Tunnekylmä raskaus

Outo aihe, mutta kaipaisin hieman kokemuksia ja keskustelua aiheesta.
Odotan esikoistani ja huomaan raskauden muuttaneen minut todella tunnekylmäksi.
Stereotypia raskaana olevasta naisesta on kaikelle itkeskelevä, vatsakumpuaan silittelevä ja onnea säteilevä odottaja. Odotin itseltäni jonkinlaista herkistymistä, mutta minulle näyttääkin käyneen päinvastoin. Epäilen olleeni masentunut ensimmäiset raskauskuukaudet, vaikka neuvolassa vähäteltiin ja ohitettiin puheeni pahasta olosta kokonaan. Tuo ikävä ja raskas ajanjakso ja sitä seuranneet fyysiset komplikaatiot kuitenkin jollain tavalla esti minua kiintymästä lapseen, enkä vieläkään tunne häntä kohtaan mitään, vaikka viikkoja on jo lähes 30! Ultrakuvat, minulle yllätyksenä järjestetyt vauvajuhlat, miehen lepertely vatsalle, vauvan liikkeet, pienten vaatteiden ostaminen, nimen miettiminen - mikään ei aiheuta minussa minkäänlaista tunnetta. En pysty sanomaan olevani surullinen, mutta en myöskään missään tapauksessa onnellinen.

Olen myös huomannut, että tästä aiheesta ääneen puhuminen kauhistuttaa ihmisiä valtavasti, eikä kukaan tutuistani pysty samaistumaan.
Ja tunnen kyllä itseni todella kummajaiseksi, kun kaverini liikuttuvat katsellessani vatsaani tai kun kerron raskaudestani, samalla kun itse en tunne yhtään mitään.
Nyt minua on alkanut pelottaa, syttyykö pian syntyvään vauvaan minkäänlaista rakkautta tai tunnetta. Tuntuu niin väärältä uutta elämää kohtaan olla tuntematta mitään!