arka sillä lieveni käytös vaan vähän. Tämä arka muutyi lopulta maalle kummitädin luo viettämään stressitöntä elämää, koska taajamassa joutu joka kerta kohtaa lenkillä ihmisiä.ja koiria vaikka kuinka ennakoisin.
Elämässäni on aina ollut koiria, aina useampi kerrallaan, koskaan aiemmin ei oo tollasta koiraa ollut, eikä koskaan sen jälkeen.
Ja tosiaan yhteensä 15 on tullut koulutettua pennusta aikuiseksi, löytyy kokemusta siia saksanpaimenkoirasta, mäyräkoira, villakoira, spanieli, suomen ajokoira, chihuahua, toyterrieri, jne.
Eli kyllä mä sanoisin että eniten vaikuttaa geenit siihen mikä koiran kapasiteetti on, kouluttamalla tai lähinnä kouluttamattomuudelka voidaan toki lieventää/pahentaa jopa aiheuttaa ongelmia. Mutta oikeasti arka ja herkkä koira on sitä pemnusta hautaan
Vierailija kirjoitti:
Koira tulee kouluttaa sosiaaliseksi ja lapsiystävälliseksi. Ei ne ole sitä luonnostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta on mulla kokemus siitäkin kun uusi omistaja onnistui 2 kk pilaa pennun. Koira lähti meiltä uuteen kotiin ollessaan 2kk ikäinen ja kaikki hoitotoimet sujui, 4kk iässä tuli hoitoon, murisi ja näykki kun yritin harjaa, selvisi miksi on takkuinen.
Koira ei kuitenkaan ollut mikään pelokas vaan päinvastoin, siksi otin taktiikaksi että mä vaan hoidan sen harjauksen vaikka kuinka puris ja murisis, istuin lattialle , pentu hihnaan, hihna jalkoihini kiinni ja pentu jalkojen väliin, herkut taskuun, ja sit vaan harjasin ja harjasin.
Kyllä se yritti purra sen 10kertaa, uri ja murisi.
Kerran saikin purtua, mä jatkoin harjaamista, 5 min meni niin pentu rauhottu ja anto harjaa super kiltisti siinä vaiheessa kaivoin namia taskusta ja annoin toisella kädellä aina ku harja koski turkkiin, seuraavalla kerralla pesu ja harjaus sujui kuin vanhalta tekijältä, ilman mitään huonoa käytöstä.
Lähti kyllä pentu ohjeiden kanssa takas kotiin sen jälkeen.
Tämä oli hyvä esimerkki siitä mitä ihminen voi saada aikaan, Mutta aina se syy ei ole ihmisessä.
ap. Valitse sellainen pentu joka tulee rohkeasti tekee tuttavuutta! Voit vielä kysyä kasvattajalta oisko pentuja mahdollista päästää valvotusti pihalle , tarkkaile siellä pentuja, valitse rohkein!
Karjalankarhukoiraa kasvattaneena voin sanoa että pennun kasvattavan tärkein ominaisuus on ehdottomasti kärsivällisyys ja sitä myöten ehdoton lepsumattomuus. Esimerkiksi tuo harjaus oli vuoden verran painajaista mutta sitten se helpotti kun koira alkoi tottua asiaan. Tietyistä asioista pitää olla jo pentua ottaessaan selvillä. Esimerkiksi ruoan suhteen omistajan on ehdottomasti tehtävä selväksi kuka määrää tai ruokinnasta voi tulla myöhemmin painajainen.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kasvattaja ja kyllä kieltämättä vähän nousisi karvat pystyyn tuollaisesta kertomuksesta. Varsinkin jos siihen perään lisätään että halutaan "ehdottomasti lapsiystävällinen, koira/ihmissosiaalinen, rohkea, miellyttämisen haluinen ja reipas pentu". Elävistä olennoista kun ei koskaan mene mihinkään ehdottomiin takeisiin. Kyllä itse ajattelen, että jos koiran ottaa, pitää varautua siihenkin ettei kaikki aina mene kuin Strömsössä ja silti sitoutua siihen koiraan.
Sinuna kertoisin melko niukasti tuon asian, esim. että teillä on ollut turhan arka yksilö ennen ja nyt toivoisitte sellaista sosiaaliseen elämäntyyliin sopivaa. Mutta mitenkään korostamatta aran koiran omistamisen kauhuja tai esittämättä ehdottomia toiveita tai vaatimuksia. Niitä kun ei voi kukaan kasvattaja taata, ei vaikka valitsisi pentueesta sen siinä iässä lupaavan oloisen. On nimittäin 7-viikkoisina rohkeita ja rämäpäisiä joista aikuistuessaan tulee herkkiksiä ja toisinpäin.
Joiltain kasvattajilta ei kyllä koskaan tule pahasti herkkiksiä ja arkoja koiria... jos tulee, niin kysyisin millaista jalostusmateriaalia ko. kasvattaja käyttää.... tai kasvattaako rotua, joka jo pahasti pilalla.
Oikeasti hyvästä suvusta tuleva koira, joka ei ole haastavaa ja siksi omistajalta paljon vaativaa rotua, on kyllä vaikea pilata. Vaatii todella törpön omistajan, että siinä onnistuu. Ja oon kyllä tavannut koiran, joka pysyi todella täyspäisenä, vaikka oli ollut huonolla omistajalla. Kasvattaja siis osti kasvattinsa takaisin eläinsuojeluyhdistykseltä, joka oli sen "huostaansa" ottanut kaltoinkohdeltuna. Koira palautui noistakin kokemuksista täysin, mutta tuon kasvattajan koirat olivatkin helkutin täysipäisiä koiria kaikki.
Ensinnäkin sanoisin, että katso vähän, millaiselta kasvattajalta koiran otat. Parhaat ja sosiaalisimmat koiranpennut kasvatetaan lapsiperheen keittiössä. Lisäksi ei kannata ottaa pentueen sorsittua pienintä, vaan siitä keskivaiheilta utelias ja ahne pentu. Mutta sellaisenkin pennun saa pilalle, jos sen säikähtäessä jotain alkaa säälitellä sitä.
Pentutehtailijalta saat varman ongelmatapauksen. Myös ns. rescuepentueet on usein ongelmakoiria, jos emä on elänyt puolivillinä jossain Romanian kaduilla. Pentujen sosiaalistaminen ja leimautuminen alkaa jo syntymästä ja sellaisen pennun korjaaminen itsevarmaksi ja sosiaaliseksi on lähes mahdotonta. Itse suhtaudun hyvin varauksella rescuekoiriin tästä syystä, että villistä harvoin saa täysin kesyä ja luottavaista.
Pennun kanssa pitää myös liikkua ulkona ja liikennevälineissä. Sitä ei saa säälitellä kun se säikkyy jotain, vaan ollaan rauhallisia ja mennään eteenpäin. Esim. minulla oli eka koira saksanpaimenkoira, joka pentuna säikähti mm. läheisen tilan hevosta. No seuraavalla kerralla sitten mentiin vain tutustumaan hevoseen, vaikka koira meni maata myöten selän taa ja joka kerta toistettiin, kunnes lopulta nuuhkittiin nenäkkäin hevosen kanssa. En ikinä pakottanut koiraa, vaan pitkä hihna, menin rohkeasti edellä, juttelin rauhallisesti hevoselle ja en piitannut mitään koirasta, enkä kiskonut sitä vaan annoin sen olla. Joten se luotti minuun, johtajaan, ja uskaltautui sitten. Koirat vaistoavat herkästi tunnetiloja ja jos ne luottavat sinuun, seuraavat esimerkkejä. Siihen koiralaumankin sosiaalinen hierarkia perustuu.
Kerran se säikähti isoa oksaa, jonka myrsky oli tiputtanut männystä meidän normilenkille. Minä en sanonut taaskaan mitään, menin oksan yli, palasin takaisin, menin yli ja aloin houkutella koiraa että tule tule ja näytin namia. Aina kun se otti askeleen lähemmäs, kehaisin että hyvä typy, tule tule. Ja niin mentiin "käärmeestä" yli.
Sama juttu imurin kanssa. Siihen tutustuttiin ihan rauhassa, laitettiin varovasti ääntä päälle ja sammutettiin se ja nameilla palkiten. Tilanteessa pitää osata lukea koiraa, ja osata erottaa pelkokäytös varovaisesta uteliaisuudesta. Sitä uteliaisuutta pitää palkita. Lopulta koira kulki imurin perässä ja pyysi turkin imurointia. Tämä oli hyödyksi karvanlähtöaikaan, kun pisti putkeen pienen harjasuulakkeen. Touhu taisi tuntua koirasta hieronnalta. Häntä vaan heilui.
Minulla on 30 vuoden aikana ollut puoli tusinaa koiraa, eikä yksikään ole ollut aikuisena säikky, vaan iloisen luottavaisia ja uteliaita. Olen vähän samaa mieltä, että joissain roduissa on huonoja hermorakenteita ylijalostuksesta johtuen, mutta paljon voi tehdä ostaja itsekin joko pilatakseen koiran tai kasvattaakseen siitä yhteiskuntakelpoisen nuuskun. Valmiina pakettina ei synny yksikään. Ensinnäkin ostajan pitää katsoa, missä olosuhteissa pentu on kasvanut. Ostatko suden Romaniasta vai koiran kotikeittiöstä...noin kärjistäen.
Kerrotte rehellisesti omat kokemuksenne koiranomistajina.