Mitä sinun sukusi on kokenut vuoden 1918 sodassa?
Onko kertomuksia säilynyt tuleville sukupolville?
Kommentit (61)
Ei ole niin tiivis suku, että mitään kummoisempaa tietäisin.
Hippivanhempiamme ei nämä asiat juuri hetkauttaneet.
Isoisän mummon kaksi veljeä lahdattiin metsään ihan syyttä. Eivät olleet edes punakaartissa, mutta varmaan olivat kommunisteja kun kerran osattiin hakea kotoa. Ilman tuomiota ammuttiin ja tekijät vättyivät murhatuomiolta myös.
En tiedä. Ei oikeastaan kiinnosta. Isieni synnit ei periydy minulle.
Meidän suvussa ei koettu suurtaa draamaa. Osa oli saarelaisia ja siellä nyt talvella voinut alkaa hulinoida. Loput talollisia punaisten hallitsemalla alueella, mutta sopivasti oli taloissa niihin aikoihin lähinnä kakaroita ja vanhempia ihmisiä, joten arvokamat piilottamalla ja joillakin elukoitten varastamisilla ja naapurikaupungin punakaartilaisten uhoiluilla selvisivät.
Miehen mummo oli syntynyt 1890-luvulla ja oli nuori perheenäiti sodan aikaan. Valkoiset tulivat ja ampuivat perheen isän kotipihaan vaimon ja lasten silmien eteen.
Omat isovanhempani olivat sodan aikana vasta lapsia, enkä ole heiltä kertomuksia kuullut.
Isosetäni, torpparin poika, oli jääkäri. Punaiset ampuivat hänet Vilppulassa.
En tiedä koska asia ei koskaan minua kiinnostanut eikä sitä sukupolvea ole enää elossa.
Paljonkin tarinoita on säilynyt. Suvussa on ollut sekä valkoisia että punaisia. Ollaan harjoiteltu salaa sotimaan, taisteltu molemmilla puolilla rintamaa, oltu vankileireillä ja vankiloissa, vartioitu vankeja ja huolehdittu omaisuudesta, tultu tapetuksi (ja ilmeisesti myös tapettu), paettu väkivaltaa ja pelätty perheen puolesta.
Meillä ei kerrottu tarinoita, vaan tosiasioita. Puna iset tappoivat äidin isoäidin veljen, nuoren juuri ja juuri 18v täyttäneen maatalousalan opiskelijan junassa. Tapp ajat oli kännissä ja heistä oli hauska l ahdata porukka nuoria, jotka olivat matkalla kotiinsa. Syyksi riitti se, että nämä olivat opiskelijoita, siis tulevia herroja. Isoisäni kotiin puna iset olivat tulleet sillä mielellä, että ottavat karjan. Kohtasivat talossa isoisän äidin ja tämän 3 pientä lasta, joista juuri kävelemään oppinutta Paavoa yksi pu naisista yritti sohia silmään pisti mellä. Eivät osuneet, mutta muistona siitä Paavolla oli otsassa arpi. Isäni kotitalon lähellä punais et ottivat kiinni 2 parikymppistä nuorukaista, veivät metsään ja ampu ivat sen enempiä miettimättä. Selittivät asiaa Hennalassa sillä, että heillä oli oikeus. Kenttäoikeus toimi kohdallaan ja saatiin kolme leskeä. Hyvä niin.
Koko mun suku murhattiin sillon. Totta joka sana!
Toisen isovanhempani isä tuli Ruotsista vapaaehtoisena tänne. Ko. Sodan jälkeen perusti perheen ja jäi tänne asumaan. Osallistui sittemmin talvi ja jatkosotaan saavuttaen korkeimman sotilasarvon, jonka kadettikoulua (ammattiupseeri koulutus) käymätön voi saavuttaa, eli majurin arvon.
Eräs toinen sukulaiseni oli punaisesta perheestä, mutta itse liittyi valkoisiin.
Vaikka hänen isänsä ja veljensä olivat punaisia, niin hän ymmärsi, ettei kommunisimi tuo mukanaan mitään hyvää. Häntä myös kuvotti, kun ennen sotaa punakaartilaiset uhosivat kokouksissaan siitä miten kohta "kaikki herrat hirtetään". Ja tämän olen lukenut hänen mmuistelmistaan.
Mun sukulaiset olivat suurimmaksi osaksi alueilla, joissa ei sotaa käyty. Mutta yks mummi asui Kalliossa Helsingissä ja seurasi lapsena taisteluja Pitkäsillalla. Ilmeisesti siis silloin kun saksalaiset hyökkäsivät Helsingin valtauksessa huhtikuussa 1918, eli tasan 100 vuotta sitten(!).
Mummin perhe asui silloin muistaakseni Toisella linjalla. Lapset olivat karanneet kotona ja lähtivät katsomaan mitä Pitkälläsillalla tapahtuu. Pitkäsilta oli suljettu punaisten toimesta, ja saksalaiset hyökkäsivät heitä vastaan. Saksalaiset ampuivat toiselta rannalta siltaa ja sitä ylittäviä ihmisiä. Edelleen ne kranaatinjäljet näkyvät siinä sillassa.
Mummi ei sotilaallisesta tilanteesta muistanut muuta kuin että oli nähnyt kuolleita makaamassa, varsinkin kuolleen hevosen. Mummin tarinasta en tiedä oliko tilanne jo ohi hänen siellä käydessään vai osuivatko lapset sinne pahimpaan aikaan. Muistaakseni mummi jotenkin selitti, että hevosesta pelästyneenä olisivat tajunneet lähteä kotiinpäin.
Jotenkin kammottavalta tuntuu ajatella nykyään, että sotaa käytiin muutaman sadan metrin päässä mummon kotoa. Toisaalta en muista että hänen sukulaisilleen olisi tapahtunut mitään ikävää.
Isän isä oli - kauhajokelaisena tietysti valkoinen - ampumassa punaisia Tampereella ja haavoittui itsekin. Hänen velipuolensa oli jääkäri ja nousi isoksi kihoksi Vaasan sotilaspiirissä.
Äidin sukulaiset olivat pohjoisesta, Simojoen varresta, tuskin ottivat osaa koko kalaasiin.
Isälläni (syntynyt 1927) on yhä vankka luulo siitä, että kyse oli vapaussodasta ja punaiset olisivat antaneet Suomen Neuvosto-Venäjälle. Niin Etelä-Pohjanmaalla yleisesti kuviteltiin, oltiin kaiketi valkoisen propagandan ja lehdistön varassa niin tyystin. Olen yrittänyt joskus näyttää isälle näitä, punaisten laatimaa valtiosääntöä ja valtiosopimusta rajoista ja omaisuuden jaosta Neuvosto-Venäjän kanssa. Molemmat kiistattomia todisteita siitä, että punaisetkin puuhasivat itsenäistä Suomea.
https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html
ttps://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kansanvaltuuskunta
Punaiset tuhosivat tykillä navetan eläimineen ja lasten muistiin tuskanhuudot jäi mieleen.Täällä taas kellarissa lapset piilossa kun punaiset pakeni ja onneksi ollut aikaa polttaa päärakennusta.Valepukuiset punaiset tappoivat taas kiduttamalla nuoren miehen.Saksalaiset sai sitten sankarin vastaanoton vapauttajina.Myös toukotyöt oli tehty hevosilla joille sitten löysi oikeat omistajat myöhemmin kun oli kartanoista varastettu.
Vierailija kirjoitti:
Koko mun suku murhattiin sillon. Totta joka sana!
Jep. ja sä olet sitten koeputkiaikuinen, kun ei ole sitä sukua.
Punaiset ampuivat isosetäni tämän aittaan. Olivat tulleet kerjäämään ruokaa ja isosetä ei ilmeisesti ollut valmis lahjoittamaan riittävästi, kun oli liuta omia muksujakin ruokittavana. Vaimo oli varoitellut että älä mene niiden kanssa, kun ei tiedä mitä ne tekee, mies oli todennut että ei kai ne mitään pahaa tee kun ei hänkään ole tehnyt heille.
Sekä punaisia että valkoisia sukulaisia löytyy. Eräs esi-isäni oli punainen ja kaatui taistelussa, olosuhteet tapahtumille eivät ole koskaan selvinneet. Toinen punainen sukulainen kuoli nälkään sodan jälkeen vankileirillä. Omaisille nämä olivat tietysti karmeita juttuja.
Ihan hyvä, että historiasta voi puhua. Mutta onneksi (toivottavasti) koskan enää ei kansa jakaannu noin kahtia. Kenen etu se olisi, että aketaan keskenänme tappelemaan?
Juu...