Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te vieneet lapsenne katsomaan kuolevaa isovanhempaa?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
En veisi. Haluan, että lapselle jää muistot mummista/ukista sellaisena kuin hän oli parempivointisena tai jopa hyväkuntoisena. Mutta tää nyt on vaan yksi tapa ajatella, oikeaa ja väärää ei tietty ole. Voimia kovasti jos tilanne on ajankohtaista.
On tilanne taas ajankohtainen. Noin itsekin ajattelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isovanhemmat ovat onneksi hengissä, mutta olen vienyt lapset katsomaan isoisovanhempiaan hieman ennen heidän kuolemaa. Meillä ainakin lapset ovat halunneet tulla ja kuoleva vanhuskin haluaa nähdä lapset. Esikoinen on herkkä ja aina itkee, mutta olemme käsitelleet surua yhdessä kotona.
Minusta on kummallista olla viemättä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmat ovat onneksi hengissä, mutta olen vienyt lapset katsomaan isoisovanhempiaan hieman ennen heidän kuolemaa. Meillä ainakin lapset ovat halunneet tulla ja kuoleva vanhuskin haluaa nähdä lapset. Esikoinen on herkkä ja aina itkee, mutta olemme käsitelleet surua yhdessä kotona.
Minusta on kummallista olla viemättä lapsia.
Minusta taas jää parempi muisto jos ei vie. Isovanhempi on jo kuitenkin siinä kunnossa ettei ole enää hereillä.
Veisin, jos lapsi itse haluaa. Jos taas ei halua, en todellakaan pakottaisi.
Liikaa lapsia hyysätään ja varjellaan pettymyksiltä ja surulta.
Se on kova paikka jos vasta aikuisena menettää jonkun läheisen
ne ovat elämän realiteetit, hyvä vain harjoitella jo lapsena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä mä pienenä (ala-asteikäisenä) kävin katsomassa mummoa terveyskeskuksessa hänen viimesinä päivinään. Tokihan oli kuihtunut ja nukkui koko ajan, mutta oli se silti mun mummo ja kyllä mulle ihan suoraan kerrottiin, että mummo ei enää montaa päivää elä. Kävin myös katsomassa häntä, kun hänet oli kuoleman jälkeen laitettu arkkuun. Ja mitään traumoja ei jäänyt, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Liikaa lapsia hyysätään ja varjellaan pettymyksiltä ja surulta.
Se on kova paikka jos vasta aikuisena menettää jonkun läheisen
ne ovat elämän realiteetit, hyvä vain harjoitella jo lapsena
Meidän lapsemme on joutunut tuota kyllä harjoittelemaan. Eka mummo kuoli kun lapsi oli 7v,pappa kun lapsi oli 9v ja nyt kuolee mummo kun on 9v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihmeen parempi muisto? Sekö pyyhkii pois kaikki muistot hyvistä ajoista, kun näkee toisen voimattomana? Eikös se jotain auta tajuamaan, että ihminenkin väistämättä lakastuu jossain vaiheessa ja silloin on pakko sanoa hyvästit.
Kyllä mä veisin, koska mutkin on lapsena viety ja olen myös nähnyt pappani, kun hän oli jo kuollut. Ei jäänyt huonoja muistoja tai traumoja, ihan normaali osa elämää se kuolemakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisimme vieneet, mutta sitä ei suositeltu sairaalan henkilökunnan toimesta (tartuntavaara).
Lapset olivat vielä pieniä, joten he eivät mummoa isompina olisi muistaneet, mutta mummon puolesta jäi paha mieli. Hän olisi halunnut lapset vielä kerran nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen parempi muisto? Sekö pyyhkii pois kaikki muistot hyvistä ajoista, kun näkee toisen voimattomana? Eikös se jotain auta tajuamaan, että ihminenkin väistämättä lakastuu jossain vaiheessa ja silloin on pakko sanoa hyvästit.
No itse olen sh osastolla, jossa potilaita valitettavasti myös menehtyy. Kuoleman lähestymiseen liittyy välillä vähemmän kauniita asioita joten tuolla paremmalla muistolla itse ajattelen... No, sitä parempaa muistoa. Etenkin jos isovanhempi olisi jo tajuton. Mä uskon että lapsi kyllä oppii ymmärtämään kuolemaa ja elämän rajallisuutta aikanaan. Lapsi saa kuitenkin olla lapsi ja elää onnellista lapsuutta jos kuolema ei vielä häntä niin kosketa. Se on yksinkertaisesti onnekasta. - 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veisin, jos lapsi itse haluaa. Jos taas ei halua, en todellakaan pakottaisi.
Näin me olemme toimineet. Lapsi oli tuolloin 11 ja aika herkkä, joten tietysti tuli itku käynnin jälkeen. Läheinen isovanhempi kyseessä ja oli kummallekin tärkeä tuo viimeinen tapaaminen (järki siis kuolevalla pelasi ja jaksoi jutellakin hetken). Ja lapsi siis itse halusi tulla.
Tytär (14 v) kävi pappaani katsomassa ennen hautajaisia papan ollessa arkussa. Pakko sanoa että oli aika pahan näköiseksi ehtinyt menemää (kun vertaan muihin vainajiin mitä olen nähnyt).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kävi koko perhe hyvästelemässä mummin ja molemmat ukit, nämä vuosina 2008, 2009, 2010. Lapsemme olivat tuon ensimmäisen poismenon aikana 14, 16 ja 18 vuotiaat, eli eivät enää niin pieniä ymmärtääkseen ja käsitelläkseen asian. Toinen mummi kuoli jo 1997, silloin me kävimme miehen kanssa kahden, koska lapset olivat 11 vuotta nuorempia.
Vierailija kirjoitti:
Tytär (14 v) kävi pappaani katsomassa ennen hautajaisia papan ollessa arkussa. Pakko sanoa että oli aika pahan näköiseksi ehtinyt menemää (kun vertaan muihin vainajiin mitä olen nähnyt).
Onko se ulkonäkö ajasta kiinni, vai kuolintavasta? Käytiin mieheni yätiävkatsomassa 2 vk kuolemasta ja oli ehtinyt mennä huonoksi. Ei meinannut tunnistaa. Kaula oli erittäin turvonnut.
Vierailija kirjoitti:
Olisimme vieneet, mutta sitä ei suositeltu sairaalan henkilökunnan toimesta (tartuntavaara).
Lapset olivat vielä pieniä, joten he eivät mummoa isompina olisi muistaneet, mutta mummon puolesta jäi paha mieli. Hän olisi halunnut lapset vielä kerran nähdä.
Tartunta vaara lapsesta vanhukseen vai vanhuksesta lapseen? Minkä taudin pelättiin tarttuvan?
Todella surullista, kun mummon toivetta ette pystyneet täyttämään.
Minut vietiin. En mä siitä muista paljoa, muuta kuin että oli palmusunnuntai ja virvoin ukin, hän jaksoi vielä vähän hymyillä, näytti sitten rahapussiaan josta mummo maksoi markan palkaksi. Mutta ei jäänyt traumoja.
Tulevalla viikolla olin jo koulussa, kun veli tuli sinne myöhemmin ja huusi koko pihan kuullen, että mummo soitti, ukki on kuollu aamulla. Siinä sitten itkin ja mulle naurettiin... Sisällä mun ei tarvinnut mennä aamunavaukseen, mutta minut jätettiin yksin luokkaan itkemään. SIITÄ on jäänyt aika pahat muistot.
Omat muksut vein katsomaan isomummoa. Kyllähän hän jo muutenkin oli pikku hiljaa kuihtunut, mutta siinä sairaalasängyllä oli enää hyvin heikosti elämässä kiinni oleva pikkukäppänä. Kehoitin muksuja, että sanokaa ketä olette ja toivottakaa hyvää matkaa. Niin tekivät, eivätkä yhtään pelänneet koskettaa, silittää mummukkaa. Eikä ne ole traumatisoituneet. Puhuttiin, että isomummo on vanha ja on luonnollista kuolla vanhana.
Minusta riippuu kuolevan kunnosta ja lapsen iästä. Jos kuoleva on tajuton ja letkuja on paljon kiinni niin en oikein näe mitään mieltä viedä lasta sinne. Jos taas kuoleva on tajuissaan ja letkuja vähemmän niin mikä ettei. Täytyy kuitenkin muistaa, että sairaala on monesta pienestä lapsesta jo itsessään vähän outo (ja siksi pelottava) paikka. Lapsi myös saattaa yhdistellä asioita tavalla, joita aikuinen ei tajua eikä osaa siksi korjata.
Ollaan viety. Isomummo vietti kuukauden saattohoidossa ja siellä vierailtiin usein, ihan pienimmänkin kanssa. Hyvät muistot jäi ♡
En veisi. Haluan, että lapselle jää muistot mummista/ukista sellaisena kuin hän oli parempivointisena tai jopa hyväkuntoisena. Mutta tää nyt on vaan yksi tapa ajatella, oikeaa ja väärää ei tietty ole. Voimia kovasti jos tilanne on ajankohtaista.