Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsien annetaan häiriökäyttäytyä?
03.04.2018 |
En ole uskovainen, mutta tänään näin demonin riivaaman pikkupojan ratikassa. Huusi kuin riivattu ja tauotta. Ja arvaamatta hyökkäsi lyömään ratikan ovea, jonka jälkeen huiski hanskalla äitiään. Arvatkaa mitä äiti teki? Voivotteli ja pyysi varovasti poikaa lopettamaan. Sitten tämä uljas auktoriteetti kysyi pojalta, että haluaako se jäädä seuraavalla pysäkillä pois, johon poika vastasi korkeimmalla kaiulla, ettei hän kävele, uhkaus ei siis toteutunut ja ratikkaan jäi sama hullunmylly päälle. Onko oikeesti nykyvanhemmat näin kädettömiä, että lapset saa riehua miten tahtoo ihmisten ilmoilla?
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Minusta nykylapset ja nuoret käyttäytyvät huomattavasti paremmin, kuin vielä 70-80-luvulla. Kiitos pitkien hoitovapaiden, kunnallisen päiväkodin ja koulun, jossa jo pienestä pitäen annetaan varhaiskasvatusta ja opetetaan käytöstapoja, vaikka lapsi ei niitä saisikaan kotona.
Lapsen riuhumisen taustalla on aina jokin syy, eikä ole mikään uusi ilmiö, lapsi voi olla väsynyt, janoinen, nälkäinen tai taustalla voi olla myös sairaus.
Se mikä on uusi ilmiö, on aikuisten suvaitsemattomuus ja pahansuopaisuus.Ennen lasta huomioi ja kasvatti koko kylä. Jos lapsi oli levoton tai riuhui, joku ulkopuolinen saattoi tulla hänelle juttelemaan. Ja ratikassa saattoi rahastaja tulla rauhoittamaan lasta ja se tehtiin hyvätahtoisesti ja iloisella mielellä, eikä se ketään häirinnyt, sama muissa julkisissa tiloissa.
Tätä samaa virttähän mitä ap. laulaa, on veisattu jokaisen sukupolven kohdalla ja oli ajanjakso mikä tahansa, sillä jotkut kuvittelevat olevansa parempia kuin edellinen tai seuraava sukupolvi.
Aa-men! Tuota paheksunnan määrää.... usein paheksuja on lapsivihamielinen vela, anteeksi nyt rehellinen mielipiteeni.
Vakaumuksellinen "ei-mulle-räkänaamoja" -vela näkee lapsissa vain kielteiset puolet, koska pyrkii siten vahvistamaan käsitystä omien valintojensa paremmuudesta.
Inhimillistähän se on, samalla lailla kuin ihmiset pyrkivät ostettuaan uuden auton lukemaan vain kehuvia arvioita hankinnastaan.
Todellisuudessa lapset yleensä käyttäytyvät ihan hyvin ja vanhempansa pyrkivät kasvattamaan heistä kunnollisia aikuisia. Jos joku ei niin toimi, siitä on todella aivovammaista vetää tuollaisia otsikoita kuin mitä ap tekee, oletusarvona, että KAIKKI vanhemmat antavat lasten käyttäytyä häiritsevästi, kun yksi ipana niin teki julkisessa kulkuvälineessä, ja olettaen, että siinäKÄÄN tapauksessa kyse oli vanhemman puutteellsista kasvatustaidoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Täältä palstalta olen oppinut, että Suomessa on vielä aikuisia, jotka olettavat että hyvä käytös tarkoittaa tasapainoista mieltä. Ei tarkoita. Pohjois-Koreakin on täynnä hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Oikeasti lapsen kasvatus onnelliseksi ja samalla hyvin käyttäytyväksi on persoonasta riippuen vaikeaa tai hyvin vaikeaa. Väkivallalla uhkailemalla on helppo kasvattaa lapsena hyvin käyttäytyviä, aikuisena masennukseen ja ahdistukseen sairastuvia ihmisiä.
Normaali ruumiillinen kurittaminen on yhtä vähän väkivaltaa kuin lapsen syliin ottaminen on vapaudenriisto tai lelun takavarikointi on varkaus.
Varmaan 3/4 suomalaisista on sellaisia joita on kuritettu ruumiillisesti lapsena, eikä olla onnettomia, masentuneita tai ahdistuneita.
Aikuisenakin ongelmaisiksi tulevat sen sijaan ne, joiden vanhemmat ovat lähteneet niiden "vaikeiden tai hyvin vaikeiden" kasvatuskeinojen linjalle ja epäonnistuneet niissä, jolloin lapsi on tottunut olemaan välittämättä säännöistä tai toisista ihmisitä.
Väkivalta, jota ruumiillinen kuritus on, siirtyy sukupolvelta toiselle ja se on ainoa tapa millä he osaavat ratkaista ongelmat, sillä malli on opittu lapsena, kun muita keinoja ei ole esim. puhuminen/keskustelu. Ja sitten ihmetellään, miksi maailmalla soditaan.
Nämä ovat aina hauskoja juttuja. Näette yhden vilauksen jonkun perheen elämästä ja teette päätelmänne. Mistäs tiedät ap, oliko lapsi esim, sairas, oliko kotona tapahtunut jotain ikävää, oliko päiväkodissa kiusattu tms? Et tiedä, älä siis tuomitse. Lapset tuntevat asiat kokonaisvaltaisesti kropassaa, toisin kuin aikuiset.
Nämä ovat samaa luokkaa kuin se että nykyäidit eivät viitsi jutella lastensa kanssa vaan antavat tabletin käteen, kuten minulle tultiin kerran sanomaan kun olin ottanut tabletin mukaan lääkärireissulle jossa tiesin menevä aikaa jonossa. Huomauttaja ei tiennyt sitä että se oli ensimmäinen kerta kun lapsi edes sai tabletin käteensä, sitä että luen lapselle n 10 kirjaa päivässä, tai sitä että juttelen ja olen jutellut lapsen kanssa vauvasta saakka paljon myös ulkona ja lapsi on kielellisesti hyvin kehittynyt. Huomauttaja ei tiennyt sitä että olin juuri eronnut ja jäänyt lapse n kanssa kahden, ja oli menossa lääkäriin oman sairauteni vuoksi. Näistä syistä otin tabletin mukaan jotta lapsen olisi mukavampi olla asioilla kanssani ja ja ettei saisi raivareita ja häiritisi muita. En jaksanut kertoa tätä kaikkea närkästyjälle.
Näille närkästyjille ei mikään ole koskaan hyvin, varsinkin ne jotka inhovat lapsia närkästyvät jo kun näkevät sellaisen.
Vierailija kirjoitti:
No olisin varmaan itse jäänyt junasta pois seuraavalla pysäkillä. Mutta jos on pakollinen meno eikä pois voi jäädä, sitten vaan pitää purra hammasta ja koittaa pysyä rauhallisena ja tietenkin estää lasta rikkomasta mitään tai satuttamasta.
Jos lapsi olisi rauhoittunut millä tahansa sanoilla - ne olisi varmasti vanhemman toimesta sanottu. Ja varmaan ne olikin jo sanottu moneen kertaan aikaisemmin. Tilanne oli varmaan jokaiselle tukala, sille lapselle itselleenkin.
Parasta noissa yleensä olisi jos joku ulkopuolinen uskaltaisi rauhassa tulla puhumaan lapselle. Mitenkään raivoamatta tai vanhempaa haukkumatta. Paras jos osaa puhua tilanteessa vanhemman auktoriteettia vahvistaen. Esim. oman poikani (silloin 4v) kanssa tulin puheterapiasta vauva kainalossa. Poika lähti juoksemaan keskelle vilkasta parkkipaikkaa, minä jolkutin perässä vauva sylissä ja oli vielä pirun liukasta talviaikaan. Huutoni ja käskyni kaikui kuuroille korville.... Onneksi tilanteessa oli vanhempi herrasmies, joka pysäytti poikani ja sanoi selvästi mutta rauhallisesti että "nyt sinun pitää kuunnella mitä äiti sanoo, täällä on tosi vaarallista juosta koska voit juosta auton alle, äidille tulisi tosi paha mieli jos sinulle sattuisi jotain". Siis ihan samat mitä itse olin lapselleni sanonut ja tuhansia kertoja, mutta vieraan sanomana sillä oli lapselle heti suurempi painoarvo. Lapsi rauhottui samantien. Sitä kautta lapseni oppi mielestäni myös sosiaalista käytöstä; että hänen käytöksensä vaikuttaa myös muihin kuin omaan äitiin ja muutkin kiinnittää hänen tekemisiinsä huomiota. Hän oppi myös ottamaan vastaan palautetta muilta kuin omalta äidiltä. Kovin tärkeitä taitoja; mutta hirveän vaikeita joskus oppia tässä suomalaisessa, umpisulkeutuneessa kulttuurissa. Jossa ehkä on totuttu tukistamaan ne lapset hiljaiseksi kotona, jotta sitten julkisilla paikoilla riittää pelkä mulkoilu lapsen suuntaan. Joka on siis hyvin, hyvin haitallista lapsen henkiselle kehitykselle.....
Tehtäväsi on itse hoitaa lapsesi lasvatus, ei ulkoistaa auktoriteettisi vahvistamista jollekin ulkopuoliselle. Ei noita ystävällisesti lapsesi huomioivia vanhempia herrasmiehiä ole joka tilanteessa. Myöskään lapsesi huonosta käytöksestä ei voi syyttää muita suomalaisia tai suomalaista kulttuuria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olisin varmaan itse jäänyt junasta pois seuraavalla pysäkillä. Mutta jos on pakollinen meno eikä pois voi jäädä, sitten vaan pitää purra hammasta ja koittaa pysyä rauhallisena ja tietenkin estää lasta rikkomasta mitään tai satuttamasta.
Jos lapsi olisi rauhoittunut millä tahansa sanoilla - ne olisi varmasti vanhemman toimesta sanottu. Ja varmaan ne olikin jo sanottu moneen kertaan aikaisemmin. Tilanne oli varmaan jokaiselle tukala, sille lapselle itselleenkin.
Parasta noissa yleensä olisi jos joku ulkopuolinen uskaltaisi rauhassa tulla puhumaan lapselle. Mitenkään raivoamatta tai vanhempaa haukkumatta. Paras jos osaa puhua tilanteessa vanhemman auktoriteettia vahvistaen. Esim. oman poikani (silloin 4v) kanssa tulin puheterapiasta vauva kainalossa. Poika lähti juoksemaan keskelle vilkasta parkkipaikkaa, minä jolkutin perässä vauva sylissä ja oli vielä pirun liukasta talviaikaan. Huutoni ja käskyni kaikui kuuroille korville.... Onneksi tilanteessa oli vanhempi herrasmies, joka pysäytti poikani ja sanoi selvästi mutta rauhallisesti että "nyt sinun pitää kuunnella mitä äiti sanoo, täällä on tosi vaarallista juosta koska voit juosta auton alle, äidille tulisi tosi paha mieli jos sinulle sattuisi jotain". Siis ihan samat mitä itse olin lapselleni sanonut ja tuhansia kertoja, mutta vieraan sanomana sillä oli lapselle heti suurempi painoarvo. Lapsi rauhottui samantien. Sitä kautta lapseni oppi mielestäni myös sosiaalista käytöstä; että hänen käytöksensä vaikuttaa myös muihin kuin omaan äitiin ja muutkin kiinnittää hänen tekemisiinsä huomiota. Hän oppi myös ottamaan vastaan palautetta muilta kuin omalta äidiltä. Kovin tärkeitä taitoja; mutta hirveän vaikeita joskus oppia tässä suomalaisessa, umpisulkeutuneessa kulttuurissa. Jossa ehkä on totuttu tukistamaan ne lapset hiljaiseksi kotona, jotta sitten julkisilla paikoilla riittää pelkä mulkoilu lapsen suuntaan. Joka on siis hyvin, hyvin haitallista lapsen henkiselle kehitykselle.....
Tehtäväsi on itse hoitaa lapsesi lasvatus, ei ulkoistaa auktoriteettisi vahvistamista jollekin ulkopuoliselle. Ei noita ystävällisesti lapsesi huomioivia vanhempia herrasmiehiä ole joka tilanteessa. Myöskään lapsesi huonosta käytöksestä ei voi syyttää muita suomalaisia tai suomalaista kulttuuria.
Ulkoistaminen on eri asia kuin vahvistaminen. Me eletään yhteiskunnassa, ja lapset kasvaa yhteiskuntaan vain olemalla osa sitä pienestä pitäen. Jos haluat muuttaa jotain yhteiskunnassa, sinun kannattaisi kantaa oma kortesi kekoon, eikä vaan seurata kaikkea sivusta naama nurinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ap ymmärrä, että lapsi saattoi olla erityislapsi? Eihän normaali lapsi käyttäydy noin. Erityislapselle ei voi mitään. Mietipä itseäsi sen äidin asemaan. Se äiti joutuu menemään sen lapsen kanssa kotiin ja elämään sen kanssa kymmeniä vuosia.
Miehenä kamala katsoa että tällainen viesti on saanut pelkästään alapeukkuja. Naisystävälläni on lievästi autistinen poika. Siinä ei paljoa kasvatukset auta kun kohtaus lyö yllättäen päälle. Vaatii suurta taitoa ja kärsivällisyyttä luovia noissa tilanteissa. Itse en ikinä pystyisi samaan suoritukseen mihin hän pystyy.
Autistinen kohtaus on toki oma lukunsa, ja autistin vanhemmille varmasti kehittyy oma (vaihtelevasti) toimiva tapansa selvittää tällaiset tilanteet. Kukaan ei varmasti täällä ole paheksumassa vanhempia joilla on vaikeuksia pitää oikeasti toimintarajoitteista lasta kurissa.
Ongelmana on kuitenkin vallalla oleva asenne "erityislapselle ei voi mitään". Tällä asenteella kun lähestyy jokaista lasten aiheuttamaa ongelmatilannetta, saadaan aikaiseksi varsinainen hullunmylly josta varmaan moni opettaja voi kertoa lisää. Erityislapsi-diagnoosi myös on joskus hieman hämmentävä. Kyllä, lapsia on erilaisia: erityisiä, tavallisia ja epätavallisia. Toimettomana lapsen kapinoinnin sivusta seuraaminen ei ole kuitenkaan missään tapauksessa hyvä tapa kasvattaa.
Kaikille lapsille pitää opettaa elämän sääntöjä ja käyttäytymistä, niin autisteille ja erityislapsille kuin ihan tavallisillekin tallaajille, ja siihen käytettäviä menetelmiä ei pitäisi liikaa rajoittaa ja paheksua. Esimerkiksi ulkopuolisen aikuisen tilanteeseen puuttuminen on monesti hyvä tapa "herättää" lapsi, eikä sen pitäisi olla millään tavalla epänormaalia niin kauan kun pysytään tietyissä rajoissa eikä tehdä tilanteesta lapselle liian uhkaavaa.
Edellä mainittu parkkipaikan setä on hyvä esimerkki. Monet "lapsille ei voi mitään"-ihmiset saattavat pitää tuollaista tilanteeseen puuttumista pelottavana lapsen uhkailuna, itse pitäisin sitä tervetulleena herätteenä omalle autojen seassa juoksentelevalle lapselleni.
Vierailija kirjoitti:
Minusta nykylapset ja nuoret käyttäytyvät huomattavasti paremmin, kuin vielä 70-80-luvulla. Kiitos pitkien hoitovapaiden, kunnallisen päiväkodin ja koulun, jossa jo pienestä pitäen annetaan varhaiskasvatusta ja opetetaan käytöstapoja, vaikka lapsi ei niitä saisikaan kotona. .
Monet opettajat ovat tuosta kyllä eri mieltä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ap ymmärrä, että lapsi saattoi olla erityislapsi? Eihän normaali lapsi käyttäydy noin. Erityislapselle ei voi mitään. Mietipä itseäsi sen äidin asemaan. Se äiti joutuu menemään sen lapsen kanssa kotiin ja elämään sen kanssa kymmeniä vuosia.
Miehenä kamala katsoa että tällainen viesti on saanut pelkästään alapeukkuja. Naisystävälläni on lievästi autistinen poika. Siinä ei paljoa kasvatukset auta kun kohtaus lyö yllättäen päälle. Vaatii suurta taitoa ja kärsivällisyyttä luovia noissa tilanteissa. Itse en ikinä pystyisi samaan suoritukseen mihin hän pystyy.
Autistinen kohtaus on toki oma lukunsa, ja autistin vanhemmille varmasti kehittyy oma (vaihtelevasti) toimiva tapansa selvittää tällaiset tilanteet. Kukaan ei varmasti täällä ole paheksumassa vanhempia joilla on vaikeuksia pitää oikeasti toimintarajoitteista lasta kurissa.
Ongelmana on kuitenkin vallalla oleva asenne "erityislapselle ei voi mitään". Tällä asenteella kun lähestyy jokaista lasten aiheuttamaa ongelmatilannetta, saadaan aikaiseksi varsinainen hullunmylly josta varmaan moni opettaja voi kertoa lisää. Erityislapsi-diagnoosi myös on joskus hieman hämmentävä. Kyllä, lapsia on erilaisia: erityisiä, tavallisia ja epätavallisia. Toimettomana lapsen kapinoinnin sivusta seuraaminen ei ole kuitenkaan missään tapauksessa hyvä tapa kasvattaa.
Kaikille lapsille pitää opettaa elämän sääntöjä ja käyttäytymistä, niin autisteille ja erityislapsille kuin ihan tavallisillekin tallaajille, ja siihen käytettäviä menetelmiä ei pitäisi liikaa rajoittaa ja paheksua. Esimerkiksi ulkopuolisen aikuisen tilanteeseen puuttuminen on monesti hyvä tapa "herättää" lapsi, eikä sen pitäisi olla millään tavalla epänormaalia niin kauan kun pysytään tietyissä rajoissa eikä tehdä tilanteesta lapselle liian uhkaavaa.
Edellä mainittu parkkipaikan setä on hyvä esimerkki. Monet "lapsille ei voi mitään"-ihmiset saattavat pitää tuollaista tilanteeseen puuttumista pelottavana lapsen uhkailuna, itse pitäisin sitä tervetulleena herätteenä omalle autojen seassa juoksentelevalle lapselleni.
Toki pitää, mutta tässä keskustelussa oli kyse myös siitä, että ap (ja monet muutkin) ovat nähneet yhden tilanteen, jossa lapsen käytös on ärsyttänyt heitä, ja päätellyt siitä, että lapsessa/vanhemmassa on jotain pielessä, ja mahdollisesti koko nykyisessä kasvatuskulttuurissa. Kuitenkin pienet lapset, myöskään ei-erityislapset, eivät pysty aina hillitsemään itseään julkisella paikalla, ja on lähes mahdotonta toimia niin, että lasta ei koskaan joutuisi viemään julkiselle paikalle väsyneenä, nälkäisenä tai kiukkuisena. Siksi toivoisi hieman suhteellisuudentajua sivullisten ajatteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nykylapset ja nuoret käyttäytyvät huomattavasti paremmin, kuin vielä 70-80-luvulla. Kiitos pitkien hoitovapaiden, kunnallisen päiväkodin ja koulun, jossa jo pienestä pitäen annetaan varhaiskasvatusta ja opetetaan käytöstapoja, vaikka lapsi ei niitä saisikaan kotona. .
Monet opettajat ovat tuosta kyllä eri mieltä...
Itse asiassa aina kun olen kuullut tai lukenut sellaisen opettajan, joka on opettanut jo 60-70-luvulla, puhuvan asiasta, viesti on ollut se, että lapset käyttäytyvät nykyään yleisesti paremmin (tosin sitten erityislapsia on nykyään enemmän tavallisissa luokissa).
Toisekseen, ainoa aiheesta Suomessa tehty pitkittäistutkimus (Lea Pulkkisen/myöhemmin Katja Kokon johtama Lapsesta aikuiseksi -tutkimus) on osoittanut samaa, että lapset käyttäytyvät nykyään paremmin kuin 60-70-luvuilla. Yhtenä syynä pidetään ruumiillisen kurituksen vähenemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Täältä palstalta olen oppinut, että Suomessa on vielä aikuisia, jotka olettavat että hyvä käytös tarkoittaa tasapainoista mieltä. Ei tarkoita. Pohjois-Koreakin on täynnä hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Oikeasti lapsen kasvatus onnelliseksi ja samalla hyvin käyttäytyväksi on persoonasta riippuen vaikeaa tai hyvin vaikeaa. Väkivallalla uhkailemalla on helppo kasvattaa lapsena hyvin käyttäytyviä, aikuisena masennukseen ja ahdistukseen sairastuvia ihmisiä.
Normaali ruumiillinen kurittaminen on yhtä vähän väkivaltaa kuin lapsen syliin ottaminen on vapaudenriisto tai lelun takavarikointi on varkaus.
Varmaan 3/4 suomalaisista on sellaisia joita on kuritettu ruumiillisesti lapsena, eikä olla onnettomia, masentuneita tai ahdistuneita.
Aikuisenakin ongelmaisiksi tulevat sen sijaan ne, joiden vanhemmat ovat lähteneet niiden "vaikeiden tai hyvin vaikeiden" kasvatuskeinojen linjalle ja epäonnistuneet niissä, jolloin lapsi on tottunut olemaan välittämättä säännöistä tai toisista ihmisitä.
Väkivalta, jota ruumiillinen kuritus on, siirtyy sukupolvelta toiselle ja se on ainoa tapa millä he osaavat ratkaista ongelmat, sillä malli on opittu lapsena, kun muita keinoja ei ole esim. puhuminen/keskustelu. Ja sitten ihmetellään, miksi maailmalla soditaan.
Ruumiillinen kuritus ei ole väkivaltaa vaan yksi keino rangaista lasta. Rangaistuksia tarvitaan, koska pelkkä puhuminen ja keskustelu ei todellakaan aina riitä. Silloin kun puhe ei auta niin kuritus on usein paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Täältä palstalta olen oppinut, että Suomessa on vielä aikuisia, jotka olettavat että hyvä käytös tarkoittaa tasapainoista mieltä. Ei tarkoita. Pohjois-Koreakin on täynnä hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Oikeasti lapsen kasvatus onnelliseksi ja samalla hyvin käyttäytyväksi on persoonasta riippuen vaikeaa tai hyvin vaikeaa. Väkivallalla uhkailemalla on helppo kasvattaa lapsena hyvin käyttäytyviä, aikuisena masennukseen ja ahdistukseen sairastuvia ihmisiä.
Normaali ruumiillinen kurittaminen on yhtä vähän väkivaltaa kuin lapsen syliin ottaminen on vapaudenriisto tai lelun takavarikointi on varkaus.
Varmaan 3/4 suomalaisista on sellaisia joita on kuritettu ruumiillisesti lapsena, eikä olla onnettomia, masentuneita tai ahdistuneita.
Aikuisenakin ongelmaisiksi tulevat sen sijaan ne, joiden vanhemmat ovat lähteneet niiden "vaikeiden tai hyvin vaikeiden" kasvatuskeinojen linjalle ja epäonnistuneet niissä, jolloin lapsi on tottunut olemaan välittämättä säännöistä tai toisista ihmisitä.
Väkivalta, jota ruumiillinen kuritus on, siirtyy sukupolvelta toiselle ja se on ainoa tapa millä he osaavat ratkaista ongelmat, sillä malli on opittu lapsena, kun muita keinoja ei ole esim. puhuminen/keskustelu. Ja sitten ihmetellään, miksi maailmalla soditaan.
Ruumiillinen kuritus ei ole väkivaltaa vaan yksi keino rangaista lasta. Rangaistuksia tarvitaan, koska pelkkä puhuminen ja keskustelu ei todellakaan aina riitä. Silloin kun puhe ei auta niin kuritus on usein paikallaan.
Ruumiillisia rangaistuksia ei tarvita, ne ovat päinvastoin haitallisia. Yksikään tutkimus, asiantuntija, lastenpsykologi tai -psykiatri ei ole samaa mieltä kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa perheissä joissa huudetaan lapsille paljon, ei saa lapsia tottelemaan tai kuuntelemaan normaalilla äänellä, kun se ääni on koko ajan sama, huutamista jo pienistä asioista kun ei enää äänen korottaminen hetkellisesti riitä ja se on hirveän kuuloista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nykylapset ja nuoret käyttäytyvät huomattavasti paremmin, kuin vielä 70-80-luvulla. Kiitos pitkien hoitovapaiden, kunnallisen päiväkodin ja koulun, jossa jo pienestä pitäen annetaan varhaiskasvatusta ja opetetaan käytöstapoja, vaikka lapsi ei niitä saisikaan kotona. .
Monet opettajat ovat tuosta kyllä eri mieltä...
Itse asiassa aina kun olen kuullut tai lukenut sellaisen opettajan, joka on opettanut jo 60-70-luvulla, puhuvan asiasta, viesti on ollut se, että lapset käyttäytyvät nykyään yleisesti paremmin (tosin sitten erityislapsia on nykyään enemmän tavallisissa luokissa).
Toisekseen, ainoa aiheesta Suomessa tehty pitkittäistutkimus (Lea Pulkkisen/myöhemmin Katja Kokon johtama Lapsesta aikuiseksi -tutkimus) on osoittanut samaa, että lapset käyttäytyvät nykyään paremmin kuin 60-70-luvuilla. Yhtenä syynä pidetään ruumiillisen kurituksen vähenemistä.
Erittäin monet pidempään lasten kanssa työskennelleet ovat sitä mieltä, että lapset tottelevat nykyään huonommin ja ovat levottomampia. Todennäköinen syy tähän on, että monet lapset eivät enää ole tottuneet ehdottomaan kuriin, vaan vanhempansa ovat aina valmiit keskustelemaan lapsen kanssa lisää ja lisää ilman, että varsinaista rajaa koskaan tulee vastaan. Esimerkiksi ennen vanhaan, kun käskit lapsiryhmää istuutumaan penkille, niin he yleensä todella istuutuivat siihen ilman mutinoita, mutta nykyään sellaisesta käskystä seuraa pitkä pakoon juoksemisen ja vastaanväittämisen kierre ennen kuin lapset (ehkä) saadaan paikalleen istumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten ärsyttää vanhemmat ketkä ei edes yritä komentaa ja antaa lasten tehdä mitä vaan..itse oisin tuossa tilanteessa ainakin yrittänyt et tuuppas tänne istumaan niin lasketaan montako pyörää näkyy matkalla ja muutenkin ottanut lapsen viereen ja sanonut et sulla taitaa olla nälkä ja otettasko vaikka banaani kaupasta kun päästään ratikasta pois..tärkeintä selvittää se lapsen tarve miksi käyttäytyy noin..onko väsy/nälkä/tylsää/haluaa vanhemman huomiota..
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat samaa luokkaa kuin se että nykyäidit eivät viitsi jutella lastensa kanssa vaan antavat tabletin käteen, kuten minulle tultiin kerran sanomaan kun olin ottanut tabletin mukaan lääkärireissulle jossa tiesin menevä aikaa jonossa. Huomauttaja ei tiennyt sitä että se oli ensimmäinen kerta kun lapsi edes sai tabletin käteensä, sitä että luen lapselle n 10 kirjaa päivässä, tai sitä että juttelen ja olen jutellut lapsen kanssa vauvasta saakka paljon myös ulkona ja lapsi on kielellisesti hyvin kehittynyt. Huomauttaja ei tiennyt sitä että olin juuri eronnut ja jäänyt lapse n kanssa kahden, ja oli menossa lääkäriin oman sairauteni vuoksi.
Huh, ehkä sittenkin kaikki älypuhelimia tuijottavat lapset ovatkin vain ensi kertaa kännykkä kädessä, ja heille kaikille luetaan vähintään 5 kirjaa päivässä.
Yksittäisessä tilanteessa henkilöön kohdistuva ja tilannetta tuntematta närkästyminen ja paheksuminen ei ole missään tapauksessa järkevää, mutta järkevää ei ole myöskään paheksumisen vähättely oman yksittäisen kokemuksensa perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nykylapset ja nuoret käyttäytyvät huomattavasti paremmin, kuin vielä 70-80-luvulla. Kiitos pitkien hoitovapaiden, kunnallisen päiväkodin ja koulun, jossa jo pienestä pitäen annetaan varhaiskasvatusta ja opetetaan käytöstapoja, vaikka lapsi ei niitä saisikaan kotona. .
Monet opettajat ovat tuosta kyllä eri mieltä...
Itse asiassa aina kun olen kuullut tai lukenut sellaisen opettajan, joka on opettanut jo 60-70-luvulla, puhuvan asiasta, viesti on ollut se, että lapset käyttäytyvät nykyään yleisesti paremmin (tosin sitten erityislapsia on nykyään enemmän tavallisissa luokissa).
Toisekseen, ainoa aiheesta Suomessa tehty pitkittäistutkimus (Lea Pulkkisen/myöhemmin Katja Kokon johtama Lapsesta aikuiseksi -tutkimus) on osoittanut samaa, että lapset käyttäytyvät nykyään paremmin kuin 60-70-luvuilla. Yhtenä syynä pidetään ruumiillisen kurituksen vähenemistä.
Kumman yleisiä vaan nämä julkiset raivarit tuntuu monilla lapsilla olevan. Eikä ennenkään läheskään kaikkia lapsia kuritettu ruumiillisesti, eli se ei selitä kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Täältä palstalta olen oppinut, että Suomessa on vielä aikuisia, jotka olettavat että hyvä käytös tarkoittaa tasapainoista mieltä. Ei tarkoita. Pohjois-Koreakin on täynnä hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Oikeasti lapsen kasvatus onnelliseksi ja samalla hyvin käyttäytyväksi on persoonasta riippuen vaikeaa tai hyvin vaikeaa. Väkivallalla uhkailemalla on helppo kasvattaa lapsena hyvin käyttäytyviä, aikuisena masennukseen ja ahdistukseen sairastuvia ihmisiä.
Normaali ruumiillinen kurittaminen on yhtä vähän väkivaltaa kuin lapsen syliin ottaminen on vapaudenriisto tai lelun takavarikointi on varkaus.
Varmaan 3/4 suomalaisista on sellaisia joita on kuritettu ruumiillisesti lapsena, eikä olla onnettomia, masentuneita tai ahdistuneita.
Aikuisenakin ongelmaisiksi tulevat sen sijaan ne, joiden vanhemmat ovat lähteneet niiden "vaikeiden tai hyvin vaikeiden" kasvatuskeinojen linjalle ja epäonnistuneet niissä, jolloin lapsi on tottunut olemaan välittämättä säännöistä tai toisista ihmisitä.
Väkivalta, jota ruumiillinen kuritus on, siirtyy sukupolvelta toiselle ja se on ainoa tapa millä he osaavat ratkaista ongelmat, sillä malli on opittu lapsena, kun muita keinoja ei ole esim. puhuminen/keskustelu. Ja sitten ihmetellään, miksi maailmalla soditaan.
Ruumiillinen kuritus ei ole väkivaltaa vaan yksi keino rangaista lasta. Rangaistuksia tarvitaan, koska pelkkä puhuminen ja keskustelu ei todellakaan aina riitä. Silloin kun puhe ei auta niin kuritus on usein paikallaan.
Ruumiillisia rangaistuksia ei tarvita, ne ovat päinvastoin haitallisia. Yksikään tutkimus, asiantuntija, lastenpsykologi tai -psykiatri ei ole samaa mieltä kanssasi.
Esimerkiksi Sinkkosen en ole kuullut lähtevän tähän ruumiillisen kurituksen demonisoijien kelkkaa, missä se julistetaan perheväkivallaksi ja julmuudeksi...
Ylipäätään asiaa on syytä lähestyä siitä näkökulmasta, että mitä tapahtuu jos joku vanhempi ei kurita lastaan ruumiillisesti. Valitettavan usein tästä on seurauksena se, että ote lapseen katoaa, kun tehokkaita rangaistuskeinoja ei enää kyetä löytämään. Jos lähdetään analysoimaan sitä kumpi on parempi vaihtoehto, kohtuullinen ruumiillinen kuritus vai kuriton lapsi joka ei tottele vanhempiaan, niin aika itsestäänselvä vastaus on ensiksi mainittu.
Sama pätee myös muihin rangaistusmenetelmiin jotka osa asiantuntijoista tai "asiantuntijoista" on tuominnut, kuten jäähyjen käyttöön. Lapsen jäähyttäminen on paljon parempi vaihtoehto kuin lapsen jääminen kurittomaksi.
Niin kauan kuin et tiedä taustalla olevia syitä, pidä mölyt mahassasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain toisessa maassa, missä koko kylä vielä kasvattaa, ratikan muut matkustajat olisivat asettuneet äidin tueksi: "Rakas lapsi, kylläpä sinulla on huono päivä tänään." "Miksi et tottele äitiäsi?" (Äidille:) "Voisinko auttaa teitä jotenkin?"
Suomessa kiusaamiskulttuuri on niin sisäistettyä, että kukaan ei puutu eikä sano mitään, kun joku kiusaa tai terrorisoi toista. Sivusilmällä katsotaan kyllä vierestä, tekeekö joku asianosaisista jonkun virheen, josta voi sitten kannella jonnekin anonyymisti. Joka tapauksessa varotaan puuttumista ja odotetaan, että joku viranomainen hoitaa asian.
Itse olen thaimaalaisessa junassa nähnyt, kun konduktööri antoi riehuvalle lapselle reippaan läimäytyksen, kun lapsen vanhemmat eivät itse sitä tehneet. Ja "yllätys yllätys", riehuminen loppui.
Siellä ei ole vajottu tähän suomalaiseen lasukulttuuriin missä ainoat vaihtoehdot ovat joko lässytys tai välinpitämättömyys.
Täältä palstalta olen oppinut, että Suomessa on vielä aikuisia, jotka olettavat että hyvä käytös tarkoittaa tasapainoista mieltä. Ei tarkoita. Pohjois-Koreakin on täynnä hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Oikeasti lapsen kasvatus onnelliseksi ja samalla hyvin käyttäytyväksi on persoonasta riippuen vaikeaa tai hyvin vaikeaa. Väkivallalla uhkailemalla on helppo kasvattaa lapsena hyvin käyttäytyviä, aikuisena masennukseen ja ahdistukseen sairastuvia ihmisiä.
Normaali ruumiillinen kurittaminen on yhtä vähän väkivaltaa kuin lapsen syliin ottaminen on vapaudenriisto tai lelun takavarikointi on varkaus.
Varmaan 3/4 suomalaisista on sellaisia joita on kuritettu ruumiillisesti lapsena, eikä olla onnettomia, masentuneita tai ahdistuneita.
Aikuisenakin ongelmaisiksi tulevat sen sijaan ne, joiden vanhemmat ovat lähteneet niiden "vaikeiden tai hyvin vaikeiden" kasvatuskeinojen linjalle ja epäonnistuneet niissä, jolloin lapsi on tottunut olemaan välittämättä säännöistä tai toisista ihmisitä.
Väkivalta, jota ruumiillinen kuritus on, siirtyy sukupolvelta toiselle ja se on ainoa tapa millä he osaavat ratkaista ongelmat, sillä malli on opittu lapsena, kun muita keinoja ei ole esim. puhuminen/keskustelu. Ja sitten ihmetellään, miksi maailmalla soditaan.
Ruumiillinen kuritus ei ole väkivaltaa vaan yksi keino rangaista lasta. Rangaistuksia tarvitaan, koska pelkkä puhuminen ja keskustelu ei todellakaan aina riitä. Silloin kun puhe ei auta niin kuritus on usein paikallaan.
Ruumiillisia rangaistuksia ei tarvita, ne ovat päinvastoin haitallisia. Yksikään tutkimus, asiantuntija, lastenpsykologi tai -psykiatri ei ole samaa mieltä kanssasi.
Esimerkiksi Sinkkosen en ole kuullut lähtevän tähän ruumiillisen kurituksen demonisoijien kelkkaa, missä se julistetaan perheväkivallaksi ja julmuudeksi...
Ylipäätään asiaa on syytä lähestyä siitä näkökulmasta, että mitä tapahtuu jos joku vanhempi ei kurita lastaan ruumiillisesti. Valitettavan usein tästä on seurauksena se, että ote lapseen katoaa, kun tehokkaita rangaistuskeinoja ei enää kyetä löytämään. Jos lähdetään analysoimaan sitä kumpi on parempi vaihtoehto, kohtuullinen ruumiillinen kuritus vai kuriton lapsi joka ei tottele vanhempiaan, niin aika itsestäänselvä vastaus on ensiksi mainittu.
Sama pätee myös muihin rangaistusmenetelmiin jotka osa asiantuntijoista tai "asiantuntijoista" on tuominnut, kuten jäähyjen käyttöön. Lapsen jäähyttäminen on paljon parempi vaihtoehto kuin lapsen jääminen kurittomaksi.
Mikään tästä ei pidä paikkaansa.
Sama! Jos minulla olisi 2/3 lapsistani ajattelisin että olen todella hyvä kasvattaja ja lapseni ovat niin mallikelpoisia ja rauhallisia. Mutta sitten on se kolmas jonka pinna on nanometrin mittainen. No, nyt isompana sitä on onnistuttu jo aika lailla venyttämään mutta 3-5 -vuotiaana hyvinkin saattoi kilahtaa ihan mistä ja missä vain. Jo vauvana reagointi oli sitä että suora huuto päälle kaikesta heti, kun sisarukset ensin ynisivät ja ähisivät ennen kuin vienosti itkeä tirauttivat.
Eli yllätys pyllätys, lapsissa on eroja. Kyllä minä sen komannenkin olen saanut ihan ihmisen lailla käyttäytymään mutta hirveä homma siinä oli. Ei ihan kaikki ole vanhempien ansiota vaikka niinhän sitä mielellään ajattelisi.