Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka moni kaipaa entistä kyläilykulttuuria?
03.02.2018 |
Minä kaipaan. Vielä 80- ja 90-luvulla oli kyläilykulttuuri. Saattoi soittaa jonkun tutun luo ja kysyä voiko tulla kylään. Joskus pyöräytti nopeasti tiikerikakun syötäväksi. Ei nykyään. Nykyisin tuntuu tunkeilulta jos efes ehdottaa moista. Tapaamiset pitää sopia viikkoja etukäteen kun kaikilla on niin kiire. Kiire mihin? Niilläkin joilla ei ole kiire, tuntuu että kotiin ei edes haluta vieraita.
Kommentit (46)
En todellakaan. Tämä aika on kuin minulle tehty. Kaikki hoituu netissä ja sosiaalisen elämän vähäisyys on normi, eikä mikään hävettävä omituisuus. Sitä ainoaa kaveria, joka jaksaa pitää yhteyttä, näen pari kertaa vuodessa, mikä riittää mainiosti. Yhtään en haikaile entiseen takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalinen elämä on muuttanut someen ja älypuhelimiin. Jos ei olisi somea ja olisi lankapuhelimet, ihmisiä kiinnostaisi nähdä, kun kenestäkään ei muuten kuulisi mitään.
Kaipaan ja en kaipaa vanhaa aikaa. Kun joka tuutista tulee päivitystä ja kuulumista ihan oma-aloitteisesti, en pääse enää siihen mielentilaan että kiinnostaisi saada vieraita tai lähteä kylään. Ihanaa kun kukaan ei tule oven taakse kysymättä ensin ja että on aikaa sopia tapaaminen.
Kaipaan ja siihen liittyvää rentoutta. Kodin ei oletettu olevan jatkuvasti tiptop kun naapureita pistäyty kahvilla ilmottamatta. Nykyään tosiaan pitää sopia kaikki monta päivää etukäteen, kaikki ottaa hirveesti stressiä että on siistiä ja monenlaista pullaa ja ton takia sitten peruvat myös niitä etukäteen sovittuja tapaamisia, kun eivät jaksakkaan.
En kaipaa. Vanhemmillani on vieläkin aina ovi auki ja naapureita, ystäviä ja tuttuja piipahtaa milloin sattuu, mutta minä en sellaisesta oppinut pitämään koskaan. Olen ollut aina se rauhallinen lukutoukka, joka keskittyy mielummin kirjaan kuin lörpöttelyyn. Onneksi mieheni ja lapseni ovat samanlaisia ja meillä ei käy kuin todella harvoin vieraita. Hekin oikeastaan kutsuvat itse itsensä kylään ja annan heidän tulla niin pääsen siitäkin riesasta taas hetkeksi.
Olen töissä asiakaspalvelussa ja tykkään työstäni, mutta töiden jälkeen en halua olla enää sosiaalinen. En edes somessa. Muutaman parhaan ystäväni ja vanhempieni kanssa juttelen puhelimessa esimerkiksi kävelylenkkien aikana, mutta muuten muiden asiat eivät kiinnosta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tykännyt tosta yhtään.
Opiskeluaikana tuota harrastettiin, erityisesti maaseudulta tulleet olivat aina tuota hanakasti ehdottamassa ja sitten mentiin pariskuntana kahville ja siellä oli leivottu ja laitettu. Sit oli pakko kutsua vastavierailulle ja leipomisen vihaajalle se oli ihan tuskaa. Sitten johonkin valmispohjaan yritit jotain marjapiirakkaa. Surkeaa ja ahdistavaa.
Onneksi ei ole enää noita.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan ja siihen liittyvää rentoutta. Kodin ei oletettu olevan jatkuvasti tiptop kun naapureita pistäyty kahvilla ilmottamatta. Nykyään tosiaan pitää sopia kaikki monta päivää etukäteen, kaikki ottaa hirveesti stressiä että on siistiä ja monenlaista pullaa ja ton takia sitten peruvat myös niitä etukäteen sovittuja tapaamisia, kun eivät jaksakkaan.
Tuo kodin ulkonäkö on toinen ero nykyaikaan. Nykyään pitäisi olla joku sisustuslehti koti. Aivan tavallinen sisustus eriparitavaroineen on nykyään harvinaista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan joo.
Lauantai-iltana saunan jälkeen pohdittiin että olisi kiva mennä johonkin kyläilemään, no eikös soiteta Markulle ja Pirjolle...
Ja äkkiä kyläilyvaatteet päälle ja menoks. Siellä sitten oli lapsille vähän jäätelöä ja poppareita, aikuisille kahvia ja konjakkia. Aikuiset istuivat iltaa olohuoneen sohvilla, lapset leikkivät Markun ja Pirjon lasten kanssa lastenhuoneessa. Ei mitään tietoakaan mistään "nukkumaanmenoajoista". Kotiin lähdettiin kuitekin ihmisten aikoihin, viimeistään klo 23. Jos lapset olivat väsähtäneet ja torkkuivat jossain, niin lapset vaan kannettiin autoon ja autosta omaan sänkyyn.
Ja tämä vierailu vaati sitten Markulta ja Pirjolta (ja lapsilta) joskus tulevaisuudessa vastavierailun.
Maalla tuo oli hiukan riesa kun joidenkin seurankipeys juuri miehillä ja kiusallista patistelua kun omat hommat piti hoitaa isä muisteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa, en. Ihanaa kun saa olla omassa kodissaan rauhassa. Muutamaa ystävääni näen muutaman kuukauden välein ja sovitaan ajoissa etukäteen.
Vanhempani asuvat edelleen lapsuudenkodissani maalla, ja siellä on on vieläkin normaalia että naapuri ilmestyy paikalle yhtäkkiä, vieläpä oveen koputtamatta. Kun olen käymässä siellä en mitenkään erityisesti ilahdu siitä kun istun rauhassa aamupalapöydässä yöpaita päällä ja naapurin mummo tai pappa ilmestyy siihen yhtäkkiä tarinoimaan... mutta vanhemmilleni sopii tuo.
Tavallaan joo, sellainen rentous olisi ihan kivaa. Muistan kyllä kuinka vanhempieni kanssa kyläiltiin tätien ja setien jne luona, tuskin sen kummemmin etukäteen ilmoitettiin. Meillä käy tosi harvoin vieraita ja olisi kiva jos kävisi useammin.
Mutta toisaalta haluan että meillä on siistiä ja kahvileipää kun tulee vieraita. On meillä nyt yleensäkin ihan perussiistiä joo, mutta itse olen aina jossain pieruverkkareissa eikä meillä ole koskaan mitään tarjottavia varalla pakkasessa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kaipaan. Oli mukava piipahtaa naapurissa koko perheellä, kun heidän äiti oli kokeillut jotain uutta piirakkareseptiä. Istuttiin heidän keittiössä pari tuntia ja lapset lähtivät kohta kotiin ja aikuiset tulivat kohta perässä.
Voitiin käydä lauantaina ajelulla ja äiti sanoi, käydäänkö katsomassa keittäisikö Eero ja Seija kahvit. Ja keittihän ne.
täälläpäin oli vielä 2000-luvun alussa "piipahtelukulttuuri" jonkin verran voimissaan eli tultiin vain kyläilemään naapuriin ilman mitään ennakkosopimisia. nyt ei sellaistakaan enää ole, vaikka samat naapurit ovat. Sen on korvannut some...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä 70-luvun kasvattina KAIPAAN! 🙋
En kaipaa. Lapsuudessani 60 - luvulla koti oli kuin hollitupa. Ystävät ja kylänmiehet istuivat iltaa tuntikausia.
Tupakka tuprusi ja äiti passasi vieraita, vaikka oli omatkin kuusi lasta ja kädet töitä täynnä.
Meille myös tuli lapsuudessani usein yllätysvieraita ja jos muuta ei ollut, äiti teki pirtelöä. 1980-luvulla ei välitetty oliko kaikki tiptop eikä kyräilty jälkikäteen huonoista tarjoiluista.
Muistan joo lapsuudesta, miten käytiin viikonloppuisin sukulaisissa puolin ja toisin aika impulsiivisesti, sen enempiä viikkoja etukäteen suunnittelematta... lämpimiä muistoja <3
Aikuisikään ehdittyä yhteydenpito sukulaisiin ja opiskelun myötä tavattuihin tuttavuuksiin on jäänyt kuin itsestään; varsinaisia ystäviä en ole koskaan varsinaisesti osannut kaivata tai hankkia.
Nykyään en kyläile missään, eikä kukaan - onneksi - tunge vierailulle luokseni (yllärinä tai etukäteen ilmoittaen).
Jos saisin vapaasti valita, en välittäisi tavata ihmisiä enää ollenkaan tai ainakaan puhua kenellekään mitään. Työskentelen erittäin sosiaalisella alalla ja suoriudun siitä ammatillisesta hölynpöly-puheenpajatuksesta hammasta purren ihan pokerina. Mutta kun kotiovesta sen härdellin jälkeen astun, varjelen viimeiseen asti omaa rauhaa, yksinäisyyttä ja varsinkin siunattua hiljaisuutta.
Tein sentään jotain oikein, kun en erehtynyt parisuhdetta, perhettä tai lemmikkiä koskaan hommaamaan.
En kaipaa koska nykyinen elämäni on niin hektistä etten todellakaan jaksa viihdyttää ketään.
35-vuotiaana en ole tuollaista koskaan kokenut, mutta kuulostaa todella ahdistavalta. Ilmankos viihdyn parhaiten kerrostalossa.
Alue: Aihe vapaa
80- ja 90-luvuilla ei perheissä ollut näin paljon kodin ulkopuolisia harrastuksia kuin nykyisin. Kun äiti harrastaa, isä harrastaa ja lapset harrastavat, kukin vähintään 2 kertaa viikossa, ei yksinkertaisesti arki-iltaisin olla kotona sellaiseen aikaan, että voisi kyläillä. Monissa perheissä viikonloppuisinkin on lasten harrastuksia, erityisesti jos lapset harrastavat jotain kilpaurheilua.