Miksi lapsien annetaan häiriökäyttäytyä?
En ole uskovainen, mutta tänään näin demonin riivaaman pikkupojan ratikassa. Huusi kuin riivattu ja tauotta. Ja arvaamatta hyökkäsi lyömään ratikan ovea, jonka jälkeen huiski hanskalla äitiään. Arvatkaa mitä äiti teki? Voivotteli ja pyysi varovasti poikaa lopettamaan. Sitten tämä uljas auktoriteetti kysyi pojalta, että haluaako se jäädä seuraavalla pysäkillä pois, johon poika vastasi korkeimmalla kaiulla, ettei hän kävele, uhkaus ei siis toteutunut ja ratikkaan jäi sama hullunmylly päälle. Onko oikeesti nykyvanhemmat näin kädettömiä, että lapset saa riehua miten tahtoo ihmisten ilmoilla?
Kommentit (111)
Äiti pelkää puuttua, ettei saa lasua.
Nykyään pitäisi olla kelakorvattava manauspalvelu :D
Eivät ole. Miksi niin kuvittelet?
Mielenkiinnolla odotan millaiseksi syrjäytyneiden osuus kasvaa, kun tälle sukupolvelle aikuisena tulee pettymykset ja pahat mielet vastaan.
Mammat vaan roikkuu av:lla eikä välitä lapsistaan
Minkä takia lapsi riehui? Tylsää nostaa taas erityislapsikortti, mutta se on aina mahdollista. Esim. autisti kun saa tantrumin, sitä ei minkään sortin auktoriteetti estä. Vähän sama kuin koittaisi estää epilepsiakohtauksen. Se vaan kuuluu oireisiin.
Tai jos lapsi oli vaan väsynyt tai nälkäinen. Voi olla hankala hillitä lasta ja lapsen hillitä itseään. Noita seikkoja toki voi jonkun verran ennaltaehkäistä.
Vierailija kirjoitti:
On. Ei ymmärretä enää yhteisön hyvää, kun ajatellaan sen lapsen mahdollista pahaa mieltä.
Mutta samaan aikaan voivotellaan, kun ei enää mistään löydy sitä yhteisöllisyyttä, eli "koko kylän pitäisi kasvattaa". Todellinen riemu nousee, jos täälläkin uskaltautuu kritisoimaan esim. noiden lapsukaisten kauppa-, bussi-, ravintola- tai muuta käyttäytymistä. Siinä vaiheessa kyllä löytyy jämäkkyyttä. Rajoja ei sen sijaan lainkaan.
Kukaan, ei kukaan saa arvostella näitä kullannuppuja, ei vaikka ne sylkisivät päälle ja nakkelisivat paskaa silmille. "Kun on erityislapsi, eli on ADHD ja muut kirjainyhdistelmät", jotka oikeuttavat aiheuttamaan häiriötä ja syömään maksamatta kaupassa, riehumaan julkisissa ja pilaamaan läsnäolijoiden illallisen tai kirjastokäynnin jne.
Meillä kävi taannoin tällainen äitinsä kanssa kylässä. Saldona melkein pilalle mennyt perintöliina (tarjosin mehut ym. toiseen pöytään, mutta se "mulle arvokas" liina piti saada paskottua) ym. mukavaa, vaikka juoksin kiitettävästi pennun perässä, samalla kun äitinsä istui persiillään, mussutti vadit tyhjiksi ja pälisi tauotta. En ehtinyt edes kuulla mitä puhui. Kakara katseli pirullisesti silmiin ja ihan selvästi suunnitelmallisesti alkoi tuhota paikkoja. Oli niin tottunut 24/7 huomioon, ettei voinut olla viittä minuuttia pöydän ääressä syömässä.
Tuttavaperheen adoptiolapsi, jo teini, on jotain ihan hirvittävää. Kävelee keittiön tasoilla paistinpannujen ym. yli, on roikkunut kalliiden kylmäkoneiden ovet irti, ei saa itse lautasta kaapista (matkaa 1 metri ruokapöydästä), ei mene vapaaehtoisesti suihkuun, koulumenestys ala-arvoista, kiusaa muita, haistattaa pa*kat, napauttelee ivallisesti, huutaa muiden puhujien päälle, ottaa aina itse ensin jne. Vanhemmat vain tuijottavat ääliömäinen ilme naamallaan "meidän pikku kultaa" ja ovat valmiina palvelukseen pienenkin inahduksen kuultuaan. Kukaan ei tästä lapsesta tykkää. On kuopus ja isin kulta, muut lapset fiksuja onneksi.
Voin vain kuvitella millaista näiden perheiden elämä on tulevaisuudessa, kun ei mitään auktoriteettia ole.
Hmmm...mitä äidin olisi pitänyt tehdä?
A) huutaa ”ole hiljaa”. Ja mikään ei muutu.
B) ottaa pojasta kiinni, ja koko ratikka olisi todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
C) työntää poika ratikasta ulos. Ja koko ratikka taas todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
D) jäädä itse pois seuraavalla pysäkillä. Itsepäinen poika olisi jäänyt ratikkaam ja äidistä tehty lasu.
E) ?
Nykyään yhteiskunnassa on se käsitys, että jokainen vähänkin pontevampi tapa pitää kuria lapselle on julma ja haitallinen. Sen takia niitä ei uskalleta käyttää, koska pelätään lapsen saavan traumoja tai lastensuojelun ja/tai poliisin puuttuvan asiaan.
Monesti vanhemmat eivät sen takia pysty muuta kuin latelemaan noita tyhjiä uhkauksia, jotka sekä lapsi että vanhempi itse tietävät sisällöttömiksi ja merkityksettömiksi.
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...mitä äidin olisi pitänyt tehdä?
A) huutaa ”ole hiljaa”. Ja mikään ei muutu.
B) ottaa pojasta kiinni, ja koko ratikka olisi todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
C) työntää poika ratikasta ulos. Ja koko ratikka taas todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
D) jäädä itse pois seuraavalla pysäkillä. Itsepäinen poika olisi jäänyt ratikkaam ja äidistä tehty lasu.
E) ?
Vastaan A, B, C, D ja E vaihtoehdot.
Eikö ap ymmärrä, että lapsi saattoi olla erityislapsi? Eihän normaali lapsi käyttäydy noin. Erityislapselle ei voi mitään. Mietipä itseäsi sen äidin asemaan. Se äiti joutuu menemään sen lapsen kanssa kotiin ja elämään sen kanssa kymmeniä vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Joka kerta kun kulkee raitiovaunussa, on siellä häirikkö. 90% häiriön aiheuttaa aikuinen. Sellaisia ne raitiovaunut on.
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...mitä äidin olisi pitänyt tehdä?
A) huutaa ”ole hiljaa”. Ja mikään ei muutu.
B) ottaa pojasta kiinni, ja koko ratikka olisi todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
C) työntää poika ratikasta ulos. Ja koko ratikka taas todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
D) jäädä itse pois seuraavalla pysäkillä. Itsepäinen poika olisi jäänyt ratikkaam ja äidistä tehty lasu.
E) ?
Oon itse sitä mieltä että ihan normaali 3-vuotias voi hyvin käyttäytyä noin väsyneenä ja kiukkuisena, mutta itse jäisin kyllä lapsen kanssa ratikasta pois jos käytös olisi ihan mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...mitä äidin olisi pitänyt tehdä?
A) huutaa ”ole hiljaa”. Ja mikään ei muutu.
B) ottaa pojasta kiinni, ja koko ratikka olisi todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
C) työntää poika ratikasta ulos. Ja koko ratikka taas todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
D) jäädä itse pois seuraavalla pysäkillä. Itsepäinen poika olisi jäänyt ratikkaam ja äidistä tehty lasu.
E) ?Oon itse sitä mieltä että ihan normaali 3-vuotias voi hyvin käyttäytyä noin väsyneenä ja kiukkuisena, mutta itse jäisin kyllä lapsen kanssa ratikasta pois jos käytös olisi ihan mahdotonta.
Ei aina voi jäädä pois. Itse olen joskus ollut matkalla yksityiseen lääkäriin vastaavassa tilanteessa. Jos lääkäriaikaa ei käytetä, niin siitä tulee se satasen lasku.
Minusta aloituksen lapsi on 5-6-vuotias, jos tietää, paljon miltäkin ratikkapysäkiltä pitää kävellä.
Jaa. Mä en käsitä miten aikuisten miesten annetaan häiriökäyttäytyä.
Varsinkin viikonloppu iltoina KAIKKI miehet alkaa häiriökäyttäytyä, ihan kaikki. Huutelevat ihmisille ja kusevat nurkkiin.
Ja naiset.. Varsinkin nuoret naiset, ihan kamalia. Pöllivät kaupoista meikkejä ja juovat kaljaa ja mölisevät ihmisille, ihan kaikki.
Mikä aikuisia vaivaa????
Sit kaikki mummut etuilee kaupassa ja mälväävät hedelmiä, ihan kaikki.
Voisko JOKU tehdä jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Läimäykselle ehdoton EI, mutta tilanteeseen puuttumiselle täysi kannatus.
"Lässytys tai välinpitämättömyys" juuri näin. Ja entäs se vähättely. "Mitäs nyt pienistä", kunnes niistä onkin jo muodostunut isoja ongelmia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...mitä äidin olisi pitänyt tehdä?
A) huutaa ”ole hiljaa”. Ja mikään ei muutu.
B) ottaa pojasta kiinni, ja koko ratikka olisi todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
C) työntää poika ratikasta ulos. Ja koko ratikka taas todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
D) jäädä itse pois seuraavalla pysäkillä. Itsepäinen poika olisi jäänyt ratikkaam ja äidistä tehty lasu.
E) ?Oon itse sitä mieltä että ihan normaali 3-vuotias voi hyvin käyttäytyä noin väsyneenä ja kiukkuisena, mutta itse jäisin kyllä lapsen kanssa ratikasta pois jos käytös olisi ihan mahdotonta.
Ei aina voi jäädä pois. Itse olen joskus ollut matkalla yksityiseen lääkäriin vastaavassa tilanteessa. Jos lääkäriaikaa ei käytetä, niin siitä tulee se satasen lasku.
Minusta aloituksen lapsi on 5-6-vuotias, jos tietää, paljon miltäkin ratikkapysäkiltä pitää kävellä.
Lisäksi jos lääkäriaikaa ei käytetä, niin ainakin julkisen puolen lääkäri tekee automaattisesti lasun. Lääkäriajalta poisjäänti nimittäin aiheuttaa huolen siitä, miten lapsen vanhemmat huolehtivat lapsensa terveydestä.