Lue keskustelun säännöt.
En halua isääni lapseni elämään
05.04.2018 |
Vanhempani ovat yhä naimisissa. Isäni ei koskaan ole ollut meistä lapsistaan kiinnostunut. Olen 30+v enkä koskaan muista tehneeni hänen kanssaan mitään, siskoni samoin. Emme nytkään soittele tai pidä suoraan yhteyttä. Hän asuu yhä äitini kanssa, ja moikkaan kun näet mutta siinäpä se. Taustalla on mm. Alkoholismia ja se kuinka hän pienenä ollessamme elätti myös toista perhettä/naista, jolloin elimme tosi köyhästi.
Tämä siis taustana - emme ole olleet tekemisissä sen jälkeen kun lähdin kotoa. Äitini haluaa edelleen olla hänen kanssaan naimisissa, ja se toki on oma valinta.
Nyt kun sain alkuvuodesta lapsen (ja isäni on toki vanhempi, sairastellut ja ehkä havahtunut ettei kukaan äitini lisäksi käynyt sairaalassa jne), isäni on ollut hänestä tosi kiinnostunut. Kävi kerran äitini kanssa katsomassa ja minä vein lapsen heille (n. 3h matkan päässä eli vaatii yötä olemisen). Hän myös kuulemma puhuu usein lapsesta.
Ongelma on, että mulle tekee tosi pahaa nähdä lapseni sellaisen ihmisen kanssa, joka on käytännössä koko ikäni kohdellut mua (ja siskoani) kuin ilmaa ja nyt sitten herännyt yhtäkkiä isoisyyteensä. Tuli oikein ahdistunut olo käydä vanhemmilla lapsen kanssa, ja toki harmittaa äitini puolesta, joka on lapsesta myös innoissaan & hyvä hänen kanssaan, jos emme kävisi siellä. Tekee todella pahaa antaa lapseni isäni syliin, kun takanamme on niin synkeä ja pimeä historia. En siksi myöskään luota häneen.
Pitääkö minun vain niellä omat tunteeni vai voinko estää lapsen näkemästä isääni? Wn toki tiedä miten kauan hän haluaa ja jaksaa olla edes isoisän roolissa, kun ei meitä lapsiakaan alkuinnostuksen jälkeen jaksanut. Toisaalta lapseni ei tulisi kärsiä vanhoista haavoista, mutta toisaalta onko onko "hypätä sukupolvi" ja unohtaa omat lapsensa täysin.
Kokemuksia / mielipiteitä?
Kommentit (55)
Kiitos paljon kommentistasi! Olen tuntenut suuria tunnontuskia asian suhteen. Loppujen lopuksi pitää kait tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Eli ei välejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli sama tilanne. Minusta ja veljestäni ei ollut kiinnostunut, mutta lapsenlapsista on. Annoin pitkin hampain tilaisuuden ja nyt meidänkin välit on paremmat, mutta ei missään nimessä "normaalit" . Uskalsin jopa kysyä isältä miksi me emme ikinä kiinnostaneet häntä. Vastaus oli, että kun olim lapsi meillä meni tosi huonosti rahallisesti ja hänellä vaan ei meinannut kasetti kestää, kun oli häätöuhka ja rahat lopussa ja meille piti esittää just toisin ettei me huolestuta lapsina, että riittääkö ruoka. Isä ajatteli, että ilman meitä lapsia olis paremmin ja tekiskö itsemurhan jos työt lähtee alta, niin perhe sais jotain tukia. Nyt lapsenlapsille riittää aika ja jaksaminen ihan eri tavalla kuin silloin 25 vuotta sitten, kun joutui miettimään, että jos lapselle ostaa sopivat kengät niin syökö aikuiset tällä viikolla muuta kuin näkkäriä. Kuulemma sellaisiakin aikoja oli, että meille sanottiin, että nyt on vähän huono olo, ei tee mieli ruokaa ihan siksi, että riitti meille lapsille ja äidilleni pidemmäksi aikaa yksi ruoka.
Hieno näkökulman muutos. Kiitos kun avasit tilannettanne! Tuohan kuulostaa tosi ylevältä ja huomaavaiselta, ja tosi raadolliselta.
Meillä on tietoisesti pidetty sivusuhteita perheyksikön rinnalla ja jopa ostettu asunto yhdelle naiselle, samalla kun äitini paikkaili meidän vaatteitamme ettemme mene risaisissa housuissa kouluun. Hyvin erilaiset tarkoitusperät siis kyseessä. Tällaisista vääryyksistä en pääse yli koskaan, luulen mä.
Ap
Toisaalta, miksi kieltäisit äidiltäsi isoäitiyden onnen? Oliko hän huono äiti sinulle? Hänen elämänsä on varmasti ollut raskasta pettävän miehen kanssa, mutta hän on ymmärryksensä mukaan toiminut kuten koki parhaaksi ja halunnut pitää kodin ehyenä. - Ja todennäköisesti kaikesta huolimatta rakastanut miestään.
Mies tyypillisesti pehmenee vanhetessaan ja muuttuu feminiinisemmäksi kaikin puolin kun testosteronitaso laskee.
Vaikkei ollut kummoinen isä, ehkä olisi hyvä isoisä.
Mitä luulet saavuttavasi kostamalla vanhukselle, joka on ehkä "parantanut tapansa"?
- Joitakuita vuosia sitten halusin ns. näyttää isälleni, joka ei ollut todellakaan isän rooliaan minun suhteeni hoitanut. Sitten hän kuoli ykskaks ja tuntui kuin olisi pudonnut pohja jalkojeni alta. En saanut kostoani, mikä se nyt sitten olisi ollutkaan. Olin elätellyt katkeruutta ja sitten totesin, ettei sillä ollut mitään merkitystä. Tunsin itseni hiukan noloksi. Että semmoinen oli eräs kasvukipujen päätös.
Ole iloinen jos isäsi on kiinnostunut lapsestasi. Eikä tuo isän käyttäytyminen kauhean kamalalta kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olisin kuuitenkin sitä mieltä,että pidä edes jonkinlaiset,"asialliset" välit.Onhan ihmisellä oikeus muuttua,en voi tietää,onko isäsi tosissaan vai eikö.
Uskon,että olet kokenut vaikeita asioita,mutta miksi tahdot vielä lyödä ja miksi tahdot erottaa lapsesi isoisästään.Oletko varma ettei hän vanhempana nouseyttämään,jos et ole antanut hänelle mahdollisuutta tutustua isoisään.
Ei välttämättä yökyläilyä,paitsi jos äitisikin haluaisi,niin lyöt silloin häntäkin.Et voi pakottaa häntä eroamaan vanhasta miehestään,kun ei ole sitä aiemminkaan tehnyt.En puolustele isääsi,mutta anna nyt jonkinlainen mahdollisuus.Uskon,että sinulla on helpompaa itselläsi sitten kun häntä ei enää ole,kuin jos olisit sulkenut oven kokonaan.
Itsehän päätät,mutta vanhempana naisena neuvoisin näin.Nuorena ollaan aina niin ehdottomia,onko se aina oikein?
P.S.Piti olla "nouse syyttämään sinua "jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vastaavassa tilanteessa ongelmana se, että isäni on jonkinasteisen alkoholidementian seurauksena yllättävän aggressiivinen. Meinasi tulla silmille ja uhosi kädet leveänä ihan lapseni pään vieressä. Ja nyt ei ymmärrä lainkaan, miksi en lasta viimeksi mukana tuonut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavoitteena ei siis ole kostaa millään tavoin. Miksi haluaisin lapseni viettävän aikaa minulle käytännössä tuntemattoman miehen kanssa, johon en luota ja joka on aikaisemmin minut ja odorukseni pettänyt kerta toisensa jälkeen? Vain siksikö, että on sukua?
Kysymys on mielestäni samasta asiasta kuin että miksi en anna lapseni hengata naapuritalon vanhan ukon kanssa, jota en tunne. Miksi antaisin, vainko siksi että asuu naapurissa?
Ap
Niin mutta kyllä sä kostat,oli tarkoitukses mikä tahansa.Älä sitten vuodata krokotiilinkyyneleitä kun muodon vuoksi olet hautajaisissa.En tahdo olla ilkeä,ymmärrän sinua,mutta armahda myösheitä,joita ilman sinua ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen kysymys. Varmasti vaikea erottaa omat tunteet ja lapsen paras.
Mielestäni isoisä ei "ansaitse" normaalia isoisyyttä eikä luottamusta kuin ajan kanssa jos silloinkaan, koska ap:lla on ihan syytä olla luottamatta häneen täysin. Kuitenkin olisi lapselle mukavaa saada hyvä kokemus ilman kaunaa, joten en ehkä kannata kokonaan pois sulkemista.
No joo, mua isä hakkasi tosi pahasti lapsena ja nuorena kunnes täysikokoisena aikuisena pieksin ukon sairaalaan. Ei siitä sen enempää, nyt kuitenkin esittää maailman paras isoisä-lookkia kaikille, vaikka näkee ainoaa lastenlastaan noin kerran vuodessa vartin ajan. Naurattaa ja säälittää ukon meininki. Viimeistään hautajaisissa aion kertoa totuuden kaikille sureville, jotka pitävät tätä isoisää miehistä parhaimpana. Kirjoitan ehkä jopa kirjan kaikista tapahtumista, päiväkirjat ja tapahtumat on tallennettuna tästä mulkerosta 40 vuoden ajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin mutta eihän noita tapauksia voi rinnastaa.Ei kai aviorikos ole sama kuin pahoinpitely.
Isäsi on tajunnut elämästä sellaista, mitä ei ole ymmärtänyt ennen. Hän on tajunnut, miten lapsesta kasvaa tasapainoinen ja onnellinen, ja hän haluaisi varmistaa, että lapsenlapsensa saisi kaiken hyvän ja onnen. Hän ehkä ajattelee olleensa nuorena jotenkin sokea kaikelle tälle, ei ole ymmärtänyt oman toimintansa vaikutuksia.
Voisitko kysyä häneltä suoraan, miksi hän kohtelee lapsenlastaan eri tavoin kun kohteli omia lapsiaan? Toivottavasti hän osaisi pukea ajatuksensa sanoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Isäsi on tajunnut elämästä sellaista, mitä ei ole ymmärtänyt ennen. Hän on tajunnut, miten lapsesta kasvaa tasapainoinen ja onnellinen, ja hän haluaisi varmistaa, että lapsenlapsensa saisi kaiken hyvän ja onnen. Hän ehkä ajattelee olleensa nuorena jotenkin sokea kaikelle tälle, ei ole ymmärtänyt oman toimintansa vaikutuksia.
Voisitko kysyä häneltä suoraan, miksi hän kohtelee lapsenlastaan eri tavoin kun kohteli omia lapsiaan? Toivottavasti hän osaisi pukea ajatuksensa sanoiksi.
En valitettavasti usko mihinkään näin ylevään, eikä siitä ole näyttöjä. Uskon hänen heränneen, kun tosiaan makasi tovin sairaalassa eikä äitini lisäksi kukaan käynyt katsomassa. Sen edestään löytää. Elämänsä kunnossa ei nähnyt tarpeelliseksi huolehtia lapsistaan tai edes vaimostaan, ja nyt vanhana & sairaana näkee, ettei ympärillä ole siksi ihmisiä, joka välittäisivät.
Kuten kerroin, minulla ei ole keskusteluyhteyttä isääni ollut kymmeniin vuosiin(tai no, koskaan), enkä voita mitään sillä että avaisin sen nyt. Kuten eräs kommentoija hoksasi, perimmiltäni en edelleenkään luota mieheen, varsinkin kun avioliiton ulkopuoliset suhteet jatkuvat yhä (käsittääkseni enemmän hyväksikäyttönä ja rahan saamiseen). Haluan suojella lastani samalta välinpitämättömyydeltä, minkä itse lapsena koin. Koskaanhan ei tiedä, jos isäni taas kyllästyy. Käsittääkseni meidänkin kanssamme hän ihan pienenä jaksoi touhuta (tosin emme muista siskoni kanssa tästä mitään).
Mun mielestä sun pitäisi antaa isällesi mahdollisuus ja lapselle suhde isoisäänsä. Ihminen voi muuttua. Eikö ole vain plussaa mitä enemmän lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä.
Itsellä näitä ”paska” vanhempi oli kaksi eikä ole kumpikaan lapseni elämässä. Kyllä ne kovaa yrittää, mutta elämä on.
Ei kaikkea voi eikä pidä unohtaa, vaikka niistä ei saakkaan jäädä katkeraksi. Hyvin voit kieltää
isältäsi lapsenlapsensa mikäli se vain on mahdollista. Tsemppiä paljon, noi on rankkoja asioita ja isoja päätöksiä ja lopulta joku aina häviää.