Jos saa helposti lapsia, ei ole samanlaista vaatimustasoa hyvana aitina olemiselle, kuin sellaisella joka saa vuosien yrittamisen jalkeen

Adoptiovanhempiin kohdistuu valtavan paljon suuremmat paineet.

Itse en tarvinnut hoitoja, mutta esikoisen " tekoon" meni vuosia luomusti. Minä en hyväksy mitään syitä huonoon vanhemmuuteen. Jos ei voi/osaa olla hyvä vanhempi, voi antaa lapsensa pois. Hyvä ei tarkoita täydellistä, vaan sellaista, että lapsi saa minkä tarvitseekin niin ravinnon, kasvatuksen, rakkauden, kurin jne. puolesta.

Eli ne jotka on saanu lapset helposti on aivan paskoja vanhepia, ja ne jotka yrittäneet enemmän, on jotenkin parempia..? Helvetin tyhmästi ajateltu, mutta senhän ap tiedätkin varmaan? Ilmeisesti haluat vaan provosoida?!

Tosihan se on, että niin adoptio- kuin hedelmöityshoidoissa etukäteen keskustellaan vanhempien kanssa paljonkin lapsista, lastenhoidosta ja asioista. Ympäristö on myöskin hanakampi etsimään niitä virheitä ja laajentelemaan asioita sekä puhumaan asioista, joista ei kuitenkaan tiedä mitään. Ja joka omillaan tekee lapsia, ei tarvitse minkään suurennuslasin alta kävellä. Sitä en tarkoittanut, että " helposti" lapsia saavat olisivat sen huonompia vanhempia. Joka sarjassa on moneen lähtöön, eikö?!

5 näköjään luki rivien välistä.. Ja käyttää liikaa kirosanoja:/

toisaalta voisi ajatella, että ympäristö etsisi virheitä myös niistä, jotka tulevat helposti (esim. " vahingossa" ) nuorena raskaaksi jne... sitä paitsi ei siihen voi valmistautua kuitenkaan kokonaan ennen kuin se lapsi ON.

Onko olemassa mitään oikeita ja objektiivisia hyvän äitiyden kriteerejä? Ja vaikka olisikin joitakin niin kiistaa aiheesta syntyy silti hyvin helposti. Sitä paitsi, aikuisuuteen ja äitiyteen ei lopu ihmisen henkinen kasvu. Se jatkuu läpi elämän kuolemaan saakka. Osa kehittyy paremmiksi kuin toiset. Ellei sitä rikkautta olisi niin olisipa aika naurettava paikka koko maailma.

tuo pidä paikkaansa.

Ihmiset on erilaisia. Joku ymmärtää vanhemmuuden vaatimukset 16-vuotiaana teininä, joku 40-v esikoisensa hoitojen jälkeen saannut ei ehkä ikinä.

Sydämen sivistys on asia, joka joko on tai ei. Lasten saamisen helppous tai vaikeus ei asiaan liity.

Ennemminkin vois provoilla siitä, että lapsensa menettäneet suhtautuvat vanhemmuuteen ehkä sillä " vakavuudella" , joka olisi suotavaa suuremmalle osalle vanhemmista.

Siis jos saan lapsen ilman yhteikunnan apua, kukaan ei tule kotiini katsomaan, ei tutkita taustojani, tulevaisuuden suunnitelmia, ei mitään. Päätös on mieheni ja minun yhetinen.

Jos en saakkaan " oma-aloitteisesti" lasta vaan joudun adoptoimaan itselleni lapsen, se ei ole enää vain minun ja mieheni päätös, koko elämä käännetään ylösalaisin, tulevaisuus pitää tietää aika tarkaan jne jne. Tällöin on todistettava olevans ahyvä äiti!!!!!!!

Toki hyvä että niin on,lapset ovat jo kärsineet tarpeeksi ennen uuteen kotiin pääsyä.

2

T:12

2

Tuossa aloituksessa voidaan puhua ihan yhtä hyvin äitien omasta vaatimustasosta omaan äitiyteensä tai sitten ulkoa päin asetetusta tasosta. Joten molemmin tulkitut vastaukset kuuluvat tähän ketjuun.

AP:n tekstissä on tulkinnan varaa suuntaan jos toiseen.

Meitä tuijotetaan ja varmasti lähipiirissä arvostellaan ja koen, että minun pitää olla koko ajan pikkuisen parempi kuin muut, koska olen tämän määrän lapsia halunnut.

Voi käydä jopa niin, että kaikki kaatuu kun toivottu lapsi vihdoin saadaan eikä elämä käännykään ruusuiseksi.



Itse tiedän esimerkiksi vuosia adptiolasta odottaneista pareista, jotka ovat pian lapsen saatuaan eronneet. Aika kamalaa lapselle, jolla on jo rankat hylkäämiset taustalla. Mutta samalla inhimillistä, eihän lapsen saaminen vuosien jälkeen tee liittoa yhtään sen kestävämmäksi.



Täältä olen lukenut monen lapsettoman vastineen väsyneille äideille ' että on teilläkin murheet, teille on sentään suotu lapset' . Tämä sisältää samalla olettamuksen, että lapsettomuudesta kärsineet eivät sitten itse valita jos lapsen aikanaan saavat. Se on hemmetin vaarallinen ja outo ajatus.



Kyllä se on niin, että vanhemmuutta ohjaavat ihan muut jutut kuin se, kauan lasta on odotettu. Yhtä hyvä vanhempi voi olla vahingossa raskaaksi tullut kuin vuosia lasta odottanutkin.

Mutta ei sekään mitään hyvää äitiyttä takaa, että on käynyt jonkin hoidon tai adoptioprosessin läpi. Olen itse saanut lapseni helposti. Mutta jos en olisi saanut, olisin varmasti läpäissyt seulan ja saanut esimerkiksi adoptoida lapsen. Sitä, olenko hyvä äiti, en osaa sanoa.

voi olla myös ne valtaisat paineet ja yhteiskunnan olematon tuki. Itse tiedän yhden ja tunnen yhden adoptioeronneen, bioeronneita tunnen kyllä kymmeniä.

Ja se menee juuri päinvastoin kuin ap:n väittämässä. Eli vaikka se yksi lapsi nyt kuitenkin on, niin jotain vanhemmuudesta on tainnut hävitä matkan varrella, ja lapsen hoito on vähän niin ja näin. Kyllähän hänet ihan ok hoidetaan, mutta siihen ei todellakaan panosteta niin kuin luulisi. Lapsi saa paljon valmisruokaa, katsoo paljon videoita, on todella usein hoidossa silloinkin, kun vanhemmilla on vapaata, ja sitten on tietysti nää inhimilliset kompastuskivet, että lasta pidetään vauvana sekä saa aina kaiken periksi.



Erityisesti tuo paljon hoidossa oleminen mietityttää, ja tulee joskus mieleen, että vanhemmat taitavat itsekin olla sitä mieltä, että lapsella on parempi hoito jossain muualla kuin kotona. Tältä pohjalta ymmärrän niitäkin ilkeitä aloituksia, joita täällä joskus näkee, missä tylytetään lapsettomille, että kaikkien ei vain kuulu saada lapsia.

21