Lue keskustelun säännöt.
Muistan lapsuudestani ihanat näyttelyt
20.01.2018 |
90-luvun alussa ja puolessa välissä.
Paikalliseen taidemuseoon oli rakennettu aistikäytävä. Jostain paperimassasta oli rakennettu valtava korva, jonka sisään käveltiin. Edustettuina oli myös muut aistit, kuten näkö, kuulo ja tunto.
Toinen oli sellainen, jossa lapset saivat leikkiä valtavilla, kankaasta ja jostakin täytteestö tehdyillä vihanneksilla. Pisteenä iin päälle oli valtava "perunamuusi", jossa sai hyppiä.
Vanhaan elokuvateatteriin oli tehty satumetsä. Tuosta on hieman hämärät muistikuvat.
Prinsessanäyttelyssä oli pukuhuone jossa sai sovittaa vanteellisia prinsessamekkoja ja niissä sai sitten kuvauttaa itsensä koristellulla esiintymislavalla. Polaroid-kuvan sai mukaansa kymmenellä markalla.
Miksei enää ole tälläisiä tapahtumia?!
Vai enkö lapsettomana vaan osaa niitä löytää.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyäänhän kaikissa näyttlyissä on jotain kosketeltavaa tai kuunneltavaa tai joku pimeä käytävä, josta saa tunnekokemuksen. Vika on siinä, että kun niitä on joka paikassa, ne eivät tunnu enää miltään.
Voi myös olla, että t aikuisena et enää löydä lasten leikkinurkkaan...