Millaista on elää erityisherkän kanssa?

Ex oli moinen, ääniä ei saanu korottaa tai muutenkaan kolistella kun kuuli kaiken niin kovaa. Aistiyliherkkä tai jotain.

Riippuu mitä herkkyyteen sisältyy. Täällä päin siihen liittyy idiotismiä joten herkkyys on idiotismiä tältä osin.

Ei voi käydä taloyhtiön pesutuvassa. Joku aina haisee. Paitsi se mansikka-lime-hunaja-siirappi-liljankukkasiideri nenän alla lasissa. Silloin ei oireilla.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä herkkyyteen sisältyy. Täällä päin siihen liittyy idiotismiä joten herkkyys on idiotismiä tältä osin.

Teillä kotona? Melko epämääräinen diagnoosi. Vai tällä palstalla? Siihen yhdyn kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi käydä taloyhtiön pesutuvassa. Joku aina haisee. Paitsi se mansikka-lime-hunaja-siirappi-liljankukkasiideri nenän alla lasissa. Silloin ei oireilla.

No jospa kumppaini on erityisen herkkä esim HOMEELLE!

Vierailija kirjoitti:

Uskotteko kyseiseen termiin, vai onko se mielestänne kiertoilmaisu omille ei-niin-mukaville piirteilleen?

Kymmenen huomiota, jotka kannattaa ottaa huomioon erityisherkän miehen kanssa

Onhan sitä toki tutkitukin ja tieteellisesti todistettu, että aito ominaisuus se on. En aina ymmärrä kumppaniani, joka väittää olevan erityisherkkä.

Se on kiertoilmaus neurologiselle poikkeavuudelle. On kivempaa olla ”erityisherkkä”, kuin kuulua neurodiversiteettiin diagnoosileimoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskotteko kyseiseen termiin, vai onko se mielestänne kiertoilmaisu omille ei-niin-mukaville piirteilleen?

Kymmenen huomiota, jotka kannattaa ottaa huomioon erityisherkän miehen kanssa

Onhan sitä toki tutkitukin ja tieteellisesti todistettu, että aito ominaisuus se on. En aina ymmärrä kumppaniani, joka väittää olevan erityisherkkä.

Se on kiertoilmaus neurologiselle poikkeavuudelle. On kivempaa olla ”erityisherkkä”, kuin kuulua neurodiversiteettiin diagnoosileimoin.

Usein kuulee väitettä että sillä yritetään vaan kiertää vastuuta omasta olemisestaan. Mutta muualla maailmassahan tämä ominaisuus on jo hyvinkin tutkittu&tunnettu.

Minä olen erityisherkkä ja olen päätynyt siihen, etten muuta enää yhteen kenenkään miehen kanssa. Se ei palvele kenenkään etua, kun jatkuvan ärsyketulvan seurauksena minusta tulee kireä, sulkeutunut ja etäinen. Oikein tunnen, miten keho käy ylikierroksilla ja hermosto on jatkuvasti ylivirittynyt. Tämä vaikuttaa lopulta jopa nukkumiseen niin että päädyn unettomuus- ja ahdistuskierteeseen, joka on vaikea katkaista. En tee sitä tahallani vaan kehoni vain on herkkä reagoimaan tuollaisiin asioihin, ja se on ollut sitä ihan syntymästä lähtien. Tarvitsen säännöllisesti hiljaisuutta ja rauhaa, jotta kehokin rauhoittuu ja pystyn taas toimimaan normaalisti.

Uskon kyllä ilmiön olemassaoloon paitsi omakohtaisen kokemuksen, myös tieteellisten löytöjen kautta. Harmittaa, että aito hermoston ylivirittyneisyys sekoitetaan usein epätasapainoiseen psyykeen ja tunne-elämään. Hermoston ylivirittyneisyys voi kyllä johtaa noihin mainitsemiini seurauksiin, jos ilmiötä ei tunnisteta eikä osata ottaa sitä huomioon elämässä. Itse olen kaukana mistään itkuisesta hermorauniosta, vaan päinvastoin olen todella tasainen ja tyyni luonteeltani –paitsi silloin kun ylikuormitun, mitä tapahtuu nykyään onneksi harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen erityisherkkä ja olen päätynyt siihen, etten muuta enää yhteen kenenkään miehen kanssa. Se ei palvele kenenkään etua, kun jatkuvan ärsyketulvan seurauksena minusta tulee kireä, sulkeutunut ja etäinen. Oikein tunnen, miten keho käy ylikierroksilla ja hermosto on jatkuvasti ylivirittynyt. Tämä vaikuttaa lopulta jopa nukkumiseen niin että päädyn unettomuus- ja ahdistuskierteeseen, joka on vaikea katkaista. En tee sitä tahallani vaan kehoni vain on herkkä reagoimaan tuollaisiin asioihin, ja se on ollut sitä ihan syntymästä lähtien. Tarvitsen säännöllisesti hiljaisuutta ja rauhaa, jotta kehokin rauhoittuu ja pystyn taas toimimaan normaalisti.

Uskon kyllä ilmiön olemassaoloon paitsi omakohtaisen kokemuksen, myös tieteellisten löytöjen kautta. Harmittaa, että aito hermoston ylivirittyneisyys sekoitetaan usein epätasapainoiseen psyykeen ja tunne-elämään. Hermoston ylivirittyneisyys voi kyllä johtaa noihin mainitsemiini seurauksiin, jos ilmiötä ei tunnisteta eikä osata ottaa sitä huomioon elämässä. Itse olen kaukana mistään itkuisesta hermorauniosta, vaan päinvastoin olen todella tasainen ja tyyni luonteeltani –paitsi silloin kun ylikuormitun, mitä tapahtuu nykyään onneksi harvoin.

Kuulostat Asperger- ja/tai ADD-piirteiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen erityisherkkä ja olen päätynyt siihen, etten muuta enää yhteen kenenkään miehen kanssa. Se ei palvele kenenkään etua, kun jatkuvan ärsyketulvan seurauksena minusta tulee kireä, sulkeutunut ja etäinen. Oikein tunnen, miten keho käy ylikierroksilla ja hermosto on jatkuvasti ylivirittynyt. Tämä vaikuttaa lopulta jopa nukkumiseen niin että päädyn unettomuus- ja ahdistuskierteeseen, joka on vaikea katkaista. En tee sitä tahallani vaan kehoni vain on herkkä reagoimaan tuollaisiin asioihin, ja se on ollut sitä ihan syntymästä lähtien. Tarvitsen säännöllisesti hiljaisuutta ja rauhaa, jotta kehokin rauhoittuu ja pystyn taas toimimaan normaalisti.

Uskon kyllä ilmiön olemassaoloon paitsi omakohtaisen kokemuksen, myös tieteellisten löytöjen kautta. Harmittaa, että aito hermoston ylivirittyneisyys sekoitetaan usein epätasapainoiseen psyykeen ja tunne-elämään. Hermoston ylivirittyneisyys voi kyllä johtaa noihin mainitsemiini seurauksiin, jos ilmiötä ei tunnisteta eikä osata ottaa sitä huomioon elämässä. Itse olen kaukana mistään itkuisesta hermorauniosta, vaan päinvastoin olen todella tasainen ja tyyni luonteeltani –paitsi silloin kun ylikuormitun, mitä tapahtuu nykyään onneksi harvoin.

Oot kuin minä. Nuorempana yritin olla parisuhteissa ja ihmettelin, miksi olin viikko viikolta ahdistuneempi, vaikka kyseessä olisi ollut ihan hyvä mies. Oli todella helpottavaa tajuta,  että oikeasti tällä hermorakenteella ei olla missään 24/7 parisuhteessa eikä asuta kenenkään kanssa yhdessä. On mulla lapsia, mutta niiden kanssa pystyn elämään, toki varsinkin teini-ikäisten kanssa nukkuminen on todella vaikeaa. 

Minäkin olen todella tasainen ja päämäärätietoinen luonne muuten, mutta tarvitsen työelämän vastapainoksi paljon ihan omaa rauhaa. Ihana olla yksin ja puuhastella omia juttuja! 

n45

Vierailija kirjoitti:

Minä olen erityisherkkä ja olen päätynyt siihen, etten muuta enää yhteen kenenkään miehen kanssa. Se ei palvele kenenkään etua, kun jatkuvan ärsyketulvan seurauksena minusta tulee kireä, sulkeutunut ja etäinen. Oikein tunnen, miten keho käy ylikierroksilla ja hermosto on jatkuvasti ylivirittynyt. Tämä vaikuttaa lopulta jopa nukkumiseen niin että päädyn unettomuus- ja ahdistuskierteeseen, joka on vaikea katkaista. En tee sitä tahallani vaan kehoni vain on herkkä reagoimaan tuollaisiin asioihin, ja se on ollut sitä ihan syntymästä lähtien. Tarvitsen säännöllisesti hiljaisuutta ja rauhaa, jotta kehokin rauhoittuu ja pystyn taas toimimaan normaalisti.

Uskon kyllä ilmiön olemassaoloon paitsi omakohtaisen kokemuksen, myös tieteellisten löytöjen kautta. Harmittaa, että aito hermoston ylivirittyneisyys sekoitetaan usein epätasapainoiseen psyykeen ja tunne-elämään. Hermoston ylivirittyneisyys voi kyllä johtaa noihin mainitsemiini seurauksiin, jos ilmiötä ei tunnisteta eikä osata ottaa sitä huomioon elämässä. Itse olen kaukana mistään itkuisesta hermorauniosta, vaan päinvastoin olen todella tasainen ja tyyni luonteeltani –paitsi silloin kun ylikuormitun, mitä tapahtuu nykyään onneksi harvoin.

Pystyn samaistumaan täysin. Kyseisen ominaisuuden kanssa varsinkin miehenä eläessä tulee usein olo, että on vääränlainen. Kun pitäisi olla se tasainen tyyni kallio. Phöhhöh sanon minä. Parempi olla yksin tosiaan.

Erityisherkkää ei pidä sotkea ihmisten luoneenpiirteisiin tai luonnevikoihin. Ovat täysin eriasioita.

Mä olen myös eritysiherkkä. Kuormitun myös tosi paljon tosi vähästä. Tarvitsen paljon yksinoloa ja hiljaisuutta, pysähtymisiä ja rauhoittumisia pitkin päivää, jatkuva meneminen paikasta toiseen kuormittaa. Tuntuu että miehelläni olisi elämä antoisampaa elää sellaisen kanssa joka on kuin duracellpupu joka jaksaa, minulla tulee alemmuudentunnetta kun ei vaan jaksa suorittaa ja suorittaa.

Vierailija kirjoitti:

Erityisherkkää ei pidä sotkea ihmisten luoneenpiirteisiin tai luonnevikoihin. Ovat täysin eriasioita.

Personallisuushäiriöt ovat luonnevikoja. Neurokirjo neurologista poikkeavuutta joihin juurikin yliherkkyydet ja aistiylihdrkkyydet kuuluvat.

Olen elänyt yhden kanssa ja tunnen muutamia, jotka tätä väittää. Mielestäni jokaisella yliherkkyys on lähinnä traumapohjaista, eli ei mikään todellinen sairaus tai edes piirre. Eli omien kokemusten perusteella pidän sitä epätasapainona ja traumoista johtuvina elämänhallinnan puutteena, joka olisi korjattavissa esim. terapialla.

Tuossa just ylempänä eräs kuvaa, kuinka pystyy elämään teini-ikäisten lasten kanssa, mutta miehen kanssa ei. Joku voisi kysyä, että kummistakahan sitä ärsyketulvaa syntyy enemmän? No juu, mutta kukin toki tavallaan.

Kuvittelinpahan itsekin joskus olevani erityisherkkä, mutta p*skaahan se oli. Oli oikeasti kypsymättömyyttä ja haluttomuutta ottaa täysi vastuu omasta elämästä. Luulin olevani todella introvertti, mutta enpähän ollutkaan, vaan vain epäsosiaalinen. Päätin muuttua ja muutuin.

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt yhden kanssa ja tunnen muutamia, jotka tätä väittää. Mielestäni jokaisella yliherkkyys on lähinnä traumapohjaista, eli ei mikään todellinen sairaus tai edes piirre. Eli omien kokemusten perusteella pidän sitä epätasapainona ja traumoista johtuvina elämänhallinnan puutteena, joka olisi korjattavissa esim. terapialla.

Tuossa just ylempänä eräs kuvaa, kuinka pystyy elämään teini-ikäisten lasten kanssa, mutta miehen kanssa ei. Joku voisi kysyä, että kummistakahan sitä ärsyketulvaa syntyy enemmän? No juu, mutta kukin toki tavallaan.

Kuvittelinpahan itsekin joskus olevani erityisherkkä, mutta p*skaahan se oli. Oli oikeasti kypsymättömyyttä ja haluttomuutta ottaa täysi vastuu omasta elämästä. Luulin olevani todella introvertti, mutta enpähän ollutkaan, vaan vain epäsosiaalinen. Päätin muuttua ja muutuin.

On myös olemassa hsp ihmisiä, ketkä kantavat syviä traumoja. Siinäpä se on soppa nimittäin. Ne on niitä ketkä ajautuu huumeisiin/itsetuhoisuuteen, koska muutenkin tuntee kaiken normaalia voimakkaammin ja näin ollen traumojen vaikutukset moninkertaistuvat.

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt yhden kanssa ja tunnen muutamia, jotka tätä väittää. Mielestäni jokaisella yliherkkyys on lähinnä traumapohjaista, eli ei mikään todellinen sairaus tai edes piirre. Eli omien kokemusten perusteella pidän sitä epätasapainona ja traumoista johtuvina elämänhallinnan puutteena, joka olisi korjattavissa esim. terapialla.

Tuossa just ylempänä eräs kuvaa, kuinka pystyy elämään teini-ikäisten lasten kanssa, mutta miehen kanssa ei. Joku voisi kysyä, että kummistakahan sitä ärsyketulvaa syntyy enemmän? No juu, mutta kukin toki tavallaan.

Kuvittelinpahan itsekin joskus olevani erityisherkkä, mutta p*skaahan se oli. Oli oikeasti kypsymättömyyttä ja haluttomuutta ottaa täysi vastuu omasta elämästä. Luulin olevani todella introvertti, mutta enpähän ollutkaan, vaan vain epäsosiaalinen. Päätin muuttua ja muutuin.

Tätä juuri tarkoitin kun sanoin, että harmillisen usein hermoston ylivirittyneisyys sekoitetaan epätasapainoiseen psyykeen. Ne ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, ja lääketiedekin ymmärtää tämän (googletapa esim. "autonomisen hermoston ylivireys"). Minulle äitini on kertonut, että olen ollut tällainen jo pienestä pitäen. Kuulemma sulkeuduin omiin oloihini, jos ympärilläni oli liikaa hälinää tai jokin tapahtumarikas meno oli kestänyt liian kauan. Huomaan sen itsessäni nykyäänkin siinä, että joudun "sulkemaan" ärsyketulvan ja minusta tulee poissaoleva, jos ylivirittyneisyystila meinaa iskeä päälle.

Joku diagnosoi minulle jo Aspergerin/ ADD:n piirteitä, ja ehkä siinä on jotain perääkin. En vain itse koe tarvetta diagnosoinnille, kun tulen toimeen tämän ominaisuuteni kanssa ja olen löytänyt keinot sen kanssa elämiseen. Varmasti jotain neurologista poikkeavuutta minussa on, mutta en koe sitä taakkana. Päinvastoin, nyt kun olen tunnistanut ilmiön ja otan sen huomioon arjessani, pystyn hyödyntämään näitä ominaisuuksia omaksi ja muiden eduksi. On näistä joskus hyötyäkin. :)

-8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt yhden kanssa ja tunnen muutamia, jotka tätä väittää. Mielestäni jokaisella yliherkkyys on lähinnä traumapohjaista, eli ei mikään todellinen sairaus tai edes piirre. Eli omien kokemusten perusteella pidän sitä epätasapainona ja traumoista johtuvina elämänhallinnan puutteena, joka olisi korjattavissa esim. terapialla.

Tuossa just ylempänä eräs kuvaa, kuinka pystyy elämään teini-ikäisten lasten kanssa, mutta miehen kanssa ei. Joku voisi kysyä, että kummistakahan sitä ärsyketulvaa syntyy enemmän? No juu, mutta kukin toki tavallaan.

Kuvittelinpahan itsekin joskus olevani erityisherkkä, mutta p*skaahan se oli. Oli oikeasti kypsymättömyyttä ja haluttomuutta ottaa täysi vastuu omasta elämästä. Luulin olevani todella introvertti, mutta enpähän ollutkaan, vaan vain epäsosiaalinen. Päätin muuttua ja muutuin.

Tätä juuri tarkoitin kun sanoin, että harmillisen usein hermoston ylivirittyneisyys sekoitetaan epätasapainoiseen psyykeen. Ne ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, ja lääketiedekin ymmärtää tämän (googletapa esim. "autonomisen hermoston ylivireys"). Minulle äitini on kertonut, että olen ollut tällainen jo pienestä pitäen. Kuulemma sulkeuduin omiin oloihini, jos ympärilläni oli liikaa hälinää tai jokin tapahtumarikas meno oli kestänyt liian kauan. Huomaan sen itsessäni nykyäänkin siinä, että joudun "sulkemaan" ärsyketulvan ja minusta tulee poissaoleva, jos ylivirittyneisyystila meinaa iskeä päälle.

Joku diagnosoi minulle jo Aspergerin/ ADD:n piirteitä, ja ehkä siinä on jotain perääkin. En vain itse koe tarvetta diagnosoinnille, kun tulen toimeen tämän ominaisuuteni kanssa ja olen löytänyt keinot sen kanssa elämiseen. Varmasti jotain neurologista poikkeavuutta minussa on, mutta en koe sitä taakkana. Päinvastoin, nyt kun olen tunnistanut ilmiön ja otan sen huomioon arjessani, pystyn hyödyntämään näitä ominaisuuksia omaksi ja muiden eduksi. On näistä joskus hyötyäkin. :)

-8

En halua olla näsäviisas enkä ilkeä, mutta minä luen tuon nyt niin, että et halua diagnoosia (Asperger/ADD) ja haluat diagnoosin (yliherkkä).

No juu, oli miten oli - tärkeintä että tunnistat ilmiön (oli sillä mikä nimi tahansa) ja pystyt elämään asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt yhden kanssa ja tunnen muutamia, jotka tätä väittää. Mielestäni jokaisella yliherkkyys on lähinnä traumapohjaista, eli ei mikään todellinen sairaus tai edes piirre. Eli omien kokemusten perusteella pidän sitä epätasapainona ja traumoista johtuvina elämänhallinnan puutteena, joka olisi korjattavissa esim. terapialla.

Tuossa just ylempänä eräs kuvaa, kuinka pystyy elämään teini-ikäisten lasten kanssa, mutta miehen kanssa ei. Joku voisi kysyä, että kummistakahan sitä ärsyketulvaa syntyy enemmän? No juu, mutta kukin toki tavallaan.

Kuvittelinpahan itsekin joskus olevani erityisherkkä, mutta p*skaahan se oli. Oli oikeasti kypsymättömyyttä ja haluttomuutta ottaa täysi vastuu omasta elämästä. Luulin olevani todella introvertti, mutta enpähän ollutkaan, vaan vain epäsosiaalinen. Päätin muuttua ja muutuin.

Tätä juuri tarkoitin kun sanoin, että harmillisen usein hermoston ylivirittyneisyys sekoitetaan epätasapainoiseen psyykeen. Ne ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, ja lääketiedekin ymmärtää tämän (googletapa esim. "autonomisen hermoston ylivireys"). Minulle äitini on kertonut, että olen ollut tällainen jo pienestä pitäen. Kuulemma sulkeuduin omiin oloihini, jos ympärilläni oli liikaa hälinää tai jokin tapahtumarikas meno oli kestänyt liian kauan. Huomaan sen itsessäni nykyäänkin siinä, että joudun "sulkemaan" ärsyketulvan ja minusta tulee poissaoleva, jos ylivirittyneisyystila meinaa iskeä päälle.

Joku diagnosoi minulle jo Aspergerin/ ADD:n piirteitä, ja ehkä siinä on jotain perääkin. En vain itse koe tarvetta diagnosoinnille, kun tulen toimeen tämän ominaisuuteni kanssa ja olen löytänyt keinot sen kanssa elämiseen. Varmasti jotain neurologista poikkeavuutta minussa on, mutta en koe sitä taakkana. Päinvastoin, nyt kun olen tunnistanut ilmiön ja otan sen huomioon arjessani, pystyn hyödyntämään näitä ominaisuuksia omaksi ja muiden eduksi. On näistä joskus hyötyäkin. :)

-8

En halua olla näsäviisas enkä ilkeä, mutta minä luen tuon nyt niin, että et halua diagnoosia (Asperger/ADD) ja haluat diagnoosin (yliherkkä).

No juu, oli miten oli - tärkeintä että tunnistat ilmiön (oli sillä mikä nimi tahansa) ja pystyt elämään asian kanssa.

Hsp ihminen voi olla herkästi häiriintyvä, mutta kyetä myös äärimmäiseen keskittymiseen esim luovassa työssä. Ei natsaa oikeen adhd tai add kanssa. Miksi aina kaikki pitää nähdä sairauksina?

En pysty nukkumaan samassa huoneessa jonkun kanssa kuin ehkä satunnaisesti yhden yön silloin tällöin. Mua häiritsee hengitys ja sen äänet (varsinkin parisängyssä, jos se ilmavirta osuu kasvoihin) niin, etten pysty nukahtamaan. Tämä on mustakin ärsyttävää ja noloa, koska ei ketään nyt hengittämisestä voi syyttää.

Muuten ei ole mitään suuria poikkeavuuksia. Kynsiensyönnin äänet ja esim tietynlainen rykiminen ja syömisäänet saavat kanssa keskittymisen herpaantumaan ja v*tutuskäyrän ylös, mutta nykyinen kumppani ei syö kynsiään tai räi. Jos tv, etenkin uutiset tai suomenkielinen ohjelma, on taustalla auki, niin se myös häiritsee pienelläkin volyymilla ja kirkkaat vaihtuvat kuvat myös, mutta telkkaria en ole omistanut lapsuudenkodista lähdön jälkeen eli sekään ei ole meille ongelma.