Kuinka moni kaipaa entistä kyläilykulttuuria?

Minusta olisi kiva, jos voisi mennä kyläilemään ilman ennakkovaroitusta. En odottaisi minkäänlaista tarjoilua, olisi vain kiva pistäytyä kylässä. Jos talonväelle ajankohta ei kävisi, niin voisi sen sanoa, ilman että vieras vetäisi herneet nenään. Kesämökillä tälläistä on joskus, mutta kotioloissa ei koskaan.

Opiskelijakundina saattoi joskus puhelin soida ja kaverit sanoi 5min kuluttua ollaan paikalla. Mukana pussikaljaa ja mullekin olis, pohjaillaan mun kämpillä ja sitten baariin. Ja eiku menoksi.

Sitten "se" ilmestyi kuvioon ja kävi hyvin nopeasti selväksi että kaljaa ei "meillä" kiskota eikä kuunnella popedaa tms. Tilalle tuli hienostuneet pariskuntien iltamat jotka oli sovittu viikkoja etukäteen menuineen ja jos baariin mentiin niin vain trendimestoihin - hevirokkibaarit tai muuten vain hämärät luolat oli ehdoton ei.

Kyllä, kaipaan sitä poikamiesaikojen todella lyhyen varoitusajan pistäytymiskulttuuria ilman turhia "kiristelyitä".

Tavallaan kaipaan ja tavallaan en. Silloin kun itsellä on tylsää ja olisi sosiaalinen olo, olisi kiva jos joku vaan piipahtaisi kylään tai voisi itse mennä jonkun luo extempore. Joskus taas on väsy ja epäsosiaalinen olo ja pistäisi kyllä ärsyttämään jos viikon ainoa vapaahetki menisi jonkun puolitutun kanssa kahvitellen.

Kaipaan kyllä sitä että esim leffaan tai lenkille sai aina seuraa 10min varoitusajalla. Toisaalta, olen itsekin niin kiireinen nykyään että enpä itsekään ehtisi minnekään tuosta noin vain.

Vierailija kirjoitti:

Niilläkin joilla ei ole kiire, tuntuu että kotiin ei edes haluta vieraita.

Kutsu vieraita omaan kotiisi, älä tuppaudu kylään muille.

Kyllä Mä kaipaan. Ettei tarvis viikkoja etukäteen sopia. Kivaa piristystä,jos joku piipahtaa

Kyllä todella kaipaan. Kaipaan sitä, että voisi soittaa, että kävisikö kyläily tänään. Ettei tarvitsisi varata kyläilyaikaan kalenteri kädessä.

Ja kaipaan sitä, että kyläilyä ylipäätään olisi. Se on vähentynyt. Nykyään tavataan tapahtumissa, kahviloissa, juhlissa, jne. Mutta hyvin vähän vain kyläilymielessä, ilman mitään merkkipäivää.

Kyllä mä kaipaan. Aitoa olemista ihmisten kanssa. Toki joidenkin kanssa on vieraskoreutta, mutta siinähän se karisisi vuosien varrella.

Nykyään ollaan niin egokeskeisiä, että kun vieraita olis tulossa (huom! Omat ystävät/ystäväperhe) niin sen sijaan, että keskityttäis siihen ihmiseen niin keskitytäänki vaan miettimään miltä se oma koti näyttää, onhan varmasti tip top, kiiltääkö parketti, onko arabian kahvikupit, näyttäähän kaikki nyt täydelliseltä, onko lapsella merkkiverkkarit...

Surettaa välillä, että ihmiset eivät tunnu ymmärtävän kuinka tärkeää olisi kohdata toisiamme silmästä silmään. Empatiakyky ja tuntemattoman valintojen ymmärtäminen/hyväksyminen kapenee kun piirit pienenee entisestään.

Omista kavereista oikeastaan vain veljen perheen kanssa voi tehdä noin, että samana päivänä ehdottaa kyläilyä ja se jopa saattaa onnistua. Ihmisillä on aika kiireistä enkä ehkä ihan kaikkien kavereiden luo viitsisi edes ehdottaa.

En. Oon aika stressaantunut koko ajan ja tapaan mieluiten kavereita kaupungilla, mieluiten joku kulttuuririento tai kesällä ulkokohde. Koen sen aidosti rentouttavaksi, toisin kuin nurkkien puunauksen ja pakastepullien paistelun. En myöskään halua suuremmin muille kylään, lähiöihin on rumba mennä julkisilla.

Jos kaipaat, kutsu ex tempore kylään.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tykännyt tosta yhtään.

Opiskeluaikana tuota harrastettiin, erityisesti maaseudulta tulleet olivat aina tuota hanakasti ehdottamassa ja sitten mentiin pariskuntana kahville ja siellä oli leivottu ja laitettu. Sit oli pakko kutsua vastavierailulle ja leipomisen vihaajalle se oli ihan tuskaa. Sitten johonkin valmispohjaan yritit jotain marjapiirakkaa. Surkeaa ja ahdistavaa.

Onneksi ei ole enää noita.

Kaupasta tai leipomosta saa myös valmiita piirakoita tai pullia.

En kaipaa kontrollointia. 

En, se olisi painajainen. Lasten kavereita saa tulla meille koulun jälkeen, mutta edes lapset eivät halua ketään kavereita meille viikonloppuisin. Tänäänkin he mitä luultavimmin nukkuvat puoleen päivään ja sen jälkeen päivä menee rauhallisesti. Jos tähän nyt joku änkeäisi, niin koko rentouttavan viikonlopun idea olisi pois heti ja päivä menisi käytännöllisesti katsoen pilalle.

Meillä on varmasti aina kaapissa tarjottavaa ja kotimme on perussiisti, joten siitä ei ole kyse, vaan siitä, että oman perheen kesken voi vaan olla. Mies saattaa ottaa torkut sohvalla, minä samoin, lapset saavat lompsia täällä vaikka yöpaitasillaan koko päivän. Teemme ruokaa, kun sille tuntuu ja ulkoilemme jos ulkoilemme, ilman yhden yhtä aikataulua tai muiden sanelemaa asiaa.

En halua ketään meille ilmoittamatta kylään enkä kylättele itse. Sinne asti sainkin melko rauhassa olla kunnes muutimme omakotitaloon...sukulaisia saattaa tupsahdella kylään ihan milloin sattuu. Eräällekkin tädille kerran esitin pyynnön että ilmoittaisi edes ja kysyisi sopisiko. No hän soitti sitten ja kysyi sopisiko, sanoin että olen menossa yövuoroon ja tarvitsen nukkua ennen sitä eikä sovi niin jo oli äidilleni mennyt valittamaan että "kyllä on kumma kun marja ei meitä kylään halunnut vaan jotain tekosyitä keksi". Vähä aikaa oli sitten hiljaista ja sitten alkoi taas kylättely niin että matkalta soitetaan "laitappa kahvit tippuun, ollaan 5min päästä teillä". Joo hyvin meni perille tämä ajoissa ilmoitus..

Lasten teon jälkeen minusta on myös ollut erityisen ahdistavaa nämä vauvan katsojat kun itse haluaisi olla vaan oman perheen kanssa rauhassa.

Itse vastaan kylättelykutsuihin että en lupaa tulla kylään kun en saa aikaiseksi kuitenkaan:) Tykkään kyllä käydä silloin tällöin vaikka lenkki treffeillä kaverin kanssa ja joskus lenkin jälkeen juoda kahvit kahvilassa. Muuten sosiaaliseksi kontaktiksi riittää asiakaspalvelutyö ja oma perhe!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tykännyt tosta yhtään.

Opiskeluaikana tuota harrastettiin, erityisesti maaseudulta tulleet olivat aina tuota hanakasti ehdottamassa ja sitten mentiin pariskuntana kahville ja siellä oli leivottu ja laitettu. Sit oli pakko kutsua vastavierailulle ja leipomisen vihaajalle se oli ihan tuskaa. Sitten johonkin valmispohjaan yritit jotain marjapiirakkaa. Surkeaa ja ahdistavaa.

Onneksi ei ole enää noita.

Kaupasta tai leipomosta saa myös valmiita piirakoita tai pullia.

Meille tuli syksyllä miehen siskon perhe ilman ennakkoilmoitusta lauantaina kylään "ohikulkiessaan" ja en tarjonnut heille yhtään mitään. Olin juuri silloin pesemässä kylpyhuonetta ja saunaa, joten keskeytys oli ihan hanurista. Mieheni taas oli autotallissa tekemässä autolleni vuosihuoltoa, joten hänkään ei ollut tuosta vierailusta tyytyväinen. Miehen sisko selitteli kyläilyä sillä, että emme näe koskaan elleivät he välillä vain tule, mutta ei se noin mene!

Talo elää tavallaan ja vieraat käypi ajallaan, mutta nyt aika oli täydellisen väärä ja sen he saivat myös huomata. Juttelimme heidän kanssaan ehkä 10 minuuttia ja lapset jutustelivat serkkujensa kanssa, mutta sitten pistimme koko poppoon autoonsa ja jatkoimme ärtyneenä puuhiamme.

Minä ajoittain. Kroonisesti sairaana ja lähe 24/7 neljän seinän sisällä aikaani viettävänä olen ajoittain erittäin yksinäinen. Luen massoittain ja teen verkossa opintoja - ei se silti (aina) korvaa vierasta. En toki toivo yllätysvieraita, vaan ihan sovitun kyläilyhetken. Kahvit keittäisin mielelläni.

Kiusallista pönöttämistä. Kaikki eivät edes ymmärrä tuppaamisen ja kyläilyn eroa. Minulle koti on oma pesä ja sinne tullaan korkeintaan kutsusta, enkä silloinkaan ala mitään kestitsemään. 60-luvulla ja aiemmin syntyneet sukulaiset sen sijaan yrittävät tupata ja aina pitäisi olla pöytä koreana.

Ihmiset ovat käsittämättömän kiireisiä/väsyneitä/stressaantuneita. Ei ihme ettei kyläily maita kun lukee tätäkin ketjua. Ei sen puoleen, mitään pakkoahan ei kyläilykulttuuriin ole, mutta suurin muutos on tapahtunut yksilössä itsessään. Jokainen imurointikin on aikataulutettu, ja sen ”tärkeys” ajaa jaetun hetken ja ajatuksen ohi. Vähän surullistakin.

Kyllä meidän kaveriporukoissa nähdään nimenomaan toisten kotona. Ei monta kertaa viikossa, mutta silloin tällöin. Eikä se ole mikään paniikkitilanne eikä ihmisten kämpät ole sisustuslehdistä. Ihan normaaleja koteja, joku vaatekasakin jossain. Osalla on lapsia, esim. minulla ja miehelläni ei. Olen käsittänyt, että nuo lapselliset kyläilevät toisten lapsiperheiden kesken vielä paljon enemmän. Ihan riittävästi kyläilyä minun makuuni. 

Mutta en mä sellaista kestäisi ollenkaan, että sopimatta vaikka päivää-paria etukäteen tungettaisiin kylään ja mun pitäis loihtia kesken muiden puuhieni jotain mokkapaloja. Ei ole mun juttu. Minäkin kuulun niihin, että sosiaalisessa työssä ja harrastuksissa käytän aika ison osan sosiaalisesta energiastani, en minä jaksa välttämättä iltaisin enää nähdä ketään. Eikä monesti ole aikaakaan. 

Minusta nuo kyläily näkemykset tulevat kuplassa elämisestä ja coocospähkinöiden kaivausten yhteensummasta. Ja siitä mitä ihailtavaa opetetaan perheessä usein varallisuudella mitattuna. No Coco!