Lapsen synttärit, noloa
Eli lapsella on tiistaina synttärit kiipeilykeskuksessa. Kutsut laitettiin jo alkuviikosta. Nyt kävi ilmi, että olemme munineet täysin ja luokasta jäi vain yksi poika kutsumatta. Jotenkin kuvittelin, että kutsumatta jäi kolme poikaa. Tämä poika on ihan ok, ovat puolikavereita. Ei mitään syytä, miksei häntä voisi kutsua ja tuommoinen "yksi pois porukasta" -meininki on aivan pepusta. Ei ne kaikki muutkaan kutsutut mitään bestiksiä ole. Asiasta oli perjantaina puhuttu ja tämä poika oli sanonut, ettei sillä ole väliä, vaikkei häntä kutsuttu. Olen tässä viikonlopun kärvistellyt, että miten tämän voisi paikata. Olisiko ideaa, jos kirjoitan kirjeen ja selitän tapahtuneen ja laitan kutsun mukaan? Pahentaako tämä asiaa vai miten suhtautuisitte itse vastaavassa tilanteessa tämmöiseen viime hetken jälkikutsuun?
Kommentit (3)
No itse laittaisin nyt jälkeenpäin. Vaikka minulle on opetettu, että kaikkia ei voi kutsua niin on tuo varmasti harmillista lapselle, koska jää ainoaksi ja sanoo vain että ”ei haittaa”, koska ei tahdo näyttää harmiansa. Mutta jos siltä tuntuu että haluatte kaikilla olevan hyvän mielen, kyllä nyt laittaisin.
Kutsuisin ehdottomasti sen ainoan kutsutta jääneen. Voiko asiaa paikata mitenkään? Sanoa vaikka, että vahingossa yksi kutsu oli jäänyt postittamatta?
Eikö lapsi itse tajunnut, että nyt vain yksi jäi kutsulistalta pois?
Parempi kutsua vaikkapa sitten jälkijunassa. Inhimillisiä unohduksia sattuu kaikille. Inhottavaa olisi olla ainoa, jota ei kutsuta,vaikka kuinka selitettäisiin.