Tuhlattuja päiviä muistelen haudalla nuoruuden...
Lähinnä niitä, jotka tuhlasin huonoihin ihmissuhteisiin. Jo koulussa pitäisi olla oppiaine, johon sisältyisi pohdintaa siitä, millainen on hyvä parisuhde, miten huono ihmissuhde vältetään, miten huonosta ihmissuhteesta irtaudutaan jne. Mikään ei niin kaduta kuin vuosien kuluttaminen ihmisen kanssa, joka itselle totaalisen väärä.
Kommentit (7)
Vähän ohi aiheen, mutta koulussa todellakin pitäisi olla joku kurssi teini-ikäisille tytöille, miten lähdetään vahingollisesta parisuhteesta ajoissa (ja hengissä).
Jos sillä säästetään yksikin ihmishenki, niin se on sen arvoista.
Ja turha väittää, etteikö Suomessa tällaista tarvittaisi.
Jonain päivänä vielä ihmetellään miksei koulussa opettu niitä asioita joilla on oikeasti merkitystä elämässä pärjäämisen näkökulmasta, ts. tunnetaitoja ja oman päänsä kanssa pärjäämistä, ennen jotain saniaisten tunnistamista.
Kyllä meidän seiskaluokkalaisella on ns tyttötunteja, joissa puhutaan mm seurustelusta, väkivallasta, seksistä, ystävyydestä, kunnioittamisesta jne. En tiedä onko pojilla jotain vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meidän seiskaluokkalaisella on ns tyttötunteja, joissa puhutaan mm seurustelusta, väkivallasta, seksistä, ystävyydestä, kunnioittamisesta jne. En tiedä onko pojilla jotain vastaavaa.
Tuohan on hyvä! Jotain edistystä on siis tapahtunut peruskoulussakin.
Kyllä vuosien myötä eniten murhetta aiheuttavat panematta jääneet naiset. Olisi pitänyt pettää aina tilaisuuden tullen. Onneksi älysin edes parantaa tapani kymmenisen vuotta sitten.
Koulussa ei sellaista oppiainetta tarvita. Tietäisitpä kuinka paljon opettajissa on ihmissuhteissaan epäonnistuneita, miten tällaiset pystyvät neuvomaan muita? Yksi vaihtaa miestä kuin paitaa. Yksi korosti suhdettaan ja kehui, ettei huonossa suhteessa kannata olla, oma suhde toimi jotenkin, kun olivat eri paikkakunnilla töissä eli elivät epäsuhteessa. Yksi lähti sinkkumarkkinoille, mutta yritti palata takaisin entisen miehensä luo, kun ei menestys ollutkaan niin huikaiseva jne.