Lue keskustelun säännöt.
Tää ahdistus vie mun järjen. Hitto kun mistään ei saa apua.
28.02.2018 |
Ahdistaa, pelottaa jatkuvasti...
Sydän hakkaa jatkuvasti, olo on levoton, paikkoja särkee, välillä oksettaa jne jne. Oireita riittää.
Viime viikolla kävin tk:n psyk sairaanhoitajalla ja seuraava käynti vasta kuukayden päästä. Tällöin mietitään mistä olisi apua, vaikka sanoin haluavani terapiaa.
Elämäntilanne ollut raskas viimeiset 7-8vuotta ja nyt järjettömät sairaudenpelot astuneet mukaan kuvioon 2vuotta sitten.
Nytkö kärsin ensin kuukauden ja sit taas kunnes pääsen mahdollisesti lääkärille useamman kuukauden päästä. Sairaanhoitaja kertoi että lääkäreille pitkät jonot ja kuulemma lääkkeitä tulee syödä 6kk ennen kun terapiasta ruvetaan puhumaan.
Tää ei oo todellista että joutuu odottamaan noun pitkään ja vielä pakotetaan syömään lääkkeitä. En tiedä mitä tapahtuu tänä aikana kun olo on nyt jo niin huono.
Menisin heti terapiaan jos olis varaa maksaa niitä täysiä taksoja.
Kommentit (19)
Oxamiini auttoi minua pahimman helvetin yli. En voi edes kuvitella miltä tuntuu, jos pumppu hakkaa kokoaja. Kuulostaa rytmihäiriöltä. Kerran olen saanut paniikkikohtauksen, jolloin pumppu hakkas kovaa.
Lääkärille äkkiä ja lääkitys kuntoon ja vertaistukea plus ystäviä sulle. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältäkin ääni kaupungin/kunnan kriisipuhelimelle/kriisipäivystykselle. Kaikki puhuminen auttaa ainakin vähäsen selviämään hetki hetkeltä, vaikka puhuisi aina eri tahon kanssa ja vaikka vain muutaman minuutin. On myös muita auttavia puhelimia, esim. MLL:n puhelimet ja muita auttavia tahoja, esim. Nuorisotyö jne. Oppilaitosten auttavat tahot, kokeile ihan mitkä vaan. Minulla on kokemusta tuosta, toimi vaikka se olisi vaikeaa eikä olisi voimia toimia. Itsellä on hyvä kokemus myös lääkkeistä, mutta jokainen tekee itse valintansa, alkaako syödä niitä. MIkä tahansa liike kotona, vaikka hartioiden pyörittely/syvään hengittely/kotijumppa auttaa eteen päin ja rentouttaa, samoin sokerin vähentäminen ja ulkoilu.
Tulta päin, toivon sinulle kovasti hyvää ja luottavaista mieltä! Tulee parempia hetkiä, kuten tiedät, päivät vaihtelevat, joku hetki vähän helpottaa pariksi minuutiksikin. Minua on auttanut myös, että olen ollut avoin ja rehellinen itselleni ja muille, antanut itseni olla haavoittuvainen muiden seurassa enkä ole joka hetki esittänyt pärjääjää. Tietenkään liikaa ei voi ruikuttaa muille, mutta kyllä muut ihmiset ovat myös sinua varten.
Kiitos vinkeistä. Kokeilen seurakuntaa nyt ensin, jospa sieltä saisi apua.
Kriisipuhelimen numeron otin talteen.
Olen perheellinen ja mies ei ymmärrä miksi pelkään vieläkin kaikkia sairauksia (sairaudenpelko puhkes kun äitini kuoli). En myöskään halua hänelle ruikuttaa kokoajan.
Lääkkeitä en ihan heti ala syömään kun sivuvaikutuksia tulee takuulla. Reagoin erittäin voimakkaasti ja herkästi lääkkeisiin. Siksi haluan ensin kokeilla terapiaa ja pehmeämpiä tapoja.
Ap
Ketään ei voida pakottaa syömään lääkkeitä. Terapiaa on saatava ilman lääkitystäkin. Näin sanoi psykiatri, kyn kävin samoista asioista vastaanotolla.
Ihminen voi päästä eroon isosta osasta ongelmistaan alkamalla ajattelemaan toisin. Ihminen keskustelee oman päänsä sisällä olevan "ajattelijan" kanssa mutta jokaisella on oikeus vaihtaa tämä "ajattelija" toiseen. Kannattaa tutustua vaikka uskovaisiin ihmisiin tai lähteä tekemään hyväntekeväisyyttä. Omat vanhat ongelmat katoavat äkkiä.
Lääkkeet ja terapeutin kanssa keskustelu eivät ole kestävä apu jollet oikeasti lähde muuttamaan omia ajatusmalleja ja elämää toisenlaiseksi. Unohda raha-asiat ja terveyspelot (niitä on meillä jokaisella), niitä ei saa lopulta täältä mukaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko muuten käynyt psykiatrilla?
Joskus saattaa helpottaa kun miettii että mikä on taustalla, mikä on todellinen pelon syy. Esim. Kukaan ei tietenkään halua olla sairas mutta mikä pelko taustalla piilee? Kivun pelko? Kuoleman pelko? Pelkäätkö ettei omat kyvyt sairastumis tilanteessa riitä?
Monia sairauksia voi ennalta ehkäistä ruokavaliolla ja elämäntavoilla, ja jatkuva stressi juurikin altistaa sairauksille.
Ensiavuksi kävelylenkki voisi helpottaa sillä liikunta auttaa vähentämään stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko muuten käynyt psykiatrilla?
En ole käynyt. Olisin jo käynyt jos rahaa olisi. Ilmeisesti tk:n lekurilta voi saada lähetteen, mutta kuten sanoin menee kuukausia aikaa ennen kun pääsen edes tk:n lekurin vastaanotolle.
Uusi aika sairaanhoitajalle vasta 27.3 ja silloin mahd varataan aika lääkärille. Lekuriaika aikaisintaan joskus kesäkuussa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joskus saattaa helpottaa kun miettii että mikä on taustalla, mikä on todellinen pelon syy. Esim. Kukaan ei tietenkään halua olla sairas mutta mikä pelko taustalla piilee? Kivun pelko? Kuoleman pelko? Pelkäätkö ettei omat kyvyt sairastumis tilanteessa riitä?
Monia sairauksia voi ennalta ehkäistä ruokavaliolla ja elämäntavoilla, ja jatkuva stressi juurikin altistaa sairauksille.
Ensiavuksi kävelylenkki voisi helpottaa sillä liikunta auttaa vähentämään stressiä.
Äidin sairastelu ja kuolema laukaisi tämän sairaudenpelon. Eniten pelkään siis sairastumista ja siihen liittyviä tutkimuksia ja stressiä. Pelkäön myös ettei psyyke enää kestä sairautta. Kuka huolehtii jos sairastun? Miten lapseni selviää? Jne jne asioita pelottaa.
Ulkoilua kokeiltu, ei apua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, mitä käyt läpi. Itselläni on pitkä historia ahdistuksesta ja sairaudepelosta. Se voi kuitenkin mennä ohi. Suosittelen, että kokeilet beetasalpaajaa. Se lievittää erittäin hyvin fyysisiä oireita (tykytys, hengästyneisyys ja levottomuus) laittamatta kuitenkaan päätä sekaisin. Sillä tavalla saa helpommin ajatuksiaan kasaan.
Koko maailmaa ei voi hallita, kaikki sairastuvat joskus. Olen itse kuolemansairas perheenäiti ja joutunut miettimään paljon. Aina joku tulee huolehtimaan lapsista, mies, sukulainen, viime kädessä yhteiskunta. Asumme turvallisessa maassa, jos vertaa maailmanlaajuisesti, meillä on hyvä terveydenhoito varsinkin jos tulee vakava sairaus. Vakavasti sairastuneet perheelliset saavat parhaan mahdollisen tuen yhteiskunnalta, minulla on siitä kokemusta. Joutuu vaan olemaan nöyrä ja hyväksymään sen, että maailma ja elämä ei ole ihan helppo paikka aina. Mutta on meillä helpompaa kuin suurimmalla osalla maailman ihmisistä. Ei tarvitse etsiä elantoaan kaatopaikoilta, perustarpeet on tyydytetty. Kiitollisuutta kannattaa opetella, elää tässä hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus saattaa helpottaa kun miettii että mikä on taustalla, mikä on todellinen pelon syy. Esim. Kukaan ei tietenkään halua olla sairas mutta mikä pelko taustalla piilee? Kivun pelko? Kuoleman pelko? Pelkäätkö ettei omat kyvyt sairastumis tilanteessa riitä?
Monia sairauksia voi ennalta ehkäistä ruokavaliolla ja elämäntavoilla, ja jatkuva stressi juurikin altistaa sairauksille.
Ensiavuksi kävelylenkki voisi helpottaa sillä liikunta auttaa vähentämään stressiä.Äidin sairastelu ja kuolema laukaisi tämän sairaudenpelon. Eniten pelkään siis sairastumista ja siihen liittyviä tutkimuksia ja stressiä. Pelkäön myös ettei psyyke enää kestä sairautta. Kuka huolehtii jos sairastun? Miten lapseni selviää? Jne jne asioita pelottaa.
Ulkoilua kokeiltu, ei apua.
Ap
Ikävä kuulla, rankkoja tuntemuksia. Ihmisillä on usein taipumus pelätä ja suurennella asioita mielessään jotka eivät ole vielä tapahtuneet. Esim. Moni syöpään sairastunut on kuvaillut ettei se ollutkaan niin kamalaa kuin olivat kuvitelleet ja että läheiset olivat enemmän huolissaan. Pystytkö miettimään ja vaikka laittamaan paperille ylös miten toimisit jos sairastuisit? Leikitään että olisit tänään saanut diagnoosin jostain sairaudesta, Niin mitä tekisit ensimmäisenä? Ja sen jälkeen? Kuka huolehtii? jne. Joskus tämä auttaa hahmottamaan ja toimii eräänlaisena "pako suunnitelmana" tositilanteen sattuessa. Uskon että moneen käytännön asiaan löytyy vastaus googlettamalla ja kysymyksiin että miten psyyke kestää löytyy varmasti vastaus elämänkokemuksistasi, miten olet selvinnyt vastoinkäymisistä aiemmin? Ajatus kivusta on huomattavasti kivuliaampi kuin kipu itse. Ja on täysin normaalia pelätä jos on nähnyt läheisen sairastuvan, se on varmasti ollut traumatisoivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus saattaa helpottaa kun miettii että mikä on taustalla, mikä on todellinen pelon syy. Esim. Kukaan ei tietenkään halua olla sairas mutta mikä pelko taustalla piilee? Kivun pelko? Kuoleman pelko? Pelkäätkö ettei omat kyvyt sairastumis tilanteessa riitä?
Monia sairauksia voi ennalta ehkäistä ruokavaliolla ja elämäntavoilla, ja jatkuva stressi juurikin altistaa sairauksille.
Ensiavuksi kävelylenkki voisi helpottaa sillä liikunta auttaa vähentämään stressiä.Äidin sairastelu ja kuolema laukaisi tämän sairaudenpelon. Eniten pelkään siis sairastumista ja siihen liittyviä tutkimuksia ja stressiä. Pelkäön myös ettei psyyke enää kestä sairautta. Kuka huolehtii jos sairastun? Miten lapseni selviää? Jne jne asioita pelottaa.
Ulkoilua kokeiltu, ei apua.
ApIkävä kuulla, rankkoja tuntemuksia. Ihmisillä on usein taipumus pelätä ja suurennella asioita mielessään jotka eivät ole vielä tapahtuneet. Esim. Moni syöpään sairastunut on kuvaillut ettei se ollutkaan niin kamalaa kuin olivat kuvitelleet ja että läheiset olivat enemmän huolissaan. Pystytkö miettimään ja vaikka laittamaan paperille ylös miten toimisit jos sairastuisit? Leikitään että olisit tänään saanut diagnoosin jostain sairaudesta, Niin mitä tekisit ensimmäisenä? Ja sen jälkeen? Kuka huolehtii? jne. Joskus tämä auttaa hahmottamaan ja toimii eräänlaisena "pako suunnitelmana" tositilanteen sattuessa. Uskon että moneen käytännön asiaan löytyy vastaus googlettamalla ja kysymyksiin että miten psyyke kestää löytyy varmasti vastaus elämänkokemuksistasi, miten olet selvinnyt vastoinkäymisistä aiemmin? Ajatus kivusta on huomattavasti kivuliaampi kuin kipu itse. Ja on täysin normaalia pelätä jos on nähnyt läheisen sairastuvan, se on varmasti ollut traumatisoivaa.
Tiedän kokemuksesta kuinka vaikeeta on saada apua sairauden sattuessa. Äidin tapauksessa avun saaminen kotiin oli todella hankalaa. Samoin tutkimuksiin pääseminen melkein mahdotonta. Kun tiedät sisimmässäsi että jokin on vialla, niin lääkärit vähättelee jne ja tutkimuksiin ei pääse. Tämänkin olen kokenut lapsen kanssa.
Meidän perhettä (ja myös sukulaisia) on jätetty oman onnensa nojaan ja pompotellaan ees taas.
Vaikka kuinka järjellä ajattelee niin silti pelko nousee. Eli tunne vie voiton.
Ahdistavaa ajatella että vielä sairaana ja mahd huonokuntoisena joutuu vaatimaan tutkimuksia/hoitoa/apua. Varsinkin mieheni on tässä todella huono eikä ymmärrä. Kuka taistelee ja vaatii mun puolesta jos itse en siihen kykene? Jää hoitamatra ja pahimassa tapauksessa jää pysyviä haittoja. Olen kuutenkin vain 43v joten elämää on vielä edessä vuosia. Sanomattakin selvää, niin mieheni ei juuri käytä lääkäripalveluita, vaikka aihetta ois.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus saattaa helpottaa kun miettii että mikä on taustalla, mikä on todellinen pelon syy. Esim. Kukaan ei tietenkään halua olla sairas mutta mikä pelko taustalla piilee? Kivun pelko? Kuoleman pelko? Pelkäätkö ettei omat kyvyt sairastumis tilanteessa riitä?
Monia sairauksia voi ennalta ehkäistä ruokavaliolla ja elämäntavoilla, ja jatkuva stressi juurikin altistaa sairauksille.
Ensiavuksi kävelylenkki voisi helpottaa sillä liikunta auttaa vähentämään stressiä.Äidin sairastelu ja kuolema laukaisi tämän sairaudenpelon. Eniten pelkään siis sairastumista ja siihen liittyviä tutkimuksia ja stressiä. Pelkäön myös ettei psyyke enää kestä sairautta. Kuka huolehtii jos sairastun? Miten lapseni selviää? Jne jne asioita pelottaa.
Ulkoilua kokeiltu, ei apua.
ApIkävä kuulla, rankkoja tuntemuksia. Ihmisillä on usein taipumus pelätä ja suurennella asioita mielessään jotka eivät ole vielä tapahtuneet. Esim. Moni syöpään sairastunut on kuvaillut ettei se ollutkaan niin kamalaa kuin olivat kuvitelleet ja että läheiset olivat enemmän huolissaan. Pystytkö miettimään ja vaikka laittamaan paperille ylös miten toimisit jos sairastuisit? Leikitään että olisit tänään saanut diagnoosin jostain sairaudesta, Niin mitä tekisit ensimmäisenä? Ja sen jälkeen? Kuka huolehtii? jne. Joskus tämä auttaa hahmottamaan ja toimii eräänlaisena "pako suunnitelmana" tositilanteen sattuessa. Uskon että moneen käytännön asiaan löytyy vastaus googlettamalla ja kysymyksiin että miten psyyke kestää löytyy varmasti vastaus elämänkokemuksistasi, miten olet selvinnyt vastoinkäymisistä aiemmin? Ajatus kivusta on huomattavasti kivuliaampi kuin kipu itse. Ja on täysin normaalia pelätä jos on nähnyt läheisen sairastuvan, se on varmasti ollut traumatisoivaa.
Tiedän kokemuksesta kuinka vaikeeta on saada apua sairauden sattuessa. Äidin tapauksessa avun saaminen kotiin oli todella hankalaa. Samoin tutkimuksiin pääseminen melkein mahdotonta. Kun tiedät sisimmässäsi että jokin on vialla, niin lääkärit vähättelee jne ja tutkimuksiin ei pääse. Tämänkin olen kokenut lapsen kanssa.
Meidän perhettä (ja myös sukulaisia) on jätetty oman onnensa nojaan ja pompotellaan ees taas.
Vaikka kuinka järjellä ajattelee niin silti pelko nousee. Eli tunne vie voiton.Ahdistavaa ajatella että vielä sairaana ja mahd huonokuntoisena joutuu vaatimaan tutkimuksia/hoitoa/apua. Varsinkin mieheni on tässä todella huono eikä ymmärrä. Kuka taistelee ja vaatii mun puolesta jos itse en siihen kykene? Jää hoitamatra ja pahimassa tapauksessa jää pysyviä haittoja. Olen kuutenkin vain 43v joten elämää on vielä edessä vuosia. Sanomattakin selvää, niin mieheni ei juuri käytä lääkäripalveluita, vaikka aihetta ois.
Ap
Tuo kaikki on niin totta. Ja tulevaisuudessa vaan kaikki huononee, kun väestö ikääntyy entisestään ja kaikesta leikataan. Hoitoon pääsy vaan vaikeutuu. Olenkin päättänyt ottaa asian siinä määrin itse omalle vastuulle, kun mahdollista. Tämä tarkoittaa, että minulla itselläni täytyy olla vastuu omasta terveydestä ja siihen auttaa raha. Rahalla pääsee hoitoon (yksityisellä) heti ja siellä myös tutkitaan. Tuo hirveästi mielenrauhaa, kun tiedän saavani välittömästi apua eikä tarvitse selitellä turhia välikäsille tai odotella aikoja kuukausien päähän.
Rahaa ei kasva puissa. En matkusta, en sisusta hienoa kotia, ostan kaiken (kuten vaatteet) mahdollisen kierrätettynä, säästän ja pihtailen. Kaikki laitan omaan "sairaskassa" jemmaani ja tämä varmuus hoitoonpääsystä tuo minulle mielenrauhaa ja voi vielä pelastaa henkeni jonain päivänä.. On omaa valintaa mihin rahojaan käyttää.
Ei se terapia ole myöskään välttämättä mikään ihmelääke, voi toki auttaa (riippuen kuinka hyvä terapeutti on kyseessä). Moni lataa hirveitä odotuksia terapiaan, mutta sekin voi joskus olla todella iso pettymys.
Lääkkeita kannattaa kyllä kokeilla jos olo on noin paha, mutta esim. SSRI-lääkkeet saattavat käytön alussa jopa pahentaa oloa mutta sitten parantavat oloa kun syö pidempään. Käytön alussa on hyvä olla tukena esim. jokin bentso.
Kokeile pitkäkestoista liikuntaa, esim. pitkiä kävelylenkkejä, jos et tykkää mistään raskaammasta liikunnasta. Endorfiinit alentavat ahdistusta.
Opiskele midfulness-meditaatiota.
Olispa rahaa mennä yksityiselle, mutta pientuloisina näin ei ole. Lisäksi rasittaa perintöveron maksu vielä 1,5vuotta. Joka kuukausi menee melkein 400€ verottajalle. No, eipä sen jälkeenkään ole varaa yksityisiä lekureita käyttää.
Tällä hetkellä en pysty kävelemään kuin reilun 1km kerralla koska toivun leikkauksesta. Jalka ei toimi kunnolla ja voi olla ettei ikinä palaudu normaaliksi. Sen näkee vasta useamman vuoden päästä.
Kaikenlaiset minfullnessit jne on kokeiltu, mutta ei vaan pysy ajatukset kasassa vaan ne harhailee sinne oireiden/tuntemusten havainnointiin jatkuvasti.
Ei varmasn terapia mitään ihmeparannuskeino olekaan, mutta mielummin kokeilen ensin sitä ennen kun alan syömään lääkkeitä. Mun mielestä lääkkeet viimeinen keino. Ja kuten sanoin, reagoin herkästi kaikkiin lääkkeisiin ja saan hirveesti sivusikutuksia. Betasalpaajaa joku ehdotti, niin olen kokeillut sitä aikoinaan (puolikas pilleri) ja meinasin menettää tajuntani kun verenpaine laski niin alas.
Ap
Onko kilpirauhaskokeet tehty?
Mene Lifeen, etsi osaava myyjä ja kerro oireet ja käyttämäsi lääkkeet ja osta aminohappoja esim. Tauriini, teaniini (kysy myyjältä!).
Vierailija kirjoitti:
Onko kilpirauhaskokeet tehty?
Mene Lifeen, etsi osaava myyjä ja kerro oireet ja käyttämäsi lääkkeet ja osta aminohappoja esim. Tauriini, teaniini (kysy myyjältä!).
Kilpparikokeet ok.
Täytyy yrittää sit noita, jos sopivat...
Ap
Eräs kaverini (vaikka ei kuulu kirkkoon) kävi seurakunnan diakonilla tms. juttelemassa. Sinne pääsi ilmaiseksi ja nopeasti. Lisäksi on auttavia puhelimia. Kaupungeilla on myös mielenterveysyhdistyksiä. Jostain kannattaa hakea apua ensi hätään. Voimia!