Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsien annetaan häiriökäyttäytyä?
03.04.2018 |
En ole uskovainen, mutta tänään näin demonin riivaaman pikkupojan ratikassa. Huusi kuin riivattu ja tauotta. Ja arvaamatta hyökkäsi lyömään ratikan ovea, jonka jälkeen huiski hanskalla äitiään. Arvatkaa mitä äiti teki? Voivotteli ja pyysi varovasti poikaa lopettamaan. Sitten tämä uljas auktoriteetti kysyi pojalta, että haluaako se jäädä seuraavalla pysäkillä pois, johon poika vastasi korkeimmalla kaiulla, ettei hän kävele, uhkaus ei siis toteutunut ja ratikkaan jäi sama hullunmylly päälle. Onko oikeesti nykyvanhemmat näin kädettömiä, että lapset saa riehua miten tahtoo ihmisten ilmoilla?
Kommentit (111)
Tää kyllä näkyy aikuisten käytöksessä. Valmennan 4-7-vuotiaita lapsia. Yksi lapsi alkoi aina itkeä/kieltäytyi toimimasta kun ei saanut olla hippa tms. Tästä syystä kollega aina valitsi hänet tai jos ei valinnut, antoi hänen ymmärtää että on muka hippa. Lopulta puutuin asiaan ja sanoin että antaa itkeä. Ei mennyt montaa kertaa, että tyytyi kohtaloonsa.
On olemassa oikeasti hankalia lapsia, mutta joskus käytös on aikuisten kädettömyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Mä en käsitä miten aikuisten miesten annetaan häiriökäyttäytyä.
Varsinkin viikonloppu iltoina KAIKKI miehet alkaa häiriökäyttäytyä, ihan kaikki. Huutelevat ihmisille ja kusevat nurkkiin.
Ja naiset.. Varsinkin nuoret naiset, ihan kamalia. Pöllivät kaupoista meikkejä ja juovat kaljaa ja mölisevät ihmisille, ihan kaikki.
Mikä aikuisia vaivaa????
Sit kaikki mummut etuilee kaupassa ja mälväävät hedelmiä, ihan kaikki.Voisko JOKU tehdä jotain?
Miksi vertaat vanhempien seurassa häiriköiviä lapsia ja itsekseen toimivia nuoria/aikuisia/vanhuksia? Kasvatuksen ja rajojen puutteesta olis nyt kyse.
Nämä nyt ovat juuri niitä kuritta tai huomiotta kasvaneita lapsia suurin osa. Kun se kaikki lähtee sieltä kotoa.
Poliisi on ylityöllistetty myymälävarkaiden ym. häiriköiden taholta. Ei riitä resurssit. Mun mielestä ainakin ois mamin ja daddyn heiniä kattella, ettei tuollaiset jo 8-vuotiaat vetele pussikaljaa kaduilla tekemässä ilkivaltaa ja rötöksiä.
Meidän rivitaloyhtiön pihaan pesiytyi tällainen "jengi", (iät n. 7-14v) joka alkoi tuhota paikkoja ja touhuta mitä nyt vain tuollaiset keksii. Tehtiin porukalla iso työ, että saatiin loppumaan. Hallitukset keskenään...
Tavoitin yhden vanhemmat, kun näin mistä ovesta meni, ohi kun ajelin. Ihan naapurustosta oli. Painelin juttusille, mutta sieltähän tuli kovalla uholla heti, että ei meidän poika jne. Kerroin tuntomerkit ja myös sen, että olen ystävällisesti liikkeellä, vaikka voisin tehdä todella ikävää kiusaa ilmoittamalla kouluun ja heittäytymällä hankalaksi. Todistajat oli, useat olivat pojan nähneet.
Aikani kun juttelin, alkoi isä (epäilen, että uusioperhe) vähätellä poikaa, joka saapui paikalle sattumalta ja pelästyi minut nähdessään. Näytti uhkaavalta ja voin kuvitella, kuinka on varmaan voinut kotiin päästyä vähintäänkin läimäyttää. Huusi pojalle "Pyyhi saatana tuo ivallinen virne naamaltasi".
Pyysin, että keskustelisivat keskenään ja "eipä mulla muuta, jos vaan rauhassa saan jatkossa olla". Onneksi loppui sekin siihen. Poikaa en enää nähnyt ja heidän asunto oli myynnissä melkein heti tuon jälkeen...
Sä elät jotenkin kauhean mustassa ja ikävässä maailmassa, jossain kuopassa.
Miksi kaikki äidit on lihavia ja ei pidä itsestään huolta. Miksi kaikki miehet on väkivaltaisia, laiskoja paskoja? Miksi kaikki maah.muut. on seksirikollisia? Miksi kaikki nuoret naiset on pinnallisia pissiksiä?
Kerronko tarinan minäkin kaikesta mihin olen törmännyt niin siitä tulee joku totuus..?
Että kaikki on ja kaikki antaa ja kaikki ja kaikki ja kaikki.Ja sinä voisit opetella keskustelemaan. Kysyin miksi menet aivan asian viereen? Miksi? Kurittomista kakaroista ja heidän löppösvanhemmista nyt oli juttua.
Menet henkilökohtaisuuksiin väittäen millainen mielestäsi ole jne. Väität että yleistän, kaikki, kaikki jne. Nämä ovat kokemusta ja sitä kautta esimerkkejä. Mulla on myös oikein mainioita kokemuksia hyvästä vanhemmuudesta, mutta ei nyt siitä ole kyse. Olen myös ihan varmasti sinua kokeneempi ja vanhempi.
Mutta jutustele sinä ikävistä vanhuksista jne, niin me muut jatketaan keskustelua ap:n aloittamasta aiheesta. Hyvät päivänjatkot.
Ps. Jos tunnistit itsesi tällaiseksi vanhemmaksi, niin onneksi olkoon, hyvä että kolahti...
Jestas. Se kakara saattoi olla vaikka vammainen joka siellä ap.n tarinassa riehui.
Ei se että sinä olet ääliö tee kaikista ääliötä.
Eikä se ettei joku saa lastaan kuriin tee kaikista vanhemmista kasvatuskyvyttömiä lepsuja.
"eikö vanhemmat osaa kasvattaa lapsiaan kun näin yhden joka ei osannut"
"miksi kaikki teinitytöt varastaa kaupasta kun näin yhden joka varasti"
Jos ei osaa kuin provoten keskustella jostain vaivaamaan jääneestä randomikakarasta, niin voi jättää keskustelematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...mitä äidin olisi pitänyt tehdä?
A) huutaa ”ole hiljaa”. Ja mikään ei muutu.
B) ottaa pojasta kiinni, ja koko ratikka olisi todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
C) työntää poika ratikasta ulos. Ja koko ratikka taas todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
D) jäädä itse pois seuraavalla pysäkillä. Itsepäinen poika olisi jäänyt ratikkaam ja äidistä tehty lasu.
E) ?Kuljin lapseni kanssa kahdella bussilla uimakouluun, kun tämä oli 3-vuotias. Sanoin ennen bussiin menemistä, että bussissa ei sitten voi huutaa tai riehua, vaan muille matkustajille pitää antaa matkustusrauha. Olen myös sanonut lapselle ennen kauppaan menoa, että siellä ei saa huutaa tai riehua, vaan pitää huomioida muut asiakkaat. Nykyään, jos 4-vuotiaalle sanoo, miten bussissa tai kaupassa käyttäydytään, vastaus on "joo joo mä tiedän, ettei siellä saa huutaa". Toki lapsissa on eroja, mutta ennakoinnista ei ole ainakaan mitään haittaa. Lisäksi kannattaa huolehtia, ettei lapsi ole väsynyt tai nälkäinen.
No, näin minäkin olen tehnyt. Mutta mitä JOS tuo tilanne sattuu ratikassa, mitä sitten teet? Olettaen, että lapsesi on juuri aloituksen kaltainen jästipää (oli sitten erityislapsi tms).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia lapsi riehui? Tylsää nostaa taas erityislapsikortti, mutta se on aina mahdollista. Esim. autisti kun saa tantrumin, sitä ei minkään sortin auktoriteetti estä. Vähän sama kuin koittaisi estää epilepsiakohtauksen. Se vaan kuuluu oireisiin.
Tai jos lapsi oli vaan väsynyt tai nälkäinen. Voi olla hankala hillitä lasta ja lapsen hillitä itseään. Noita seikkoja toki voi jonkun verran ennaltaehkäistä.Suurin osa erityislapsia on erityislapsia juuri kasvatuksen ja vahvan aikuisen läsnäolon puutteen tähden. Ei toki kaikki. Ja juu ei, väsynyt tai nälkäinen lapsi ei riehu noin, jos hänellä on terve kiintymyssuhde paikalla olevaan vanhempaansa. Voi tätä selitysten ja ymmärtämisten määrää. Miettikääs vähän, millaisissa oloissa ihmislaji on tullut toimeen ja lapset joutuneet selviytymään. Nyt pikku mussukat ei kestä edes itseään, kun häneltä ei vaadita mitään. Lasta voi todellakin vaatia käyttäytymään, sen sijaan että hänelle annetaan oikeus riehua ja vähät välittää muista ihmisistä. Ja sitä enne lapsi tarvitsee hyvän kiinymyssuhteen hoivaajaansa, jonka varassa kasvaa ja harjoittaa mm itsetäätelyä ja pettymyksen sietoa. Kuolikohan ennen kaiki erityislapset pois, kun heidän erityisyyttään ei ruuanhankinnalta ehditty jatkuvasti hyysätä? Vai mitä heille tapahtui? Vaikea kuvitella että jossain viljapellon reunalla tai työläisten suurperheessä ihan hirveästi oli riehuvia erityislapsia- kun tärkeintä oli suunnata kaikkkien energia elämän perusasioiden ylläpitoon. Ja juu, varmasti siellä täällä on se erityislapsi, kuten autisti joka kohtauksen saa. Ja silloin tilanne on ymmärrettävä. Mutta aika iso osa lapsista on erityislapsia tasan vastuuttomien vellihousuvanhempiensa laiminlyöntien takia. Lapselta voi VAATIA asioita. Mutta silloin pitää vaatia myös itseltään asioita ja opettaa niitä pikkuhiljaa lapsilleen.
Mun työkaverilla taitaa olla juuri tällainen erityislapsi, nyt eskari-ikäinen. Kuulemma asperger ja ADHD. Vanhemmat erosivat pojan ollessa pieni, isä oli väkivaltainen, päihteet mukana kuvioissa. Nyt lapsi kulkee kahden kaupungin väliä tavatakseen isäänsä. Äiti meni juuri uusiin naimisiin lyhyen seurustelun jälkeen. Lapsi ainokainen, ei joudu taistelemaan huomiosta pikkusisarusten kanssa. Sabotoi, lyö, rikkoo paikkoja, karkailee. Äiti vain voivottelee, että mikseivät he saa apua ja kunnollisia tukitoimia... Onkohan itse ikinä tullut ajatelleeksi, että nopeasti vaihtuvat perhesuhteet ja vakaan aikuisen läsnäolon puute saattaisivat vaikuttaa johonkin?
Vierailija kirjoitti:
Uhmis-kohtaus. Se menee ohi aikanaan. Jotkut lapset vaan saavat voimakkaampia tantrumeita kuin toiset. Joskus on parempi antaa vain kohtauksen tulla ja antaa sen lapsen raivota oman aikansa. Kiellot ja huutamiset ei auta vaan ne provosoi lasta ja se raivo vain yltyy.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kaveri laittoi kiukuttelevan lapsensa aina rappukäytävään huutamaan. Ihmettelen ettei naapurit valittanut kun se huuto oli ihan kamalaa. Kerran teki myös meillä sen saman..
Vierailija kirjoitti:
Tää kyllä näkyy aikuisten käytöksessä. Valmennan 4-7-vuotiaita lapsia. Yksi lapsi alkoi aina itkeä/kieltäytyi toimimasta kun ei saanut olla hippa tms. Tästä syystä kollega aina valitsi hänet tai jos ei valinnut, antoi hänen ymmärtää että on muka hippa. Lopulta puutuin asiaan ja sanoin että antaa itkeä. Ei mennyt montaa kertaa, että tyytyi kohtaloonsa.
On olemassa oikeasti hankalia lapsia, mutta joskus käytös on aikuisten kädettömyyttä.
Eli nyt kun kaikki aikuiset on todettu kädettömiksi, niin voimme todeta että kaikki valmentamasi lapset olivat samanlaisia ja kaikilla yhtä kädettömät vanhemmat. Kaikki vaan on kädettömiä ja huonosti käyttäytyviä. Ja sinä paska valkku, koska tunsin kerran yhden todella paskan valkun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Täältä palstalta olen oppinut, että Suomessa on vielä aikuisia, jotka olettavat että hyvä käytös tarkoittaa tasapainoista mieltä. Ei tarkoita. Pohjois-Koreakin on täynnä hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Oikeasti lapsen kasvatus onnelliseksi ja samalla hyvin käyttäytyväksi on persoonasta riippuen vaikeaa tai hyvin vaikeaa. Väkivallalla uhkailemalla on helppo kasvattaa lapsena hyvin käyttäytyviä, aikuisena masennukseen ja ahdistukseen sairastuvia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Täältä palstalta olen oppinut, että Suomessa on vielä aikuisia, jotka olettavat että hyvä käytös tarkoittaa tasapainoista mieltä. Ei tarkoita. Pohjois-Koreakin on täynnä hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Oikeasti lapsen kasvatus onnelliseksi ja samalla hyvin käyttäytyväksi on persoonasta riippuen vaikeaa tai hyvin vaikeaa. Väkivallalla uhkailemalla on helppo kasvattaa lapsena hyvin käyttäytyviä, aikuisena masennukseen ja ahdistukseen sairastuvia ihmisiä.
Ööö.. Pohjoiskoreassa ammuskellaan ohjuksia ja niillä on reijätkin väärin päin. Kaikilla. Ja kaikki on ladyboita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...mitä äidin olisi pitänyt tehdä?
A) huutaa ”ole hiljaa”. Ja mikään ei muutu.
B) ottaa pojasta kiinni, ja koko ratikka olisi todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
C) työntää poika ratikasta ulos. Ja koko ratikka taas todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
D) jäädä itse pois seuraavalla pysäkillä. Itsepäinen poika olisi jäänyt ratikkaam ja äidistä tehty lasu.
E) ?Oon itse sitä mieltä että ihan normaali 3-vuotias voi hyvin käyttäytyä noin väsyneenä ja kiukkuisena, mutta itse jäisin kyllä lapsen kanssa ratikasta pois jos käytös olisi ihan mahdotonta.
Ei aina voi jäädä pois. Itse olen joskus ollut matkalla yksityiseen lääkäriin vastaavassa tilanteessa. Jos lääkäriaikaa ei käytetä, niin siitä tulee se satasen lasku.
Minusta aloituksen lapsi on 5-6-vuotias, jos tietää, paljon miltäkin ratikkapysäkiltä pitää kävellä.
Juu, ei tietenkään aina voi, mutta tekisin niin jos mahdollista.
Totta kyllä, että ulkopuolisten ei kannattaisi hirveästi miettiä lasten/vanhempien käyttäytymistä ja mikä siinä onkaan pielessä. Jokaisella on heikkoja hetkiä, myös kasvattajana, se ei tarkoita että jokin olisi välttämättä pahemmin pielessä. Harvoin näkee sellaista, että äidillä/isällä on selkeästi jotain vakavampia ongelmia, mä luulen, että olen tähän mennessä (olen 40v) nähnyt 2 sellaista tilannetta.
No olisin varmaan itse jäänyt junasta pois seuraavalla pysäkillä. Mutta jos on pakollinen meno eikä pois voi jäädä, sitten vaan pitää purra hammasta ja koittaa pysyä rauhallisena ja tietenkin estää lasta rikkomasta mitään tai satuttamasta.
Jos lapsi olisi rauhoittunut millä tahansa sanoilla - ne olisi varmasti vanhemman toimesta sanottu. Ja varmaan ne olikin jo sanottu moneen kertaan aikaisemmin. Tilanne oli varmaan jokaiselle tukala, sille lapselle itselleenkin.
Parasta noissa yleensä olisi jos joku ulkopuolinen uskaltaisi rauhassa tulla puhumaan lapselle. Mitenkään raivoamatta tai vanhempaa haukkumatta. Paras jos osaa puhua tilanteessa vanhemman auktoriteettia vahvistaen. Esim. oman poikani (silloin 4v) kanssa tulin puheterapiasta vauva kainalossa. Poika lähti juoksemaan keskelle vilkasta parkkipaikkaa, minä jolkutin perässä vauva sylissä ja oli vielä pirun liukasta talviaikaan. Huutoni ja käskyni kaikui kuuroille korville.... Onneksi tilanteessa oli vanhempi herrasmies, joka pysäytti poikani ja sanoi selvästi mutta rauhallisesti että "nyt sinun pitää kuunnella mitä äiti sanoo, täällä on tosi vaarallista juosta koska voit juosta auton alle, äidille tulisi tosi paha mieli jos sinulle sattuisi jotain". Siis ihan samat mitä itse olin lapselleni sanonut ja tuhansia kertoja, mutta vieraan sanomana sillä oli lapselle heti suurempi painoarvo. Lapsi rauhottui samantien. Sitä kautta lapseni oppi mielestäni myös sosiaalista käytöstä; että hänen käytöksensä vaikuttaa myös muihin kuin omaan äitiin ja muutkin kiinnittää hänen tekemisiinsä huomiota. Hän oppi myös ottamaan vastaan palautetta muilta kuin omalta äidiltä. Kovin tärkeitä taitoja; mutta hirveän vaikeita joskus oppia tässä suomalaisessa, umpisulkeutuneessa kulttuurissa. Jossa ehkä on totuttu tukistamaan ne lapset hiljaiseksi kotona, jotta sitten julkisilla paikoilla riittää pelkä mulkoilu lapsen suuntaan. Joka on siis hyvin, hyvin haitallista lapsen henkiselle kehitykselle.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...mitä äidin olisi pitänyt tehdä?
A) huutaa ”ole hiljaa”. Ja mikään ei muutu.
B) ottaa pojasta kiinni, ja koko ratikka olisi todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
C) työntää poika ratikasta ulos. Ja koko ratikka taas todistanut pojan potkimista, kun yrittää saada kiinni
D) jäädä itse pois seuraavalla pysäkillä. Itsepäinen poika olisi jäänyt ratikkaam ja äidistä tehty lasu.
E) ?Kuljin lapseni kanssa kahdella bussilla uimakouluun, kun tämä oli 3-vuotias. Sanoin ennen bussiin menemistä, että bussissa ei sitten voi huutaa tai riehua, vaan muille matkustajille pitää antaa matkustusrauha. Olen myös sanonut lapselle ennen kauppaan menoa, että siellä ei saa huutaa tai riehua, vaan pitää huomioida muut asiakkaat. Nykyään, jos 4-vuotiaalle sanoo, miten bussissa tai kaupassa käyttäydytään, vastaus on "joo joo mä tiedän, ettei siellä saa huutaa". Toki lapsissa on eroja, mutta ennakoinnista ei ole ainakaan mitään haittaa. Lisäksi kannattaa huolehtia, ettei lapsi ole väsynyt tai nälkäinen.
No, näin minäkin olen tehnyt. Mutta mitä JOS tuo tilanne sattuu ratikassa, mitä sitten teet? Olettaen, että lapsesi on juuri aloituksen kaltainen jästipää (oli sitten erityislapsi tms).
Varmaan kantaisin huutavan lapsen ulos, jos ennakointi ja sanominen ratikassa eivät auttaisi. Jos siis olisi mahdollista jäädä pois. Luulisi, että vanhempi kuitenkin tuntee lapsensa ja tietää, onko vaarana, että lapsi saa kilarit. Sitten voidaan keskustella myöhemmin, miksi lapsi veti pultit. Ja totesin kyllä aikaisemmin, että lapsissa on eroja.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ihmettelen miten ihmeessä kauppareissullakin tulee vastaan aina lapsia, jotka huutaa ja itkee ja parkuu ihan sydämensä kyllyydestä ihan koko sen kauppareissun, parkkipaikalta kassoille. Mitä ihmettä?
Itsellä neljä lasta ja ihan tosissaan, heistä kukaan ei ole koskaan huutanut, itkenyt tai raivonnut missään julkisella paikalla. Jonkun pienen äkinän saattavat päästää, mutta eivät todellakaan ole kukaan saaneet mitään raivaria missään.
Mitä te niille lapsille teette?
Mulla on kaksi lasta, joista molemmat pääsääntöisesti käyttäytyvät hyvin. Mutta...esikoinen ei koskaan saanut edes kotona näitä kuuluisia itkupotkuraivareita. Sen sijaan ihan samalla tavalla, tai todennäköisesti jopa tiukemmin kasvatettu kuopus kyllä sai (2-5-vuotiaana), myös muutaman kerran kaupassa ja bussissa, ja ne alkoivat ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta, jostain lähes huomaamattomasta triggeristä. Kuopus on muutenkin tulinen ja suuttuu herkästi, ja tämä on hänellä ihan synnynnäistä. Hän ei rauhoitu halaamalla, silittämällä eikä puhumalla, vaan ainoa tapa (minkä noiden vuosien aikana keksin) on olla vieressä ja antaa raivota (siis toki kannan ulos kaupasta ja mahdollisuuksien mukaan bussista, mutta esim. kotona noin). Tää on ollut mulle aikamoinen kasvun paikka äitinä, koska mun oli todella vaikea hyväksyä, että en pysty 100% ennaltaehkäisemään enkä omalla toiminnallani lopettamaan näitä raivareita.
Ja ajattelin JUURI samoin kuin sinä kun minulla oli vain esikoiseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on aika hankala aihealue. Nykyisin kärjistetään kaikki. Jos pidät muksusi kurissa, olet automaattisesti lastasi hakkaava peto. Jos taas herranterttusi häärää ja tekee juuri niin kuin tahtoo, olet kädetön ja avuton vätys. Huono vanhempi siis joka tapauksessa. On vissiin unohdettu se kultainen keskitie. Lapselle pitää kertoa jos se tekee jotain väärin. Samoin pitää tarjota oikea tekemisen malli. Kehua voi, ja pitää, jos jossain asiassa onnistuu hyvin. Ei kuitenkaan turhista asioista (Hyvä, Pirkko-Petteri! Sä osaat tosi hyvin hengittää!)
Tuntuu, että nyt menee tosi pahasti puurot ja vellit sekaisin niin vanhemmilta, kuin "asiantuntijoiltakin". Jatkuvasti keksitään uusia teorioita lasten kasvatuksesta, ja jos et heti ota niitä omaksesi, teet väärin. Ensin pyrittiin lopettamaan perheväkivalta (tukistaminen, luunapit yms.) ja hyvä niin. Sitten alettiin karsimaan sen väkivallan henkistä puolta. Lasta ei enää saanut ojentaa sanallisestikaan, vaan kaikesta piti neuvotella. Kun ei sekään toimi, otettiin hivenen verran takapakkia, ja lasta alettiin pitelemään kiinni ja laittamaan jäähylle. Nyt on huomattu että sekin on väärin. Eihän kukaan enää julkisella paikalla uskalla ojentaa/kasvattaa omaa lastaan, koska aina teet jotain jonkun muun mielestä väärin.
Ennen koko kylä kasvatti lapsen. Kummit, tädit, sedät, tuttavat ja tuntemattomatkin huolehtivat, ettei lapsi joudu huonoille teille. Nykyisin koko kylä vahtii sen lapsen kasvattamista ja vaan odottaa kieli pitkällä vanhemman virhettä jonka voi sitten postata someen ruodittavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Täältä palstalta olen oppinut, että Suomessa on vielä aikuisia, jotka olettavat että hyvä käytös tarkoittaa tasapainoista mieltä. Ei tarkoita. Pohjois-Koreakin on täynnä hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Oikeasti lapsen kasvatus onnelliseksi ja samalla hyvin käyttäytyväksi on persoonasta riippuen vaikeaa tai hyvin vaikeaa. Väkivallalla uhkailemalla on helppo kasvattaa lapsena hyvin käyttäytyviä, aikuisena masennukseen ja ahdistukseen sairastuvia ihmisiä.
Normaali ruumiillinen kurittaminen on yhtä vähän väkivaltaa kuin lapsen syliin ottaminen on vapaudenriisto tai lelun takavarikointi on varkaus.
Varmaan 3/4 suomalaisista on sellaisia joita on kuritettu ruumiillisesti lapsena, eikä olla onnettomia, masentuneita tai ahdistuneita.
Aikuisenakin ongelmaisiksi tulevat sen sijaan ne, joiden vanhemmat ovat lähteneet niiden "vaikeiden tai hyvin vaikeiden" kasvatuskeinojen linjalle ja epäonnistuneet niissä, jolloin lapsi on tottunut olemaan välittämättä säännöistä tai toisista ihmisitä.
Minusta nykylapset ja nuoret käyttäytyvät huomattavasti paremmin, kuin vielä 70-80-luvulla. Kiitos pitkien hoitovapaiden, kunnallisen päiväkodin ja koulun, jossa jo pienestä pitäen annetaan varhaiskasvatusta ja opetetaan käytöstapoja, vaikka lapsi ei niitä saisikaan kotona.
Lapsen riuhumisen taustalla on aina jokin syy, eikä ole mikään uusi ilmiö, lapsi voi olla väsynyt, janoinen, nälkäinen tai taustalla voi olla myös sairaus.
Se mikä on uusi ilmiö, on aikuisten suvaitsemattomuus ja pahansuopaisuus.
Ennen lasta huomioi ja kasvatti koko kylä. Jos lapsi oli levoton tai riuhui, joku ulkopuolinen saattoi tulla hänelle juttelemaan. Ja ratikassa saattoi rahastaja tulla rauhoittamaan lasta ja se tehtiin hyvätahtoisesti ja iloisella mielellä, eikä se ketään häirinnyt, sama muissa julkisissa tiloissa.
Tätä samaa virttähän mitä ap. laulaa, on veisattu jokaisen sukupolven kohdalla ja oli ajanjakso mikä tahansa, sillä jotkut kuvittelevat olevansa parempia kuin edellinen tai seuraava sukupolvi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ihmettelen miten ihmeessä kauppareissullakin tulee vastaan aina lapsia, jotka huutaa ja itkee ja parkuu ihan sydämensä kyllyydestä ihan koko sen kauppareissun, parkkipaikalta kassoille. Mitä ihmettä?
Itsellä neljä lasta ja ihan tosissaan, heistä kukaan ei ole koskaan huutanut, itkenyt tai raivonnut missään julkisella paikalla. Jonkun pienen äkinän saattavat päästää, mutta eivät todellakaan ole kukaan saaneet mitään raivaria missään.
Mitä te niille lapsille teette?Mulla on kaksi lasta, joista molemmat pääsääntöisesti käyttäytyvät hyvin. Mutta...esikoinen ei koskaan saanut edes kotona näitä kuuluisia itkupotkuraivareita. Sen sijaan ihan samalla tavalla, tai todennäköisesti jopa tiukemmin kasvatettu kuopus kyllä sai (2-5-vuotiaana), myös muutaman kerran kaupassa ja bussissa, ja ne alkoivat ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta, jostain lähes huomaamattomasta triggeristä. Kuopus on muutenkin tulinen ja suuttuu herkästi, ja tämä on hänellä ihan synnynnäistä. Hän ei rauhoitu halaamalla, silittämällä eikä puhumalla, vaan ainoa tapa (minkä noiden vuosien aikana keksin) on olla vieressä ja antaa raivota (siis toki kannan ulos kaupasta ja mahdollisuuksien mukaan bussista, mutta esim. kotona noin). Tää on ollut mulle aikamoinen kasvun paikka äitinä, koska mun oli todella vaikea hyväksyä, että en pysty 100% ennaltaehkäisemään enkä omalla toiminnallani lopettamaan näitä raivareita.
Ja ajattelin JUURI samoin kuin sinä kun minulla oli vain esikoiseni.
Minullakin on kaksi lasta, tuollaisia kuin sinun. Toinen rauhallinen ja toinen ei. Esikoinen oli vaikea, ja pahimmillaan hän oli 4-6-vuotiaana. Ihan lopulta hän oppi hillitsemään itsensä vasta teininä. Nyt hän on 18 v, ja hänen arvaamattomuutensa on poistunut vasta parin vuoden aikana.
Minkin opin, että paras tapa on vain antaa hänen raivota. Kaikki yrittäminen vain pahentaa tilannetta,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia lapsi riehui? Tylsää nostaa taas erityislapsikortti, mutta se on aina mahdollista. Esim. autisti kun saa tantrumin, sitä ei minkään sortin auktoriteetti estä. Vähän sama kuin koittaisi estää epilepsiakohtauksen. Se vaan kuuluu oireisiin.
Tai jos lapsi oli vaan väsynyt tai nälkäinen. Voi olla hankala hillitä lasta ja lapsen hillitä itseään. Noita seikkoja toki voi jonkun verran ennaltaehkäistä.Suurin osa erityislapsia on erityislapsia juuri kasvatuksen ja vahvan aikuisen läsnäolon puutteen tähden. Ei toki kaikki. Ja juu ei, väsynyt tai nälkäinen lapsi ei riehu noin, jos hänellä on terve kiintymyssuhde paikalla olevaan vanhempaansa. Voi tätä selitysten ja ymmärtämisten määrää. Miettikääs vähän, millaisissa oloissa ihmislaji on tullut toimeen ja lapset joutuneet selviytymään. Nyt pikku mussukat ei kestä edes itseään, kun häneltä ei vaadita mitään. Lasta voi todellakin vaatia käyttäytymään, sen sijaan että hänelle annetaan oikeus riehua ja vähät välittää muista ihmisistä. Ja sitä enne lapsi tarvitsee hyvän kiinymyssuhteen hoivaajaansa, jonka varassa kasvaa ja harjoittaa mm itsetäätelyä ja pettymyksen sietoa. Kuolikohan ennen kaiki erityislapset pois, kun heidän erityisyyttään ei ruuanhankinnalta ehditty jatkuvasti hyysätä? Vai mitä heille tapahtui? Vaikea kuvitella että jossain viljapellon reunalla tai työläisten suurperheessä ihan hirveästi oli riehuvia erityislapsia- kun tärkeintä oli suunnata kaikkkien energia elämän perusasioiden ylläpitoon. Ja juu, varmasti siellä täällä on se erityislapsi, kuten autisti joka kohtauksen saa. Ja silloin tilanne on ymmärrettävä. Mutta aika iso osa lapsista on erityislapsia tasan vastuuttomien vellihousuvanhempiensa laiminlyöntien takia. Lapselta voi VAATIA asioita. Mutta silloin pitää vaatia myös itseltään asioita ja opettaa niitä pikkuhiljaa lapsilleen.
Nyt on pakko puuttua ohiksena keskusteluun.
Sinä et oikeasti tiedä erityislapsista yh-tään mitään. Joku autismi esimerkiksi on synnynnäinen neurologinen piirre, jota ei todellakaan poisteta millään kasvatuksella, ei myöskään aiheuteta.
Todella asiaton siis tuo sinun kommenttisi "Suurin osa erityislapsia on erityislapsia juuri kasvatuksen ja vahvan aikuisen läsnäolon puutteen tähden". Osa on, psyykkisesti oirehtivista osa, heistäkään eivät kaikki.
Toinen seikka. Totta kai autistisenkin lapsen käytöstä pyritään hillitsemään. Pakkohan se on! Väitän pähkiväni kasvatusta ja panostavani siihen huomattavasti enemmän kuin sinä, selvästikin normilapsen äiti. Kamppailen asian kanssa aivan jatkuvasti, luen aiheesta opuksia, mietin tehoavia keinoja terapeuttien kanssa.
Kas kun haastavaan erityislapseen eivät TEHOA samat konstit kuin normilapseen.
Minulla ei ole autistinen lapseni oikeastaan ikinä saanut julkisia raivokohtauksia, mutta huutanut on kyllä. Jos siihen alkaisi reagoida kielloilla ja käskytyksellä - kuten normilapsen huutokohtaukseen - tilanne vain pahenee. Parhaiten tehoaa yllätysmomentti: vaikkapa juuri kysymys jostakin asiasta, jolloin lapsi lopettaa huutamisen ja alkaa harkita vastausta.
Sivullisesta saattaa vaikuttaa, että "höh, se ei osaa pitää kuria, kun alkaa kysellä jotakin kiukuttelevalta lapselta" - mutta KUN SE HUUTO EI OLE KIUKUTTELUA, vaan autistinen lapsi purkaa siinä sosiaalisen tilanteen tuomaa stressiä ja hämmennystä ennakoimattomasta tapahtumien käänteestä.
Tämä nyt vaan ihan esimerkkinä siitä, että toiminnan syyt ja toimintaan tehoavat konstit eivät ole välttämättä kaikilla lapsilla samat.
Siksi niitä on sivullisen ja varsinkin asiaa tuntemattoman aika turha alkaa mutu-moralisoida.
Pääasia, että tilannetta vanhempi yrittää selvittää. Minä en ole oikeastaan ikinä törmännyt tilanteeseen, jossa vanhemmat eivät olisi pyrkineet lopettamaan lapsensa kiukkukohtausta. Se sitten vähän vaihtelee, miten hyvin ja nopeasti pyrkimykset tuottavat hedelmää.
-as-lapsen surullinen äiti-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ihmettelen miten ihmeessä kauppareissullakin tulee vastaan aina lapsia, jotka huutaa ja itkee ja parkuu ihan sydämensä kyllyydestä ihan koko sen kauppareissun, parkkipaikalta kassoille. Mitä ihmettä?
Itsellä neljä lasta ja ihan tosissaan, heistä kukaan ei ole koskaan huutanut, itkenyt tai raivonnut missään julkisella paikalla. Jonkun pienen äkinän saattavat päästää, mutta eivät todellakaan ole kukaan saaneet mitään raivaria missään.
Mitä te niille lapsille teette?Mulla on kaksi lasta, joista molemmat pääsääntöisesti käyttäytyvät hyvin. Mutta...esikoinen ei koskaan saanut edes kotona näitä kuuluisia itkupotkuraivareita. Sen sijaan ihan samalla tavalla, tai todennäköisesti jopa tiukemmin kasvatettu kuopus kyllä sai (2-5-vuotiaana), myös muutaman kerran kaupassa ja bussissa, ja ne alkoivat ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta, jostain lähes huomaamattomasta triggeristä. Kuopus on muutenkin tulinen ja suuttuu herkästi, ja tämä on hänellä ihan synnynnäistä. Hän ei rauhoitu halaamalla, silittämällä eikä puhumalla, vaan ainoa tapa (minkä noiden vuosien aikana keksin) on olla vieressä ja antaa raivota (siis toki kannan ulos kaupasta ja mahdollisuuksien mukaan bussista, mutta esim. kotona noin). Tää on ollut mulle aikamoinen kasvun paikka äitinä, koska mun oli todella vaikea hyväksyä, että en pysty 100% ennaltaehkäisemään enkä omalla toiminnallani lopettamaan näitä raivareita.
Ja ajattelin JUURI samoin kuin sinä kun minulla oli vain esikoiseni.
Minullakin on kaksi lasta, tuollaisia kuin sinun. Toinen rauhallinen ja toinen ei. Esikoinen oli vaikea, ja pahimmillaan hän oli 4-6-vuotiaana. Ihan lopulta hän oppi hillitsemään itsensä vasta teininä. Nyt hän on 18 v, ja hänen arvaamattomuutensa on poistunut vasta parin vuoden aikana.
Minkin opin, että paras tapa on vain antaa hänen raivota. Kaikki yrittäminen vain pahentaa tilannetta,
Kiva kuulla, että en ole ehkä ihan hakoteillä! t. edellinen
No ihan sama juttu. En todellakaan edes lähtisi tämän laumani kanssa mihinkään, jos en voisi olla melko varma että kaikki käyttäytyvät. Se asia on tehty täysin selväksi, miten missäkin ollaan, eikä ketään häiritä.
Ei se nyt niin vaikeaa ole.