Ihmissuhteet tuntuu velvollisuudelta

Olen yksinhuoltaja ja viihdyn erinomaisesti lasten kanssa tai joka toinen viikonloppu yksinäni. Teen ihmissuhdetyötä ja pähkäilen päivät pitkät muiden ongelmia. Tukiverkostoni ovat pienet ja äiti on mulle läheisin aikuinen.
Jostain kumman syystä ihmiset kuitenkin (vielä) esittävät mulle kutsuja ja koen velvollisuudeksi osallistua erinäisiin tapahtumiin joko ammatillisten verkostojen tai vain sen takia et "pitää olla tukiverkostoja ja läheisiä ystäviä". Pitääkö, lasten takia edes? Teenkö karhunpalveluksen itselle ja lapsille jos vain hengaan kotona vapaa-ajalla? Lapset toki harrastaa ja käydään yhdessä ulkoilemassa jne.