Lasten parissa töissä olevana voin kertoa, että oikeasti suurperheiden lapsilla on ongelmana itsekkyys ihan eri tavalla kuin muilla

*kyynÄrpää

Ei tuo käytös johdu itsekkyydestä vaan vaille jäämisestä.

Miehen äidillä 7 sisarusta ja sitä menoa seuratessa todella tajuaa, mitä se on, kun lapset vielä vanhoinakin kilpailevat verissäpäin.

Varmasti totta tämä. Olen suurperheen iltatähti enkä joutunut koskaan kilpailemaan sisarusteni kanssa mistään, koska he olivat jo teinejä/aikuisia kun synnyin.

Ekaluokan opettajani oli aivan ihmeissään, miten olin niin hiljainen ja rauhallinen lapsi. "Ei suurperheessä yleensä tuollaisia kasva!" hän totesi äidilleni.

Oma kokemus on se, että eniten rohmuaa ainoat lapset.

Mun miehen perheessä on 8 lasta ja tasapuolisempaa ja reilumpaa sakkia saa hakea.

Esim lestadiolaisperheen lapset käyttäytyy hyvin, mutta jotkut muut ei.

Niinpä. Jos on vaikka kymmenen lasta ja huomio jakautuu kaikille epätasaisesti (nuorimmat saa todennäköisesti eniten huomiota ja vanhin saattaa tulla seuraavana) niin ei ihme että sitten kun kerrankin ei tarvitse jakaa omia ranskiksia pikkusisarusten kanssa ne hotkii kerralla eikä varmasti jaa tai anna muille, ainakaan oma-aloitteisesti.

Olen viidestä keskimmäinen ja vahvistan kyllä mitä ap kirjoitti. Toki jos vanhemmilla on tasaisesti aikaa kaikille, niin tuskinpa siinä mitään ongelmia tulee. Meillä päti viidakon lait ja on pitänyt ihan opettelemalla opetella etten esimerkiksi rohmua tarjoiltavia jne. Kotonani jos ei ollut heti suklaarasian aukaisuhetkellä paikalla niin et saanut yhtään mitään. Asioita ei jaettu koskaan tasapuolisesti. Ja tämän vuoksi jopa jäätelön leikkaamisesta saatiin aina suuri tappelu aikaiseksi.

Minulla oli lapsena jatkuvasti sellainen olo ettei kukaan aikuinen välitä, no tottahan se enimmäkseen sitten oli. Teini-ikäisenä luuhasin milloin missäkin, kävin koulussa jos huvitti. Ja jos menin vaikkapa viikoksi lastenleirille saatoin riehua koko leirin alusta loppuun.

Karmeaa ja hävettävää ajatella millainen lapsi huomionkipeydessäni olin :(

Ja jos itse hankin/saan lapsen niin niitä tulee vain yksi. Hyvästä syystä.

Olen huomannut saman, mutta olen huomannut myös sen, että ei päde kaikkiin suurperheisiin. Yhdessäkin jatkuvasti palkitaan vanhin tyttö auttavaisuudesta, ystävällistävällisyydestä, toisten huomioimisesta jne omassa harrastustoiminnassaan.

Mutta vastapainoksi tiedän myös perheen, jossa osa lapsista hirveän itsekkäitä, ainoastaan yksi siitä perheestä tuntemani on todella empaattinen ja toiset huomioon ottava. Muut menevät oma napa edellä ja tällaisia ovat kyllä vanhemmatkin, joten en ihmettele, että lapset omaksuvat saman.

Ehkä kannattaisi siis kiinnittää huomiota myös siihen suuntaan millaisia ne vanhemmat ovat. Ei ehkä pintapuolisesti tuntemalla tule vielä se itsekkyys selville. Eiköhän se monesti ole myös vanhemmilta opittua, eikä pelkkistä sisarista johtuvaa?

Vierailija kirjoitti:

Esim lestadiolaisperheen lapset käyttäytyy hyvin, mutta jotkut muut ei.

Olen lestadiolaisalueelta kotoisin, ja se on todella hämmentävää, kuinka jo pienillä lapsilla on hyvin selvä asenne, että uskonveljiltä ja -siskoilta saa möhläilyt anteeksi seremonialla, ja muista ei tarvitse niin välittääkään. Merkillistä porukkaa.

Oma kokemus on se että ainokaiset on itsekkäitä ja olettaa saavansa valita aina ensimmäisenä ja saavansa mitä haluaa. 2-3 lapsisissa perheissä osataan jakaa tasapuolisesti ja ollaan reiluja. 4+ rohmutaan ja ollaan ahneita ja kyynärpää taktiikka sallittu heidän mielestään.

Minä olen huomannut tämän ainokaisen äitinä, kun oma lapsi jää sovittelevasti esim. leikkipuistossa odottamaan omaa vuoroaan, kun monet lapset ryntäävät toisten eteen ja lyövät lapiolla päähän päästäkseen ensimmäisenä sinne minne haluavat. Minun lapseni katsoo näissä tilanteissa aivan ihmeissään, että mitä tämä on. Näiden ryntääjien äidit näyttävät usein olevan etäällä pienempien sisarusten kanssa. Tai sitten on niin, että jos onkin hyvätapainen lapsi, niin on oikein huomionkipeä. Siinä saa sitten vähän vaivihkaa yrittää karistaa tätä lasta pois kimpusta, jotta voisi edes vähän keskittyä sen oman lapsen kanssa olemiseen, kun sinne kerran yhdessä lähdettiin. Huomio ei siis ole ollenkaan lapsessani näillä, vaan minussa vieraassa aikuisessa, jonka kanssa haluavat jutella. Ihan saman huomaa lapseni serkuissa, jotka ovat suurperheen kasvatteja. Ihan mahdoton huomion tarve heillä on ja saa jatkuvasti sanoa, että leiki nyt sen serkkusi kanssa, kun se on kovasti sinua odottanut. Empatiakyvyttömiä ovat myös ja itsekkäitä. Piti ottaa vähän taukoa serkuista, kun ei siitä tahtonut oikein mitään tulla, kun eivät tottele edes äitiään eikä äiti kyllä ehdi oikein komentamaan. Mikään innokas kasvattaja ei ole tämä, vaikka neljä lasta on pitänyt saada. Kovin usein eivät ole hyviä kasvattajia nämä suurperheelliset. Rajoja voi olla, mitta ei kasvatusta, kun ei ole oikein aikaa käydä niitä eettisiä keskusteluja, kun on niin paljon lapsia ja kotityötä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut tämän ainokaisen äitinä, kun oma lapsi jää sovittelevasti esim. leikkipuistossa odottamaan omaa vuoroaan, kun monet lapset ryntäävät toisten eteen ja lyövät lapiolla päähän päästäkseen ensimmäisenä sinne minne haluavat. Minun lapseni katsoo näissä tilanteissa aivan ihmeissään, että mitä tämä on. Näiden ryntääjien äidit näyttävät usein olevan etäällä pienempien sisarusten kanssa. Tai sitten on niin, että jos onkin hyvätapainen lapsi, niin on oikein huomionkipeä. Siinä saa sitten vähän vaivihkaa yrittää karistaa tätä lasta pois kimpusta, jotta voisi edes vähän keskittyä sen oman lapsen kanssa olemiseen, kun sinne kerran yhdessä lähdettiin. Huomio ei siis ole ollenkaan lapsessani näillä, vaan minussa vieraassa aikuisessa, jonka kanssa haluavat jutella. Ihan saman huomaa lapseni serkuissa, jotka ovat suurperheen kasvatteja. Ihan mahdoton huomion tarve heillä on ja saa jatkuvasti sanoa, että leiki nyt sen serkkusi kanssa, kun se on kovasti sinua odottanut. Empatiakyvyttömiä ovat myös ja itsekkäitä. Piti ottaa vähän taukoa serkuista, kun ei siitä tahtonut oikein mitään tulla, kun eivät tottele edes äitiään eikä äiti kyllä ehdi oikein komentamaan. Mikään innokas kasvattaja ei ole tämä, vaikka neljä lasta on pitänyt saada. Kovin usein eivät ole hyviä kasvattajia nämä suurperheelliset. Rajoja voi olla, mitta ei kasvatusta, kun ei ole oikein aikaa käydä niitä eettisiä keskusteluja, kun on niin paljon lapsia ja kotityötä.

Jep. Tää on myös tuttua. Nämä ainokaiset passatut maailmannavat.

Minulla on yksi äitituttu joka on ainoa lapsi ja hän oikeasti aina kuvittelee, että porukassakin se hänen temponsa on se johon kaikkien muiden 20 pitää sopeutua. Että kaikki muut syövät siinä ravintolassa mihin hän haluaa ja koko tapaamisen idea on se, että hän saa selostaa muille omat asiansa.

Tuo käsitys siitä että kaikkien muiden kuuluu sopeutua häneen on täysin ehdoton. Ei siis tiedosta sitä lainkaan. Hän vain on niin kasvanut siihen että on kaiken napa.

Itse en enää hänen kanssaan mene minnekään, koska en tod jaksa kiertää planeettana tätä yhtä Tähteä.

Mulla päinvastainen kokemus: tuttu ainoa lapsi kärsii suorastaan traumasta siksi, että hänen äitinsä leivottuaan kutsui usein serkut kylään. Ko. tyyppi ei joutunut yleensä jakamaan omastaan, ja oli (on aikuisenakin vielä!) suivaantunut siitä, että herkkuja joutui kuitenkin jakamaan. Olisi itse halunnut sen 8 henkilön annoksen, joka serkkujen kyläilypäivänä tehtiin!

Varmaankin hätkähdyttää sitten omanarvon tunto ja omat reviirit.Myös on hiukan pakko oppia pitämään puoliaan ja ihan arkipäiväiseltä tapahtuva kommunikointi voi vieraalta tuntua agressiiviselta kun kerran humalassa tultu toteamaan.

On tässäkin muuten eroja. Esim. mulla on 2 lestadiolaista veljeä, molemmilla 9 lasta. Hyvätapaisia, empaattisia ja fiksuja. Olen ollut heillä välillä viikkojakin kylässä ja huomannut, miten jo pienestä molemmissa perheissä opetetaan jakamaan esim. jäätelöpaketti tasapuolisesti. Kaikki saavat suunnilleen aina yhtä monta kolikkoa ja joululahjat avataan yksi kerrallaan rauhassa. Ei rohmuamista, tönimistä yms. Versus siskoni 3 poikaa, jotka saavat aikaan enemmän riitaa ja melua kuin nuo 18 serkkuaan yhteensä.

Usein isossa perheessä varmaan aika ja jaksaminen niin kortilla, ettei vanhemmat panosta tarpeeksi tohon muiden huomioimisen ja tavaroiden jakamisen opettamiseen. Seurauksena itsekkäät lapset, joiden jälkeläiset oppivat saman itsekkyyden.

Vierailija kirjoitti:

Olen viidestä keskimmäinen ja vahvistan kyllä mitä ap kirjoitti. Toki jos vanhemmilla on tasaisesti aikaa kaikille, niin tuskinpa siinä mitään ongelmia tulee. Meillä päti viidakon lait ja on pitänyt ihan opettelemalla opetella etten esimerkiksi rohmua tarjoiltavia jne. Kotonani jos ei ollut heti suklaarasian aukaisuhetkellä paikalla niin et saanut yhtään mitään. Asioita ei jaettu koskaan tasapuolisesti. Ja tämän vuoksi jopa jäätelön leikkaamisesta saatiin aina suuri tappelu aikaiseksi.

Minulla oli lapsena jatkuvasti sellainen olo ettei kukaan aikuinen välitä, no tottahan se enimmäkseen sitten oli. Teini-ikäisenä luuhasin milloin missäkin, kävin koulussa jos huvitti. Ja jos menin vaikkapa viikoksi lastenleirille saatoin riehua koko leirin alusta loppuun.

Karmeaa ja hävettävää ajatella millainen lapsi huomionkipeydessäni olin :(

Ja jos itse hankin/saan lapsen niin niitä tulee vain yksi. Hyvästä syystä.

Varmasti totta mutta tuohan johtuu nimenomaan vaille jäämisen pelosta eikä itsekkyydestä. Ainoat lapset ovat yleensä niitä itsekkäitä. He ovat tottuneet siihen että ovat aina keskipisteenä ja kaikki kuuluu heille. Eivät ole oppineet jakamaan.

Olen yllättynyt. Tyttäreni, 20-v. on löytänyt juuri erittäin mukavan pojan, joka on isosta perheestä. Olen aina ajatellut että isoissa perheissä kasvaa ihmisiä, jotka oppivat huomioimaan toiset jne. Esim. tämä poika on tottunut auttamaan kotona paljon. Hmm. 

Tuo on monesti luonnekysymyskin, ei välttämättä aina kasvatuksesta kiinni. Yhtälailla niitä itsekkäitä ja rohmuavia lapsia tulee yksi tai kaksilapsisista perheistä. Nähty on niin monesti tuo.