Miksi joidenkin on vaikea ottaa apua vastaan?

Ei huolta. Mulle ei apua edes anneta, kun ei ole ketään.

Vierailija kirjoitti:

Millaista se on, kun avun vastaanottaminen tuntuu vaikealta? Mikä siitä tekee vaikeaa?

Ja mistä se ylipäätään juontaa, että apua on vaikea ottaa vastaan?

Tästä aiheesta aina välillä näkyy pieniä viittauksia täälläkin, mutta en oikein osaa täysin kuvitella mistä siinä on kyse. Osaako joku kuvailla tai analysoida?

Minusta ainakin tuntuisi täysin väärältä vastaanottaa apua tai kerjätä apua tilanteessa, jossa jo alunalkaenkaan en ole tehnyt mitään väärin.

Eli en todellakaan mene kerjäämään apuja sellaiselta kaverilta, jonka varallisuus on peräisin esim. siitä että omalla toiminnallaan on saanut minut taloudellisesti kestämättömään asemaan. Kyse ei siis suorasta kilpailusta edes, vaan esim. sellaiselta että kyse voi olla esim. "luonnollisen monopolin" hyväksikäytöstä niin, että minun toimintani riskialttiilla alalla päättyy siihen kun tällainen kotimaan kustannuksista tuottonsa kuppaava kaveri vain nostelee holtittomasti omia hintojaan.

Malliesimerkkejä löytyy varmasti muualtakin.

Mut se vastaus kysymykseesi on tosiaan niin, että ei tulis mieleenkään kysellä apuja tilanteessa, johon en koe alunalkaenkaan olevani mitenkään syypää, vaan silloin pitäisi keskustella pikemminkin vahingonkorvauksista yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääräpäisyys. Tyhmästä päästä kärsii koko elämä.

Heh... En olisi älynnyt käyttää sanaa "jääräpäisyys" tässä yhteydessä. Mutta tuttu ihminen, joka on sanonut, että ei osaa ottaa apua vastaan, on myös hyvin jääräpäinen. Kommenttisi alkoi hymyilyttämään.

Ainakin monet vanhukset ovat jääräpäisiä. Eivät suostu ottamaan apua ja neuvoja vastaan, vaikka selvästi tarvitsevat niitä. Vanhat jäärät ei vaan taivu, ottaa liikaa luonnon päälle.

Millä tavalla sitten kasvatetaan siihen, että pitää pärjätä yksin? Mitä se lapsena käytännössä tarkoittaa? Esimerkiksi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääräpäisyys. Tyhmästä päästä kärsii koko elämä.

Heh... En olisi älynnyt käyttää sanaa "jääräpäisyys" tässä yhteydessä. Mutta tuttu ihminen, joka on sanonut, että ei osaa ottaa apua vastaan, on myös hyvin jääräpäinen. Kommenttisi alkoi hymyilyttämään.

Ainakin monet vanhukset ovat jääräpäisiä. Eivät suostu ottamaan apua ja neuvoja vastaan, vaikka selvästi tarvitsevat niitä. Vanhat jäärät ei vaan taivu, ottaa liikaa luonnon päälle.

Minullakin tuli mieleen vanhukset. Ja miehet, jotka eivät mene lääkäriin, vaikka pää olisi jo kainalossa.

Tarvitsisin todella apua. Konkreettista apua, en lässytystä. En halua kuitenkaan pyytää. Se silmien pyörittely minkä saan, se että tunnen itseni vielä enemmän toisen luokan kansalaiseksi kuin nyt on todella raskasta. Oman vajavaisuutensa myöntäminen. Ihmisen (minä, ei koske muita jostain syystä omassa mielessäni) tulee pärjätä itse, avun tarve on heikkous.

Uh. Itsesäälinen minä ajattelee lähinnä olevansa taakka yhteiskunnalle ja yhtä hyvin voivansa kuolla pois.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsisin todella apua. Konkreettista apua, en lässytystä. En halua kuitenkaan pyytää. Se silmien pyörittely minkä saan, se että tunnen itseni vielä enemmän toisen luokan kansalaiseksi kuin nyt on todella raskasta. Oman vajavaisuutensa myöntäminen. Ihmisen (minä, ei koske muita jostain syystä omassa mielessäni) tulee pärjätä itse, avun tarve on heikkous.

Uh. Itsesäälinen minä ajattelee lähinnä olevansa taakka yhteiskunnalle ja yhtä hyvin voivansa kuolla pois.

Minkälaista apua tarvitsisit?

Minä vastaanotan apua kyllä, mutta vain sellaisilta, joiden tiedän olevan luotettavia ja joiden apu myös on ihan oikeaa, toivottua, apua, eikä heidän itse määrittelemiä kuvitelmia siitä mitä minä tarvitsen.

Kyllä suomalaisessa kulttuurissa on vähän sitäkin vikaa, että tarjotaan apua, ja sitten juorutaan selän takana kuinka toiset eivät pärjää ilman apuani.. Varsinkin vanhemmalla polvella.

Vierailija kirjoitti:

Minä vastaanotan apua kyllä, mutta vain sellaisilta, joiden tiedän olevan luotettavia ja joiden apu myös on ihan oikeaa, toivottua, apua, eikä heidän itse määrittelemiä kuvitelmia siitä mitä minä tarvitsen.

Tässä sitten taas on sellaistakin ongelmaa, että yksilö ei aina itse hahmota mitä apua oikeasti tarvitsisi. Minulla on tuttu, jota isä auttaa rahallisesti, mikä on tietysti akuutissa tilanteessa ihan paikallaan. Mutta samaan aikaan perussyy jää hoitamatta. Eli tämä ihminen saa "väärää" apua, on yhä uudelleen tilanteessa, jossa rahat on loppu. Ja isä antaa rahaa, ja se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsisin todella apua. Konkreettista apua, en lässytystä. En halua kuitenkaan pyytää. Se silmien pyörittely minkä saan, se että tunnen itseni vielä enemmän toisen luokan kansalaiseksi kuin nyt on todella raskasta. Oman vajavaisuutensa myöntäminen. Ihmisen (minä, ei koske muita jostain syystä omassa mielessäni) tulee pärjätä itse, avun tarve on heikkous.

Uh. Itsesäälinen minä ajattelee lähinnä olevansa taakka yhteiskunnalle ja yhtä hyvin voivansa kuolla pois.

Minkälaista apua tarvitsisit?

Käytännön asioihin. Siivoamiseen, tiskaamisen... Muutin tänne heinäkuussa viime vuonna ja kaapit ovat yhä siinä kunnossa kuin silloin, eli tavarat on tungettu niihin pois silmistä. Pesen pyykkiä eli puhtaat vaatteet on mutta en saa sitä pyykkiä kaappeihin.

Kuulemma tämä uupumus on "vain" masennusta mutta en ole itse niin varma, koska se on kovin fyysistä (muiden fyysisten oireiden lisäksi, jotka on leimattu psykosomaattisiksi). Hoidan lapset ja lemmikin, teen pakolliset voimieni äärirajoilla. Itseäni en jaksa kaiken tuon lisäksi hoitaa.

En voi paljastaa heikkouksiani, koska tähän mennessä niitä on pidetty minua vastaan (esim ex-mies lasten kautta). Tunnen itseni kuin varjoksi tai haamuksi. Teen asiat taistellen jokaisesta askeleesta.

Olen pahoilla pitkän kaavan vastauksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsisin todella apua. Konkreettista apua, en lässytystä. En halua kuitenkaan pyytää. Se silmien pyörittely minkä saan, se että tunnen itseni vielä enemmän toisen luokan kansalaiseksi kuin nyt on todella raskasta. Oman vajavaisuutensa myöntäminen. Ihmisen (minä, ei koske muita jostain syystä omassa mielessäni) tulee pärjätä itse, avun tarve on heikkous.

Uh. Itsesäälinen minä ajattelee lähinnä olevansa taakka yhteiskunnalle ja yhtä hyvin voivansa kuolla pois.

Minkälaista apua tarvitsisit?

Käytännön asioihin. Siivoamiseen, tiskaamisen... Muutin tänne heinäkuussa viime vuonna ja kaapit ovat yhä siinä kunnossa kuin silloin, eli tavarat on tungettu niihin pois silmistä. Pesen pyykkiä eli puhtaat vaatteet on mutta en saa sitä pyykkiä kaappeihin.

Kuulemma tämä uupumus on "vain" masennusta mutta en ole itse niin varma, koska se on kovin fyysistä (muiden fyysisten oireiden lisäksi, jotka on leimattu psykosomaattisiksi). Hoidan lapset ja lemmikin, teen pakolliset voimieni äärirajoilla. Itseäni en jaksa kaiken tuon lisäksi hoitaa.

En voi paljastaa heikkouksiani, koska tähän mennessä niitä on pidetty minua vastaan (esim ex-mies lasten kautta). Tunnen itseni kuin varjoksi tai haamuksi. Teen asiat taistellen jokaisesta askeleesta.

Olen pahoilla pitkän kaavan vastauksesta.

Oletko hakenut apua masennukseen ja oletko käynyt lääkärissä fyysisistä vaivoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsisin todella apua. Konkreettista apua, en lässytystä. En halua kuitenkaan pyytää. Se silmien pyörittely minkä saan, se että tunnen itseni vielä enemmän toisen luokan kansalaiseksi kuin nyt on todella raskasta. Oman vajavaisuutensa myöntäminen. Ihmisen (minä, ei koske muita jostain syystä omassa mielessäni) tulee pärjätä itse, avun tarve on heikkous.

Uh. Itsesäälinen minä ajattelee lähinnä olevansa taakka yhteiskunnalle ja yhtä hyvin voivansa kuolla pois.

Minkälaista apua tarvitsisit?

Käytännön asioihin. Siivoamiseen, tiskaamisen... Muutin tänne heinäkuussa viime vuonna ja kaapit ovat yhä siinä kunnossa kuin silloin, eli tavarat on tungettu niihin pois silmistä. Pesen pyykkiä eli puhtaat vaatteet on mutta en saa sitä pyykkiä kaappeihin.

Kuulemma tämä uupumus on "vain" masennusta mutta en ole itse niin varma, koska se on kovin fyysistä (muiden fyysisten oireiden lisäksi, jotka on leimattu psykosomaattisiksi). Hoidan lapset ja lemmikin, teen pakolliset voimieni äärirajoilla. Itseäni en jaksa kaiken tuon lisäksi hoitaa.

En voi paljastaa heikkouksiani, koska tähän mennessä niitä on pidetty minua vastaan (esim ex-mies lasten kautta). Tunnen itseni kuin varjoksi tai haamuksi. Teen asiat taistellen jokaisesta askeleesta.

Olen pahoilla pitkän kaavan vastauksesta.

Oletko hakenut apua masennukseen ja oletko käynyt lääkärissä fyysisistä vaivoista?

Olen. Olen kokeillut monia lääkkeitä, parhaillaankin on lääkitys joka onneksi vie traumaperäistä ahdistusta tehokkaasti pois. Käyn tiiviissä terapiassa.

Kyllä, yritän saada selvitystä fyysisiin vaivoihini. Se on hieman vaikeaa vain kun kohdellaan kuin luulotautista. Seuraavan kerran lääkäri ensi viikolla, oli pakko varata aika pitkäkestoisen kivun takia.

Johtuu ketä auttaa.

Kyllä läheiset saa auttaa.

Mitään viranomaisia en apuun halua koska se apu yleensä ei kohtaa mitä apua haluava haluaa.

Monesti pitää olla luottamus ihmiseen keneltä sitä apua haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsisin todella apua. Konkreettista apua, en lässytystä. En halua kuitenkaan pyytää. Se silmien pyörittely minkä saan, se että tunnen itseni vielä enemmän toisen luokan kansalaiseksi kuin nyt on todella raskasta. Oman vajavaisuutensa myöntäminen. Ihmisen (minä, ei koske muita jostain syystä omassa mielessäni) tulee pärjätä itse, avun tarve on heikkous.

Uh. Itsesäälinen minä ajattelee lähinnä olevansa taakka yhteiskunnalle ja yhtä hyvin voivansa kuolla pois.

Minkälaista apua tarvitsisit?

Käytännön asioihin. Siivoamiseen, tiskaamisen... Muutin tänne heinäkuussa viime vuonna ja kaapit ovat yhä siinä kunnossa kuin silloin, eli tavarat on tungettu niihin pois silmistä. Pesen pyykkiä eli puhtaat vaatteet on mutta en saa sitä pyykkiä kaappeihin.

Kuulemma tämä uupumus on "vain" masennusta mutta en ole itse niin varma, koska se on kovin fyysistä (muiden fyysisten oireiden lisäksi, jotka on leimattu psykosomaattisiksi). Hoidan lapset ja lemmikin, teen pakolliset voimieni äärirajoilla. Itseäni en jaksa kaiken tuon lisäksi hoitaa.

En voi paljastaa heikkouksiani, koska tähän mennessä niitä on pidetty minua vastaan (esim ex-mies lasten kautta). Tunnen itseni kuin varjoksi tai haamuksi. Teen asiat taistellen jokaisesta askeleesta.

Olen pahoilla pitkän kaavan vastauksesta.

Oletko hakenut apua masennukseen ja oletko käynyt lääkärissä fyysisistä vaivoista?

Olen. Olen kokeillut monia lääkkeitä, parhaillaankin on lääkitys joka onneksi vie traumaperäistä ahdistusta tehokkaasti pois. Käyn tiiviissä terapiassa.

Kyllä, yritän saada selvitystä fyysisiin vaivoihini. Se on hieman vaikeaa vain kun kohdellaan kuin luulotautista. Seuraavan kerran lääkäri ensi viikolla, oli pakko varata aika pitkäkestoisen kivun takia.

Kuulostaa hyvältä, että olet saanutkin apua. Tsemppiä jatkoon!

Vierailija kirjoitti:

Millaista se on, kun avun vastaanottaminen tuntuu vaikealta? Mikä siitä tekee vaikeaa?

Ja mistä se ylipäätään juontaa, että apua on vaikea ottaa vastaan?

Tästä aiheesta aina välillä näkyy pieniä viittauksia täälläkin, mutta en oikein osaa täysin kuvitella mistä siinä on kyse. Osaako joku kuvailla tai analysoida?

Koska joskus se vain pahentaa asioita. Hoidot ei todellakaan ole aina potilaan parhaaksi.

Onhan holocaustillakin kieltäjät. Mietippä miksi. Voi olla parempi ettet tiedä.

Tämä ei ole mielipide asia.

Riippuu ihan siitä, keneltä ja millaista apua olisi tarjolla. Joillekin on helppo uskoa huolia ja pyytää neuvoja, on hartioita ja kannattelukykyä, jotkut toiset taas ahdistuvat ja sitten joutuu itse kannattelijaksi. Joillekin on pieni juttu tehdä joku itselle tarpeellinen asia, joku toinen taas "laskee" jatkuvasti, saattaa jopa tyrkyttää apua ja sitten suorastaan suuttua, jos sitä ottaa vastaan. Joku saattaa vieläpä tarjota jotain sellaista, mitä ei itse missään tapauksessa halua saati tarvitse voidakseen myöhemmin kiristää rahaa tai palveluksia. Mutta noin yleisesti ottaen, ei avun vastaanottaminen vaikeaa ole.

Kannattaa aina olla varuillaan "apua" vastaanottaessaan.

Läheskään aina apu ei tarkoita sitä mitä terveellä järjellä sen luulisi tarkoittavan.

Monissa yhteyksissä apu on rinnasteinen siihen että autetaan portaissa vauhdikkaasti alas tönäisemällä.

Jopa yhteiskunnan puoleltakin saattaa tällaista olla nähtävissä, kaikenlaiset -poliittinen -jälkiliitteen omaavat toimet tuntuu olevan monesti tällaisia, eli on jokin tahtotila jolla pitää saada asia A aikaan, mutta sitä ei tehdä järkeenkäyvällä tavalla B, vaan se tehdään kierrellen ja kaarrellen konsteilla K ja P.

Koska poliitikko myös hyvin usein valehtelee todellisista tarkoitusperistään (eihän esim. työllisyyden aikaansaanti ole poliitikon näkökulmasta palkkatyön aikaansaamista kansalle, vaan se on pikemminkin jonkinlainen tapa jolla päästään kuppaamaan kansalaisilta taskut tyhjäksi, ja siksi poliitikolle se kansalaisten palkkakin on ihan toissijainen asia).

Ei se niin kovin vaikeaa ole, kunhan vaan muistaa että epärehelliset toimintatavat tuntuu pesiytyvän miltei kaikkialle.

Pakko ottaa osaa tähän keskusteluun kun itse olen törmännyt myös tilanteisiin joissa auttaja on nähnyt tilanteen oman mutu tuntuman mukaan vaikka oikeasti tietää asioista vain 5% verran. Kun puhutaan että joillekin on vaikea olla autettavana niin samalla tavalla on huvittavaa huomata kuinka joidenkin on vaikea hyväksyä tai edes tajuta että heidän mielikuvansa autettavasta tai asioista on enimmäkseen oman mielikuvituksen tuotetta. Olen törmännyt tilanteeseen jossa esim. eräs joka halusi omuen sanojen mukaan "auttaa" suivaantuikin siitä että hänen erinomaista apuaan ja näkemystään ei otettu huomioon ja tulos oli se että henkilö alkoi mustamaalaamaan tuota autettavaa henkilöä täysin keksityillä huhuilla mt ja muista terveysongelmista jotka eivät mitkään olleet totta. Mieli taitaa tehdä tepposet myös usein "auttajalle" joka itse on ehkä kuitenkin eniten mt palveluiden tarpeessa. Tsemppiä nyt kuitenkin kaikille auttajille myös!

Miksi ei halua vastaanottaa apua on monia syitä.

Voi osin juontaa juurensa menneisyyden kokemuksista.

Jos avun pyyntöä on pidetty "heikkoutena", ei ole autettu, osattu auttaa tai on yritetty auttaa, mmutta annettu apu ei ole tuottanut toivottavaa tulosta.

Tämän jälkeen voi olla vaikeampaa ottaa apua vastaan.

Voi olla myös niinkin että autettava ei yksinkertaisesti koe tarvitsevansa apua.