Miten olette "löytäneet itsenne" ?

Hyvä kysymys. Jos nyt yhden asian haluan nostaa esiin, on sisäisen höpöttäjän ajatukset ja ajattelun pysäyttäminen.

Pahaa oloa aiheuttaa omat ajatukset. Ensinnäkin niistä pitää olla tietoinen. Ja sen jälkeen lopettaa niiden ajattelu. Sitä meditointi tai Tolle opettaa.

Kun opit elämään hiljaisuudessa riittävän kauan, niin alat kuulla omat ajatuksesi. Sitä ennen päässäsi puhuu se kaltoinkohteleva vanhempi tai koulukiusaaja.

N49

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Jos nyt yhden asian haluan nostaa esiin, on sisäisen höpöttäjän ajatukset ja ajattelun pysäyttäminen.

Pahaa oloa aiheuttaa omat ajatukset. Ensinnäkin niistä pitää olla tietoinen. Ja sen jälkeen lopettaa niiden ajattelu. Sitä meditointi tai Tolle opettaa.

Kun opit elämään hiljaisuudessa riittävän kauan, niin alat kuulla omat ajatuksesi. Sitä ennen päässäsi puhuu se kaltoinkohteleva vanhempi tai koulukiusaaja.

N49

Mullakin ennen puhui, tai länkytti, lyttäsi, kettuili ja sätti milloin kenenkin ääni päässäni. Ei oikeastaan montaa hetkeä vuorokaudessa ollut hiljaista. Siihen tottui, että sisäinen puhe on todella lannistavaa ja itseäni kohtaan epäkunnioittavaa. Muuttui todeksi se että olen täysin arvoton, enkä ansaitse mitään hyvää.

Höpöttäjän mukaan minun pitäisi koko ajan hävetä itseäni ja tuntea syyllisyyttä olemassa olostani.

Olen saanut höpöttäjän hiljaiseksi, mutta se onkin ovela. Kun höpöttäjä ei itse ole höpöttämässä hän pistääkin jonkun ihmeellisen levyn soimaan. Hankala selittää.

Höpöttäjä: " Et osaa tätä, nuo nauraa ja häpeää sua, olet vain hirveä taakka yhteiskunnalle jne"

Höpöttäjän levy: sellaista dialogia, mitä voisi kuvitteellisesti tulla jos menen vaikka jonnekin missä on joku sosiaalinen tilanne. Dialogit ovat syyttelyä ja sellaista että dialogin toinen osapuoli on kyvytön ja haluton ymmärtämään mitään toisen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Jos nyt yhden asian haluan nostaa esiin, on sisäisen höpöttäjän ajatukset ja ajattelun pysäyttäminen.

Pahaa oloa aiheuttaa omat ajatukset. Ensinnäkin niistä pitää olla tietoinen. Ja sen jälkeen lopettaa niiden ajattelu. Sitä meditointi tai Tolle opettaa.

Kun opit elämään hiljaisuudessa riittävän kauan, niin alat kuulla omat ajatuksesi. Sitä ennen päässäsi puhuu se kaltoinkohteleva vanhempi tai koulukiusaaja.

N49

Mullakin ennen puhui, tai länkytti, lyttäsi, kettuili ja sätti milloin kenenkin ääni päässäni. Ei oikeastaan montaa hetkeä vuorokaudessa ollut hiljaista. Siihen tottui, että sisäinen puhe on todella lannistavaa ja itseäni kohtaan epäkunnioittavaa. Muuttui todeksi se että olen täysin arvoton, enkä ansaitse mitään hyvää.

Höpöttäjän mukaan minun pitäisi koko ajan hävetä itseäni ja tuntea syyllisyyttä olemassa olostani.

Olen saanut höpöttäjän hiljaiseksi, mutta se onkin ovela. Kun höpöttäjä ei itse ole höpöttämässä hän pistääkin jonkun ihmeellisen levyn soimaan. Hankala selittää.

Höpöttäjä: " Et osaa tätä, nuo nauraa ja häpeää sua, olet vain hirveä taakka yhteiskunnalle jne"

Höpöttäjän levy: sellaista dialogia, mitä voisi kuvitteellisesti tulla jos menen vaikka jonnekin missä on joku sosiaalinen tilanne. Dialogit ovat syyttelyä ja sellaista että dialogin toinen osapuoli on kyvytön ja haluton ymmärtämään mitään toisen kannalta.

Niin, se höpöttäjä on tehnyt uran vinyyliin, se neula pyörii samassa urassa.

Sen kyllä saa sieltä pois. Ensimmäiseksi tunnistat, että kyse ei ole sinun ajatuksistasi. Sitten vain katsot höpöttäjää, ajattelet ”voi sitä, kun se höpöttää omiaan, eikä yhtään tiedä mistä puhuu”. Yrität päästä höpöttäjän ”läpi”, tajuat, että se on kuin radio-ohjelma, ja sisällöllä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.

Pahin höpötys kestää korkeintaan parikyt minuuttia. Sen jälkeen tyhjennä pää. Se vaatii hiljaisuutta.

Ensin piti juoda itsensä miltei alkoholistin asteelle ja sitten päihdeterapeutin kysymysten itsetutkiskelussa hokasin, että minä olen minä itse ja jos en sellaisenaan kelpaa - ei se ole minun - eikä muidenkaan vika. Nyt on helppo elää!

Lukemalla, lukemalla ja lukemalla. Minullakin oli epävakaa lapsuus ja ongelmaiset vanhemmat. Nyt olen terapoinut itseäni lukemalla valtavasti kaunokirjallisuutta. Kävin luennollakin, jonka aihe oli:" Ilman kirjoja olisin tullut hulluksi. Kirjallisuuden parantava voima." Minulle se on auttanut. Kannattaa kokeilla.

Etsimällä näkökulma vaikeisiin asioihin ja sen löydyttyä, suhteuttamalla omat valinnat siihen kokonaisuuteen. Uskon ihmisen oppivan itsensä vasta, kun näkee omat valintansa.

Radikaali ympäristönvaihdos. Ihmisellä on taipumus hakeutua samankaltaiseen sosiaaliseen ympäristöön, joka oli kotona tai lapsuudessa, koska se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Jopa silloin, vaikka ympäristö olisi ollut myrkyllinen. Kuitenkin se parempi tapa olla saattaisi löytyäkin juuri sieltä, joka tuntuu täysin vieraalta. Jos on selittämätöntä vetoa jonnekin niin kannattaa lähteä, vaikket pystyisi sitä vielä järjellä perustelemaan.

Hyväksymällä inhittavat kokemukset lapsuudessa ja muutenkin elämässä. Jotkut harvinaiset tapaukset sattuvat syntymään kypsiksi ja syvällisiksi ihmisiksi, toiset, niin kuin minä, joudumme kokemaan suurta kärsimystä kehittyäksemme. Se auttoi paljon kun tunnustin itselleni että olen kokenut vääryyttä, mutta olen silti vastuussa teoistani. Tuohon loppui itsesäälissä rypeminen. Helppoa ja mutkatonta elämää en edes halua, semmoinen tylsistyttää mielen.

Ehdottomasti lukeminen! Se on niin vapauttavaa, kannustavaa ja tuo arkeen iloa. Oivalluksia tulee tavallisista romaaneista.

En ikinä ajatellut haluavani lapsia. Tulin raskaaksi vahingossa ja päätin pitää lapsen. Halusimme toisenkin. Jotenkin sitä oivalsi, että nyt on aika jättää haamut ja äänet ja keskittyä olennaiseen.

Makasin viisi vuotta sängynpohjalla masentuteena ja siinä lamaantuneena ihmis sieluna ajattelin vain kaikkea todella paljon kun en päässyt ylös sängystä.