Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Erkki Tuomioja samoilla linjoilla Väyrysen kanssa euron ongelmista

markka_vai_euro
25.01.2018 |

Kiinnitin huomiota tähän samankaltaisuuteen euroa koskevissa mielipiteissä Youtuben videosta, jossa Tuomioja ja Väyrynen keskustelivat kirjoista ja politiikasta. Keskustelussa tuli esille, että Väyrynen oli kokenut pettymystä Tuomiojan käytännön politiikasta, vaikka Tuomioja oli ollut samankaltaisilla linjoilla eurosta kuin hän. Keskustelussa Väyrynen pehmensi ja sanoi, että Tuomiojalla on ollut aatetta, ja viisauttakin, mutta tahtoa on puuttunut. Tuomioja oli kirjoittanut mm. kirjan euro vai markka, jossa esitti eurokritiikkiä.

Kävikin ilmi, että Tuomioja oli esimerkiksi antanut lausunnon The Telegraphille:

”Euron hajoaminen ei tarkoittaisi Euroopan unionin loppua. Se saattaisi jopa saada EU:n toimimaan paremmin.”

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tuomioja-suomella-on-suunnitelma-eur…

Omassa blogissaan Tuomioja (15.7.2015) on myös puntaroinut, että Euron takia Euroopan BKT on laskenut kymmenisen prosenttia ja euron takia omaksuttu politiikka syönyt Suomen kasvua ja luonut työttömyyttä.

Halusin kirjoittaa tämän esille ihan sen takia, että olen ihmetellyt, miksi Väyrystä pidetään yksinäisenä sutena ja euroeroa muka mahdottomana. Väyrynen on muka siksi väärässä, että jotkut ylioppilaat ja kandidaatit presidenttiehdokkaina tai maisteritoimittajat eivät pysty jakamaan hänen näkemystään. On talousasiantuntijoita, jotka sanovat että se on mahdollista. Niitä voivat muut siteerata. Tämä vain avaukseksi.

Sikäli, jos ketään kiinnostaa, miksi sinulta on leikattu lomarahoja tai leikataan työttömyysetuuksia. Eurossa on syytä kerrakseen.

Kommentit (72)

Vierailija
1/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Emuun ja euroon sitouduttiin vähin äänin samalla kuin EU:hun. Suomessa on pidetty keskustelu poissa eurosta. Meille jaksetaan toistella, että katsokaa nyt brittien EU-eroa.

Euroerosta ja rinnakkaisvaluutta markasta ei ole julkisuudessa kuultu sen koommin, kun talousasiantuntijat kertoivat että ero eurosta on täysin mahdollinen. Jonkun arvostetun ulkomaanelävän lausunto oli vahingossa päässyt uutisiin. Äkkiä oltiin taas hiljaa.

Vierailija
2/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Euro takaa lisää kikysopimuksia, palkan- ja lomarahojen leikkauksia sekä työttömyyttä ja sosiaaliturvan leikkauksia.

Näin tekee jokainen hallitus tulevaisuudessakin, koska liian korkeasti arvostettu valuutta, joka ei mukaudu Suomen todelliseen kilpailukykyyn, pakottaa sisäisiin devalvaatioihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Väykkä ja Eki ovat molemat venäjämielisiä menneisyyden miehiä. 

Vierailija
4/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli demarit! kirjoittakaa lappuun 7!

Vierailija
5/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Emuun ja euroon sitouduttiin vähin äänin samalla kuin EU:hun. Suomessa on pidetty keskustelu poissa eurosta. Meille jaksetaan toistella, että katsokaa nyt brittien EU-eroa.

Euroerosta ja rinnakkaisvaluutta markasta ei ole julkisuudessa kuultu sen koommin, kun talousasiantuntijat kertoivat että ero eurosta on täysin mahdollinen. Jonkun arvostetun ulkomaanelävän lausunto oli vahingossa päässyt uutisiin. Äkkiä oltiin taas hiljaa.

Söpöjä hauvva- ja vauvajuttuja piisaa presintenvaalien sirkuksen ympärillä, mutta asioista ei puhuta, tai ehdokkaille annetaan mahdollisuus vastata mielipidetasolla ilman, että mentäisiin perusteluihin ja syihin, mikä vaatisi keskustelunaiheiden keskittämiseen parin tärkeimmän teeman ympärille.

Kyllä taas tyhmää kansaa kusetetaan. Vikinä aktiivimallista tai lomarahojen leikkauksista on turhaa, kun ei ole järkeä päässä pohtia yhtään asioita, vaan mennään näiden tarkoituksellisen höttöjen uutisten mukana.

Vierailija
6/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

eli demarit! kirjoittakaa lappuun 7!

Sitä voi harkita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

ymmärtääköhän ihmiset edes miten paha tommonen -10% oikein on...

Koko talous ilman euroa 200 miljardia, valtio ja kunnat ottaa 150mrd menoihinsa ja maksajille jää 50mrd käteen.

Koko talous euron kanssa 180mrd, valtio ja kunnat ottavat 150mrd, ja maksajille jää 30mrd käteen.

Että tommonen pieni 10% meinaa oikeasti että on leikattu 40% elintasosta...

Vierailija
8/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi hienoa kunvaluutan arvo sukeltaisi, korot korot nousisivat pilviin ja lainat olisivat euromääräisiä.

Joo, voitais devalvoida, eli ei varmaan samsungin puhelinta saisi kahden kuukaiden palkalla.

Kenen mielestä on vielä hyvä ajatus ajaa eroa eurosta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/72 |

miksi kuvittelet elintason kaventuvan? Jos devalvoidaan alkavatpalkat nousemaan taas 10% vuodessa kuten 70-luvulla..

Vierailija
10/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Väykkä ja Eki ovat molemat venäjämielisiä menneisyyden miehiä. 

Ja sinä olet pelkkä idiootti ja maan mato heihin verrattuna.

Tuomioja ja Väyrynen ovat täysin oikeassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi hienoa kunvaluutan arvo sukeltaisi, korot korot nousisivat pilviin ja lainat olisivat euromääräisiä.

Joo, voitais devalvoida, eli ei varmaan samsungin puhelinta saisi kahden kuukaiden palkalla.

Kenen mielestä on vielä hyvä ajatus ajaa eroa eurosta?

miksi kuvittelet elintason kaventuvan? Jos devalvoidaan alkavatpalkat nousemaan taas 10% vuodessa kuten 70-luvulla..

Koska suomessa ei enää valmisteta mitään. Palkallasi voit ostaa perunoita, koska ulkomaalaisiin tuotteisiin ostovoimasi ei riitä.

Vierailija
12/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paavo on viisas mies.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/72 |

Yllättävän paljon valmistetaan edelleen siihen nähden että näin pieni maa, yleensä 5 miljoonan kansoilla on vain yksi tukijalka olipa se sitten puutavara, kahvi taikka koodaus. Nyt on useampi.

Lisäksi tuotanto on häipynyt muualle nimenomaan euron takia, ilman euroa suomi olisi kiinnostava paikka tehtaille taas.

Vierailija
14/72 |

On se hienoa ostaa puutavaraa ja koodausta koko tilillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/72 |

Devalvoinnin hyöty olisi suurin niillä vientialoilla joilla suuri osa lisäarvosta tehtäisiin Suomessa. Näitä ovat juurikin nousussa olevat palvelut joissa kotimaisuusaste on jopa 70%. Tilauksia satelisi Suomalaisiin yrityksiin ja sinäkin voisit pian ostaa sen Samsungin premium mallin.

Vierailija
16/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välillä tuntuu, että Paavolle ollaan kateellisia. Älykäs, koulutettu ja itsenäinen.

Vierailija
17/72 |

Ymmärrätkö sinä että.devalvointi leikkaa kaikkien suomalaisten ostovoimaa, vaikka vienti vetäisi kuinka sillä orjatyövoimalla jonka devalvointi saa aikaan, se samsung tai mikä tahansa ulkomailla valmistettu hyödyke maksaisi monenkertaisesti enemmän kuin nyt.

Vierailija
18/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi hienoa kunvaluutan arvo sukeltaisi, korot korot nousisivat pilviin ja lainat olisivat euromääräisiä.

Joo, voitais devalvoida, eli ei varmaan samsungin puhelinta saisi kahden kuukaiden palkalla.

Kenen mielestä on vielä hyvä ajatus ajaa eroa eurosta?

miksi kuvittelet elintason kaventuvan? Jos devalvoidaan alkavatpalkat nousemaan taas 10% vuodessa kuten 70-luvulla..

Koska suomessa ei enää valmisteta mitään. Palkallasi voit ostaa perunoita, koska ulkomaalaisiin tuotteisiin ostovoimasi ei riitä.

Yllättävän paljon valmistetaan edelleen siihen nähden että näin pieni maa, yleensä 5 miljoonan kansoilla on vain yksi tukijalka olipa se sitten puutavara, kahvi taikka koodaus. Nyt on useampi.

Lisäksi tuotanto on häipynyt muualle nimenomaan euron takia, ilman euroa suomi olisi kiinnostava paikka tehtaille taas.

Paljonko meinaat devalvoida että suomi voi kilpailla kiinan kanssa työvoinakustannuksissa? 5000%?

Vierailija
19/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äänioikus pitäisi ottaa pois ihmisltä jotka eivät osaa laskea.

Onneksi Väyrysen kannatus on jossain kuuden prosentin ja Haataisen välissä.

Vierailija
20/72 |
25.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi hienoa kunvaluutan arvo sukeltaisi, korot korot nousisivat pilviin ja lainat olisivat euromääräisiä.

Joo, voitais devalvoida, eli ei varmaan samsungin puhelinta saisi kahden kuukaiden palkalla.

Kenen mielestä on vielä hyvä ajatus ajaa eroa eurosta?

miksi kuvittelet elintason kaventuvan? Jos devalvoidaan alkavatpalkat nousemaan taas 10% vuodessa kuten 70-luvulla..

Koska suomessa ei enää valmisteta mitään. Palkallasi voit ostaa perunoita, koska ulkomaalaisiin tuotteisiin ostovoimasi ei riitä.

Yllättävän paljon valmistetaan edelleen siihen nähden että näin pieni maa, yleensä 5 miljoonan kansoilla on vain yksi tukijalka olipa se sitten puutavara, kahvi taikka koodaus. Nyt on useampi.

Lisäksi tuotanto on häipynyt muualle nimenomaan euron takia, ilman euroa suomi olisi kiinnostava paikka tehtaille taas.

Paljonko meinaat devalvoida että suomi voi kilpailla kiinan kanssa työvoinakustannuksissa? 5000%?

Ihan niinku kiinassa olisi samat koneet käytössä. Käy joskus kuuntelemassa Rautetta vanerivalmistustekniikasta. 20 henkeä yhden liimaprässin ympärillä kertaa 20 prässiä siellä vrt 1 duunari suomessa ja yski kallis kone joka maksaa saman verran ku 100 liimaprässiä.

Siinä se kilapiluero suomen ja kiinan välillä.

Nuo kaksi menetelmää tuottavat suunnilleen yhtä paljon vaneria pauitsi että liimaprässien vaneri on tuttua ikeapaskaa ja rauteen koneiden vanereilla rakennetaan talojen kantavia rakenteita ;)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kahdeksan