Miten 1990-luvun tavallinen suomalainen elämä erosi tämän päivän elämästä?

No olisko tää datailu?

Käytiin soittamassa puhelinkiskasta kortilla jos kaupungilla tuli asiaa jollekulle.

Ihmiset eivät eläneet nenä älypuhelimessa.

Kauppaan piti keretä joka päivä ajoissa lauantaina ennen kahta ja sunnuntaina ei päässyt edes kauppaan. Lapset sai leikkiä kaikki yhdessä ulkona ilman valvontaa. Suurin osa ihmisistä teki aamuvuoroa ja päivällinen oli joka perheessä 4-5 välissä ja yleensä lapset huudettiin syömään ikkunasta. Ei ollut puhelimia joka nassikalla ja silti vanhemmat ei panikoineet joka hetki lapsiensa perään.

Ihmiset eivät roikkuneet netissä. Puhelimessa puhuttiin. Tekstareita lähetettiin. Tavattiin ihmisiä.

Lapset olivat luonnollinen osa yhteiselämää 1990-luvulla. Joka paikassa oli lapset huomioitu jotenkin ja perheet olivat tervetulleita tavallisen arjen keskelle. Vieraatkin aikuiset suhtautuivat lapsiin myönteisesti ja juttelivat lapsille mielellään.

Pakkasraja ulkoliikunnalle koulussa oli -15 ja Siperian tuulista ei puhuttu mitään tai teeskennelty, että näin kylmää ei Suomessa normaalisti ole. Todellakin oli ja näköjään yhä on.

Ei se kännykän tuijottamista ja netissä roikkumista lukuun ottamatta kovin paljon ole muuttunut. Etenkin kun noitakin moni ainakin omassa kaveripiirissäni harrasti jo 90-luvun loppupuolella.

Harvalla nettiä kotona, joten joutu joka ikisen asian tarkistaan tietosanakirjasta tai paperisista hakemistoista tms. Vieraassa kaupungissa kulkiessa paperikartan varassa kun ei aina google mapsia taskussa. Yhteydenpito ulkomailta hankalampaa.

Vierailija kirjoitti:

Kauppaan piti keretä joka päivä ajoissa lauantaina ennen kahta ja sunnuntaina ei päässyt edes kauppaan. Lapset sai leikkiä kaikki yhdessä ulkona ilman valvontaa. Suurin osa ihmisistä teki aamuvuoroa ja päivällinen oli joka perheessä 4-5 välissä ja yleensä lapset huudettiin syömään ikkunasta. Ei ollut puhelimia joka nassikalla ja silti vanhemmat ei panikoineet joka hetki lapsiensa perään.

Helsingissä on jo vuosikymmenet päässyt sunnuntaina kauppaan ja maalla asuvat kaverit kävivät ostoksilla huoltoasemalla sen lisäksi, että kyläkauppa sai olla auki. Lapset näyttävät edelleen leikkivän meidän pihalla Helsingin keskustassa ilman valvontaa. Minäkin tein silloin vuorotöitä.

Ihmisillä on aika erilaisia muistoja samasta ajanjaksosta, onpa kyseessä sitten 50- tai vaikka 90-luku.

Tupakkaa poltettiin melkeinpä missä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Käytiin soittamassa puhelinkiskasta kortilla jos kaupungilla tuli asiaa jollekulle.

90-luvun puolivälissä oli jo kännyt melkein kaikilla.

Ei ollut somea (kuten jo mainittukin).

Oli enemmän hyötyliikuntaa.

Piirit oli pienet, oli vain ne läheiset ihmiset. Sitten joskus sattumalta saattoi kohdata tai tutustua uusiin ihmisiin. Kaveri tutustui poikaystäväänsä, koska törmäsi tähän.

Kun tultiin maalta, tarkistettiin puhelinvastaajasta, oliko joku soitellut.

Tavallisissa aikakausilehdissä oli enemmän kaikenlaisia historiallisia aiheita, nykyään mielestäni vaikkapa naistenlehdissä ei katsota juuri menneisyyteen tai historiaan nykyisyyden ohella. Ihan jo vaikka Suosikissa hehkutettiin 60- 70 -lukujen bändejä ja artisteja.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät roikkuneet netissä. Puhelimessa puhuttiin. Tekstareita lähetettiin. Tavattiin ihmisiä.

Minä roikuin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytiin soittamassa puhelinkiskasta kortilla jos kaupungilla tuli asiaa jollekulle.

90-luvun puolivälissä oli jo kännyt melkein kaikilla.

Ei ollut. Suunnilleen 1997 alkoi tavallisilla ihmillä olla pikkuhiljaa puhelimia, ja silloin ei vielä ollut kaikilla todellakaan.

Helsingin ulkopuolella Suomi oli 1990-luvulla idyllinen rauhallinen maa, "lintukoto". Hyvin rauhallista ja turvallista oli silloin. Ihmisillä oli jonkinlainen yhteishenki, vieraatkin ihmiset pystyivät juttelemaan keskenään aika mutkattomasti. Suomalaisilla oli tuolloin vielä jonkinlainen yhteinen käsitys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Järkiperäistä syvällistä pohdintaa ja yhteiskunnallista keskustelua tapahtui enemmän kuin nykyään. Rikkaat ja köyhät pystyivät olemaan tekemisissä keskenään ja kunnioittamaan toisiaan, ja jakamaan jonkinlaisen yhteisen mielenmaiseman. Vastakkainasettelu eri ihmisryhmien välillä ei ollut kovin vahvaa, koska yhteiskunnallinen asiapohjainen keskustelu eri yhteiskuntaluokkien välillä politiikassa rauhoitti paineita.

Koirat eivät olleet erityishuomiota vaativia hermoheikkoja otuksia, joille oli mahdoton tehtävä ohittaa vaikkapa lastenvaunut sekoamatta.

Yhdessä luokassa lapsia oli ehkä yksi kananmuna-allergikko ja yksi tai kaksi Hyla-tuotteita käyttävää. Nykyään yhdessä luokassa puolet lapsista juo erikoismaitoja, yksi tai kaksi on vegaaneja jne.

Kavereita nähtiin livenä eikä vaan hengailtu netissä kuten nykyään.

Perheet istuivat kerran päivässä alas kotitekoisen ruoan ääreen yhdessä.

1990-luvulla tietokoneen ruudun ääressä paljon aikaa viettäviä pidettiin epäsosiaalisina. Tavalliset ihmiset viettivät aikaa keskenään ilman teknologiaa, sellaista tavallista mukavaa yhdessäoloa jutellen ja tehden erilaisia asioita. Ihmiset säälivät jotenkin sellaisia ihmisiä, jotka joutuivat olemaan paljon yksin ja erillään muista. Oli enemmän sellaista, että jos jollain ihmisellä meni huonosti, niin toiset yrittivät olla hänelle seuraksi ja avuksi. Ihmisillä oli enemmän lämpöä ja hyväntahtoisuutta sellaisiakin kohtaan, joilla meni huonosti. Heitä ei eristetty muista kuten nykyisin.

Kännykät tulivat ja niitä arvosteltiin, että on hävettävää kävellä kadulla kännykkä korvalla. Sitä pidettiin ihan naurettavanakin.

Äiti valitti isälle jos se oli höylännyt pankkikorttia.