Yksinhuoltajan arki?

Mulla on aikuisia kavereita joten en elä ilman aikuisia. Elän omaa elämää - työskentelen ja harrastan, mukulat kasvaa siinä sivussa. En kaipaisi ydinperhe-elämää, saan näin tarpeeksi omaa tilaa. Lapset voivat hyvin kun vanhempi voi hyvin.

Miten pystytte harrastamaan jotakin, mm. liikuntaa tehokkaasti ja tavoitteellisesti, kun esim. pikkulasten kanssa ei pääse minnekään töiden jälkeen jne.?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aikuisia kavereita joten en elä ilman aikuisia. Elän omaa elämää - työskentelen ja harrastan, mukulat kasvaa siinä sivussa. En kaipaisi ydinperhe-elämää, saan näin tarpeeksi omaa tilaa. Lapset voivat hyvin kun vanhempi voi hyvin.

Mulla on kavereita ainoastaan työpaikalla ja omat sukulaiseni ovat hyvin passiivisia ja etäisiä, vaikka välit ovatkin kunnossa. Autoa ei ole. Kaikki illat menevät lasten ehdoilla ja heidän seurassaan, mitään en pääse harrastamaan, ostoksillekaan ei juurikaan pääse, kun lapset pitäisi olla aina mukana ja kahden leikki-ikäisen kanssa olisi kaoottista mennä tekemään muita kuin ruokaostoksia hyvin hätäisesti lähikauppaan ja sielläkin he käyttäytyvät välillä levottomasti.

Kun siivoan kotona, niin he saattavat sobotoida sitäkin. Kaipaisin todella, todella paljon aikuisseuraa vapaa-ajalla ainakin välillä. Tuntuu välillä siltä, että pää räjähtää, kun ei ole mitään omia juttuja tai aikuisten elämää enää eron jälkeen.

Mä olin yksinhuoltaja monia vuosia. Kävin kuntosalilla ja jumpissa sellaisessa liikuntakeskuksessa missä oli lapsiparkki. Asuin sellaisessa paikassa mistä pääsi kävellen hyvin joka paikkaan. En kokenut yhden vanhemman arkea mitenkään erityisen raskaaksi. Yksinäistä se kyllä välillä on. Mutta eipähän tarvitse siivota miehen sotkuja tai riidellä kenenkään kanssa.

Yksinhuoltajana kannattaa yrittää hamstrata ruokatarvikkeita kaappiin ja lääkkeitä. Nimittäin silloin kun on kipeä, ei kukaan niitä välttämättä pääse tuomaan tai auttamaan.

Särkylääkkeet /ripulijuomat/mehut jne.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aikuisia kavereita joten en elä ilman aikuisia. Elän omaa elämää - työskentelen ja harrastan, mukulat kasvaa siinä sivussa. En kaipaisi ydinperhe-elämää, saan näin tarpeeksi omaa tilaa. Lapset voivat hyvin kun vanhempi voi hyvin.

Miten pystyt tekemään omia asioita lapsista huolimatta? Kuka vahtii lapsia sillä aikaa, kun tapaat kavereitasi tai harrastat? Meillä on yksi televisio ja hädin tuskin voin edes katsoa uutisia sieltä, kun se estäisi lapsia katselemasta lempiohjelmiaan. Vapaa-aikani menee lapsia viihdyttäessä ja heille ruokaa laittaessa ja palvellessa. Kun lapset illalla nukahtavat, olen niin väsynyt, että nukahdan itsekin, joten sekin oma aika jää nauttimatta, mistä tunnen syyllisyydentunnetta. Mitään ihmissuhteita/seurustelua en tällä yhtälöllä saa aikaiselsi varmaan vuosikymmeneen.

Monta vuotta elämä on mennyt lasten ehdoilla. Nyt ovat jo koulussa, eli esim. ruokakauppaan voi mennä yksin. Yleensä harrastamisen eli liikkumisen hoidan yhdessä lasten kanssa, pyöräilen myös mahdollisuuksien mukaan töihin, mutta mihinkään säännölliseen kuntosaliharrastukseen ei ole mahdollisuutta. Väsyttävintä vuosien aikana on ollut esim. se, että lasten ollessa pienempiä ei ole saanut nukkua jos on ollut väsynyt. Aamulla herää kun ensimmäinen herää ja kun lapsilla on luontainen kello aivan eri, esim. loma-aikaan toinen herää viimeistään kuudelta ja toinen ei nukahda ennen klo 22 vaikka heräisi jo viimeistään kahdeksalta. Kaikkein raskainta mulle on kuitenkin ollut se, että lapset saavat vain yhden aikuisen mallin eivätkä koe juurikaan esimerkiksi miten aikuiset kommunikoivat. Toki meillä ihmisiä käy jne. mutta semmoinen arjen aikuisten keskustelu ja erilaiset mielipiteet puuttuvat. Itse seuraan mielellään ajankohtaisia asioita ja politiikkaa ja tutkimuksia ja nyt jo vähitellen voi lasten kanssa puhua muustakin kuin teletapeista. Olen siis totaali-yh, lasten isä kuollut eromme jälkeen, josta on jo kymmenen vuotta aikaa.

Sairastelu on vaikeaa, useinhan se menee niin että ensin lapset vuorotelleen sairaana ja kun he virkoavat tauti iskee omalle kohdalle. Samoin se, jos oikeasti itsellee sattuu jotakin vakavaa ja pitää mennä sairaalaan. Jos lapsille ei ole hoitajaa, siitähän tulee lastensuojelukeissi.