Yksilökeskeisyys yhteiskunnan perustana - miten se voi toimia?

Yhteiskunta ei ole itseisarvo, vaan yhteiskunnassa elävien keskenään sopima järjestely siitä, miten asiat hoidetaan. Yhteiskunnan jäsenillä on myös velvollisuuksia, vaikka joku idealisti muuta väittäisikin. Se ettei kukaan voi valita syntymämaataan, ei tätä perusasetelmaa poista. Yhteiskunta auttaa jokaista kansalaista pääsemään elämän alkuun jo pelkästään ylläpitämällä neuvolajärjestelmää ja synnytyssairaaloita.

Yhteiskunnan sääntöjen mukaan toimimista voi toki kutsua "pakottamiseksi", vaikka se kuulostaakin minäkeskeisen uhmaikäisen kielenkäytöltä, vaikka vastaavia pohdintoja on vuosisatojen varrella kuultu myös ihan varteenotettaviltakin tahoilta. Toki jokainen keittiöfilosofi saa ja voi keksiä perusteita sille, miksi juuri hän on oikeutettu vain poimimaan rusinat pullasta ja jättämään kaiken työn ja velvollisuudet muille. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nämä neropatit olisivat absoluuttisesti ottaen oikeassa.

Kansainvälinen yhteisö voisi tietysti järjestää jonkin eristetyn saaren näiden syvällisten ajattelijoiden käyttöön. Siellä he voisivat jokainen toteuttaa tuota vapauden filosofiaansa, kenenkään pakottamatta. Se olisi heidän ideologiansa mukaista ja meille muille se tarjoaisi mielenkiintoisen ihmiskokeen siitä, mihin rajoittamaton vapaus johtaa, eli lähtisikö homma toimimaan vaiko ei, kun jokainen pitäisi huolta lähtökohtaisesti vain itsestään ja muista vain sen mukaan, millaista hyötyä hän arvelee heistä itselleen olevan.

Oletan että yksilökeskeinen ihminen pitää oikeutenaan ostaa kaupasta ruokaa samaan hintaan kuin kaikki muutkin, vaikka en usko esim. kaikkien ruuantuotantoon osallistuvien olevan siitä mielissään, sälyttäähän yksilökeskeinen ihminen ruuantuottajien vastuulle paitsi ruuantuotannon myös oman osuutensa yhteiskunnan peruspalvelujen (esim. sisäinen ja ulkoinen turvallisuus) järjestämisestä.