Paniikkihäiriö

Mielialalääkitys on ollut ainoa mikä on auttanut.

Kaikkea muutakin on kokeiltu ilman suurempaa hyötyä.

JUST tuli tää video vastaan ennen kuin tulin tänne: https://www.youtube.com/watch?v=_ByETfz8o7k

Itsellä ei oo ollut paniikkihäiriötä niin en tiedä toimiiko tai onko totta mutta kuulosti loogiselta. :)

Varmaan riippuu paniikkihäiriöstä että mitä asioita tai paikkoja kukin sitten pelkää.

Minä pelkään erilaisia sairauksia. Varsinkin vakavia sairauksia. Pahin on nyt tämä talviaika kun on kaikenlaista liikkeellä.

Joudun ottamaan opamoxia pahimpina kausina.

Ennen en uskaltanut käydä edes kaupassa sillä jos jouduin hetkenkin jonottamaan kassalla, sain paniikkikohtauksen. Kerran sain paniikkikohtauksen töissä kokouksessa ja jouduin lähtemään kesken kaiken pois. Menin vessaan istumaan ja luulin kuolevani. Tuon jälkeen en ole kokouksissa pystynyt käymään. Leffassa käyn tosi harvoin ja aina on pakko istua reunassa. Nykyään lääkitys ja pystyn elämään suht normaalisti. Kaupassakin pystyn käymään. En mä jonottamisesta tykkää edelleenkään mutta pystyn siihen enkä saa kohtausta.

Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä pienestä saakka mutta nyt 19v sain siihen lääkityksen. On auttanut, en ahdistu enää yhtä helposti enkä saa kohtauksia. Sairaudenpelko ja pelot ylipäätään ovat lievittyneet. En enää ole vainoharhainen (pakko piilottaa paniikissa puukot kun pelkään, että joku tulee murhaamaan minut yöllä). Fyysisiä oireitakaan ei enää pahemmin ole, ennen kärsin sydämentykytyksistä, oksetuksesta, käsien hikoilusta ja välillä selkärangassa tuntuvasta tärinästä.

Sosiaalinen elämä ja elämä muutenkin ovat helpottuneet. Tosin riesana on masennuskin.

Oli lääkitys pari viimeistä sairausvuotta, nyt ei enää kohtauksia eikä lääkitystä (eikä edes ahdistusta). Opettelin aiheuttaman itselleni kohtauksen silloin kun oli rauhallinen olo, silloin opin myös keskeyttämään kohtauksen/lieventämään sitä.

Jonottaminen ja odottaminen ja bussissa olo oli pahinta, niitä usein välttelin jonkin aikaa kunnes tajusin, ettei niissä tai kohtauksissa ole mitään vaarallista.

Tultapäin oli paras ajattelumalli, sisukkaasti vaan eteenpäin ja opiskelu ja työkavereille tieto sairaudesta niin ei tarvinnut miettiä mitä muut ajattelee jos kohtaus tulee.

Veden juominen pullosta hörppy kerrallaan ja laulaminen (vain kotona yksin) tasoittivat hengitystä silloin kun ei enää tunnistanut milloin hengittää normaalisti.

Ajatusten keskittämiseen helpotusta toi päässälaskujen tekeminen, sen verran vaikeita että joutui pohtimaan vastausta mutta sen verran helppoja, että ei jäänyt harmittamaan kun menee väärin. Vaikka seiskan kertotaulua seittemästäkymmenestä alaspäin :)