Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Opiskelin väärälle alalle ja nyt olen umpikujassa
16.04.2018 |
Silloin parikymppisenä en vielä tuntenut itseäni ollenkaan, ja hain vanhempieni neuvosta yliopistoon opiskelemaan kaupallista alaa. Se ei koskaan tuntunut omalta, ja niinpä opinnoissa menikin 6,5 vuotta. En laiskotellut, en vaan ollut missään kovin hyvä enkä edes motivoitunut. Niinpä aikaa kului, joitain pakollisia vaikeita kursseja tentin viisikin kertaa ennen läpipääsyä. Nyt valmistumisesta on parisen vuotta.
Onnistuin kuin ihmeen kaupalla työllistymään alan tehtäviin, mutta en ole niissäkään hyvä (yllätys yllätys). En tunne olevani kotonani, ja olen täysin väsynyt tekemään tyhmiä mokia. Lisäksi unohtelen perusasioita, sillä en ole koskaan kovin hyvää kokonaisymmärrystä saanut edes luotua asioista, eivätkä nämä asiat minua kovin paljoa siis kiinnostakaan. Huonon pärjäämisen syitä on siis kaksi: ei motivaatiota / kiinnostusta, ja yleinen tyhmyys mitä näihin asioihin tulee. Arvatkaa miltä tuntuu kun molemmat vanhempani ovat samalla alalla, ja aivan huippumenestyneitä? Joudun edelleen kysymään heiltä neuvoja ihan perusasioihinkin ajoittain. Kauheinta on, että työyhteisöni rakenteen takia joudun väkisin olemaan myös esimies, eikä minulla ole mitään oikeita edellytyksiä (= osaamista tai auktoriteettia) siihen.
Olen vakuuttunut että olisin monellakin alalla parempi kuin tällä. Se vaan, että olen jo kolmekymppinen, niskassa asuntolaina ja haaveissa lapsi - ei siis ihannetilanne lähteä uudelleen opiskelemaan. Puhumattakaan siitä, että en vain jaksaisi. Koulu oli minulle rankka ja uuvuttava kokemus, ja nyt olen työelämässäkin lannistunut ja väsynyt. Periaatteessa ajatus opiskelusta innostaa, mutta toisaalta ei olisi millään jaksamista aloittaa alusta. Olen miettinyt myös työpaikan vaihtoa, mutta oman alan tehtäviä en vain kykene hakemaan, sillä en haluaisi niitä tehdä. Nykyinen työyhteisö on sentään mukava, se helpottaa taakkaa.
Jotenkin surettaa kauheasti että on asioita joissa olisin oikeasti voinut olla hyvä :( Jos nyt saisin valita uudelleen, opiskelisin ehdottomasti psykologiaa. Ehkä jonain päivänä löydän voimia yrittämiseen, mutta nyt sellaisia ei vaan ole. Katkeruus ja kateus paremmin pärjääviä kohtaan ovat läsnä joka päivä. Elän vain odottaen seuraavaa viikonloppua.
Jos joku tunnistaa itsensä tästä, miten olet saanut tilannettasi muutettua siedettävämmäksi?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Anna itsellesi aikaa, ap! Kuulostaa että sinulla on huono itsetunto. Olet valmistunut parisen vuotta sitten, voit vielä aivan hyvin kehittyä.
On varmasti huono itsetunto, kun vertaan itseäni vanhempiini ja kokeneempiin työkavereihin. Mutta olen myös mielestäni realistinen, ja kun mm. opiskelukavereiden juttuja kuuntelee, niin he ovat kuin kala vedessä näiden aihepiirien parissa. Minä en todellakaan ole, en yleensä ymmärrä mitään mistä puhutaan googlailematta termejä ja taustoja. En vaan ole tarpeeksi fiksu tälle alalle.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä opiskelin uuden ammatin (olin luokanopettaja, nyt it-alalla). Lainaa - ei edes suurimmaksi osaksi opintolainaa vaan ihan korkeakorkoista lainaa - kyllä kertyi. Mutta on se ollut sen arvoista. Ihanaa kun työt eivät enää ahdista.
Mieti vielä, onko ala oikeasti sinusta niin epämotivoiva, vai onko kuitenkin kysymys huonosta itsetunnosta ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta. Jos syy on jälkimmäinen, niin alan vaihtaminen ei ratkaise ongelmaa. Toinen ala voi kyllä nyt tuntua houkuttelevalta, kun et ole joutunut tekemiseen minkään vaikeamman kanssa sillä alalla.
Mutta jos psykologia kiinnostaa, niin suorita muutama kurssi avoimessa yliopistossa. Niin näet, ovatko kurssit oikeasti niin kiinnostavia kuin mitä nyt kuvittelet. Jos sitten innostut alasta, voit todennäköisesti sisällyttää tutkintoosi avoimessa suorittamasi kurssit.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vaan asennevamma.
Eikä se parane vaihtamalla hyvin palkatuista taloushommista huonopalkkaiseen puuhasteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suosittele alan vaihtoa. Kituuttelet tuossa hommassa ja koitat löytää mielenkiintoisempia tehtäviä pikku hiljaa. Jos aloitat uuden alan opiskelut, olet sitten 37 vuotiaana pyrkimässä töihin ilman oman alan kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Minä opiskelin uuden ammatin (olin luokanopettaja, nyt it-alalla). Lainaa - ei edes suurimmaksi osaksi opintolainaa vaan ihan korkeakorkoista lainaa - kyllä kertyi. Mutta on se ollut sen arvoista. Ihanaa kun työt eivät enää ahdista.
Uskon että on ollut sen arvoista. Miten vaan itse uskaltaisi, kun rahat ovat tiukassa muutenkin :( Hullunahan sellaista ihmistä pidetään, joka nykymaailmassa jättää työnsä. Olen kyllä kokeeksi käynyt pari kurssia avoimessa yliopistossa ja todennut, että jos opiskella aikoo niin se on tehtävä kunnolla.
Aika raskasta sekin, että ensi opiskelet vuosikausia ja kärsit, uskoen kuitenkin että palkinto odottaa valmistumisen jälkeen. Ojasta allikkoon menin minä. Helppoa ei siis tarvitse aina olla, eikä minulla ole koskaan ollutkaan, mutta vuosikausia yhtä hammastenkiristystä on liikaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pitäisin jotenkin realistisempana miettiä, minne voisit päästä nykyisellä tutkinnollasi. Entä jos pääsisit sellaisen alan yritykseen joka sinua enemmän kiinostaa ja jonka toimialaa pitäisit mielekkäänä. Tai julkiselle. Usein riittää että on korkeakoulututkinto, aina sen ei tarvitse olla juuri siltä alalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alallasi on tapana, että ihmiset ovat superitsevarmoja, vaikka he ovat todellisuudessa ihan pihalla. Salaisuus on, että teeskentelet itsevarmaa. Et oikeasti voi olla huono, jos olet noin nuorena esimiesasemassa eikä sinua ilmeisesti olla potkimassa poiskaan talosta.
Et vain osaa nähdä omaa arvoasi ja yli-itsevarmat höpöttäjät ovat sekoittaneet päätäsi. Todellisuudessa tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Eikö kaupallinen ala anna eväät aika monenlaiseen työhön? Kyllähän Suomessa on röykkiöittäin ihmisiä, jotka tekevät uransa aivan päinvastaisella alalla kuin opiskelualallaan. Paperi kuin paperi, ja sitten töissä saadaan kokemusta, jota voi yllättävälläkin tavalla soveltaa. Vaikka en sanoisi, että se helppoa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti vielä, onko ala oikeasti sinusta niin epämotivoiva, vai onko kuitenkin kysymys huonosta itsetunnosta ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta. Jos syy on jälkimmäinen, niin alan vaihtaminen ei ratkaise ongelmaa. Toinen ala voi kyllä nyt tuntua houkuttelevalta, kun et ole joutunut tekemiseen minkään vaikeamman kanssa sillä alalla.
Mutta jos psykologia kiinnostaa, niin suorita muutama kurssi avoimessa yliopistossa. Niin näet, ovatko kurssit oikeasti niin kiinnostavia kuin mitä nyt kuvittelet. Jos sitten innostut alasta, voit todennäköisesti sisällyttää tutkintoosi avoimessa suorittamasi kurssit.
Pari kurssia olen käynyt ja kyllä siitä alasta pitäisin :) Ja sivumennen kommentoiden viestiin nro 6: en usko että ainakaan psykaa lukeneena joutuisi huonopalkkaisesti puuhastelemaan.
Olen miettinyt sitä paljon, olenko oikeasti huono vai onko vaan itsetuntoni niin pohjamudissa ettei mikään suju. Itsetunnolla on taatusti iso vaikutus, sillä se lamaannuttaa, mutta toisaalta en ole koskaan pärjännyt tällä alalla, silloinkaan kun olisi vielä ollut hyväksyttävää olla keltanokka, eli siis koulussa. Jouduin aina tekemään valtavasti hommia läpäistäkseni kursseja. En ole koskaan ollut huono koulussa, ennen tätä alavalintaa.
Surullista tosiaan, kun opiskelun aikana tästäkin alasta sai kuitenkin jotenkin luotua unelmansa; näin itseni innostavissa tehtävissä, hienossa jakkupuvussa, arvostettuna ja itsevarmana. Lapsellisia haaveita, jotka eivät ainakaan vielä ole toteutuneet missään määrin.
ap
Ehkä voisit hakea helpompiin ja suorittavampiin tehtäviin? Tee töitä uusien opintojen ohella. Ehdottomasti vaihdat alaa, jollet viihdy. Monet ovat tehneet alanvaihdon 10-15 vuotta myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaverini ovat kyllä valmistuneet uuteen tutkintoon opiskelemalla työn ohessa. Monimuoto-opiskeluna iltaisin ja viikonloppuisin, lähipäiviksi ovat ottaneet vapaata. Ovat koko ajan saaneet palkkaa.
Voitko sopia tällaisesta nykyisen työnantajasi kanssa? Ehkä jopa tehdä osaviikkoa? Kolmi- tai nelipäiväistä työviikkoa.
Mikä alassasi sitten on sellaista ettet osaa? Matematiikkako?
Vierailija kirjoitti:
Alallasi on tapana, että ihmiset ovat superitsevarmoja, vaikka he ovat todellisuudessa ihan pihalla. Salaisuus on, että teeskentelet itsevarmaa. Et oikeasti voi olla huono, jos olet noin nuorena esimiesasemassa eikä sinua ilmeisesti olla potkimassa poiskaan talosta.
Et vain osaa nähdä omaa arvoasi ja yli-itsevarmat höpöttäjät ovat sekoittaneet päätäsi. Todellisuudessa tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Olen ehkä hieman tämän raskaan maanantain herkistämä, mutta sain itse asiassa kyyneleet silmiin kun luin tätä :') Tiedän nimittäin että sanomasi on osittain totta. Alallani on käsittämättömän paljon superitsevarmaa väkeä, ja minä jään siinä porukassa jalkoihin aivan täysin. On myös totta että minua ei ainakaan inhota nykyisessä työssäni, kun kerran olen saanut jonkin verran vastuutakin. Uskon että minulla on jonkin verran tervettä järkeä ja empatiakykyä, ja se tekee minusta miellyttävän esimiehen. Ainakin siinä olen vahvoilla, jos en missään muussa.
Olette kyllä useat kommentoijat oikeassa siinäkin että tämä ala avaa monia ovia. Työpaikkoja selatessani en juuri koskaan saa sellaista ahaa-elämystä että joku paikka olisi juuri minua varten, mutta ehkä vielä joskus kolahtaa kunnolla. Toivottavasti. Nykyisen työpaikkani toimialakaan ei ole minulle ennestään tuttu, joten opittavaa on ollut aivan kauheasti.
ap
Ap:tä syytetään huonosta itsetunnosta. Mutta aika vaikea meidän on täältä päästä tietää, että kumpi oli ensin: huono itsetunto vai väärä alanvalinta. Sillä jos todellakin ap on puurtanut yliopistossa 6,5 vuotta väärällä alalla, ja sen jälkeen pari vuotta yhtä väärällä alalla työelämässä, niin se on aivan varmasti syönyt melko hyvänkin itsetunnon huonoksi. Minä veikkaisin, että voi hyvinkin olla näin päin.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voisit hakea helpompiin ja suorittavampiin tehtäviin? Tee töitä uusien opintojen ohella. Ehdottomasti vaihdat alaa, jollet viihdy. Monet ovat tehneet alanvaihdon 10-15 vuotta myöhemminkin.
Helpommat tehtävät olisivat suuri helpotus! Kunhan vaan en olisi ylikoulutettu saadakseni sellaisia. Tulotason tippuminen ei pelota, sillä tärkeintä on että tulojaan pystyy ennakoimaan, ja statuksen laskukaan ei haittaisi sillä minä en sellaisesta välitä.
Esim. monimuoto-opiskelu voisi hyvin olla minun juttuni, pitää nyt oikeasti aktivoitua ja selvittää mahdollisuuksia, joko työn vaihdon tai opiskelun suhteen. Tiedän kyllä voivani opiskella työn ohessakin, jos vain saan motivaation kerättyä.
ap
Pohdinta on niin tuttua! Ero on vain siinä, että olen itse teknisellä alalla korkeakoulutettuna. Ja on jo niitä lapsiakin. Ja sellainen mielenterveys, ettei psykologin töistä tulisi mitään, vaikka tuo kovasti kiinnostaisikin. Mutta ehkä käynti ammatinvalintapsykologin luona lähiaikoina hiukan avaa näitä mielen lukkoja tulevaisuuden osalta.
Alue: Aihe vapaa
Anna itsellesi aikaa, ap! Kuulostaa että sinulla on huono itsetunto. Olet valmistunut parisen vuotta sitten, voit vielä aivan hyvin kehittyä.