Loukkaavinta mitä joku on sanonut lapsestasi?
Siis joku ajattelematon kommentti tai tahallinen arvostelu.
Kommentit (11)
Kysynyt onko miehesi oikeasti lapsen isä?
Vierailija kirjoitti:
Kysynyt onko miehesi oikeasti lapsen isä?
Sama täällä. Tosin siinä ei loukattu lasta, vaan minua. Sanoja oli miehen eno. Onneksi lapsi oli aivan miehen näköinen, joten siihen enon naisystävä tokaisi heti, että näyttää ihan isältän.
Ettei näytä yhtään minulta. Olen lapsen äiti.
Ei ole varsinaisesti suoraan sanonut mitään, mutta yksi vapaaehtoisesti lapseton ystäväni arvostelee kautta rantain kiertäen jatkuvasti lastani ja kasvatustani. Siis sellaisia pitkiä katseita, ihmettelyä, suun mutristelua ja teennäisiä, muka herttaisesti heitettyjä piikkejä. Tuo ihminen ei osaa yhtään olla luontevasti lasten seurassa ja on kaikesta häiriöstä aivan poissa tolaltaan. Muistan, kuinka 2-vuotias taaperoni heitti jonkun lusikan tai lelun ruokapöydässä lattialle, sius ihan tämmöinen arkinen tilanne, ja kaverini kertoi siitä jälkikäteen kaikille aivan järkyttyneenä ihan kuin ipana olisi rikkonut ikkunan ja puolikkaan kahvikalustoa. Sama ihminen oli myös aivan tyrmistynyt ja tolaltaan taaperon parkuessa nukkumaan mennessä väsyneenä tai kun 6-vuotias kiukutteli, kun ei olisi halunnut lähteä puistoon. Näitä lapsiperheessä arkisia tilanteita hän sitten muistelee ja ihmettelee ja kertoilee kaikille viikkotolkulla jälkikäteen. On loukkaavaa, mutta myös tosi rasittavaa. Joskus mietin, millainen lapsuus hänellä itsellään on ollut.
5-vuotiaan tarhharyhmässä aloitti sijaisena uusi lto, ja mulla oli heti huonot vibat akasta. Vaikuttu justiinsa sellaiselta eläkeikää odottavalta ja työhönsä kyllästyneeltä, oikeastaan sanoikin sen melko suoraan jo ekassa vanhempainillassa.
Pian ilmeni, että kaksi muuta lasta kiusasivat lastani ryhmässä. Minä todistin itsekin vaatteiden ilkkumista ja ulosjättämistä yms. Kun asia tuli puheeksi vanhempainvartissa, lastentarhan ope käänsi asian minun lapseni viaksi. Hän oli ihan oikeasti sitä mieltä, että 'pitää oppia kestämään' ja 'ei pitäisi niin herkästi itkeä ja välittää kaikista sanomisista', eikä ' tarvitse aina kannella itkien jos...'. Asia esitettiin siihen tyyliin, että 'tuolla teidän Matillahan on tapana aina...' Ei puhettakaan siitä, että kuinka tilanne ratkaistaisiin, mitä ryhmähengelle voisi tehdä, kuinka kaveripareja voisi sekoittaa jne. Olin kyllä loukkaantunut! Onneksi kyseinen kasvatusalan ammattilainen sai muualtakin huonoa palautetta, eikä sijaisuutta jatkettu.
Puistosta tuttu äiti yläkoulun vanhempainillassa ihmetteli kovaan ääneen miten ihmeessä adoptiolapseni on voinut selvitä vaativasta pääsykokeesta.
Ylipäätään tämänsuuntaisia saa kuunnella koko ajan. Miten adoptiolapset on tyhmempiä, huonompia ja liian traumatisoituneita. Joiden kuullen sitten taas voi pamauttaa mitä vaan...
”Lapset on vammaisen näköisiä”. Oma ilkeä äitini sanoi, ei välitä lapsenlapsistaan lainkaan, arvostelee (haukkuu) kyllä mielellään. En siis tarkoita että vammaiset on rumia, vaan oma äitini on ruma, kun ei näe lapsenlapsissaan (kiltit ja hyvätapaiset) mitään kaunista, haukuttavaa ainoastaan.
Vauvani on apaattinen päänroikottaja.