Miksi joidenkin on vaikea ottaa apua vastaan?
Millaista se on, kun avun vastaanottaminen tuntuu vaikealta? Mikä siitä tekee vaikeaa?
Ja mistä se ylipäätään juontaa, että apua on vaikea ottaa vastaan?
Tästä aiheesta aina välillä näkyy pieniä viittauksia täälläkin, mutta en oikein osaa täysin kuvitella mistä siinä on kyse. Osaako joku kuvailla tai analysoida?
Kommentit (39)
OLen tottunut pärjäämään yksin, minua ei ole juuri kukaan auttanut kapaloista päästyäni, vaan itse päinvastoin autan auliisti lähimmäisiäni. Tuntuisi oudolta jos roolit olisivat joskus toisinpäin. Se ei olisi minusta luontevaa eikä oikein.
Luottamusongelmat. Itsekin olen nuorempana ollut avoimin mielin tuon "avun" vastaanottamisen kanssa, kunnes on tullut huomattua että se pahentaakin asioita tai takana on ollut jonkun yksilön oma agenda ja minua on yritettykin hyväksikäyttää. Vaikea siinä enää ryhtyä arvioimaan mikä on oikeaa apua ja mikä viekin asiota pahemmalle tolalle. Asiaa myös pahentaa se että usein on yksin vastuussa seurauksista meni ne mihin suuntaan tahansa.
Minusta tuntuu, että jään velkaa auttajalle, ja se on epämukava tunne. Avun vastaanottaminen ei ehkä ole vaikeinta, vaan pyytäminen.
Tällä hetkellä taistelen hamstraajan talon tyhjentämisen kanssa. Se sujuu hitaasti, kun joudun kuljettamaan tavaraa käsissäni kantaen tai polkupyörällä. Painavimpia tavaroita en jaksa edes nostaa. Autokyyti jäteasemalle helpottaisi työtä paljon, mutta en vain saa suutani auki kysyäkseni.
Se apu voi olla väärää ja toimimatonta ja aiheuttaa lisää stressiä esim. perhetyö.
Voi olla myös hankala ottaa apua vastaan, jos auttajan kanssa ei halua olla tekemisissä. Tai suhtautuminen on väärää esim. puhutaan kuin pikku-lapselle tai hoetaan itsestäänselvyyksiä. Apu voi myös olla omaan aikatauluun sopimatonta. Itsellä on lasten menoja viikko täynnä, enempää ei mahdu.
Sama, tuntuu, että jään kiitollisuudenvelkaan. Että olen kerjuulla, jos en itse pärjää.
Ainakin minun päähäni takoontunut että "ei saa valittaa, olla kipeä, tee työtä vaikka sattuu, et ole oikeutettu mihinkään tukeen jos ei ole työtä, jos et pärjää kuole pois". Kuulostaa kamalalta mutta masentuneena ja huono itsetuntoisena otan nämä tosissaan.
Toisten puolesta vaikea vastata, mutta havaittu on kiusaantuminen, jopa tuosta että vien liikoja vaatteita keräyslaatikoihin.
Eikö muut vie?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän suurin syy ole ylpeys.
Sehän siis tarkoittaisi, että avun vastaanottaminen tuntuisi nöyryyttävältä. Miksi ihmeessä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että jään velkaa auttajalle, ja se on epämukava tunne. Avun vastaanottaminen ei ehkä ole vaikeinta, vaan pyytäminen.
Kyllähän nuo pyytäminen ja vastaanottaminen aika kiinteästi liittyvät toisiinsa. Silti ajattelen, että ne ovat vähän eri asioitakin. Ainakin pyytämisessä vaaditaan aktiivisuutta, joten se voi senkin vuoksi tuntua vaikealta. Vastaanottamisessa riittää passiivisempikin rooli, mutta siinä tulee sitten tuo kiitollisuudenvelka tms.
Vierailija kirjoitti:
Toisten puolesta vaikea vastata, mutta havaittu on kiusaantuminen, jopa tuosta että vien liikoja vaatteita keräyslaatikoihin.
Eikö muut vie?
Nyt en ymmärtänyt. Kenen vaatteita viet, ja kuka kiusaantuu? Kenen tässä on vaikea ottaa apua vastaan?
Jääräpäisyys. Tyhmästä päästä kärsii koko elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän suurin syy ole ylpeys.
Sehän siis tarkoittaisi, että avun vastaanottaminen tuntuisi nöyryyttävältä. Miksi ihmeessä?
Ap
Ihmisen on vaikea myöntää olevansa heikko ja tarvitsevansa apua.
No onhan se aika epämukavaa ja leimaavaa ottaa vastaan apua. :D Jos auttaja olisi vaikka lähihoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Jääräpäisyys. Tyhmästä päästä kärsii koko elämä.
Heh... En olisi älynnyt käyttää sanaa "jääräpäisyys" tässä yhteydessä. Mutta tuttu ihminen, joka on sanonut, että ei osaa ottaa apua vastaan, on myös hyvin jääräpäinen. Kommenttisi alkoi hymyilyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän suurin syy ole ylpeys.
Sehän siis tarkoittaisi, että avun vastaanottaminen tuntuisi nöyryyttävältä. Miksi ihmeessä?
Ap
Ihmisen on vaikea myöntää olevansa heikko ja tarvitsevansa apua.
No, niinpä tietenkin. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän suurin syy ole ylpeys.
Sehän siis tarkoittaisi, että avun vastaanottaminen tuntuisi nöyryyttävältä. Miksi ihmeessä?
Ap
Ihmisen on vaikea myöntää olevansa heikko ja tarvitsevansa apua.
No, niinpä tietenkin. Kiitos!
Tämä tietenkin ap
Aika lailla samoja kuin täällä. Ylpeytenähän moni sitä pitää, mutta kiitollisuudenvelkaan jääminen on suurin syy. Anoppi ei mulle kelvannut hoitamaan lapsia paristakin syystä: lapsenlapsia ja hoidattajia oli paljon muitakin. Lisäksi en oikein luottanut häneen. Mulla yksinkertaisesti on ollut vara maksaa palveluista ja jos ei ole ollut, olen pärjännyt ilmankin. Mut on myös kasvatettu siihen, että itse pitää pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
OLen tottunut pärjäämään yksin, minua ei ole juuri kukaan auttanut kapaloista päästyäni, vaan itse päinvastoin autan auliisti lähimmäisiäni. Tuntuisi oudolta jos roolit olisivat joskus toisinpäin. Se ei olisi minusta luontevaa eikä oikein.
Toivottavasti et koskaan joudu sellaiseen tilanteeseen, jossa joudut ottamaan apua vastaan, sillä romahdat. Viimeistään sitten vanhuudessa opitaan ottamaan vastaan apua.
Opetettu pärjäämään tai olemaan näyttämättä heikkoutta. Kehutaan aina h6västä suorituksesta, tuodaan esiin että töitä tekemällä voi päästä mihin vaan ja heikkouksia ei kannata jäädä miettimään.
Oikeastihan jokainen tarvitsee joskus apua eikä sen pitäisi olla mitään heikkoutta vaan inhimillistä.